Sielunkumppani - totta vai tarua?

Näin juuri mullakin.

Tekee suorastaan kipeää kun ei voi mennä pidemmälle kun tavataan, mutta kumpikin tietää ja arvaa lopputuloksen. Itse en sietäisi miestä kumppanina. Se yksi ainoa yö joka vietettiin yhdessä oli uskomattoman upea, mutta jokaisessa suhteessa tulisi arki vastaan ja koska tunnen ko. miehen hyvin, tiedän etten häntä pitkällä tähtäimellä kestäisi.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 23:15"]

Mulla on sielunkumppani, joka on vastakkaista sukupuolta. Ollaan ihan samanlaisia ihmisiä ja niin samalla aallonpituudella, että parisuhde olisi ihan helvettiä. Vaikka toinen saakin sut nauramaan ja ymmärtää sua parhaiten, se on kanssa se henkilö joka osaa loukata ja ärsyttää sua parhaiten.

[/quote]

Joku psykiatri taisi kehottaa juoksemaan ja kovaa jos luulee löytäneensä jonkun sielunkumppanin; nämä ihmiset todennäköisesti painelevat juuri niitä vääriä nappuloita sinussa eivätkä ole hyväksi. 

Just just. Aistii, että jotain on sattunut? Jösses sentään!

Minulla on hörhökaveri, joka uskoo kaikenmaailman energioihin. Nyt jo liki 60v. Häne on puolestaan kertonut, että kaksi hänenystävistään on tavannut sielunkumppaninsa. Eikä kummankaan parisuhde toiminut. Molemmat yrittivat, mutta erosivat. Syytä en tiedä.

tämä vain kommenttina siihen. Jos uskoo sielunkumppanuuden olevan "taivaassa määrättyä".

minun exäni myös "tapasi sileunkumppaninsa" aikoinaan ja vaihtoi minut lennosta. En tiedä, onko nainen vieläkin sitä, mutta kamalia riitoja heillä lasten mukaan on...

Mun mielestä sielunkumppanuus ja parisuhde sekoitetaan turhan usein keskenään. Hyvä parisuhde voi olla kenen kanssa tahansa ja sielunkumppaneita voi olla monia ja usein onkin, heitä kutsutaan ystäviksi.

Minäkin olen sitä mieltä että sielunkumppaneita on, mutta sielunkumppani ei välttämättä sovi ollenkaan itselle parisuhdekumppaniksi. 

Itse koin kolmekymppisenä tällaisen sielunkumppanisuhteen. Minusta tuntui ensi näkemältä, kuin olisin tuntenut hänet "aina", ja hän tunsi samoin minusta. Vaikka en uskonut jälleensyntymiseen enkä muuhun yliluonnolliseen, tunne tosiaan oli kuin olisin tuntenut hänet jo monessa elämässä ja rakastanut kaikissa niistä. Se oli jälleennäkemisen tunne. Me aloimme seurustella ja muutimme yhteen.

Hienoa suhteessa oli, että ymmärsimme toisiamme täydellisesti ilman sanoja, vaistosimme toistemme mielalat jopa matkojen päästä. Muistan kun mies oli mökillä vanhempiensa kanssas ja minä kotona, minulle tuli yhtäkkiä levoton tunne että miehellä on joku hätä. En kuitenkaan soittanut tai mitään, koska ajattelin että onpa typerä tuollainen tunne ilman mitään loogista syytä, että jonkun sortin ahdistuskohtaus vaan. Myöhemmin kävi ilmi että juuri siihen aikaan kun minua ahdisti, oli mökillä syttynyt tulipalo miehen isän juovuksissa kaatamasta kynttilästä ja siellä oli sammutus käynnissä. Ja kerran mies soitti minulle työmatkalle ja sanoi suoraan, että hänellä on paha olo eikä ole siihen mitään syytä, onko sinulla paha olo, siitäkö se johtuu? Ja minulla todellakin oli, johtuen puhelimessa vartti sitten saamistani surullisista uutisista, masennuksesta kärsinyt ystäväni oli tehnyt itsemurhan.

