Kohta kuukausi tipattomana, koska se laihtuminen alkaa?
En olisi tähän ihan tavallisessa arjessa pystynyt ikinä, mutta nyt on sellainen työputki/-matka että yhtään ei ole tullut otettua.
Juomiseni on mulle ollut välillä hieman huolestuttavaa. Etenkin kun krapulat on kamalia ja muisti menee joka kerta. Toki onhan mulla ikäkiin liki 50-v.
Opiskeluaikana 1980-luvun lopulla ja 90-luvullahan sitä opittiin juomaan. Minä ja kaikki kaveripiirissäni. Eikä meistä kyllä kukaan ole kuivemmaks muuttunut. Kaikki yhteiset tilaisuudet ja tapaamiset tapahtuu juomisen myötä, drinksut otetaan aina. Viikonloput, juhlpyhät ja lomat juodaan.
Hyviä viinejä ja parhaita juomia, joka tapauksessa ollaan enemmän tai vähemmän kännissä illan päätteessä. Mieheni osaa juoda niin ettei juo itseään tappiin asti aina, minä en osaa.
Mulla menee aikaa pelkästään siihen, että suunnittelen että mitä juomia ostan ja kuinka paljon. Koko ajan inventoin, että paljonko mökillä on viiniä/konjakkia, oluita ja paljonko kotona on.
Nyt olisi hieno mahdollisuus himmata huomattavasti. Toistaiseksi menee ihan hyvin, koska ei ole mitään mahdollisuuttakaan juoda. Alkuviikosta 4 viikkoa täynnä.
Tosin huomaan, että esim. ruokaohjelmissa kun lopussa valmiin annoksen yhteyteen kaadetaan isoon lasiin jotain hyvää punaviiniä, niin mulla silmät suorastaan naulautuu siihen kohtaukseen. Joskus oli niinkin paljon suu kuivana, että kun Kaunareissa kaadettiin se pakollinen viskiloraus johonkin kristallilasiin, niin jossain mun aivoissa alkoi raksuttaa "että onkohan meillä viskiä ja pitäiskö illalla ottaakin muutama jne jne"
Koska ne kilot lähtee karisemaan? Pudotettavaa olisi 12-15 kg, ikäni huomioiden.
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:42"]
Mä olen ollut tipattomalla pian vuoden ja laihtunut en ole grammaakaan. En tosin lihonutkaan,mutta kyllä nämä alkoholin tuomat +20kg on sitkeässä. Kasvoista on tietysti se punoittava viinapöhö kadonnut ja olo on muutoin freesimpi kaikin puolin. Ruokavalio on luontevasti ennestään keventynyt, kun ne krapulaan vedetyt mättöpizzat on jääneet ja muutoin ne ei ruokavalioon kuulunut aiemminkaan. Joten ihan samaa kyselen, koska se laihtuminen alkaa?
[/quote]
Mitäs jos kerrot mitä syöt? Monet alkoholin suurkuluttajat ovat hoikkia. Syy lihomiseesi on kenties muu kuin ne promillet.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:51"]

Kyllä nämä kilot ihan kaljalla tuli parissa kolmessa vuodessa. Ruokavalio on edelleen samanlainen kuin ennen kun tuo juominen lähti lapasesta ja silloin ei ollut paino-ongelmia. En myöskään juodessani muuttanut syömisiäni, poislukien ne satunnaiset krapulapizzat. Ainoa muuttuja on tuo alkoholi.
Kannattaa kirjata niitä syömisiä kaloripäiväkirjaan se kaksi viikkoa vähintään. Jos ei siitä näe itse, että miksi ei laihdu, niin vasta sitten kannattaa kysellä muilta.
No jos juominen on sulle noin keskeisessä roolissa, niin ehkä ne muutamat ylikilot on sulle lopulta melko pieni ongelma. Missä kunnossa maksasi mahtaa olla?
