Voi ei, mitä mä nyt tein!! :(
Olimme tulossa tytön kanssa sisälle, kun hän sai " vänkäämis-kohtauksensa" , alkoi ottaa kumppareita jalasta ja olisi muka ilman kenkiä kotiin! Sain onneksi hänet pitämään saappaat jalassaan, kunnes pääsimme kotiin saakka.
Rappujen alapäässä hän sanoi, ettei aio tulla ylös vaan jää " tänne ulos makaamaan" . Mulla oli toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa pikkuveli. Nappasin kauppakassi-kädelläni tytöstä kiinni ja vedin häntä portaita ylöspäin. Tyttö irtosikin otteestani ja löi poskensa portaan reunaan ja sai siihen komean mustelman. Alkoi tietysti huutaa kuin palosireeni ja sanoi, ettei saa satuttaa.
Olen jo monta kertaa selittänyt tytölle, että se oli vahinko ja pyytänyt anteeksi. Mutta silti tuntuu kurjalta! Tarkoitukseni ei ollut todellakaan satuttaa häntä vaan saada tyttö ylös portaat. No, vetäminenkin on kyseenalainen keino, mutta...
Inhottavaa, jos tyttö nyt ajattelee, että tosiaan tahallani halusin satuttaa häntä!
Kommentit (15)
Kyllä noita sattuu!!!! Älä ole itsellesi liian ankara -äläkä varsinkaan pahoita mieltäsi kun joku valopää käy vastaamassa, että täydellinen/hyvä äiti olisi neuvotellut lapsen kanssa asiasta ja puhunut rauhallisella äänellä työtn sisälla ja muutenkin toiminut tilanteessa juuri päinvastoin kuin sinä.
Don´t worry! Lapsi unohtaa tuon pian eikä taatusti ajattel, että satutit tahallasi. Vahinkoja sattuu!
eiköhän tuo ymmärrä itekkin et oli vahinko. Sattuuhan sitä vahinkoja. Ymmärrän niin hyvin sinun tilanteen. Hankala on kun on lapsi toisessa kainalossa ja kassit toisessa ja yks alkaa kiukkuamaan.
Jos lapsi sen ikäinen et ois voinut hetkeksi jäähä oottamaan alas kun viet kassin ja pikkuveljen sisään, niin helpompihan se ois..
Elä ota ressiä, vahinkoja tulee ja lapset antaa anteeksi, anna sinäkin itsellesi. elä ole liian julma itsellesi.
Tuo mustelma on kyllä aika iso. Varmaan sattui aika lailla kun kaatui.
Äsken tyttö sanoi, että se on kipeä ja tarvitsee laittaa siihen lääkettä. No, laitoin kosteusvoidetta ja se kuulemma auttoi. :)
Osaa vaan kyllä tulla tosi kurja olo moisesta. Jospa tästä nyt kuitenkin jotain opittaisiin; tyttö ei riehu portaissa ja äiti ei temmo mukaansa.
minulle kävi juuri näin - monta kerta. Myös vielä toisen ja ehkä jopa kolmannen kanssa. Mutta neljännen ja viidennen kanssa opin muutama tärkeä asia.
Tapahtumaketju lähti sitä, että tyttö olisi halunut olla ilman saapaita. Hmm, olisiko ollut iso vahinko, jos hän olisi vähän matkan kävellyt ilman saapaita? (siis lähinnä, olisiko ollut lasinsiruja, koirankakka yms tiellä?) Jos ei, onko saapaiden pitäminen niin tärkeä tällä kelillä kun ei ole vielä kylmäkään? Ja miten kauan hän olisi ollut ilman saapaita?
Olisiko sinulla ollut se hetki aika, odottaa, että tyttö kokeilee kävellä ilman saapaita?
