Kivoin vauvan ikä sinusta?
Mistä ajasta olette lapsenne vauvavuotena nauttineet kaikista eniten?
Kommentit (26)
Mulla on ollut aina se vaihe, joka on käsillä. Esikoinen oli helppo vauva, ja tähän asti myös 2 kk kuopus on ollut helppo.
Musta se eka puol vuotta, kun vauva oppii koko ajan ja ei tarvi vielä syöttää soseita, elämä on helppoa. Jotenkin koin sen jatkuvan lusikalla syöttämisen raskaana. Nyt taas helpottaa, kun on yli yksi ja syö itse, kävelee itse eikä koko aikaa kitise, kun ei pääse mihin haluaisi.
Mä olen tykännyt kaikista vaiheista, mutta ehkä eniten 1-3 kk ja sitten 6-12kk (jos siis puhutaan vain vauvavuodesta, muutkin lät ovat mahtavia).
Ensimmäiset 1-2 kk oli ihanaa, olin oikein onneni kukkuloilla. Oli kyllä helppo lapsikin, söi ja nukkui ja oli aina tyytyväinen. Sitten puhkesi ruoka-aineallergiat ja oli mahavaivaa ja huutoa ja kitinää ja valvottuja öitä muutaman kuukauden ennenkö allergiat löydettiin. Nyt vauva 7kk ja nautin taas tästä ajasta. Moni asia helpottunut ja pääsee itsekin jo omiin menoihin silloin tällöin.
1v eteenpäin, kun lapsi alkoi kävellä ja "auttaa" meitä.
Meillä nyt 10kk ja tämä on tähän astisesta sitä ihaninta aikaa! Säännöllinen rytmi muotoutunut, vauva nauttii yhdessä tekemisestä ja olemisesta, hän ymmärtää jo yllättävän paljon ja riemuitsee kaikesta uudesta mitä kohtaa. Ihana kulkea uusissa paikoissa ja kokea kaikkea yhdessä. Itsekin olen kunnossa synnytyksen jäljiltä eikä väsymyksestä tietoakaan.
Nyt kun lapsi on jo kolme, niin tuntuu, että juuri tämä ikä on ihanin. Ennen lasta, ajattelin, että se vauvaikä on paras, mutta nyt on vaikea ajatella, että joku muu olisi parempaa kuin tämä hetki ihanan lapsen kanssa.
Eli tää tulee muuttumaan vielä paremmaksi tästä?
T: kuukauden vanhan synnytyksestä asti äärimmäisen uupunut äiti, joka ei koe oikein mitään kontaktia lapseensa. Siis onhan tuo tosi söpö ja omaa hellyyttäviä tapoja, mutta vähän tyhmältä tuntuu jutella, laulella ja leikkiä, kun vauvasta ei ota selvää, nauttiiko siitä ollenkaan vai ei
musta koko vauva-aika on ihanaa. siis ihan mieletöntä, miten nopeasti voi kehittyä. vähintään joka viikko huomaa jotain uutta pienen kehityksessä. toki on rankkaakin ajoittain, mutta kyllä ne hymyt, naurut, ilmeet, liikkumisen eri vaiheet ym. korvaa kaiken.
0-9kk, sitten ne ei enää olekaan vauvoja =(
Meillä helpotti siinä 6 kk iässä kun tyyppi pääsi vähän itse jo liikkeelle ja alkoi kiinnostua maailmasta, persoonaakin alkoi näkyä enemmän.
Nyt tyttö on 11 kk ja viimeiset ehkä pari kuukautta ovat olleet ihan mahtavia, rytmiä löytyy, hassutellaan yhdessä, ihmetellään maailmaa jne. On mahtavaa seurata kun pieni ihminen on niin innoissaan kaikesta uudesta, mitä oppii ja kokee ja näkee.
Ap:lle tsemppiä, kyllä se helpottaa!
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 21:18"]Eli tää tulee muuttumaan vielä paremmaksi tästä?
T: kuukauden vanhan synnytyksestä asti äärimmäisen uupunut äiti, joka ei koe oikein mitään kontaktia lapseensa. Siis onhan tuo tosi söpö ja omaa hellyyttäviä tapoja, mutta vähän tyhmältä tuntuu jutella, laulella ja leikkiä, kun vauvasta ei ota selvää, nauttiiko siitä ollenkaan vai ei
[/quote]
Sitten alkaa helpottaa, kun hymyjä tulee! :)
Ekat kaksi viikkoa on mulla olleet ihanan unenomaisia. Sen jälkeen sitä aina on jotenkin odottanut seuraavaa vaihetta, hymyä, pään kannatusta, pidempiä unia, seurustelua, liikkumaan lähtöä, istumista, syömistä jne.. Aina kuitenkin jotenkin ihastellut, ettei tämä tämän paremmaksi muutu. Edelleen sitä tulee ihasteltua vaikka esikoinen on jo viisi.
Koko ajan pikkuhiljaa paranee, kuopus nyt 9kk. En oo koskaan välittäny siitä pikkuvauva-ajasta, silti 3 lasta tehny kun isommat lapset niin kivoja..
Nyt vauva on 9 kk ja on aivan ihana! Ensimmäiset 3 kk oli aivan tuskaa.. Tai no 6 kk, mut sit helpottaa kun löytyy rytmi :)
7 vuotta on tähän mennessä paras ikä.
Koko eka vuosi on jotain käsittämättömän ihanaa! Onhan se sen jälkeenkin, mutta tukevat uhmaiät ei ole ihan niin ihania ;) Kärsivällisyyttä koetellaan ;)
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 21:43"]18v viimeistään sitten muutaa pois kotoa. :)
[/quote]mitäs jos ei muuta?