Miksi se itsemurhaa hautovan ketju poistettiin?

Käytkö terapiassa ap? Onko sulla hyvä terapeutti? Jos löytäisit ihmiset johon voisit oikeasti luottaa ja jolle puhua niin voisitte yhdessä miettiä tietä ulos masennuksesta. 23-vuotias on vielä aivan älyttömän nuori, älä päätä elämääsi ennen kuin se kunnolla edes alkaa. Niin moni ikäisenäsi itsemurhaa harkinnut on nyt 10 tai 20 vuotta vanhempana todella onnellinen siitä etteivät onnistuneet.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:34"]

Olen niin säälittävä, että itken täällä useinkin tätä halua. Aivan taatusti osa teistä tietääkin kuka olen. En vaan ole saanut aikaiseksi sitä kuolemaa, vaikka olen yrittänyt. On niin ristiriitainen olo!!! Ei ole ketään kelle puhua näin niin kuin voin tänne kirjoittaa... Mitä vaan ja ilman estoja.

Minulla on kolme auttavaa tahoa. Syön kolmea eri lääkettä. Teen suunnitelmia, jotka kaatuvat omaan jaksamattomuuteeni. Jos suunnittelen jotain, mieleni kääntyy heti siihen, että ei - en jaksa. Joten nyt olen alkanut hyvästellä asioita pikkuhiljaa. Ei minulla mikään kiire ole kuolla. Käyn hyvästelemässä paikkoja, tervehtimässä ihmisiä, muistelemassa ja haikailemassa.

Miten vain saisin pelastettua loppuelämät elämäni ihmisiltä? Miten saisin selitettyä, että tämä on kuin loputon unettomuus? En jaksa vain enää mitään. TIEDÄN TÄYSIN kuinka itsekästä ja surullista on tällainen päätös, mutta eikö sekin ole kauheaa laittaa ihminen kärsimään kuin jossain häkissä vain koska ei voi luopua? Olen ihan ikuisessa häkissä ja en näe enää mitään värejä tässä elämässä. Ihan kuin en olisi olemassa enää ollenkaan. (ent. ap)

[/quote]

Onko nuo kuolema-ajatukset sulle jonkinlainen pakopaikka tästä arjesta? Jollain kummallisella tavalla ne tuovat voimaa jatkaa eteenpäin, ehkä? Saatko kiinni, mitä ajattelen?

[/quote]

Ovat. Olet ihan oikeassa. En ole mikään tyypillinen itsemurhaihminen, päättäväinen ja ryhtyväinen, vaikka olenkin jo kahdesti yrittänyt. Haluan karkuun elämää kuoleman puolelle. (ent. ap)

[/quote]

Mitä sinä haluat paeta? Ahdistavia tunteita? Arjen mitäänsanomattomuutta? Velvollisuuksia? Mitä?

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 15:10"]

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:48"]Mitä sinä ajattelet olevan kuoleman jälkeen?

[/quote] Ööö.. aika hiljasta ?

[/quote]

Ajattelen, että tämän yllä olevan kysymyksen esittäjä on kiinnostunut ap:n ajatuksista kuolemanjälkeisestä elämästä tai ylipäänsä hänen uskomuksistaan siitä, mikä on sitten paremmin, kun on kuollut?

Ap, mitä ajattelet jääväsi kaipaamaan, jos toteutat aikeesi?

Jotenkin tuli sellainen olo, että vaikka ajattelet, ettei sinulla ole energiaa, niin kuitenkin on päiviä, jolloin jaksat lähteä ulos ja tapaamaan ystäviäsi ja perhettäsi. Mikä saa sinut silloin liikkeelle?

Onko jotakin, jonka kokeminen vielä ennen kuolemaa kiinnostaisi? Jokin toteutumaton haave ehkä?

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 15:09"]Minun koko elämäni kestäneen masennuksen LSD paransi, koko elämä muuttui kertaheitolla kun tajusin olevani tärkeä ja että elämä voi olla ihanaa. Ennen trippiä oli itsemurhan päiväkin suunniteltu. Sen jälkeen sain taas valon tunnelin päähän ja jaksoin hoitaa itseni kuntoon. Nykyään minulla on perhe ja elämä hymyilee. Samanlaisia vaikeuksia on kuin ennen mutta ne eivät tunnu musertavilta enää. Kannattaa lukea LSD:n ym. vaikutuksista eikä vain niputtaa niitä yhteen muiden huumeiden kanssa. Mitään alkoholia, heroiinia ym. ei kannata vetää mutta psykedeeleihin ei voi periaatteessa edes jäädä koukkuun. Jos tosiaan on noin paha tilanne niin kai se on parempi kokeilla huumetta kuin tappaa itsensä.

