Voiko noin. 60-vuotias ihminen oppia uusia taitoja?
Siis aikuisten oikeasti. Oppiiko uusia tapoja, vaikka ajatteluun, tapoihin tai tehdä työtä?
Kommentit (47)
Voi oppia, mutta oppimiseen voi mennä hieman enemmän aikaa kuin ennen.
Tuttu 75-vuotias opettelee vielä mielellään kaikkia uusia asioita, mutta hän on sanonut suoraan, että aikaa oppimiseen menee enemmän kuin nuorempana.
Vierailija kirjoitti:

Ei mene, miksi menisi? Esimerkiksi minä opiskelen kokemukseni ansiosta nopeammin kuin nuoremmat. Plus että esim yliopistolla osasin tarttua kaikkein ajankohtaisimpaan aiheeseen, nuorempien tuhertaessa niitä tutkielma-aiheita, joita minunkin aikanani 80-luvulla kirjoiteltiin.
Miksei oppisi? Useimmilla meistä ei ole päässä mitään vikaa vaikka kropassa jotain kremppaa olisikin
Oma uusi taito tältä kesältä on suppaaminen, aivan loistava tasapainoharjoite! Älyllisellä puolella opettelen lapsenlapsen kanssa espanjaa ja nyt syksyllä jatkan italian kielen opiskelia. Olen myös opettanut excelin käyttöä abitytölleni, makroja yms
Ehkä osittain, mutta jos on mieleltään erikoinen, niin siihen ei muutosta varmaan tule. Ei koskaan. Se on selvä homma, kun on seurannut ihmisten käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi oppia, mutta oppimiseen voi mennä hieman enemmän aikaa kuin ennen.
Tuttu 75-vuotias opettelee vielä mielellään kaikkia uusia asioita, mutta hän on sanonut suoraan, että aikaa oppimiseen menee enemmän kuin nuorempana.
Ei mene, miksi menisi? Esimerkiksi minä opiskelen kokemukseni ansiosta nopeammin kuin nuoremmat. Plus että esim yliopistolla osasin tarttua kaikkein ajankohtaisimpaan aiheeseen, nuorempien tuhertaessa niitä tutkielma-aiheita, joita minunkin aikanani 80-luvulla kirjoiteltiin.
No en tiedä. Hän sanoi, että näin vanhempana hänellä ainakin menee oppimiseen enemmän aikaa kuin nuorempana. On tosi fiksu ja älykäs tyyppi ja on hyvin aktiivinen somessa pitäen omaa youtube-kanavaa ja on ajanhermolla koko ajan kaikista uudistuksista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi
Näin juuri, siirryttävä vaan nykyaikaan = löhötään sohvalla, valitetaan tylsyyttä ja napsitaan mielenterveys lääkkeitä.
Voi. Se riippuu mitä se ihminen itse haluaa. Tyrkyttämällä osalta menee motivaatio, se mitä itse haluaa oppia voi innostaa. Jos se tukee hänen maailmankuvaa myös tai tavoitteita, jotka eivät muille kuulu.
Tietenkin voi. Joillakin ei ole halua tai kiinnostusta ja tämähän ei liity mitenkään välttämättä ikään. Tietyt sairaudet voivat hidastaa tai vaikeuttaa oppimista, mikäli sellaisia on henkilöstä riippuen. Tuosta iästä alkaen tulee vähitellen myös sellaista ikääntymistä, joka voi vaikuttaa muisti- ja oppimiskapasiteettiin, siinäkin on huimia yksilöllisiä eroja kuinka paljon ja kuinka nopeasti sellaista esiintyy. Myös aikaisempi lähtötaso vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi oppia, mutta oppimiseen voi mennä hieman enemmän aikaa kuin ennen.
Tuttu 75-vuotias opettelee vielä mielellään kaikkia uusia asioita, mutta hän on sanonut suoraan, että aikaa oppimiseen menee enemmän kuin nuorempana.
Ei mene, miksi menisi? Esimerkiksi minä opiskelen kokemukseni ansiosta nopeammin kuin nuoremmat. Plus että esim yliopistolla osasin tarttua kaikkein ajankohtaisimpaan aiheeseen, nuorempien tuhertaessa niitä tutkielma-aiheita, joita minunkin aikanani 80-luvulla kirjoiteltiin.
No en tiedä. Hän sanoi, että näin vanhempana hänellä ainakin menee oppimiseen enemmän aikaa kuin nuorempana. On tosi fiksu ja älykäs tyyppi ja on hyvin aktiivinen somessa pitäen omaa youtube-kanavaa ja on ajanhermolla koko ajan kaikista uudistuksista.
Ai että joku sanoi. Sehän se on kattava tieto.