Jos sä olet korvannut sen alkoholin suklaalla niin ei se laihduta. Elämäntapa muutosta se vaatii joka suhteessa. Liikkumista, terveellistä ravintoa ja ei alkoholia niin usein.
Ei se alkoholin lopettaminen kaikkia laihduta. Mutta alkoton elämäntapa saattaa laihduttaa, kun viinin lipittely vaihtuu vaikka juoksemiseen.
Sitten kun lopetat viinan korvaamisen kaikella muulla rasvapaskalla.
Oletko muuttanut ruokailutottumuksia jotenkin?
Valitettavasti olen ainakin itse huomannut, että alkoholin pois jättäminen ei yksinään laihduta. VAIKKA ei korvaisi alkoholin tuomaa energiaa millään napostelulla tai isommilla ruokamäärillä. Sinänsä mystistä, kun mietin, että itsekin aikanaan pystyin juomaan helposti 6 isoa tölkkiä olutta illassa ja join siis usein. Tuosta tulee ylimääräisiä kaloreita siis 1200 ihan kertalaakista. Lisäksi oluen juominen aiheuttaa suolaisen nälkää, johon tuli usein napsittua voileipä tai pari ihan ekstrana.
Minulle on pieni mysteeri, ettei useamman tuhannen kalorin pudotus viikossa saanut painoa putoamaan, vaikka se ei noiden määrien myötä myöskään mitenkään nopeasti noussutkaan. Huomasin itse, että kun 40 vuotta pamahti mittariin, alkoivat kilot kertyä vyötärölle helpommin ja niiden pois saaminen oli entistä työläämpää - ennen esim. loman jälkeen kunnon kuuri pudotti helposti loman tuoman 1-3 kg viikossa, max. kahdessa.
Sittemmin olen vaan lisännyt liikuntaa hirmuisesti ja laihduttaessani kalorimäärä oli max. 1200 kcal päivässä (Kiloklubin ja/tai Keventäjien ruokapäiväkirjalla) ja alkoholin osuus pysyvästi 0. Tuolla tavalla laihduin hitaasti mutta varmasti, isommalla kalorimäärällä painon pudotus oli jotain hiikistä 200 g / viikossa ja pahimpina viikkoina paino oli vaan noussut, vaikka olisi puputtanut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ruokaa.
Tsemppiä, tauko tekee sulle anyway hyvää vaikket laihtuisikaan.
Pitäiskö sun ottaa yhteyttä vaikka terveyskeskukseen tai AA-kerhoon niin saisit tukea lopettamiseen?
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:37"]
Oletko muuttanut ruokailutottumuksia jotenkin?
Valitettavasti olen ainakin itse huomannut, että alkoholin pois jättäminen ei yksinään laihduta. VAIKKA ei korvaisi alkoholin tuomaa energiaa millään napostelulla tai isommilla ruokamäärillä. Sinänsä mystistä, kun mietin, että itsekin aikanaan pystyin juomaan helposti 6 isoa tölkkiä olutta illassa ja join siis usein. Tuosta tulee ylimääräisiä kaloreita siis 1200 ihan kertalaakista. Lisäksi oluen juominen aiheuttaa suolaisen nälkää, johon tuli usein napsittua voileipä tai pari ihan ekstrana.
Minulle on pieni mysteeri, ettei useamman tuhannen kalorin pudotus viikossa saanut painoa putoamaan, vaikka se ei noiden määrien myötä myöskään mitenkään nopeasti noussutkaan. Huomasin itse, että kun 40 vuotta pamahti mittariin, alkoivat kilot kertyä vyötärölle helpommin ja niiden pois saaminen oli entistä työläämpää - ennen esim. loman jälkeen kunnon kuuri pudotti helposti loman tuoman 1-3 kg viikossa, max. kahdessa.
Sittemmin olen vaan lisännyt liikuntaa hirmuisesti ja laihduttaessani kalorimäärä oli max. 1200 kcal päivässä (Kiloklubin ja/tai Keventäjien ruokapäiväkirjalla) ja alkoholin osuus pysyvästi 0. Tuolla tavalla laihduin hitaasti mutta varmasti, isommalla kalorimäärällä painon pudotus oli jotain hiikistä 200 g / viikossa ja pahimpina viikkoina paino oli vaan noussut, vaikka olisi puputtanut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ruokaa.
