Tapailemani mies jätti mut todella "tyylikkäästi"
Ollaan tapailtu siis tosiaan parisen kuukautta ja kaikki mennyt kivasti. Nähdään usein ja ollaan joka päivä yhteyksissä. Mies soittelee mulle usein, niin myös pari päivää sitten aamupäivällä. Juteltiin normaalisti ja puhelun loppupuolella mies sitten sanoo suurinpiirtein näin: "Mut hei, nähdään huomenna ja älä stressaa. Jatketaan ihan rauhassa eteenpäin ja pysytään kavereina". Tuon stressijutun sanoi, kun mulla on töissä niin paljon kiirettä. Sanottiin tuon jälkeen normaalisti heipat ja jatkoin duunia. Tajusin ihan oikeasti vasta hetken päästä miettiä, että mitäs helvettiä se oikein sanoi.
Soitin sitten illalla töiden jälkeen miehelle ja kerroin, että sanoit mun mielestä vähän oudosti siinä aamuisessa puhelussa ja mitä tarkoitit sillä. No, sehän tarkoitti tietenkin sitä, että hän ei haluakaan enää tapailla! Oli muuten todella kiusaantunut kun kysyin asiasta suoraan. Totesin sit, ettet yhtään selkeämmin viitsinyt asiasta ilmoittaa ja noinko epäsuorasti olisit lopettanut. Niin ei tietenkään, hän olisi katsokaas tehnyt niin että vähennetään pikkuhiljaa tapaamisia ja samalla seksiä niin että lopulta sitten ollaan vaan kavereita.
Puheista päätellen oikeasti piti tätä todella ystävällisenä ja mua säästävänä vaihtoehtona... :D Siis voi jeesus mä sanon!! En oikeasti tiennyt olisiko pitänyt nauraa päin naamaa, en osaa edes olla surullinen kun en voi uskoa kuinka tampio voi joku olla. Bonuksena vielä juuri se, että mies tuntuu pitävän itseään huippuna naistenmiehenä ja naisten tuntijana. Sain muuten samaisen puhelun aikana kuulla, että on tavannut toisen naisen joka on ilmeisesti syynä kiinnostuksen lopahtamiseen. Ja voitteko uskoa, että hän sitten kertoili naisesta yhtä sun toista kuten sen, miltä tämä näyttää ja mitkä kiinnostuksen kohteet ovat yhteisiä. MITÄ??! Siis kuuntelin vaan ihan eäuskoisena että selittääkö se ihan tosi mulle nyt jostain toisesta muijasta.
Sanokaa nyt mulle, että tä on ihan helvetin uskomatonta!!! Mua ihan totta naurattaa tää, luojan kiitos en paria kuukautta enempää ehtinyt tuhlata....
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 19:29"]mikä on oikea tapa jättää nainen????
[/quote] Sanoa asia suoraan. Ei mitään epämääräistä puhelua tai TEKSTARIA :D Ja jos on yhtään mies niin ei tarvitse oikein yrittää loukata.
Jätetylle kaikki erot on aina ikäviä. Mutta eron voi toteuttaa fiksusti tai sitten paskamaisesti. Tässä tapauksessa mies valitsi paskamaisemman tavan. Miksi ei kertonut rehellisesti ap:lle että kiinnostus on laskenut ja ei halua tapailla enää? Olisiko mies parin kuukauden päästä vihdoin uskaltautunut sanomaan ettei halua enää mitään ja ap:n ihmetellessä asiaa olisi todennut että onhan hän tässä käytöksellään vihjaillut jo muutaman viikon ajan??
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 19:44"][quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 19:23"]
Kuulostaa mun ex-aviomieheltä. Hänkin kertoi minulle mukavista naisista, kun vielä olimme naimisissa. Tuntuivat kiinnostavan enemmän kuin oma vaimo, oli kaikenlaista yhteistä.
Tajusin lopulta lähteä.
[/quote]
Niin munkin eksä! Mahdoitko avioitua sen kanssa sen jälkeen kun jätin sen?
Jätin miehen reippaan on-offailun jälkeen, ja se oli miehelle todella kova pala. Se ei siis ollut aiemmin mulle kova juttu, kun hän joka ikisen riidan päätteeksi ilmoitti aina yhtä suurieleisesti ettei halua jatkaa enää, oli pakkaamassa tavaroitani ja ilmoitti kaikille millainen kävelevä paska olen ja pilaan hänen elämänsä. Tämä toistui aina joka kuukauden välein, vaikka olisin päälläni seissyt ja laulanut hoosiannaa.. Ja aina tämän jälkeen kului viikko, kaksi, tai muutama päivä, ja mies otti minut pienin elein takaisin aivan pokerina. Ensimmäisen kahden jättökerran jälkeen olin aivan rikki, sen jälkeen suhtauduin huumorilla. Sen takia ihmettelin, miksi mies ei lainkaan peilannut omaa käytsötään itseensä kun vihdoin sanoin viimeisen hänen jättönsä jälkeen hänen monkuessaan mua sinne, että en ole enää palaamassa ja tämä kannattaa lopettaa. Hän vinkui vaikka kuinka kauan, miten häntä vituttaa jättöni ja miten olen loukannut häntä. No shit my "darlin", mitä teit itse viimeiset puoli vuotta? (Ja huom, meillä oli ikäeroa ja olin se reippaasti nuorempi tapaus.)
