Lue keskustelun säännöt.
Kuolemasta
16.08.2014 |
Olen menettänyt viimeaikoina monta läheistä. Pian kuolema tulee taas korjaamaan parantumattomasti sairaan perheenjäseneni ja näin ollen nämä kuolema-asiat taas pyörivät paljon mielessä.
Tiedän että tämä kuulostaa typerältä, mutta minua on alkanut vaivaamaan eräs kuolemaan liittyvä asia. Nimittäin se, että asiat jäävät ikäänkuin kesken. Tuntuu turhauttavalta seurata vierestä kun läheinen elää elämäänsä, joka sitten päättyy yllättäen kuin seinään.
Talo, joka on juuri saatu rakennettua, jää asumatta..Varattu ulkomaanmatka käyttämättä..Vasta ostettuun mekkoonkaan ei ehdi pukeutua kuin kerran.. Jopa ristisanatehtävä jää kesken. Puutarhaakin pitäisi laittaa, mutta henkilö ei ehdi kun viskaa lusikan nurkkaan ennen aikojaan.
Ennen kaikkea turhauttaa se, kuinka monet ihanat (ja kamalatkin) kokemukset esimerkiksi lasten ja lastenlasten kanssa jäävät kokematta. Ne hetket joita odotetaan, eivät ehdi koskaan tulla. Isovanhemmat eivät ehdi nähdä tulevia lapsenlapsiaan, isä ei ehdi saattaa tytärtään alttarille, ystävä ei koskaan kotiudu matkaltaan...
Miten tämän keskeneräisyyden voi hyväksyä? Elämällä jokainen hetki kuin se olisi viimeinen? Nauttia jokaisesta hetkestä läheisten kanssa? Kokeiltu on, mutta ei auta. Aina jokin asia jää kesken tai puuttumaan..ja sitten nämä asiat jäävät vaivaamaan niinkuin minun kohdallani on käynyt. En voi lakata miettimästä niitä asioita, joita menettämäni rakkaat eivät koskaan ehtineet nähdä :'(
Kommentit (39)
Mä olen koittanut ajatella niin, että ei se kuollut tiedä mistä jää paitsi. Se jotenkin lohduttaa. Jos kuolisin huomenna, tuskin mua enää harmittaisi ne tekemättämät asiat kun en asioita enää tiedosta.. Sukulaiseni kuoli ja oli just tehnyt asuntokaupat. Ajattelin, että hän oli iloinen kun osti uuden asunnon ja odotti muuttoa. Hän kuoli onnellisena tästä asiasta ja toiveikkaana. Hän ei ehtinyt asua siinä, mikä toki harmittaa minua ja muita läheisiä.. Mutta tuskin se harmittaa enää tätä kuollutta henkilöä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tod.näk. sekava kirjoitus ajatuksistani,kokemuksistani kuolemasta, anteeksi. Edellä luin hienoja,ajattelevia kommentteja. minä en jotenkaan ymmärrä kuolemaa, pelkään sitä, en omaani, mutta läheiseni. Olen menettänyt monta läheistäni nuorena sekä iäkkäänä, mutta kuolemaa olen ajattellut aina tapauskohtaisesti. Suren jonkun kuolemaa syvästi vaikken tuntisi ihmistä, tälläkinhetkellä nuoren kuolemaa, ei läheinen, mutta tuttava. Voin olla myös iloinen kuolemasta, isäni kuoli 59 vuotiaana, äitini vuosi sitten 80vuotiaana, sisareni poika 24vuotiaana ja voin sanoa, että olen onnellinen, että heidät otettiin pois täältä.Sisareni kuoli 51 vuotiaana, se kaikki oli ohi puolessa tunnissa, miksi, miksi 23v., tuttavan poika kuoli muutama viikko sitten onnettomuudessa+ Minä pelkään, pelkään niin paljon. Kun menen mieheni viereen iltaisin, kun näen hänet töissään, sohvalla ja ihan missä vaan pelkään sitä, että menetän hänet, lapsista puhumattakaan. Tietoisesti yritän olla ajattelematta kaikkea menettämistä, koska jos niin elää, ei pysty elämään ja minulla sen on jo vaikeaa ajatusteni kanssa.
