Mies luki työsähköposteja aamupalapöydässä
Ennen lomia oltiin puhuttu siitä miten miehen kaikki energia ja aika menee töihin. Saattaa istua etätöissä koneella 01 asti yöllä. Seuraavana tulee lapset, harrastukset ja kaverit. Minä viimeisenä ja olen kertonut terapiassa, että se tuntuu pahalta. Lomalla puhui kuinka on ajatellut nyt ottaa iisimmin töiden kanssa.
No, eka työpäivä ja mies luki työsähköposteja kännykällä aamupalapöydässä. Sanoin, että se ei ole musta ok ja olisi kiva, että hän olisi läsnä perheelle ruokapöydässä tai menisi edes työhuoneeseen tekemään töitä. Ei meillä muutenkaan saa olla kännykällä pöydässä ellei yhdessä suunnitella jotain tms. mikä vaatii googlettelua.
Vastaus oli: ”No kyllähän säkin teit töitä aamulla sängyssä”. Olin siis heräillessäni sängyssä miettinyt ajatuksissani päivän kulkua kun molempien pitää tehdä etätöitä ja lapset on kotona.
Asia on periaatteessa aika mitätön, mutta kuvastaa hyvin miten en tule yhtään kuulluksi tässä suhteessa. Tälläisiä tilanteita on jatkuvasti. Taustalla vaikuttaa myös tuo miehen työnarkomania johon olen kyllästynyt. Vastaus mun pyyntöön ja tunteisiin on puolustusreaktio ja mun syyttely. Hän jatkoi vielä syyttelyä: ”Sulla on aina näitä sääntöjä muille, mutta et itsekään niitä noudata”. En tiedä mihin tolla viittasi - en ainakaan lue työsähköposteja ruokapöydässä. Siitä keskustelu äityi riidaksi.
Tuntuu että elämä on vaan nahistelua. Pahinta on, että ei tule kuulluksi. Pienet asiat kerääntyy mustaksi möykyksi ja tuntuu että rakkauden tunteet näivettyy.
Terapiassa käyty jo vuosia. Mä en kohta enää jaksa tätä. En vaan enää tiedä mitä tehdä toisin. Nyt olen yrittänyt lähestyä tilanteita kertomalla rauhallisesti mun tunteista ja tarpeista.
Mietin sitäkin että jos vaan puren hammasta ja en sano mitään kun vastaavia tilanteita on. Mut pelkään että se vaan johtaa siihen että jossain vaiheessa kaikki harmitus kuitenkin purkautuu ja silloin ei välttämättä kauhean rakentavasti.
Onko ihan kohtuutonta ajatella, että mies olisi esim pahoitellut, että oli ajattelematon. Kertonut, että on stressaantunut töistä. Laittanut luurin alas, syönyt aamupalan ja 5 minuutin päästä aloittanut työt. Mutta kun ei.
Toki hän voi tehdä valinnan olla kännykällä päivän ainoana hetkenä kun ollaan perheenä yhdessä ja tehdä 16-tuntisia työpäiviä. Mutta ei se meitä lähemmäksi tuo. Ja kai saan sanoa että se tuntuu pahalta?
Samaan aikaan hän on sitä mieltä, että lapset ei saa olla ruokapöydässä kännykällä. Siitä olen kyllä samaa mieltä.
Ap