Tsemppiä, tauko tekee sulle anyway hyvää vaikket laihtuisikaan.
[/quote]
Sama kokemus mulla. Olin opiskeluajoista tuonne jonnekin 35-vuotiaaksi suurkuluttaja. 4- 6 isoa kaljaa illassa oli perus arkitissutteluannos, ja viikonloppuna lisäksi ainakin yhtenä iltana, joskus kahtenakin, sitten ihan rehelliset kännit. Minulle kuitenkin alkoi lopulta tulla alkoholinkäyttöön liittyviä ikäviä oireita kuten närästystä, rytmihäiriöitä ja niin, sitä lihomista, joten päätin kokeilla olla ilman.
Olin puoli vuotta juomatta yhtään alkoholia, ja paino ei laskenut ollenkaan, lukuun ottamatta sitä etät ekan viikon aikana lähti pari kiloa ilmeisesti nesteturvotusta pois. Enkä korvannut alkoholia suklaalla tms, mutta ilmeisesti vaistomaisesti sittne söin tavallista ruokaa enemmän koska kerran en laihtunut.
Mutta en minä ole siitä painosta jaksanut sitten niin välittää, olen ajatellut että jos elän kohtuu terveellisesti nyt niin olkoon sitten vähän ylipainoa. Parempi se kuin juoppo ja ylipainoinen ainakin. Nykyisin käytän kyllä alkoholiakin, mutta erittäin kohtuudella, lähinnä joskus ravintolassa ruoan kanssa tai jos on jotain juhlia (nissäkin tyyliin ruokajuomat vaan). Kännijuominen minua nykyään suorastaan kuvottaa jo ajatuksen tasolla.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:32"]
No jos juominen on sulle noin keskeisessä roolissa, niin ehkä ne muutamat ylikilot on sulle lopulta melko pieni ongelma. Missä kunnossa maksasi mahtaa olla?
[/quote]
Kuka ihme alapeukuttaa tätä? Kyllä mäkin olisin huolestuneempi ap:n maksan kunnosta kuin muutamasta ylikilosta. Ei maksan vaurioitumiseen tarvita mitään rappioalkoholismia. Varsinkaan naisilla.
Minulla juomisen lopettaminen ei auttanut laihtumiseen yhtään. Etenkin vanhemmiten on tosi vaikea saada kiloja muutenkaan tippumaan.
Itse asiassa oman laihtumiseni salaisuus oli, että olen nykyään yksineläjä! Se estää soffalla mässyn vetämissessioita ja sitä, että miehen takia on pakko tehdä kunnon ruokaa. Kun tekee kunnon aterian, tulee syötyä aina liikaa.
Olen huomannut, että monipuolinen syöminen, jossa kerralla syödään niin perunaa, lihaa ja salaattia kuin ehkä vielä jälkkäriä ja leipää, lihottaa paljon enemmän kuin se, että söisi saman kalorimäärän syömällä korkeintaan kahta ruoka-ainetta kerrallaan. Minun kehoni ottaa kalorit säilöön liian monipuolisesta ateriasta tehokkaammin kuin silloin kun syön vain yhtä-kahta ruoka-ainetta kerrallaan. Outoa mutta totta.
Sinkkuna saan paljon enemmän hyötyliikuntaakin kuin suhteessa. Soffalla pusuttelun sijaan tulee kuntoiltua, kun kävelee hirveetä vauhtia seuraavaan vaatekauppaan shoppaileen ja siellä tekee kyykkyyn-ylös-liikkeitä vaihtaessaan vaatteita sovituskopissa :D. Ah!
Sinkkkuus on niin ihanaa. Ei tarvitse viinaa, ei lohturuokaa. Kun on sinut itsensä kanssa, voi hemmotella itseään ja pitää hauskaa!
