Uskosta ja rukouksesta

Eihän uskovaisten touhussa ole mitään tolkkua.

Silloin, kun tapahtuu jotain hyvää (esim. syövästä parantuminen), niin se on jumalan siunausta ja vastaus rukoukseen.

Silloin, kun tapahtuu jotain pahaa (esim. syöpään sairastuminen), niin ei puhuta jumalan suojelusta mitään. Paitsi jos omasta mielestä ikävälle tyypille tapahtuu pahaa, niin se on sitten jumalan rankaisu.

Ihan posketonta touhua. Mutta mitä muuta voisi odottaakaan, kun selitellään tapahtumia mielikuvitusolennoilla ja satukirjoilla.

Jumala vastaa rukouksiin oman "aikataulunsa" mukaan. Joskus nopeasti, joskus viiveellä, joskus ei ollenkaan. Joskus odota! voi olla paras vastaus, joskus se, ettei pyyntöni, rukoukseni toteutunut haluamallani tavalla osoittautuu parhaaksi mahdolliseksi vastaukseksi.

Jumala ei ole rukousvastausautomaatti, josta pohdinta-ajan jälkeen kilahtaa vastaus, mielellään vielä toiveittemme mukainen, Jumala ei ole hyväntahtoinen partaukki, joka on olemassa vain toteuttaakseen meidän toiveemme.

Uskovan, elämänsä Jumalan käsiin luottaneen vaikea mutta tärkeä rukous on "tapahtukoon sinun tahtosi" . Siinä on kova riski: pitää olla valmiina siihen, ettei käy niinkuin itse parhaaksi ajattelen. Siinä on myös usko: Hän tekee niinkuin parasta on.

Esim. kun on sairastunut, voi parantumista rukoilla. Se, miten Herra parantaa, saattaa olla eri mitä itse parantumisella ajattelee.

Itse pyysin pitkään joka ikinen ilta, että älä anna minulle huomista, ota minut luoksesi tänä yönä. Olin kuin lapsi, joka mankui mahdotonta, jolle vanhempi ei enää jaksanut edes vastata, perustella samaa asiaa seitsemännettä sadatta kertaa. Olen tajunnut vastaukset nyt liki viiden vuoden jälkeen: aikanaan, lapseni, aikanaan.

Mutta sen voin kokemuksesta kertoa, että rukoukset kantaa. Omat yksinäisyyden huokaisut tai isomman rukouspiirin huudot Herramme puoleen kuullaan. Nekin, joihin ei tunnu tulevan vastausta.