Kaverin lapsi on aistiyliherkkä. En jaksa sitä enää.

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu mikä tyyppi olet, ihan suoraan sanoen. Varsinainen ystävä joo. Toivottavasti et ikinä saa itse aistiyliherkkää tai muuten erityislasta, eihän sulla jumankauta kestäisi hermot viikkoakaan kun satunnainen kaverin lapsen hoitaminenkin jo noin koville ottaa. T: ADHD- ja aistiyliherkän lapsen yksinhuoltajaäiti 24/7 täälläkin. Ja joo, mielummin olisin ilman apua kuin ottaisin sinulta vastaan.

Jä sä oot sitä jengiä, jonka tarpeet menee aina muiden ohi, kun sulla on joku spesiaali kersa, jolla diagnosoitu kaikki yliherkkyydet ja on ADHD:t jne. iksi menit lisääntymään, itse olet päätöksesi tehnyt, älä sysää kuormaasi muiden niskaan. 

Minä olin itse lapsena se aistiyliherkkä erityislapsi, se oli vain sitä aikaa kun ei harrastettu sellaista pumpulissa kasvattamista. Kyllä se oli rankkaa ja ei ihan traumoittakaan selvitty, mutta lopputuloksena työssäkäyvä itsenäinen ihminen kuitenkin, jonka ei tarvitse jäädä MISTÄÄN paitsi "erityisyytensä" vuoksi.

Oli kyse sitten syömisestä, äänistä, vaatteista, valaistuksesta tms. niin kykenen toimimaan, koska minua on aina siedätetty siihen. No arjessa eniten näkyy ruokavaliossa, suosin yksinkertaisia mietoja makuja, mutta jos tulee tilanne missä kohteliaisuuden vuoksi pitää syödä jotain voimakkaamman makuista ruokaa, niin pystyn siihen, vaikka se tuntuukin epämiellytävältä.

Samoin pystyn työskentelemään melkoisessa metelissä, vaikka se välillä rankkaa onkin ja sysäämään mielestä pois sen ajatuksen, että onpa epämukavaa.

Uskon, että paljon parempi näin, kuin niin että minua olisi jotenkin suojeltu epämukavilta kokemuksilta.

T: Numero 142

Vierailija kirjoitti:

Minä olin itse lapsena se aistiyliherkkä erityislapsi, se oli vain sitä aikaa kun ei harrastettu sellaista pumpulissa kasvattamista. Kyllä se oli rankkaa ja ei ihan traumoittakaan selvitty, mutta lopputuloksena työssäkäyvä itsenäinen ihminen kuitenkin, jonka ei tarvitse jäädä MISTÄÄN paitsi "erityisyytensä" vuoksi.

Oli kyse sitten syömisestä, äänistä, vaatteista, valaistuksesta tms. niin kykenen toimimaan, koska minua on aina siedätetty siihen. No arjessa eniten näkyy ruokavaliossa, suosin yksinkertaisia mietoja makuja, mutta jos tulee tilanne missä kohteliaisuuden vuoksi pitää syödä jotain voimakkaamman makuista ruokaa, niin pystyn siihen, vaikka se tuntuukin epämiellytävältä.

Samoin pystyn työskentelemään melkoisessa metelissä, vaikka se välillä rankkaa onkin ja sysäämään mielestä pois sen ajatuksen, että onpa epämukavaa.

Uskon, että paljon parempi näin, kuin niin että minua olisi jotenkin suojeltu epämukavilta kokemuksilta.

T: Numero 142

Itsekin olen ääni- ja tuntoherkkä. Muistan, kun joskus vielä neljälle luokalla saatoin saada luokassa paniikkikohtauksen, jos äänet kasvoivat liian koviksi. Julkisilla paikoilla edelleen yrittän yleensä koskea jotain, jotta kiinnitän ajatukseni siihen enkä ääneen. Se auttaa.

Eivät kaikki ole samanlaisia kuin sinä tai siedäty. Itse olen firmassa myyntijohtaja. Verot maksetaan ja työtä tehdään. En silti voisi kuvitella olevani avokonttorissa tai saavani siellä jotain aikaan.

Ei se ole mitään erityistä suojelua, että pieni lapsi ei koko ajan joudu aistitykitykseen vaan saa rauhassa tottua esim. erilaisiin ääniin. Jos altistus päiväkodissa on jo ollut 9h, niin ei siihen päälle kenenkään tartte vielä kotona melua aiheuttaa.

Hoitokaverille suosittelen, että menet oman jaksamisen mukaan, kun sinulla on myös omia pieniä lapsia.