Useimmat ihmiset voivat oppia. Jos on aivan kohtuuttomia vaikeuksia oppia esim. käyttämään uusia laitteita, kannattaa ehkä hakeutua muistitutkimuksiin. Oma äitini oli juuri täyttänyt 63, kun yritin isän kuoltua opettaa häntä käyttämään verkkopankkia (isä oli eläessään hoitanut pankkiasiat). Ihmettelin, kun äidille ei millään jäänyt mikään opettamani mieleen, ja jo hiiren käyttökin oli ylivoimaisen vaikeaa. Alzheimer-diagnoosi tuli sitten kymmenisen vuotta myöhemmin.
Sanoisin että se on ihan kuuskymppisestä kiinni. Jotkut ovat jo kolmekymppisinä vanhuksia, jämähtävät. Jotkut puurtavat pirteinä satavuotiaiksi.
Olen 60 vuotias. Elämäni heitti minut sairauksien, kuoleman ja likimain menetin kaiken maallisen omaisuuteni ikävien sattumien vuoksi, niin siinä tilanteessa pakon edessä huomasin miten paljon vanhat tavat, asenteet ja ajatukset ohjasivat minua enemmän kuin olisin ottanut uutta vastaan. Elämä pakotti minua muuttumaan, mutta ei se ollut yhtään niin helppoa kuin nuorena ja jolloin on joustavampi, uteliaampi, taipuisampi, halukas oppimaan ja epävarmuudessaan valmiimpi ottamaan muiden neuvoja vastaan.
Ihminen toki opiskelee ja oppii uutta kuolemaansa asti niin kuin edellä on moni vastannut, mutta arvelisin ettei se ole ihan sama kuin muuttua ihmisenä tavoissaan ja asenteissaan, Sellaisia on aika harvassa. IHminen hakee turvallisuutta tutusta arjesta ja siihen kuuluvat rutiinit, perinteet, tietynlainen ystävä- ja tuttavapiiri. Vältetään vieraita asioita ja tuomitaan herkästi. Monille on tärkeää se, millaisen vaikutelman muihin tekee ja jos pyörii aina sama seurassa tehden samoja asioita kuin muut siinä ei oikein herätä pohtimaan voisinkohan ajatella ja suhtautua eri tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä noilla mummo ja pappaikäisillä yleensä tehdään?
No ei mitään. Ei niiden paikka ainakaan työelämässä ole.
No ainakin minä olen myös työnantaja...
Jos ihminen ei ole ruudinkeksijä alunperinkään, niin ap:n kuvaama tilanne on varmastikin tosi myös 60-vuotiaanakin.
Jos taas on alunperinkin ruudinkeksijä, niin iän myötä tämä ominaisuus vain vahvistuu, koska kaikki jo opittu on pohjalla helpottamassa uuden oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi oppia, mutta oppimiseen voi mennä hieman enemmän aikaa kuin ennen.
Tuttu 75-vuotias opettelee vielä mielellään kaikkia uusia asioita, mutta hän on sanonut suoraan, että aikaa oppimiseen menee enemmän kuin nuorempana.
Ei mene, miksi menisi? Esimerkiksi minä opiskelen kokemukseni ansiosta nopeammin kuin nuoremmat. Plus että esim yliopistolla osasin tarttua kaikkein ajankohtaisimpaan aiheeseen, nuorempien tuhertaessa niitä tutkielma-aiheita, joita minunkin aikanani 80-luvulla kirjoiteltiin.
No en tiedä. Hän sanoi, että näin vanhempana hänellä ainakin menee oppimiseen enemmän aikaa kuin nuorempana. On tosi fiksu ja älykäs tyyppi ja on hyvin aktiivinen somessa pitäen omaa youtube-kanavaa ja on ajanhermolla koko ajan kaikista uudistuksista.
Ai että joku sanoi. Sehän se on kattava tieto.
"Minähän sanoin:
Voi oppia, mutta oppimiseen voi mennä hieman enemmän aikaa kuin ennen. "
Mistä sait päähäsi, että tarkoitan kaikilla vanhemmilla ihmisillä menee aikaa enemmän oppimiseen.
Tuossa on kaksi voi sanaa välissä.
Mitä muumioita tällä palstalla oikein pyörii? Vauva-palstalla? Kauhean vanhaa porukkaa.

Koska niinhän tuossa lukee.
Vierailija kirjoitti:
Mitä noilla mummo ja pappaikäisillä yleensä tehdään?
No ei mitään. Ei niiden paikka ainakaan työelämässä ole.
Olet varmaan Marinin tallista sieltä kommentoidaan koko ajan noin, ei ihme kun kannattaa eutanasiaakin.
Tietenkin voi. Idioottikysymys.
Veljeni opiskeli kokonaisen korkeakoulututkinnon jäätyään eläkkeelle. Naapurini, 86 vee, ottaa pianotunteja. Itse olen opiskellut yli viisikymppisenä opettajan pedagogiset opinnot, kolme uutta kieltä ja nyt aion perustaa yrityksen ja kirjoittaa kirjan. Täytän 61 tänä vuonna. Olen uusina taitoina opiskellut myös mm perinnerakentamista, kasvisruokien kokkaamisen ja fengshuin. Ja pianoakin haluaisin oppia soittamaan.