Kuolemasta

Kauniisti olette asioita esille tässä ketjussa saaneet, lämmin halaus jokaiselle läheisensä menettäneelle. Teen itse töitä vakavasti sairaiden kanssa, ja on hetkiä jolloin tuo asioiden kesken jääminen lyö päin näkö. Ei sitä voi käsittää. Eikä aina hyväksyäkään. Lisäksi monta läheistäni on kuollut.. Erityisen raskas aika minulle oli se aika kun huomasin olevani saman ikäinen kuin isäni kuollessaan (23v).. Tietoisuus siitä että isäni oli todella nuori, ja häneltä jäi kaikki se näkemättä ja kokematta mitä minä olin jo saanut ja tulen saamaan.. Se oli aikaa rankkaa,

Jos ajattelee että elämä loppuu kuolemaan, niin siihen ne murheetki loppuu, ei harmita että jäi joku uusi vaate käyttämättä. Omaisten taas ei kannata murehtia kuoleen asioita. Elämä jatkuu.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 14:20"]Minä olen myös miettinyt, että monelta jää paljon todella kesken. Olen myös miettinyt sitä, että nykyihminen hyvinvointivaltiossa ei edes tajua sitä, että joskus kuolee. Ihminen ei elä tavallaan nöyränä, vaan ikään kuin olisi kuolematon.

[/quote]Miten niin "nykyihminen" ei tajua. Eihän kuoleminen ole mitenkään vähentynyt. Jatkuvasti ihmisiä kuolee ja aina välillä joku jonka tuntee.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 15:17"]Jokaisella meillä on määrämme täällä maan päällä. Kun olemme saaneet meille annetun tehtävän suoritettua, olemme valmiit lähtemään, enkä nyt tarkoita toisten ihmisten antamia tehtäviä. Kuuluu elämään, että jotkut eivät edes ehdi syntyä, kun jo kuolevat, jotkut taas elävät yli sata vuotta ja kaikkea siltä väliltä. Tämä pitäisi vaan pyrkiä hyväksymään. Ei meillä ole muutakaan mahdollisuutta. Kapinointi lisää vain omaa pahaa oloamme. Ja vielä, vainajasta pitää pystyä päästämään irti, jotta hänen sielunsa, henkensä pääsisi lepoon.

[/quote]Ei elämään liity mitään suunnitelmaa. Kaikki on enemmän tai vähemmän sattumaa, mutta se on saletti että mitään käsikirjoitusta elämä ei seuraa.

t. ateisti

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 15:47"]Sille, joka jää, kaikki kesken jääneet asiat tuntuvat isoilta ja merkityksellisiltä. Kun talo jää viimeistelemättä, ensimmäinen lapsenlapsi näkemättä, varattu ulkomaanmatka kokematta. Mutta todellisuudessa vainaja on jo täyttänyt hänelle annetun tehtävän maan päällä. Se on voinut olla ihan mitä tahansa, monesti sellainen etteivät sitä läheiset tiedäkään. Oikeastaan, mitään ei ole jäänyt kesken. Sinun oli tarkoituskin rakentaa talo loppuun yksin, tulla isovanhemmaksi leskenä, peruuttaa yhteinen lomamatkanne.

En usko sattumiin enkä kesken jääneisiin elämänkaariin.

[/quote]No tästä voidaan olla myös erimieltä... Itse uskon ehdottomasti sattumaan, se on aina läsnä ja kaikki on loppupeleissä pienestä kiinni.

t. ateisti

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 16:18"]

Jos ajattelee että elämä loppuu kuolemaan, niin siihen ne murheetki loppuu, ei harmita että jäi joku uusi vaate käyttämättä. Omaisten taas ei kannata murehtia kuoleen asioita. Elämä jatkuu.

[/quote]

Kysehän ei ollutkaan siitä, että kuolleella harmittaisi uuden vaatteen käyttämättä jättäminen. 

Vaikeinta on hyväksyä rakkaimman ihmisen yllättävä kuolema ja nuorena vielä, vaikka kuinka tietää sen että kaikki me luolemme. Useita läheisiä ihmisä menettäneenä joka kerran olen ensin ajatellut, että nyt laitan elämässäni asiat tärkeysjärjestykseen ja lakkaan stressaamasta oravanpyörässä. Ja toistuvasti olen joutunut huomaamaan ettei se "oikea" tärkeysjärjestys vain pysy. Onneksi emme tiedä huomisesta, elämä jatkuu myös meidän jälkeemme. Testamentti kannattaa tehdä ja myös päivittää sitä aika ajoin - minua se ainakin rauhoittaa ja jotenkin lohduttaa. Tulin itse juuri (taas kerran) yllättäen eteen tulleista läheiseni hautajaisista. Lämpimät ajatukseni teille kaikille jotka olette lähesenne menettäneet!