Kokeilkaa kuulosuojaimia. T. Lto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin itse lapsena se aistiyliherkkä erityislapsi, se oli vain sitä aikaa kun ei harrastettu sellaista pumpulissa kasvattamista. Kyllä se oli rankkaa ja ei ihan traumoittakaan selvitty, mutta lopputuloksena työssäkäyvä itsenäinen ihminen kuitenkin, jonka ei tarvitse jäädä MISTÄÄN paitsi "erityisyytensä" vuoksi.

Oli kyse sitten syömisestä, äänistä, vaatteista, valaistuksesta tms. niin kykenen toimimaan, koska minua on aina siedätetty siihen. No arjessa eniten näkyy ruokavaliossa, suosin yksinkertaisia mietoja makuja, mutta jos tulee tilanne missä kohteliaisuuden vuoksi pitää syödä jotain voimakkaamman makuista ruokaa, niin pystyn siihen, vaikka se tuntuukin epämiellytävältä.

Samoin pystyn työskentelemään melkoisessa metelissä, vaikka se välillä rankkaa onkin ja sysäämään mielestä pois sen ajatuksen, että onpa epämukavaa.

Uskon, että paljon parempi näin, kuin niin että minua olisi jotenkin suojeltu epämukavilta kokemuksilta.

T: Numero 142

Itsekin olen ääni- ja tuntoherkkä. Muistan, kun joskus vielä neljälle luokalla saatoin saada luokassa paniikkikohtauksen, jos äänet kasvoivat liian koviksi. Julkisilla paikoilla edelleen yrittän yleensä koskea jotain, jotta kiinnitän ajatukseni siihen enkä ääneen. Se auttaa.

Eivät kaikki ole samanlaisia kuin sinä tai siedäty. Itse olen firmassa myyntijohtaja. Verot maksetaan ja työtä tehdään. En silti voisi kuvitella olevani avokonttorissa tai saavani siellä jotain aikaan.

Ei se ole mitään erityistä suojelua, että pieni lapsi ei koko ajan joudu aistitykitykseen vaan saa rauhassa tottua esim. erilaisiin ääniin. Jos altistus päiväkodissa on jo ollut 9h, niin ei siihen päälle kenenkään tartte vielä kotona melua aiheuttaa.

Hoitokaverille suosittelen, että menet oman jaksamisen mukaan, kun sinulla on myös omia pieniä lapsia.

Vähän nyt teit omia tulkintojasi. Missä olen sanonut, että 9 tunnin äänille altisuksen jälkeen lasta pitäisi vieläkin pitää metelissä? Jos luit aiemman viestini, niin siinähän kirjoitin, että voi välillä pitää kuulosuojaimiakin esim. päiväkodissa, mutta ei koko aikaa, ei ole varmasti tarkoitus pitää lasta kokonaan erossa epämukavuuksista ja korostaa lapselle hänen "erityisyyttään" jatkuvasti.

Paniikkihäiriö on muuten sitten oma lukunsa, sen kanssa ei taidakkaan olla kovin hyvät kuntoutusmahdollisuudet ainakaan ilman lääkityksiä. Osa näistä "erityisherkistä" eivät kuitenkaan ole vaikeasti ongelmallisia, vaan kyse on nimenomaan siitä, että mennään mukaan sen lapsen pompotteluihin. Töissä sen huomaa aika nopeasti mistä on kyse, jos lapsella olisi oikeasti psyykkinen ongelma asian suhteen, niin ei hän ihan niin helposti luovuttaisi ja lakkaisi ahdistumasta, kuin mitä valtaosa tekee, kun huomaavat että tässä olikin nyt aikuinen, joka ymmärtää, mutta ei anna periksi.

Voin itse vaikeasti aistiyliherkkänä ihmisenä (Asperger) kertoa, että elämä tällaisen rajoitteen kanssa on välillä niin helvetillistä, että olen harkinnut itsemurhaa. Kun niitä pahasti yliaktiivisia aisteja ei saa pois päältä yhtikäs millään, varsinkaan kun ne eivät ole iän myötä turtuneet. Esim. kuuloyliherkkyyteen ei auta korvatulpat, koska en voi pitää niitä liian tarkan tuntoaistin vuoksi. Olen nyt 29v. Ongelma on todellinen ja siihen ei yhtään auta lapsen hädän ja kärsimyksen vähättely. Itse itkin lapsena juuri tuollaisista "pikkuasioista" ja minua sitten tukistettiin, huudettiin, pakotettiin jne. rangaistuksena yliherkkyydestäni. Tuloksena olen psyykkisesti niin traumatisoitunut, että jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Halusin vain kertoa tämän vastauksena kaikilla vähättelijöille, ettei kyse ole läheskään aina mistään vanhempien lepsuilusta tai lapsen halusta manipuloida, vaan kyseessä on todellinen neurologislähtöinen ongelma.