Mutta niin, ei se parisuhde silti toiminut. Mies oli nimittäin paitsi mielisairas, niin melko vakavasti mielisairas. Hän oli paranoidi skitsofreenikko ja bipolaarihäiriöinen. Varsinkin viimemainittu aiheutti minulle valtavasti tuskaa, kun mies tempoi manioiden ja depressioiden erittäin nopeassa vuorottelussa. Maniassa petti, joi, pelasi, huusi ja oli ärtyisä. Sitten tuli masennus ja sitä pettäjäsikaa piti jaksaa lohduttaa ja valehdella että ei se mitään, koska tosiaan mies suri maniatekojaan niin paljon että mietti jopa elämänsä lopettamista. 4 vuotta asuttiin yhdessä, ja sitten totesin, että ei, rakkaus ja sielunkumppanuus ei valitettavasti aina riitä, vaikka niin luulin. Että jos jään suhteeseen, tulen itsekin hulluksi. 

Mutta vaikka erosimme, olemme olleet toistemme parhaat ystävät aina sen jälkeenkin. Eikä kummallaan ole 8 vuoteen ollut minkäänlaisia seurustelukuvioita. Itselläni ainakin se johtuu siitä, että tiedän etten pysty rakastumaan ja rakastamaan ketään muuta. Minä rakastan häntä, vaikken häntä voi parisuhteeseen saadakaan.

Lisään vielä, että mielestäni parisuhde sielunkumppanin kanssa VOI myös toimia, ja jos se toimii käytännön tasolla, tuskin parempaa parisuhdetta voi ollakaan. Eli jos kohtaa sielunkumppanin ja etsii parisuhdetta, ehdottomasti kannattaa kokeilla! Mutta ei kannata olla sinisilmäinen ja uskoa että sielunkumppanuus takaa sen että parisuhde toimii, vaan kannattaa arvioida parisuhdetta kuten arvioisi sellaistakin parisuhdetta mikä on "ei-sielunkumppanin kanssa", tietyllä tapaa kriittisesti. Itse kidutin itseäni aivan liian pitkään henkisesti hajottavassa suhteessa siksi, kun uskoin että sielunkumppanuuden takia meidät on "tarkoitettu toisillemme" ja että se valtava rakkaus voittaa kaikki esteet. Ei voittanut.

t. 22

Mun sielunkumppani ei ole mun mies vaan en ole tavannut häntä (enkä viestitellytkään) melkeen kymmeneen vuoteen.
Tapasimme töissä ja kemiat vaan pelas yhteen niin ettei sitä voinut kuvitella mahdolliseksi. Molemmat oltiin kuitenkin parisuhteessa ja flirttiä pidemmälle tämä ei meiltä edennyt. PItkiä katseita, typertyneitä hymyjä, pieniä kosketuksia ja me juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä..
No meidän tiet erkanivat kun hän vaihtoi työpaikkaa, mä erosin silloisesta miehestäni ja sielunkumppanini auttoi mut yli tästä erovaiheesta. Ei nähty mutta sähköpostit vaihtuivat tiuhaan. (luulen että hän ei uskaltanut tavata minua kun olin sinkkuna)
Sitten tapasin nykyisen mieheni ja yhteydenpito jäi kokonaan. En tiedä edes mitä hänelle kuuluu nykyään.. Olen onnellinen mieheni kanssa, rakastan häntä enkä häntä pois vaihtaisi keneenkään. Mutta aina tulen muistamaan tuon sielunkumppanini. Hän jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 23:16"]

Joo kuin sadussa. Juoppo, pelimies, rikollinen, valehtelija ja raiskari. Se oli sitä rakkautta.

[/quote]

Tähän pinoon...

Itse en usko että ihmisellä on mitään kuolematonta sielua ylipäätään, joten käsitteenä sielunkumppaniin en usko. Mutta minulla on yksi kokemus jota voisin kyllä kuvailla juuri niin, kuin sielunkumppanuutta yleensä kuvataan. Tämä mies oli työkaverini joitakin vuosia sitten, ja heti ensi kohtaamisesta ajattelin, että hitto jos en olisi varattu niin olisin kyllä kiinnostunut. Hän oli kuin miespuolinen versio minusta, niin hyvässä kuin pahassakin. Siksi hän jopa ärsytti minua välillä ihan suunnattomasti, ennen kuin tajusin että juuri noin itsekin toimin. Heti tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Meillä oli samat eleet ja ilmeet, samanainen tapa reagoida asioihin, välillä ihan nauratti kun toinen sanoi tai kirjoitti jonkun asian ihan samoin sanoin kuin itsekin olisin tehnyt.

