Lue keskustelun säännöt.
Ekaluokkalaisen kaverisuhteet - puuttua vai ei?
16.08.2014 |
Meillä on ekaluokan aloittanut tyttö, joka on parina päivänä kertonut kotona, että jo eskarista tuttu paras kaveri on sanonut, ettei halua enää olla tyttäreni kaveri, mutta kuitenkin sitten väkisin kiskonut tyttäreni omista leikeistään mukaansa, kun ei olekaan päässyt toivomansa uuden kaverin seuraan. Kun olen itse nähnyt tyttöjä yhdessä, ovat aina olleet sopuisia ja käyttäytyneet kuin parhaat ystävät.
Jo eskariaikana tytöillä oli pari vastaavaa tapausta, ja samoin silloinen toinen hyvä kaveri pari kertaa "irtisanoi" ystävyytensä. Ja seuraavana päivänä taas oltiin hyviä kavereita, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
Tyttäreni on vähän arka eikä sosiaalisesti erityisen lahjakas. Mietinkin, että olisiko aikuisten syytä puuttua jotenkin näihin lasten kaverisuhteisiin vai jatkanko samalla linjalla kuin tähän asti eli kerron lapselle, ettei toisen ikävää käytöstä pidä hyväksyä vaan pitää puolensa ja kieltäytyä lähtemästä toisen "määrämään" leikkiin, jos sitä ei itse halua eikä leikkien valinta ole vastavuoroista niin, että kumpikin saa vuorollaan päättää, mitä tehdään. Olen yrittänyt opettaa, että kaveruus, joka perustuu toisen määräilemiseen ja tuittuiluun tyyliin "haluan olla sun kaveri, en haluakaan" ei ole oikeaa ystävyyttä.
Nämä tyttäreni kohtaamat tilanteet ovat varmaan tosi yleisiä tyttöjen keskuudessa, joten kertokaapa, kokeneemmat äitit (ja isät), miten olette itse toimineet; oletteko esim. olleet yhteydessä kaverin vanhempiin, itse jutelleet kaverille tms. Kuten ei tyttärenikään, en itsekään ole erityisen lahjakas sosiaalisesti, joten olen vähän kummissani, miten toimia niin, että lapsi oppisi olemaan toisten kanssa ja luomaan hyviä kaverisuhteita.
Kommentit (9)
Aikuisten ei pida puuttua liikaa naihin lasten valisiin ystavyysasioihin. Lapset opettelevat sosiaalista kanssakaymista ja ihmissuhteitten luomista ja hoitamista. On ihan normaalia etta ystavyyssuhteissa on ikaankuin aaltoliiketta.
Tietysti silloin pitaa puuttua jos asioissa on selva kiusaamisen tunne tai jos lapsi esim. jaa yksinaiseksi tai ryhmien ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös eskari ikäinen tyttö leikkii naapurimme saman ikäisen kanssa. Kuulen usein että tämä kaveri uhittelee lähtevänsä kotiin jos ei saa tahtoaan läpi leikeissä tai että ei ole enää kaveri. Olen lampsinut yleensä huoneeseen ja sanonut että "Maija nyt lopettaa tuon uhkailun, sä voit lähteä kotiin, ole hyvä, jos haluat mutta toista ei kiusata uhittelemalla noin. Nyt ratkaisette sen kumpi saa ensin olla leikissä äiti ja kumpi lapsi" tai sanon että kaverille ei voi sanoa että en ole sun kaveri, siitä tulee paha mieli ja joskus voi käydä niin että sinä et enää pääsekkään meille leikkimään jos noin inhottavasti sanoo. Olen siksi puuttunut, koska oma tyttäreni alkaa uhittelujen jäljeen hätääntyneenä itkeä että Maija älä mene, saat olla se ja se.. en pidä moisesta ja joskus aikuisen pitää opastaa. Opastan toki jos omanikin puhuu kaverilleen rumasti.
Voisit opettajan kanssa puhua tästä vanhempainvartissa. Voisivat käsitellä ystävyyttä yleisellä tasolla vaikka kiva-tunnilla ja käydä läpi millainen on reilu kaveri yms.
Mä kanssa juttelisin open kanssa, että tietää missä mennään ja voi vähän seurailla tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 09:46"]
Itse 20 vuotiaana voin sanoa että meillä juurikin ala asteella se tyttöjen välinen kaveruus oli tommosta jatkuvasti :-D Aina välillä "oltiin kavereita" ja sitten taas ei muka oltukaan, eikä mulle ainakaan tästä mitään traumoja ole jäänyt. Tosiaan, jos kiusaamista ei tapahdu niin suosittelisin jatkamaan samaan malliin, annat neuvoja ym. Tuo vaihe menee kyllä ohi :-)
[/quote]
Minä olen eri mieltä. Itse koin koko ala-asteen todella ahdistavaksi juuri tuon takia ja olin helpottunut kun minua kuutisen vuotta riepotellut tyttö lähti eri kouluun yläasteelle. Tavallaan oltiin parhaat kaverit, mutta oikeasti ei lähellekään. Kyllä lapsillakin on jo oikeus tervehenkisiin suhteisiin ja heitä saa siinä asiassa opastaa.
Antaisin neuvoja jos kiusaamista ei kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse 20 vuotiaana voin sanoa että meillä juurikin ala asteella se tyttöjen välinen kaveruus oli tommosta jatkuvasti :-D Aina välillä "oltiin kavereita" ja sitten taas ei muka oltukaan, eikä mulle ainakaan tästä mitään traumoja ole jäänyt. Tosiaan, jos kiusaamista ei tapahdu niin suosittelisin jatkamaan samaan malliin, annat neuvoja ym. Tuo vaihe menee kyllä ohi :-)
Minun mielestäni 7v lapset on vielä pieniä, eli tarvitsevat opastusta, ehdottomasti.
valitettavasti koulussa opettajalla ei ole aikaa, eikä taida monella olla edes kiinnostustakaan opastaa lasia näissä asioissa....
tyttöjen keskuudessa tuollainen kiristys on ihan tavallista :( eli lähden pois jos en saa...tai en ole enää sun koveri, jos et....tai en kutsu sua synttäreille, jos.....
tätä olen kuunnellut vuosia, minulla on siis tyttäriä, vanhin jo aikuinen
olen aina yrittänyt opastaa lapsia, kun ovat meillä, kukaan ei saa pomottaa, määäräillä, kiristää yms
leikeistä päätetään yhdessä, ja aina ei saa yksi ja sama päättää mitä tehdään. jos ei yhteisymmärrystä synny, niin sitten molemmat saavat ehdottaa leikki. ja sitten leikitään ensin toista leikkiä sitten toista. jos eripuraa tulee kumpaa leikkiä ensin leikitään, niin sitten arvotaan :)
tästä leikkien keksimisestä on monet tytöt pitäneet ja etenkin arpomisesta . meillä lapset on viihtyneet tunti kaupalla yhteen putkeen leikkimässä, joten aikaa on moneen leikkiin.
ap siis minä puuttuisin asiaan. opettajalle en noin tuiki tavallisesta lähtisi soittelemaan. omalle lpaselleni ohjaisin, ettei anna toisen pomotta jne kuten yllä mainitsit tehneesikin. voisitte kutsua tuon kaverin kotiinne leikkimään, jolloin tutustuisitte paremmin ja tuolloin näkisi miten tytöt leikkivät vapaa-ajalla
on hienoa ja tärkeää, että lapsella olisi useampia kavereita. tähän tulisi kannustaa ja opastaa.
tytöillä ei tahdo onnistua kolmisin leikki..