Eikö tuontasoista herkkyyttä voi hoitaa mitenkään?

Yleiskoneen lihamyllyllä saa tehtyä muusia jossa ei ole kiinteitä osia.

Ennen oli ravintoloiden yleisöpuhelimissa sellaisia pleksikupuja, jotka poistivat ympäröivän hälyn lähes täysin.

https://pbs.twimg.com/media/DBiM15BXcAAu_2y.jpg

Vierailija kirjoitti:

Voin itse vaikeasti aistiyliherkkänä ihmisenä (Asperger) kertoa, että elämä tällaisen rajoitteen kanssa on välillä niin helvetillistä, että olen harkinnut itsemurhaa. Kun niitä pahasti yliaktiivisia aisteja ei saa pois päältä yhtikäs millään, varsinkaan kun ne eivät ole iän myötä turtuneet. Esim. kuuloyliherkkyyteen ei auta korvatulpat, koska en voi pitää niitä liian tarkan tuntoaistin vuoksi. Olen nyt 29v. Ongelma on todellinen ja siihen ei yhtään auta lapsen hädän ja kärsimyksen vähättely. Itse itkin lapsena juuri tuollaisista "pikkuasioista" ja minua sitten tukistettiin, huudettiin, pakotettiin jne. rangaistuksena yliherkkyydestäni. Tuloksena olen psyykkisesti niin traumatisoitunut, että jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Halusin vain kertoa tämän vastauksena kaikilla vähättelijöille, ettei kyse ole läheskään aina mistään vanhempien lepsuilusta tai lapsen halusta manipuloida, vaan kyseessä on todellinen neurologislähtöinen ongelma.

Ymmärrän täysin. t. 139.

Missään nimessä ei tavallisen ihmisen pidä ottaa hoitaakseen/riesakseen tuollaista sairasta lasta. Se kuuluu silloin ammattilaisen hoitoon.

Ap sano nyt sille ystävällesi että ei ainakaan enempää tee lapsia kun näköjään on geenivirheitä siittiöissä ja munasoluissa.

Selität ystävällesi, ettet handlaa enää hoitoa yksin. Hänen on etsittävä muita vaihtoehtoja, kuten päiväkoti. Ei tietenkään ole niin, että ap on velvollinen huolehtimaan, että ystävä jaksaa erityislapsen kanssa. On olemassa muita vaihtoehtoja. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme alle kouluikäistä lasta. Olen tarjoutunut hoitamaan kaverin lasta silloin tällöin, että pääsee vaikka kauppaan tai jumppaan. Neljä menee tässä ihan samalla vaivalla kuin kolmekin, en ole siis kokenut asiasta periaatteellisella tasolla mitään vaivaa.

Lapsella on nyt alkanut ilmaantua erilaisia ärsykeongelmia. Aistiyliherkkyyttä on epäilty jo pidemmän aikaa. Aiemmin nämä ärsykeongelmat ovat olleet hoidettavissa, kuten kiristämättömät vaatteet tai tietynlainen ruoka (ei kokkareita). Nyt alkaa kuitenkin olla jo sen verran hankalaa tämä elämä, etten enää oikeasti jaksaisi ottaa sitä meille. Lapsi alkaa itkeä pienimmästäkin äänestä. Keskimmäinen lapseni, 3v, puhuu kovalla äänellä ja tämä kaverin lapsi alkaa itkeä tavallisesta puheestakin. Puhumattakaan siis kovemmista äänistä.

Tänään alkoi itkeä, kun alkoi sataa. Peltikatosta tuli kova ääni. Alkoi itkeä, kun 1v alkoi itkeä. Oksensi ruokaa, kun perunamuusiin olikin jäänyt puolen kynnen kokoinen muussaamaton peruna. Riisuu jatkuvasti kaikki vaatteet, myös vaipan, pois, koska ei kestä mitään kiristävää, puristavaa tai hankaavaa ihoa vasten.

Ymmärrys ja empatiakyky alkaa jo murentua, kun näistä hyvää hyvyyttäni tarjoamista päivistä alkaa tulla painajaismaisia ja uuvuttavia. Voisin hyvin tietenkin sanoa, etten enää jaksa, mutta taustalla painaa yksinhuoltajan oma aika..