Meidän välillä oli myös fyysistä vetovoimaa hyvin voimakkaasti, mutta koska olin varattu (hän ei) ei mitään koskaan tapahtunut. Mutta luoja kuin olisin halunnut! Viimeisenä yhteisenä työpäivänä sain tietää että myös hän oli kokenut tämän saman yhteyden. Silloin mietin ihan tosissani jo eroa nuoruudenrakkaudestani, jota kohtaan en ollut koskaan tuntenut mitään sen kaltaista. Ajattelin, että sellaista rakkauden pitäisi olla, mitä koin tätä ns. sielunkumppania kohtaan.

Vaihdoin työpaikkaa enkä tämän jälken koskaan enää nähnyt häntä, emmekä ole olleet missään tekemisissä. Näin jälkikäteen ajateltuna suhteemme olisi varmasti ollut ainakin alkuun todella intohimoinen ja juuri sitä elämää suurempaa rakkautta mitä elokuvissakin kuvataan. Ajattelin häntä ainakin vuoden melkein päivittäin, ja se oli todella riuduttavaa. Myöhemmin erosimme miehemme kanssa, tosin ihan muista syistä, ja nyt olen ollut pitkään yhdessä miehen kanssa, jota kohtaan en tunne samanlaista sielunkumppanuutta, mutta suuren suurta kunnioitusta ja arvostusta. Rakastan hänessä juuri niitä piirteitä mitä itsestäni puuttuu, ja siksi koen että täydennämme toisiamme, olemme yhdessä enemmän kuin olisimme yksin. Rakkautemme on rauhallista ja lempeää, turvallista ja tasapainoista, ja intohimoakin löytyy. On jotenkin kiehtovaakin ja opettavaista elää hieman erilaisen ihmisen kanssa mitä itse olen, kuitenkin niin että nämä eroavaisuudet eivät liikaa haittaa elämää. Luulen että tällainen rakkaus on juuri minulle parasta; itseni kaltaisen ihmisen kanssa tulisin varmasti pitemmän päälle hulluksi.

Sitäpaitsi olen lähipiirissäni nähnyt pari tällaista ns. sielunkumppanuusrakkautta, jotka alkuhuuman jälkeen ovat osoittautuneet hyvinkin ongelmallisiksi. Mutta pystyn kyllä todella hyvin samaistumaan siihen, miksi tällainen ihminen tuntuu heti "siltä ainoalta oikealta" ja elämää suuremmalta rakkaudelta joka saa ihmisen toimimaan lähipiirin näkökulmasta aivan pähkähullusti, esim. tekemään todella suuria elämänmuutoksia hyvin nopealla aikataululla. Mutta enää en usko siihen, että juuri tämänkaltainen rakkaus olisi sitä ainoaa ja oikeaa rakkautta.

Mikä on sielunkumppanuutta? Tässä ketjussa kerrotut sielunkumppanuuden tunteet voi myös selittää ihastumisella tai silmittömällä rakastumisella.

Jos me tästä voittajina selvitään ja yhdessä saadaan elää, niin minä otan kyllä mieluusti vastaan loppuelämän ilman haasteita ja epäsopua. En yhtään surisi säröistä luopumista, jos vastineeksi saisin hautapaikan hänen viereltään.

Itse koen, että sielunkumppanuus on "synkkaamista" ja että haluaa olla toisen kanssa ja "touhuta" toisen kanssa. Kumppanuutta, jonka pohjana on rakastuminen, rakastaminen ja seksisuhde ja jonka päälle on rakennettu perhe, arki, talous. Suhde, jota yhteiset kokemukset ja muistot ja vuodet liimaavat. Tietysti paita&perseily menee liian pitkälle eikä tarvitse olla 100% ajasta yhdessä.

Kaksi samankaltaista löytää hajuttoman ja mauttoman harmonian ilman särmiä tai sitten molempien tahdosta toinen vie ja toinen vikisee ja molemmat ovat onnellisia. 

Särmiä haluttiin parisuhteeseen. Kertokaa, voiko toisistaan tasavahvan tappeluparin löytänyt pari olla sielunkumppaneita.

.

Sielun kumppani? Eikö se ole vähän kaukaa haettu sana muoto sille että ihmiset on samanlaisia? Olisi aika hankalaa elää henkilön kanssa jolla ei ole eriävää mielipidettä asioista. Tahtoisin sanoa että toinen antaa kokoajan periksi,sitä kai se meinaa.

Kaksoisliekin kanssa on kiihkeämpää kuin sielunkumppanin kanssa. Kokemusta kellään?