Saako terapeutille suuttua?

Entä saako terapeutista kiihottua?

Ei.

Saako haaveilla, että se on kuin onkin rakastunut asiakkaaseensa?

Terapia on tarkoitettu osittain nimenomaan tunteiden läpikäyntin. On tarkoitus, että terapeutille suututaan, häneen ihastutaan jne ja sitten niitä tunteita käsitellään. Terapia on turvallinen paikka opetella vihan ilmaisemista. Ihastuksen kohteenakin terapeutti on turvallinen, koska ammattietiikka kieltää viemästä suhdetta eteenpäin. Siinä voi turvallisesti kiintyä ja kun pystyy irrottautumaan, on valmis tosielämään ja terapia ohi.

Saa ja pitää. Se ettet suutu, vaikka suututtaa heijastelee sitä perustavaa ongelmaa persoonassasi, miksi olet terapiassa. Terapia on mahdollisuus korjata tämä tapasi olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Suutu ja tarkastelkaa sitten ajatuksia ja reaktioitasi niin tehdessäsi. Ammattitaitoinen terapeutti tietää miten jatkaa ja kääntää asia terapoivaksi kokemukseksi. Käytä se. Muuten terapia on hyödytöntä ja hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa.

Jotain tälläistä kävikin mielessä että terapiassa olisi oikeastaan hyvä suuttua. Yksi ongelmistani onkin että olen liian kiltti ja annan ihmisten käyttää minua hyväksi. Pelkään että terapeutti loukkaantuu jos ilmaisen suuttumukseni... Naurettavaa ajattelua mutta ainakin tiedostan ongelman. Ap

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 21:04"]

Terapia on tarkoitettu osittain nimenomaan tunteiden läpikäyntin. On tarkoitus, että terapeutille suututaan, häneen ihastutaan jne ja sitten niitä tunteita käsitellään. Terapia on turvallinen paikka opetella vihan ilmaisemista. Ihastuksen kohteenakin terapeutti on turvallinen, koska ammattietiikka kieltää viemästä suhdetta eteenpäin. Siinä voi turvallisesti kiintyä ja kun pystyy irrottautumaan, on valmis tosielämään ja terapia ohi.

[/quote]

No, tämä on aika vanhanaikaista ajattelua. Esim. käyttäytymisterapiassa ei ole tarkoitus edetä psykodynaamisesssa mielessä, vaan keskitytään ongelmaan, etsitään ratkaisuja esim. kotitehtäviä antamalla.

Totta, 8, mutta tuo ei liity kysyjän ongelmaan.

Minun mies joi, loukkasi saoin ja oli väkivaltainen. Meillä oli kolme pientä lasta  Perheterapiassa kaksi naista alkoivat milti syyttää minua kun en ymmärrä miestäni. Tai että itse aiheutan tuon kaiken. Kotimatkalla itkin, mieheni sanoi että tuonne ei enää mennä, ei ne sinua ymmärrä. Nyt on 37 v oltu yhdessä Vieläkin mies juosairaudet kyllä paljon rajoittaa elämää. Haukkuakin osaa Lyömiset on jääneet kun pidän puoleni ja mieskin on rauhoittunut ei enää niin äkkipikainen Tietty helpottaa kun lapset jo isoja on vapaus ja voi  lähteä milloin haluaa Ymmärrän miestäni on kotonanaan ollut isänsä useitten pahoinpitelitten kohde. Eikä ole vielä kaikkea tuskaa osannut käsitellä tai antaa anteeksi. kävin myös kerran avioliittoneuvojalla ei osannut kun kauhistella kaikkea, siitä nyt ei apua ollut, mutta hyvä oli uitenkin kertoa jollekkin.  Me ollaan aina kuitenkin luotettu ja rakastettu toisiimme. Ja moleminpuolinen uskollisuus on ollut meitä yhdistävä voima. Iha ja hyvä on aina ollut seksielämämme. Usein minä se haluavanpi osapuoli. En ole koskaan antanut katkeruudelle siaa elämässäni siksipä kai lapsillakin on hyvät välit isäänsä, vakka ei helppoa heidän lapsuus ollutkaan Kyllä sivat pelätä välillä ja karkuunkin lähteä.

tietenkin. Ei terapiassa kannata käydä nielemässä tunteitaan.