Pari vuotta sitten sairastuin äkillisesti ja vakavasti. On lääketieteellinen ihme, että selvisin hengissä. Kun viimein pääsin sairaalasta kotiin, näin painajaisia ja olin ahdistunut. Purskahdin itkuun milloin mistäkin syystä, esimerkiksi nähdessäni oravan pihapuussa tai auringon laskevan. Kun olin toipunut niin paljon, että pystyin vihdoin ulkoilemaan vähän, elämän keskeneräisyys ja kaiken menettämisen pelko iski kuin hyökyaalto vasten kasvoja. Ennen sairastumistani olin ajatellut, että olen elänyt jo tähän asti ihan hyvän elämän ja kun kuolen, niin sitten kuolen. Sairastumiseni jälkeen en ollut lainkaan valmis lähtemään, niin moni asia oli vielä tekemättä ja kokematta. Elämä oli aluksi vuoristorataa: onnen kukkuloilta ja elämisen riemusta syvään maksennukseen ja ahdistukseen. Lopulta jouduin turvautumaan psykoterapiaan saadakseni elämäni jälleen tasapainoon ja päästäkseni eroon painajaisista ja ahdituksesta.

En usko, että tulen koskaan enää ajattelemaan olevani valmis kuolemaan. Tai mene ja tiedä, ehkä jos joutuisi viettämään elämänsä loppuvuodet kovissa kivuissa ja vuodepotilaana. Mun on hirveän vaikea hyväksyä kuolemaa... omaa tai muiden. Koitan vain olla ajattelematta asiaa. En siis osaa neuvoa, miten voisit hyväksyä elämän keskeneräisyyden...kun en hyväksy sitä itsekään :(

Nykyihmiselle ei kuolema ole läsnä kovin paljoa. Savimajoissa Afrikassa syntyy paljon lapsia, jotka suurelta osalta kuolevatkin siellä savimajassa. Kuolema voi tulla koska vaan. Kunnon hoitoa ei ole. Näin oli ennen Suomessakin.

Lehdessä just luki, että ebola ei hetkauta savimajakansaa, kun siinä on koko ajan kuolemaa moniin muihinkin tauteihin

Me kaikki kuolemme joskus, ihan luonnollinen juttu. So what, minä ainakin elän NYT!

Ihmisellä on luonnollista suojata itseään ja siksi elää kuin ei kuolisi. Kun joku läheinen kuolee hetkeksi todellisuutta ei voi paeta.

Te ette vaan ymmärrä miten hieno asia kuolema on. Kun sen tajuaa, niin ei yhtään harmita kenenkään keskeneräiset asiat vaan osaa iloita kuolleen puolesta.

Elämä on seikkailu jota ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Siinä on sen lumous ja jokainen kortti on katsottava! Vaikka läheisen menettäminen tuntuu pahalta, on vain hyväksyttävä kuolema tai jää kiinni suruun. Tietysti tulee hetkiä jolloin kaipaa suunnattomasti, mutta keskeneräisyys on osa ihmisen elämää.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 14:47"]

Mieheni kuoli tänä kesänä. Juuri tuo elämän kesken jääminen, kaikkien suunniteltujen asioiden, pientenkin katkeaminen aivan yllättäen. Esimerkiksi typerän peniltäkin kuulostavat asiat kuten sekin että aioin tehdä mieheni lempiruokaa kuolinpäivän iltana, mutta hän ei koskaan enää ehtinyt syödä sitä vaikka oli käynyt itse ostamassa aineet siihen. Leikkimökkiin oli tehnyt piirrustukset muttei ehtinyt aloittaa rakentamista. Moni ei ymmärrä miten voin surra noin pikkuasioita kun mieheni on kuollut. Mutta kaikki nämä pienet asiat liittyvät siihen.

[/quote]

Tajuan tosi hyvin tuon, mitä sanot. Ihan samoja asioita varmasti surisin itsekin, jos olisin vastaavassa tilanteessa. Ne pienet asiat ovat osa isompaa kokonaisuutta. Olen viimeaikoina itse menettänyt kolme lähiomaistani ja juuri ne pienet asiat tulevat mieleen. Toisaalta juuri se loppuunsaattamisen halu on suuri eikä sitä voi saavuttaa koskaan.

Kehotan niitä, jotka tietävät omaisensa kuolevan (esim. parantumaton sairaus), niin puhumaan kaikista asioista silloin, kun ihminen on elossa. Se auttaa omassa suruprosessissa.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:13"]

Te ette vaan ymmärrä miten hieno asia kuolema on. Kun sen tajuaa, niin ei yhtään harmita kenenkään keskeneräiset asiat vaan osaa iloita kuolleen puolesta.