ÄH!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin itse vaikeasti aistiyliherkkänä ihmisenä (Asperger) kertoa, että elämä tällaisen rajoitteen kanssa on välillä niin helvetillistä, että olen harkinnut itsemurhaa. Kun niitä pahasti yliaktiivisia aisteja ei saa pois päältä yhtikäs millään, varsinkaan kun ne eivät ole iän myötä turtuneet. Esim. kuuloyliherkkyyteen ei auta korvatulpat, koska en voi pitää niitä liian tarkan tuntoaistin vuoksi. Olen nyt 29v. Ongelma on todellinen ja siihen ei yhtään auta lapsen hädän ja kärsimyksen vähättely. Itse itkin lapsena juuri tuollaisista "pikkuasioista" ja minua sitten tukistettiin, huudettiin, pakotettiin jne. rangaistuksena yliherkkyydestäni. Tuloksena olen psyykkisesti niin traumatisoitunut, että jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Halusin vain kertoa tämän vastauksena kaikilla vähättelijöille, ettei kyse ole läheskään aina mistään vanhempien lepsuilusta tai lapsen halusta manipuloida, vaan kyseessä on todellinen neurologislähtöinen ongelma.

Ymmärrän täysin. t. 139.

Ihanaa kun joku ymmärtää, vaikken ikinä toivoisi kenellekään tällaista ongelmaa. Paljon voimia sinulle! Muiden on tosiaan hyvin vaikea käsittää millaista on elää, kun jokainen aisti tulee ikäänkuin megafonin läpi. Siihen ei auta siedätys tai tottuminen, jos ongelma on tarpeeksi vaikea. T.aiempi

Tuolla lapsella on nyt joku lääketieteellinen ongelma. Et voi ottaa hoitoon, jos tavallinen elämä ei toimi. Joudut vielä laittamaan omat lapsesi muualle hoitoon siksi aikaa, kun yliherkkä lapsi on hoivissasi. - Ja pienihän tuo on, eikö äidillään ole muuta tukiverkkoa, omaa äitiä esim.

Kaverisi käyttää sua ihan hyväkseen. Kaiken ilmaisen avun pitäisi olla vastavuoroista!

Nyt vain sanot, että omat voimavarasi ovat olleet viime aikoina vähissä ja ettei hoitohommat enää käy. Jos tästä suuttuu, niin se on varma merkki, että olet hänelle vain ilmainen lapsenpiika.

Kerro ystävälle omasta väsymyksestä ja ilmoita, että voit hoitaa vielä esim. kaksi viikko (eli anna äidille pieni aika järjestää asiat toisin) ja sen jälkeen voit hoitaa 1-2 kertaa kuukaudessa aina muutaman tunnin kerrallaan, mielummin ilta-aikaan, kun miehesikin on kotona.

Ehdota äidille, että hakee lapselle päivähoitopaikkaa (subjektiivinen päivähoito-oikeus on 20 tuntia). Paikan saa nopeasti ns kriisipaikkana, jos esim. neuvolan terveydenhoitaja (tai muu terveys- tai sosiaalipuolen ihminen) kirjoittaa suosituksen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ap on tehnyt hatunnostonarvoisesti ! Miettikääpä, 6 tuntia kahdesti viikossa! Omat jää huomiotta, ei Se ole oikein.v

Kohta uupuu apkin !!!!

Ymmärsin, että lapsen tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan, ja aistiyliherkkyyttä epäillään, eli ei ole vielä diagnoosia. Koska ap ei ole lapsen kanssa joka päivä, niin hän varmaan huomaa tuon kehityksen vielä paremmin kuin äiti, joka on lapsen kanssa koko ajan ja tottuu vähitellen tapahtuvaan muutokseen.

Lapsi tarvitee nyt kunnon tutkimukset ja esim. tukiperheen, jota täällä ovat useat asiaa tuntevat ehdottaneet. Ap ei voi ottaa vastuulleen näin ongelmallisen lapsen hoitoa, koska hänen on voitava hoitaa omat lapsensa, mikä on nyt käynyt vaikeaksi, kun hoitolapsi vaatii kaiken huomion ja erityisolosuhteet (hiljaisuus). - Ei onnistu pienten lasten ryhmässä.

Nyt puhetta hoitolapsen äidin kanssa hyvässä hengessä, mutta faktat pöytään.

Oletteko varmoja, että kyseessä oikeasti ON aistiyliherkkä lapsi?

Millainen mieliala lapsen äidillä on? Ap kirjoitti, että äiti asuu lapsen kanssa pikkuruisessa yksiössä. Minkähänlaista heidän arkensa on? Yksiössä kyköttämistä vai aktiivista?

Mitä jos kaikki onkin jotain psykosomaattista oireilua lapsella?

vieraskin kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ongelma ole ratkennut jo silloin 3vuotta sitten, kun ap tästä kirjoitti.

Oho. Toivottavasti :D