Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Herään yöllä kun olen varma että vauva potkii mahassani.
21.08.2014 |
Tunne on kamala koska olen puoliksi unessa ja tajuan että se on mahdotonta mutta olen silti unessa varma että tunnen silti kovia potkuja.
Noin kuukausi sitten lapseni kuoli kohtuun viikoilla 24 (kirjoitin silloin tänne asiasta kun en enää tuntenut potkuja ja ultrassa todettiin tyttöni kuolleen). Nyt viimeisen 3 viikon aikana olen herännyt tuohon tunteeseen ainakin pari kertaa viikossa. Hetken aina mietin että kaikki on hyvin taas ja pikkuinen kasvaa sisälläni. Sitten tajuan ettei näin ole. Eikö tälle tuskalle ole edes hetken helpotusta...
Olen aina ajatellut että jos tähän tilanteeseen joudun niinkuin äitini aikanaan niin minut pelastaa siitä vain se että tulen uudelleen raskaaksi. Hänellä oli kohtukuolema ennen minun syntymistäni ja vaikkei aikomus ollut korvata menetettyä lasta niin lapsen saaminen oli se ainut lohtu hänelle. Luulin näin itsekkin. Äidillä tosin oli 4 lasta jo silloin ja heidänkin takiaan hänen piti jaksaa. Minulle tämä menetetty lapsi oli ensimmäinen ja nyt pelkään suunnattomasti raskaaksi tulemista, en kestäisi tätä tuskaa toistamiseen. Sovimme puolisoni kanssa että katsomme asiaa uudelleen muutaman vuode kuluttua ja suunnittelemme sitte yhdessä vakavasti harkiten lapsen tekemistä. Silti takaraivossa pyörii ajatus siitä että minun pitäisi jo olla äiti. Olen ihan sekaisin tästä kaikesta :(
Kuinka paljon te muut lapsen menettäneet olette pelänneet raskaaksi tulemista kohtukuoleman jälkeen? Kuinka pian olitte valmiita uuteen raskauteen? Välillä tuntuu että olisin vaikka heti koska todellakin nautin raskaudesta, mutta sitten taas iskee se menettämisen pelko.
Kommentit (4)
2, toivottavasti teillä menee kaikki hyvin :) Pitää muistaa että jos yhtään epäilyttää ettei kaikki ole hyvin niin heti täytyy asialle tehdä jotain. Tuskin mitään olisi ollut tehtävissä mutta kaduttaa edelleen etten soittanut neuvolaan heti seuraavana aamuna kun edellisenä iltana ei tuntunut liikkeitä...odotin yhden päivän ja vasta siitä seuraavana aamuna soitin neuvolaan. Uskottelin itselleni ja monet muut sanoivat minulle myös että on ihan normaalia jos noilla viikoilla ei tunne aina liikkeitä...ikäväkseni näin jälkeenpäin voin sanoa että olisi vain pitänyt uskoa omia epäilyksiä heti.
Ja muutenkin syyllistän itseäni kaikesta. Kadun suunnattoman paljon sitä kun valitin puolisolleni raskaana ollessani miten epä seksikkääksi itseni tunnen ja miten se ahdisti kun pelkäsin etten kelpaisi hänelle. Silti rakastin sitä pallomasua ja sen asukkia enemmän kuin mitään. Nyt katson peiliin ja minua kuvottaa. Vaikka pelissä näkyy hyvä kroppainen nuori nainen joka painaa 45kg niin mieluummin näkisin peilistä sen ison raskausmahan ja hymyilevän ja hehkeän naisen joka painoi paljon enemmän. Tätäkö minä todella halusin sillä valituksella?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun prinsessani kuoli myös rv 24... Aikaa siitä on yli vuosi, syytä ei löydetty hänen menehtymiselleen, en ole valmis uuteen raskauteen...vielä. En tiedä milloin olen vai uskallanko enään.
Minulla on myös esikoinen ja hänen syntymänsä jälkeen heräilin noihin "haamu potkuihin". Luulen että jotenkin kroppa tai mieli ei ihan tajua ettei sitä enään olla raskaana.
Älä syyllistä itseäsi. Elit normaalia odottavan naisen elämää kun olit raskaana. Raskaana ollessaan kroppa muuttuu ihan kamalasta ja minusta on hurjaa kuinka vauva ottaa ikäänkuin vallan äidin kehosta raskauden aikana. Tottakai siinä tuntee itsensä kamalaksi turvonneeksi hautomoksi, sehän on aivan normaalia! Vaikka olisit tuskaillut miehellesi vähemmän pikkuinen olisi kuitenkin menehtynyt. Et sinä sanoillasi häntä satuttanut, vai mitä?
Kiitos sanoistasi. Tiedän etten olisi voinut tehdä mitään asialle mutta minkäs teet kun aina on pakko löytää syyllinen joka asiaan vaikkei vika kenenkään ole.
Olen kuitenkin vielä nuori joten minulla on aikaa. Toisaalta tämä kaikki on saanut minut arvostamaan itseäni enemmän. Nyt kun olen vielä nuori ja kaunis ja ns. vapaa kun ei ole lasta niin pakko nauttia elämästä. Otan itseäni niskasta kiinni ja teen kaikkea mitä olen aina halunnut tehdä. Olen sen velkaa itselleni.
Ap
Alue: Aihe vapaa
En ole kokenut samaa kuin sinä, mutta olen raskaana samoilla viikoilla kuin sinä menetit lapsesi. Oon äärettömän pahoillani sun puolesta :(