Kannattaako Pompeijissa käydä?
Ollaan ensi viikolla lähdössä Roomaan viideksi päiväksi ja ollaan mietitty myös Pompeijissa käymistä. Jotkut ovat kertoneet ettei paikka ole kaiken "vaivan arvoinen" (junat+bussi+pääsyliput),mutta onko täällä siellä käyneitä?
Oliko sinne helppo päästä ja kannattaako ylipäätään mennä? :-)
Kommentit (8)
Pompeiji olisi ollut varmaan parhaimmillaan ennen vuotta 79, mutta kuulemma vieläkin ihan hieno, tosin eri tavalla tietenkin. Roomassa usein käyneenä voin sanoa, ettei siellä viisi päivää riitä näkemään kaikkea, joten jos ei ihan hirveää hinkua ole Pompeijiin, niin jättäisin itse sen seuraavalle reissulle. Ihan pienille lapsille Pompeiji voi olla aika pelottava.
Riippuu ihan siitä, kiinnostaako historialliset kohteet ja rauniokaupungissa kävely. Mutta minusta kannattaa käydä, olin vaikuttunut.
Olen käynyt ja oli kyllä hieno! Suosittelen, jos tykkää historiasta ja nähtävyyksistä. En kyllä pienten lasten kanssa menis, ne ei ehkä jaksais.
kävin viime syksynä, teki vaikutuksen. Tutustukaa historiaan ensin, paikanpäältä saa ostettua alueen karttoja. Vessoja siellä vähän, vedentankkauspisteitä enempi. Paikka on tosi kuuma "kattila", varatkaa päähän suojaa. Mukavaa matkaa!!!
Mene ehdottamasti retken mukana, alue on laaja ja siellä on hyvä mennä oppaan johdolla. Ne tietää mutkittelevat reitit ja talojen tarinat. Yksin hortoileminen on samaa luokkaa kuin olisi missä tahansa kaupungissa/kylässä kartan kanssa, ja mitään kadun nimiähän ei ole esillä.
Ette ole siellä yksin, paljon muita opasryhmiä. Hyvät kengät jalkaan, mukulakiveä, hiekkaa ja portaitakin koko ajan. Oli mielenkiintoinen, historiasta tykkääville. Oli myös muutama kivettynyt ihmishahmo esillä.
Mä tulin paikalle toisesta suunnasta junalla, asema ainakin ihan pompejn vieressä. Ulkopuolella jotain ruokapaikkoja, pizzat oli jees. Hyvät popot jalkaan, jos on keppi tai "huonojalkainen" niin paikka aika haastava. Historia herää siellä henkiin, suosittelen!
Jos teillä on noin vähän aikaa, menkää Ostia Anticaan. Se in rauniokaupunki, kuten Pompeiji, samalta ajalta, mutta kaivettu esiin myöhemmin ja siten autenttisempi. Paljon lähempänä Roomaa. Eikä ole ihan niin paha turistirysä kuin Pompeiji.
Mun mielestäni kannattaa käydä, ehdottomasti. Olen mennyt sinne Napolin suunnasta, joten en osaa neuvoa Roomasta päin menoa.
Tosin, 5 päivää sujuu kyllä Roomassakik nopeaan.