Kunnianloukkauksesta, ettei toisesta saa levittää yksityiselämäntietoa eteenpäin
Kommentit (15)
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa,
on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.
erään yhden lapsen yh:n, jonka elämäntehtävä on juoruta muille toisten asioista. Saapahan akka ansionsa mukaan.
Muutoin saa juoruta ihan niin paljon kuin tykkää.
Muutoin saa juoruta ihan niin paljon kuin tykkää.
Oletkohan tietoinen että moni ei pidä juoruilijoista, voit jäädä kiinni!
Muutoin saa juoruta ihan niin paljon kuin tykkää.
Kunnianloukkauksella on ihan oma määritelmänsä Suomen Laissa:
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Kunnianloukkaus ei ole totta, ykstiyiselämää koskeva TIETO taas on.
erään yhden lapsen yh:n, jonka elämäntehtävä on juoruta muille toisten asioista. Saapahan akka ansionsa mukaan.
Joten taitaa hälle kunnianloukkausyyte lähiaikoina kolahtaa postiluukusta :D
Kunnianloukkaus ei ole totta, ykstiyiselämää koskeva TIETO taas on.
koska mulla on todistajia että naapurin eräästä äidistä on levitetty tietoja jotka loukkaa hänen mainettaan.
virasto? ja tietty henkilö siellä? Kaikki hänen työkaverit tietysti pitävät hänen puolia ja asia ei etene
ihmiset tekee paljon sellasta mitä eisais..varastaa, valehtelee,tappaa jne jne
miten helposti ihmiset uskoo toisista kaikkea paskaa.
Sehän juuri juorunlevittäjän tarkoitus on että USKOTTEE NIIHIN.
Kaikki dillejä sitä on, helposti höynäytettäviä