Mieheni isän piti tulla kanssamme hänelle hyvin rakkaalle mökille ekaa kertaa kymmeneen vuoteen, oli jo alkanut hankkia tavaraa sinne. Kuoli ennen matkaa. Jotenkin kurjaa, mutta tiedämme, että kuoli sinne pääsystä haaveillen. Ja pääsikin, kun haudattiin sinne lähelle. Silti harmi.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 22:35"]
Huoh... en mieti enää muuta kuin kuolemaa.
[/quote]
Niin, välillä minä en todellakaan mieti muuta kuin kuolemaa (en omaani, vaan muiden), kiitos lukuisten lähipiirissä tapahtuneiden kuolemantapausten. En kestä ajatusta enää yhdenkään läheisen menettämisestä, mutta silti kuolema on asia joka pyörii alvariinsa mielessä.
En enää pelkää kuolemaa, en omaani tai läheisten, koska olen menettänyt sen kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän. Mitään pahempaa ei voi olla. Nyt vain täytyy elää tämän asian kanssa omaan kuolemaan asti ja toivoa että ihmeitä on olemassa ja tapaamme vielä jossain toisessa elämässä tai todellisuudessa tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n ja samoin ajattelevien tuskaa. Se kuluu surutyöhön.
Mutta ajatuksen takanahan on ikään kuin kuvitelma että ihminen elää jonkun suunnitelman mukaan ja kuolee vasta sitten kun on "tehtävänsä" tehnyt. Niinhän ei ole.
Ihmiselämä on hauras ja loppuu usein vaikka elämää ja elämistä oli jäljellä. Sille ei voi mitään, tässä maailmassa meitä pieniä ihmisiä ja meidän pieniä suunnitelmiamme ja elämiemme arkisia asioita voimakkaampi on kuoleman voima. Se on vaan hyväksyttävä.
Silti on oikein muistella rakkaintaan, ja tavallaan kuin muistelet vaikka lapsesi syntymän aikaan sitä isovanhempaa joka ei enää ole elävänä mukana, hän on muistossasi paikalla siinä hetkessä.
Olen ollut mukana siivoamassa viisihenkisen perheen taloa sen jälkeen, kun he kaikki menehtyivät onnettomuudessa ulkomailla. En ole missään tuntenut niin voimakasta kauhua elämän päättymisestä, epätodellista, huumaavaa, turraksi muuttavaa kauhua siitä miten kuolema katkaisee elämän, jättää asiat puolitiehen ja riistää nuorenkin elämän. Mun elämäni ei ole ikinä palautunut ennalleen tuosta kokemuksesta. Muistan vaan että kun tulin ekana iltana sieltä kotiin, niin tuijotin omia jäseniäni, jotka näyttivät niin heikoilta ollessaan pelkkää lihaa ja verta, oloni oli niin hauras ja niin katoava. Miten tällaisten tunteiden kanssa edes voi elää? Ja mä todellakin nyt pyydän ettei kukaan uskis kommentoisi tätä mun kommenttiani MILLÄÄN TAVALLA, eikä millään Raamatun lauseilla!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen myös miettinyt, että monelta jää paljon todella kesken. Olen myös miettinyt sitä, että nykyihminen hyvinvointivaltiossa ei edes tajua sitä, että joskus kuolee. Ihminen ei elä tavallaan nöyränä, vaan ikään kuin olisi kuolematon.