Ok, sait hänet pitämään saapaita jalassa - mutta kiukku molemmin puolin oli valmiina. Seuraavaksi kuuluukin kysymys, olisiko sinulla ollut mahdollisuus jättää tytön istumaan sinne rappuille? Viet ensin kassit ylös, tulet sitten takaisin (eli onko rappu-käytävä turvallinen). Olisiko sinulla ollut aika, istua tytön viereen ja odottaa kunnes kiukku menee ohi?
ymmrrän hyvin miltä sinusta tuntuu - olen ollut samassa tilanteessa useastikin. Vasta oleminen lasten kanssa ja heidän temperamentin oppiminen näytti minulle, että elämässä on tärkeitä asioita, joista on pakko pitää kiini (älä juokse tien yli, esim.) mutta on myös asioita jotka vaan vaativat pitkäpinna ja huumoria. Jos haluan, voin tapella koko päivän kaikista maailman asioista lasten kanssa - mutta voin myös luokitella asiat " tärkeäksi ja tästä emme neuvotella" ja " vähemmän tärkeäksi" asioiksi. Jokaisella perheellä on omat rajat tässä.
Olet pyytänyt anteeksi, monesti - eiköhän se on mennyt perille. Turha kiire ja kireys pois vaan. Nautii lapsestasi ja hänen ihanasta ajatuksesta olla ilman saapaita!
ja seuraavan kerran varmasti tulee portaat ylös reippaasti.
Olimme lähdössä päiväkotiin ja tyttö temppuili minkä ehti. Minulla alkoi olla hermot jo niin pinnassa, että painelin ulos odottamaan lasta. Paiskasin auton oven auki vihaisena nakatakseni laukun takapenkille. Yhtäkkiä alkoi kauhea huuto. Olin paiskannut oven päin tyttäreni kasvoja ja nenäverenvuoto oli valtava. Toisin kuin kuvittelin, tyttö olikin tullut perässäni ulos ja kiertänyt auton toista kautta minun huomaamattani.
Siihen loppui kiire. Kävimme terveyskeskuksessa tarkistamassa, ettei nenä ollut murtunut ja palasimme kotiin.
Tästä on aikaa kymmenen vuotta, mutta vieläkin minä kierrän auton kerran ennenkuin avaan oven. Naapurini ovat varmasti ihmetelleen miksi hiippailen auton ympärillä aina kun olen johonkin lähdössä. Mutta syyllisyys oli valtava, vaikken ollutkaan satuttanut lasta tahallani. Vieläkin tuo puistattaa.
Tarkoitukseni ei ollut tosiaankaan satuttaa, mutta en sillä hetkellä ollut kovin leppoisallakaan tuulella. Siksi ehkä tämä morkkis, että toimin ärtyneenä.
Ysi, kiitos ajatuksistasi. Yritän laittaa korvan taakse. Useinhan sitä tekee kiireen " johonkin" . Syömään, päiväunille, välipalalle... Ihan tottahan se on, että jos olisin hoitanut saapas-jupakan eri lailla olisi sitä kallista aikaa mennyt varmaan paljon vähemmän. ;) Ja kaikilla olisi ollut parempi mieli.
Lapsi kiukutteli ulkona jostain, ja lopulta sain vaan raivarin, kun ei uskonut, ja otin siitä maasta lapsen ämpärin ja tarkoitus oli paiskata se maahan, mutta vahingossa menikin vähän liian pitkälle ja osui lapseen :-((. Kyllä oli tosi inhottavaa, pitkään sitä lapselle selittelin, etten tarkoituksella häneen osunut :-(.
Meillä ei oo ainakaaan koskaan neuvoteltu että pidetäänkö kengät jalassa, rukkaset kädessä, pipo päässä jne. Noi raput on aina sellasia vaaran paikkoja. T: omakotitalossa asuja jolla kuudet raput
Tyttö on omatahtoinen, älykäs ja hyvämuistinen. Eli jos olisin antanut lampsia kotiin ilman saappaita, samasta olisi väännetty uudestaankin.
Mutta olisin ehkä voinut keksiä jonkun sopuisamman tavan saada napero pitämään ne jalassaan. Tällä kertaa meni komentamiseksi. Ja se on juuri se, mikä meillä ei oikein toimi. Tulee huono fiilis ja aletaan uhmata lisää.
Parhaiten sujuu, jos lapsen jotenkin motivoi vapaaehtoisesti pitämään ne lantsarit jalassaan.
Tänään olin aika nolona tytön kanssa ulkona. Naapurin äiti alkoi kysellä, mikä tytön poskeen on tullut kun on niin komea mustelma. Tyttö katsoi ensin minua ja tokaisi: " Kaaduttiin portaissa." Johon sitten kiirehdin selittelemään, mutta aika tyhmän tuntuista sekin. Ja sokerina pohjalla, tyttö huusi pienemmälle lapselle, joka juoksi tielle: " Heti takaisin tai teitä tukistetaan!"
