Onko 13-vuotiaan pojan salitreenaamiselle mitään estettä?
Käsittääkseni se ennen vallalla ollut ajatus, että kasvu voi pysähtyä rankan treenin seurauksena on jo aikaa sitten kumottu.
Mutta onko jotain muuta, mitä kannattaisi huomioida kun tuon ikäinen haluaa ihan tosissaan nostella rautaa? Ja syynä tähän innostukseen on isommat veljet, 16 ja 16-vuotiaat, joiden vanavedessä tämä nuorinkin haluaa päivittäin käydä salilla.
Kommentit (5)
Totta kai jotain käsipainoja voi heilutella ja laitteissa istua. Mutta missään nimessä kasvuikäisten ei pitäisi alkaa nostella kymmeniä kiloja vapaita painoja. Kasvuikäisen luusto on haavoittuva ja itsensä voi satuttaa pahastikin.
Käykää ihmeessä pojan kanssa! Minusta nuorelle on tärkeintä teettää ohjelma ammattilaisen kanssa. Minä olen käynyt 13 vuotiaan kanssa. Koska hän on vastuullinen eikä ala repimään liikaa vaan tekee kuten ohjataan. Se on oleellinen pointti.
Tietenkin pituuskasvun riski häiriintyä on olemassa jos tavoitteena on kasvattaa lihasmassaa. Mutta salilla voi tehdä tehokasta treeniä ihan lihaskunnon ja kestävyyden kanssa + aerobiset treenit,
Työväenopistolla on jo 13-vuotiaille kuntosaliohjausta. Ihmettelin asiaa eilen. Salien ikärajahan on 16.
Vierailija kirjoitti:
Työväenopistolla on jo 13-vuotiaille kuntosaliohjausta. Ihmettelin asiaa eilen. Salien ikärajahan on 16.
Tai monissa 15. Turha ikäraja kun kuntoilu tehdään vastuullisesti. Aivan huvittavaa näin asiaa tuntevan kuntoilijan näkökulmasta että monet juniorit kuntoilee kovilla tehoilla esim telinevoimistelu, mutta salista on tehty pahis.
Onneksi osa saleista ymmärtää kuinka hienoa on nuoren liikkuminen ja päästävät salille nuorempiakin. Tietenkin vanhemman valvonnassa ja mieluiten henk koht ohjelmalla (tai tulee vain aerobisia tekemään).
Mun kohta 14-vuotta täyttävä poika on treenannut jo vuoden verran.
Aluksi kotona käsipainoilla, leukoja vedellyt ja punnertanut sekä tehnyt vatsoja.
Nyt käynyt salilla (koulun sali) parisen kertaa viikossa parin kuukauden ajan.
Olen käynyt mukana mutta välillä mennyt yksin. Olen antanut luvan käydä yksin kun sitä nämä salin valvojat kysyivät.
Lihakset ovat kasvaneet aika paljonkin vuiden aikana. Ruipelo pikkupoika alkaa miehistyä. Pituutta tullut nyt reippaasti ja murkkuikä ollut käynnissä jo pitkään eli ei ole noihin vaikuttanut.
Ainut vaan on se että tekee ne liikkeet oikein siellä salilla.
Huomasin että poikani nostaa herkästi liikaa ja kerran satuttikin selkänsä kun selkä kyyryssä suorilta jaloilta nosti maasta painon. En ehtinyt väliin.
Muuta haittaa ei varmaan ole kuin tuo loukkaantumisen riski jos tekee liikkeet väärin tai liian painavilla painoilla.