Silti, ihan pari viikkoa tämän jälkeen mies alkoi tapailla treffisivuston kautta toisia naisia. Soittelimme muissa asioissa tai lähinnä mies soitteli ja kertoili millaisia naisia oli tapaillut. Hän oli erityisen käärmeissään kaikista pakeista, joita tuntui satelevan ihan hirveitä määriä. Hän teki tuota samaa jo suhteemme aikana, että ihastui kuulemma palavasti toisiin naisiin ja kehui heitä avoimesti ja kertoili miten samankaltaisia kiinnostuksenkohteita hänellä on kenenkin kanssa tai miten joku sopi hänen tarkoitusperiinsä. Onneksi tajusin lähteä takavasemmalle, ja luulenpa ap, että mies pelasti sinut itseltään.
[/quote]
Alkaako nimi M kirjaimella?
Tuttu tapaus..
Joo, mullekkin eräs mies ilmotti viestillä, että "en pysty nyt tähän, ahdistaa ja pelottaa sitoutuminen, anteeksi".. Tulipa aika puun takaa toi viesti, koska viihdyttiin hyvin yhdessä. No, se siitä sitten...
Tapailin erästä miestä useampi vuosi sitten ja hän teki juuri noin. Lopulta sovin tapaamisen (hän oikeasti varmaan luuli että kerron ehkäisyn pettäneen tmv) ja kysyin suoraan että mikä on homman nimi tästä eteenpäin. Vastaus oli että hän oli ajatellut pikkuhiljaa harventaa tapaamisia ja sitten lopulta vaan loppuisi kokonaan. Oli kuulemma toiminut aiemminkin!!
Ei sinänsä haitannut, itselläkin kiinnostus hiipui ja olin juuri tavannut ekaa kertaa tulevan mieheni. Ja tämän miehen kanssa onkin ollut helppo puhua alusta asti että missä mennään ja sävelet on olleet selvät. Ärsyttäviä tuollaiset jotka ei voi suoraan sanoa.
Pallit, pallit, missä on ne pallit....?
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 19:36"]
Toi sarasvuomainen kaikkivoipaisuustwisti kuulostaa IHAN tolta mieheltä, niin osuvasti kuvailtu! Ja ehdottomasti teidän kanssa samaa mieltä siitä, että hyvä vaan kun hän minut niin kohteliaasti (heh heh) jätti. Pakko oli tarina jakaa muillekin.
Nielen mielelläni katkeran kalkkini ja pidän miehistä yhtä lailla kuin ennenkin. Äläs nyt nro 14 ole noin hapannaama ;)
AP
[/quote]
Kerrotko miten olisi pitänyt jättää?
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 21:00"]
Joo, mullekkin eräs mies ilmotti viestillä, että "en pysty nyt tähän, ahdistaa ja pelottaa sitoutuminen, anteeksi".. Tulipa aika puun takaa toi viesti, koska viihdyttiin hyvin yhdessä. No, se siitä sitten...
[/quote]
No mutta ainakin hän ilmoitti asiansa hyvin selkeästi. Arvostaisin.
Noh, osaa ne naisetkin. Tapailin taannoin erästä naista ja pari kuukautta meni ihan kivasti. Toki välillä ihmettelin muutaman päivän viestintä hiljaisuutta. No sit tyylikkäästi tekstarilla tuli jotain ympäripyöreetä että ei halua sitoutua diipadaapa. Ja sit saman päivän iltana jakoi jo facessa romanttisia kuvia veneretkeltä toisen miehen kanssa.
Sit minäkin ymmärsin olleeni vain varamies. Elämä on
T: mies
no mut jätettiin kerran niin, ettei enää otettu yhteyttä tai vastattu minun yhteydenottoihin ja vaihdettiin paikkakuntaakin. olin aivan paskana sen jälkeen.
Näitä urpoja riittää :D kun ei oo palleja niin ei oo. Mutta sulle ainakin sanottiin melko "suoraan", et joutunut kokemaan sitä välttelyä mitä miehet myös tekee.