Kuukausi on tosi lyhyt aika. Siinä ajassa ei välttämättä laihdu vaikka olisi dieetilläkin.
Olin kova juhlimaan ja pääsyin jopa viinanjuonnin takia sairalaan 22-vuotiaana. Sitten sain lääkekuurin, joka pakotti lopettamaan alkon käytön kuukaudeksi. Silloin ajattelin "ihan hyvää tekee, nyt on pari viikkoa mennyt ehkä vähän liian lujaa." Kuukaudesta tuli lopulta kaksi tipatonta, sitten kolme, lopulta vuosi vaikka lääkekuuri olikin jo loppunut. Silloin ymmärsin että "liian lujaa" ei ollut mennyt pari viikkoa vaan pari vuotta.
Nykyään pystyn kohtuukäyttöön, noin 5 annosta kuukaudessa ja monta kuukautta menee helposti ilman että edes ajattelen asiaa. Elämä on muuttunut kaikin puolin onnellisemmaksi ja paremmaksi vaikka kiloakaan en laihtunut. Alkoholi turruttaa aidot tunteet, jolloin mielihyvän voi hakea vain pullosta.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:47"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 09:32"]
No jos juominen on sulle noin keskeisessä roolissa, niin ehkä ne muutamat ylikilot on sulle lopulta melko pieni ongelma. Missä kunnossa maksasi mahtaa olla?
[/quote]
Kuka ihme alapeukuttaa tätä? Kyllä mäkin olisin huolestuneempi ap:n maksan kunnosta kuin muutamasta ylikilosta. Ei maksan vaurioitumiseen tarvita mitään rappioalkoholismia. Varsinkaan naisilla.
[/quote]
Minä alapeukutin. Syystä että ap kysyi laihtumisesta, ja siksi vastaus ei mitenkään kuulu asiaan. Ja toinen juttu on että jos maksa on vaurioitunut, se on, ei sille mitään voi, ja ap joka tapauksessa on jo lopettamassa tai vähentämässä juomistaan, joten ei tarvtse "saarnata" maksa-asiasta motivoidakseen tai pelotellakseen. Ja eiköhän jokainen täysjärkinen aikuinen Suomessa tiedä alkoholin maksatoksisuuden muutenkin.
Näitä on mukava lukea, kun tipatonta on takana nyt kaksi viikkoa. Vuoden loppuun olisi tarkoitus olla nollatoleranssilla. Tosin jotenkin epäilen, että tipaton jatkuu vuodenvaihteen ylikin, on tämä sen verran ihanampaa ja onnellisempaa elämää ollut tämän kaksi viikkoa..=)
Ja laihtumaan minäkin alunperin pyrin, sekä terveellisempään elämään. Laihtunut en ole tippaakaan, muttei se haittaa enää..=))
http://juhakemppinen.fi/index.php?id=vjh9cfx00vamh0
http://juhakemppinen.fi/index.php?id=tlupcg2kiuq64y
http://juhakemppinen.fi/index.php?id=srcncgalrwem9k
^ lue nuo ja katso mikä vaihe sulla on menossa. Mä olin tossa keskimmäisessä.
Ps. multa lähti 5-8kg pariin kuukauteen ja muutama lisää vajaan vuoden sisällä, yhteensä laihduin 10-12kg. Joista kyllä 5 tuli takaisin :) Raittiutta muutama vuosi.
Voi kestää oman aikansa, että maksa toipuu alkoholismista. Tiesit kai, ap, että rasittunut maksa ei pysty polttamaan rasvaa.
Parempi otsikko olisi ollut: "Kohta kuukausi tipattomana, koska se raitistuminen alkaa".
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:20"]
Parempi otsikko olisi ollut: "Kohta kuukausi tipattomana, koska se raitistuminen alkaa".
[/quote]
Kyllä se tuossa vaiheessa on jo alkanut. Itselläni se alkoi siitä, kun suljin korkin viimeisen kerran.