Millä tavalla kolun yhteydessä oleva eskari eroaa päiväkodin yhteydessä olevasta?
Kommentit (7)
Riippuu aika pitkälti kuka eskaria pitää ja millainen koulutustausta. Myös tilat vaikuttavat: kouluympäristössä korostuu yleensä akateeminen työskentely, on tuolit ja pöydät jne. joiden ääressä istutaan. Riippuu ihan lapsesta ja eskarista kumpi on "parempi". Leikkiä tukeva ympäristö on suurimmalle osalle eskarilaisista vielä tärkeä, sekä varhaiskasvatuksen toimintamuodot - ei liian koulumainen tapa toimia. Matemaattisen ajattelun kehitystä ja kielen kehitystä voi hyvin tukea toiminnallisesti esim. leikin avulla. Aina koulun eskareissa tätä ei hyödynnetä riittävästi. Mutta se on tosiaan opettajasta ja välineistöstäkin kiinni. Kannattaa ehkä tutustua kumpaankin paikkaan itse ja miettiä, kumpi olisi omalle lapselle sopivampi, jos olet valintatilanteessa.
Onko koulun eskari pidempään loma-aikaan kiinni kuin pk:n yhteydessä oleva? Olen miettinyt lasteni koululla olevaa eskaria, että tuskin se on auki silloin kuin koulu on kiinni (10 viikkoa kesällä + joulu-, syys-, ja hiihtolomat), kun eivät esim. saisi ruokaa silloin. Eli jos osallistuu eskarin täydentävään hoitoon, niin järjestetänkö se koulun loma-aikoina aina jossakin läheisessä päiväkodissa? Jos näin on, pitäisin koulun eskaria huonompana vaihtoehtona kuin pk:n eskaria.
4:lle: koulun eskarin iltapäivähoito on auki koulujen loma-aikaan aika samalla tavalla kuin pkoditkin ovat eli vanhempien lomat kysytään ja sitten ryhmiä yhdistellään yhteen lomiaen ajaksi, jolloin hoito on sen 7-17. Isot firmat kuten Tenavaeskarit Espoossa, yhdistää sitten eri koulujen ryhmiä toisiinsa jos ryhmät ovat jäämässä pieniksi. Koululla on enemmän mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä, oman lapsen eskariryhmällä koulussa käytössä on kotitalousluokat, käsityöluokat, kielistudiot, musiikkiluokka yms vempaimet ja toki sijaistaminen onnistuu paremmin kun opettajia on talo täynnä. Ja koulun alku on helpompi, kun taloa ja sen aikuiset ja käytännöt ovat tuttuja jo vuoden ajalta. Mutta se, että kumpi on parempi on ihan kiinni opettajasta ja lapsesta ja siitä ryhmästä...
5:lle, meillä eskarilaiset ovat koululla vain ja ainoastaan niinä päivinä kun koululaisilla on koulupäivä. Kaikkina koulun loma-aikoina eskarilaisten on mentävä varahoitoon läheiseen päiväkotiin.
Meillä on vasta reilu 10 päivää eskaria takana, joten kokemusta ei kovin paljon vielä ole, mutta kerron tästä mitä on tähän mennessä tullut: Eskari on koulun yhteydessä, ja ainakin näin alkuun olen ollut tosi tyytyväinen! Varmasti madaltaa 1lk:lle siirtymistä huomattavasti, kun paikka on jo entuudestaan tuttu. Meidän koululla eskarilaisilla on oma sisäänkäynti, porrastetetut välitunnit ja huomioliivit päällä niin ei sekoitu isompiin. Meidän lapsella on vielä ihanan pieni eskariryhmä, vain 12 lasta. Toiminta on ollut monipuolista ja tilaa vaikuttaa olevan mukavasti myös leikille. Suosittelen! :)
Mä tykkään enemmän koulun eskarista. Meillä ainakin on silti leikitty paljon jne. Koulun aloitus on helpompaa, kun on tuttu talo ja tutut systeemit ja tuttuja isompia oppilaita, eskarit saa esim. kummit 4.-luokkalaisista ja hyvällä tuurilla samat kummit jatkaa sitten ekalla ja tokalla. Tosiaan materiaalia ja välineitä on usein enemmän käytölssä, meillä tekevät esim. tiedekokeita jne. Paljon toki kiinni opettajista, kuten muutkin on sanoneet.
Omat lapset on olleet vaan eskarissa ja joiltain tutuilta, joilla ollut lapsi myös näin ja päiväkodin eskarissa, ongelmaksi on muodostunut se, että tädit ei muista, että osa lapsista onkin vaan sen 4 tuntia ja suunnittelee toimintaa niin, että hakuaikana ollaankin just keskellä retkeä tai sinä neljänä tuntina ei tehdäkään mitään järkevää jne.
Usein on myös niin, että koulujen eskareissa kartotetan hyvin esim. lukivalmiuksia, koulun erityisopettajat on käytettävissä jne, kun taas kaikissa päiväkodeissa ei tehdä minkäänlaisia arvioita ja lapsi menee ekalle, ilman, että opettaja saa mitään tietoa olemassaolevista vaikeuksista.
(neljäs lapsi siis parhaillaan koulun eskarissa)
Meillä ainakin painotettiin ns 'akateemisia' taitoja ja oli muutenkin aika koulumaista. Tykkäsin kuitenkin. Kävivät taidenäyttelyissä yms.