[/quote]

Hullu?

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:14"]

Elämä on seikkailu jota ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Siinä on sen lumous ja jokainen kortti on katsottava! Vaikka läheisen menettäminen tuntuu pahalta, on vain hyväksyttävä kuolema tai jää kiinni suruun. Tietysti tulee hetkiä jolloin kaipaa suunnattomasti, mutta keskeneräisyys on osa ihmisen elämää.

[/quote]

Kuinka monta läheistä sinulla on kuollut? Jotenkin kuulostat siltä, että et ole kokenut asiaa itse, vaan oppinut jotakin kirjoista.

Muistan kun isoisäni kuoli, ja sain "perinnöksi" hänen hiukan ruttuisen, mutta tarkasti pidetyn konjakinvärisen kukkaronsa, jossa oli kahdenkympin seteli ja kolikoina 60 senttiä. Minulle tuli ihan kauhea olo kun mietin taataani automaatilla nostamassa viimeistä kertaa rahaa hiukan vapisevin käsin ja mietin mitäköhän hän oli sillä suunnitellut ostavansa. Mitä se ikinä olikaan, jäi kuitenkin hankkimatta. 

En oikein itsekään tiedä, mitä tällaisen keskeneräisyyden tunteen kanssa voi tehdä. Kai se vaan on jotenkin työnnettävä taka-alalle jotta pystyisi jatkamaan eteenpäin. Mutta kun sen musertavan voiman on kerran tuntenut, en ainakaan itse ole sitä pystynyt missään vaiheessa ihan täysin unohtamaankaan.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:28"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:14"]

Elämä on seikkailu jota ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Siinä on sen lumous ja jokainen kortti on katsottava! Vaikka läheisen menettäminen tuntuu pahalta, on vain hyväksyttävä kuolema tai jää kiinni suruun. Tietysti tulee hetkiä jolloin kaipaa suunnattomasti, mutta keskeneräisyys on osa ihmisen elämää.

[/quote]

Kuinka monta läheistä sinulla on kuollut? Jotenkin kuulostat siltä, että et ole kokenut asiaa itse, vaan oppinut jotakin kirjoista.

[/quote]

Monta läheistä olen menettänyt, surrut, itkenyt, pyyhkinyt syöpäsairaan tuskanhikeä...Tunnekylmä en ole ja hyväksyn kuoleman, mutta en kipua.Ei minun tarvitse saada hyväksyntää ja ymmärrystä teiltä jotka leimaatte steriiliksi kirjaviisaaksi.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:14"]

Elämä on seikkailu jota ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Siinä on sen lumous ja jokainen kortti on katsottava! Vaikka läheisen menettäminen tuntuu pahalta, on vain hyväksyttävä kuolema tai jää kiinni suruun. Tietysti tulee hetkiä jolloin kaipaa suunnattomasti, mutta keskeneräisyys on osa ihmisen elämää.

[/quote]

Mutta miten sen voi hyväksyä, kun se tulee eteen uudestaan ja uudestaan, aina ennen aikojaan ja vieläpä lyhyen ajan sisällä? Edellisestä ei ehdi toipua kun seuraava on jo edessä.

Lisäksi on syntynyt pelko, että kenen läheisen vuoro seuraavaksi tulee kun tämä näyttää olevan tällaista "venäläistä rulettia" kuukaudesta toiseen. Ahdistavaa, ikävää ja elämänlaatua pilaavaa on elää tällaisessa jatkuvassa pelossa, johon ei itse näköjään voi edes vaikuttaa.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 17:14"]

Elämä on seikkailu jota ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Siinä on sen lumous ja jokainen kortti on katsottava! Vaikka läheisen menettäminen tuntuu pahalta, on vain hyväksyttävä kuolema tai jää kiinni suruun. Tietysti tulee hetkiä jolloin kaipaa suunnattomasti, mutta keskeneräisyys on osa ihmisen elämää.

[/quote]

Mutta miten sen voi hyväksyä, kun se tulee eteen uudestaan ja uudestaan, aina ennen aikojaan ja vieläpä lyhyen ajan sisällä? Edellisestä ei ehdi toipua kun seuraava on jo edessä.

Lisäksi on syntynyt pelko, että kenen läheisen vuoro seuraavaksi tulee kun tämä näyttää olevan tällaista "venäläistä rulettia" kuukaudesta toiseen. Ahdistavaa, ikävää ja elämänlaatua pilaavaa on elää tällaisessa jatkuvassa pelossa, johon ei itse näköjään voi edes vaikuttaa.

[/quote]

Ikääntyvien kohdalla se luonnollista ja eipä tässä voi taata kuka meistä seuraavaksi lähtee. Nyt melkein tekisi mieli laittaa fraasi ja heittää hymiö.