Onko sitä valmis koskaan kuolemaan? Läheisten näkövinkkelistä ei varmasti ainakaan. Jopa hyvin vanhojen (ja näin ollen odotettavasti) kuolevien elämä tuntuu jäävän puolitiehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni kuoli tänä kesänä. Juuri tuo elämän kesken jääminen, kaikkien suunniteltujen asioiden, pientenkin katkeaminen aivan yllättäen. Esimerkiksi typerän peniltäkin kuulostavat asiat kuten sekin että aioin tehdä mieheni lempiruokaa kuolinpäivän iltana, mutta hän ei koskaan enää ehtinyt syödä sitä vaikka oli käynyt itse ostamassa aineet siihen. Leikkimökkiin oli tehnyt piirrustukset muttei ehtinyt aloittaa rakentamista. Moni ei ymmärrä miten voin surra noin pikkuasioita kun mieheni on kuollut. Mutta kaikki nämä pienet asiat liittyvät siihen.
Pahinta on että vaikka kuolemaa kuinka pohtii, ei asiassa pääse mihinkään lopputulokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5 jatkaa. Mieheni ei ehtinyt käyttää lahjaksi ostamaani paitaa kertaakaan, yksi lahja jäi kokonaan antamatta, suunniteltu lomamatka tekemättä, suunnitellut häät pitämättä. Murehdin näitä (toki myös loppuelämää ilman häntä) ja saan paheksuvia kommentteja.
Jokaisella meillä on määrämme täällä maan päällä. Kun olemme saaneet meille annetun tehtävän suoritettua, olemme valmiit lähtemään, enkä nyt tarkoita toisten ihmisten antamia tehtäviä. Kuuluu elämään, että jotkut eivät edes ehdi syntyä, kun jo kuolevat, jotkut taas elävät yli sata vuotta ja kaikkea siltä väliltä. Tämä pitäisi vaan pyrkiä hyväksymään. Ei meillä ole muutakaan mahdollisuutta. Kapinointi lisää vain omaa pahaa oloamme. Ja vielä, vainajasta pitää pystyä päästämään irti, jotta hänen sielunsa, henkensä pääsisi lepoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 15:12"]
5 jatkaa. Mieheni ei ehtinyt käyttää lahjaksi ostamaani paitaa kertaakaan, yksi lahja jäi kokonaan antamatta, suunniteltu lomamatka tekemättä, suunnitellut häät pitämättä. Murehdin näitä (toki myös loppuelämää ilman häntä) ja saan paheksuvia kommentteja.
[/quote]
Tiedän melkein tasan tarkkaan mitä sinusta tuntuu. Melkein tasan tarkkaan siksi, etten ole menettänyt kumppaniani (sentään, vielä, vaikka sitäkin olen alkanut pelkäämään näiden lukuisten menetysten myötä). ap
Ap, ihanaa että joku ymmärtää. Tuntuu että olen kovin yksin ajatusteni kanssa, vaikka ystävät ja läheiset yrittävät tukea ja ymmärtää, kukaan ei ihan kokonaan ymmärrä kuitenkaan.
5
Sille, joka jää, kaikki kesken jääneet asiat tuntuvat isoilta ja merkityksellisiltä. Kun talo jää viimeistelemättä, ensimmäinen lapsenlapsi näkemättä, varattu ulkomaanmatka kokematta. Mutta todellisuudessa vainaja on jo täyttänyt hänelle annetun tehtävän maan päällä. Se on voinut olla ihan mitä tahansa, monesti sellainen etteivät sitä läheiset tiedäkään. Oikeastaan, mitään ei ole jäänyt kesken. Sinun oli tarkoituskin rakentaa talo loppuun yksin, tulla isovanhemmaksi leskenä, peruuttaa yhteinen lomamatkanne.
En usko sattumiin enkä kesken jääneisiin elämänkaariin.
Huoh... en mieti enää muuta kuin kuolemaa.
Minusta kuolemaa ei voi pitää ikääntyneenkään kohdalla luonnollisena, mikäli kuolee johonkin sairaiteen. Se olisi ihmisarvon väheksymistä.
Itämailla kunnioitetaan vanhuksia. Länsimaissa monet pitävät taakkana.