Meillä ei kannateta siis tukistamista, muutaman kerran olen sillä tyhmyyksissäni uhannut, ei muuta.
Mutta tosi kivan kuvan onnistui meistä luomaan. :/
" leikkimään" tai keksimään syitä millä hidastella koska seuraavalla kerralla tahtoisi taas tehdä jotain ja sitten ei ikinä oltaisi ajoissa missään ja lapsi oppisi muutenkin siihen että saa tahtonsa aina läpi. Meillä tänään tilanne että oltiin viemässä esikoista eskariin ja keskimmäinen ei halunnut jäädä isin kanssa kotiin. Päätin sitten että ok tulkoon mukaan kun poika oli sen oloinen että kohta alkaa huuto ja sitten menee hermot isältä jne. No matkalla poika tritti koko ajan hidastella. Otti mukaan leluja vaikka tietää että niitä ei mukana kanneta. Keskittyi sitten niihin leluihin pyöräilyn sijaan ja vetäisi nurin kun ajoi minun jalan yli. Hermostuin tästä lopullisesti ja viskasin pojan leikkipyssyn tarkoituksena heittää se nurmikolle siki ajaksi että saadaan tyttö eskariin. Lähti sitten heitto liian kovalla voimalla ja pyssy osui kiveen ja hajosi. En lasta satuttanut fyysisesti mutta paha mieli tuli molemmille. Helpommalla siis olisin päässyt kun olisin pojan jättänyt jo alkujaan kotiin enkä vältellyt kiukkukohtausta joka siis oli selvästi tuloillaan molemmille. Huonoja päiviä ja vahinkoja sattuu kaikille vaan tahallaan ei lasta kyllä saa satuttaa mllään tavalla.
lapset ovat hyvin erilaisia - mutta ei tyhmiä. Eli onko se tosiaankin niin musta-valkoinen, että kerran annat ottaa saapat pois - niin on aina tappelemassa? Vai onko kuitenkin niin, että lapsen pitää itse kokeilla, miksi on parempi olla saapaat jalassa. Eli jos sateisella kelillä elokuussa kävelen ilman saapaita - onko se tosiaankin kiva? Vai tuleeko saapat nopeasti takaisin jalkaan - kun lapsi huomaa, että ei olekaan mukava kävellä pikkukivien päällä, kylmässä yms. Ja toisen kerran tämä aisa ei tulekaan esille.
Tuleeko tästä " saapat pidetään" jalassa valtataistelu? Vai onko sittenkin niin, että kun lapsi saa luvalla tehdä jotain harmitonta hullua - se ei olekaan ennä kiinnostava?
Elämä on lyhyt, lapsuus sitäkin vielä lyhyempi. En ennä tappele " saapaista" (tai mistä tahansa muusta tavallaan " toissiaisesta" asiasta). Nykyään yritän katsoa asioita toisillä silmillä - ja yritän myös ymmärtää, miksi jostain tulee riita - ja onko asia riidan arvoinen.
Toki meidänkin perheessä on sitten joitakin asioita, joista ei tingitä. Auto ei lähde liikkeelle, ennen kun kaikilla on turvavyö päällä, kadun yli ei juosta, kotiin tullaan ajoissa (isommat lapset), läksyt tehdään. Mutta jos 5 vuotias halua satteella mennä ulos uimahousuissa? no sitä vaan. Ja on meidän lapsi ollut ilman kenkiä myös -20 asteessa. Eikä kovin pitkälle ole kävellyt kun tuli takaisin, pyytämään kenkiä! Varmasti sain hänelle tällä tavalla nopeammin kengät päälle kun tapelemalla olisin ikinä saanutkaan!
Mutta me olemme kaikki erilaisia - ja se mitä sopii meille, ei välttämättä sopii muille...
t.
nr 9 tai 10 - eli ei lukihäiriöinen ulkomaalainen, joka mielellään elä sovussa lasten kanssa
Ei muuten kannata kiskoa/vetää lasta kädestä. Mun äitini otti mua pienenä kädestä kiinni, kun en halunnut mennä nukkumaan, ja riuhtaisin itseni maahan makaamaan ja käteni meni sijoiltaan!