[/quote]

Tähän vielä lisään että tuo kokeilu oli yhden kerran vuosia sitten mutta vaikutus oli pysyvä. Tripille pitää lähteä siinä mielentilassa että aikoo parantua ja muutenkin ottaa paljon asiasta selvää ja varautua kunnolla. Tajusin itse mm. etten tappaisi ketään muutakaan tai ikinä olisi sitä mieltä että kenekään kannattaisi tehdä itsemurhaa, miksi siis olisin poikkeus? Miltä minusta tuntuisi kun kukaan tuntemani tappaisi itsensä? Tajusin etten minä eikä kukaan muukaan ole niin paha että ansaitsisi kuolla. Maailma on mustavalkoinen ja valkoista voi opetella näkemään enemmän kuin mustaa. Masennus on sairaus joka peittää järkevän ajattelun, vaikka oma päätös itsemurhasta tuntuu vakaasti harkitulta.

nämä "mene vapaaehtoistyöhön olet nuori ota pikavippejä ja mene kanarialle" -ehdottelijat eivät tiedä miltä tuntuu kun elämä on pelkkää loputonta painajaista. Mutta se painajainen ihan oikeasti loppuu joskus jos vaan jaksat sinnitellä ja tehdä joka päivä jotain edes pientä parantumisesi eteen. Siihen ei tarvitse huumeita mutta minä en sitä olisi tajunnut ilman niitä.

Naurattaa myös nämä kauhistelijat että EI HUUMEITA mutta psykiatrin määräämät neuroleptit kelpaavat vaikka ne ovat paljon haitallisempia kuin yksi lappu.

Oletko se NeaMaria jolla on myös se blogi ikäänkuin päiväkirja tyyppisesti?

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:34"]Olen niin säälittävä, että itken täällä useinkin tätä halua. Aivan taatusti osa teistä tietääkin kuka olen. En vaan ole saanut aikaiseksi sitä kuolemaa, vaikka olen yrittänyt. On niin ristiriitainen olo!!! Ei ole ketään kelle puhua näin niin kuin voin tänne kirjoittaa... Mitä vaan ja ilman estoja.

Minulla on kolme auttavaa tahoa. Syön kolmea eri lääkettä. Teen suunnitelmia, jotka kaatuvat omaan jaksamattomuuteeni. Jos suunnittelen jotain, mieleni kääntyy heti siihen, että ei - en jaksa. Joten nyt olen alkanut hyvästellä asioita pikkuhiljaa. Ei minulla mikään kiire ole kuolla. Käyn hyvästelemässä paikkoja, tervehtimässä ihmisiä, muistelemassa ja haikailemassa.

Miten vain saisin pelastettua loppuelämät elämäni ihmisiltä? Miten saisin selitettyä, että tämä on kuin loputon unettomuus? En jaksa vain enää mitään. TIEDÄN TÄYSIN kuinka itsekästä ja surullista on tällainen päätös, mutta eikö sekin ole kauheaa laittaa ihminen kärsimään kuin jossain häkissä vain koska ei voi luopua? Olen ihan ikuisessa häkissä ja en näe enää mitään värejä tässä elämässä. Ihan kuin en olisi olemassa enää ollenkaan. (ent. ap)

[/quote]

Hyvä ap. Ymmärrän tuskasi. Olen ollut samassa pisteessä ikäisenäsi. Miksi tehdä itsemurhaa, koska kuolet kuitenkin joku päivä? Se on ihan satavarma asia, että tulet kuolemaan. Ei elämässä ole pakko olla onnellinen, elämää voi elää suurien ahdistuksienkin kanssa. Nyt olen 30-vuotias , enkä enää halua kuolla. Välillä on vaikeaa, mutta silti haluan elää nykyään. Elämässäni on tapahtunut jopa onnellisia asioita. Jos olisin tappanut itsesi ikäisenäsi, ne olisi jäänyt välistä. Ja itsemurha on itsekästä. Itsekkäämpää kuin vaatia itsemurhaa hautovaa elämään. Puntarissa on yhden ihimisen eläminen tuskan kanssa verrattuna monen ihmisen elämiseen tuskan kanssa. Kuolema kyllä tulee kohdallesikin, mikset vain malta odottaa? Ihan oikeasti voit, vaikka huomenna jäädä vahingossa auton alle tai aivoissasi puhketa vaikka verisuonipullistuma. Ei sitä tiedä. En tiedä oletko uskonnollinen. Mitä ajattelet kuoleman jälkeen tapahtuvan? Sitä ei voi oikeasti kukaan tietää. Tarinat taivaasta ja kiirastulestakin voivat pitää paikkaansa. Mitä sinulle sitten tapahtuu? Kehottaisin vain opettelemaan elämään tuskan kanssa. Itselläni kävi niin, että kun lakkasin yrittämästä helpottaa oloani millään keinolla, hoidoilla tai itsemurhan hautomisella, aloin jossakin vaiheessa voida paremmin. Annoin itseni rypeä surkeudessa ja jäin vain odottamaan, mitä tapahtuu.

Mitä voimavaroja te muut olette alkuperäis-ap:ssä huomanneet?

Minä ainakin huomasin, että hän on todella taitava kirjoittamaan. Siis oikeinkirjoitus. Luulen, että hän on myös älykäs oppija. Sen lisäksi hän kirjoitti tosi kauniisti sille toiselle, jonka isosisko tappoi itsensä. Toisaalta hän on vähän liian "hyvä" sättimään itseään.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 15:32"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:34"]Olen niin säälittävä, että itken täällä useinkin tätä halua. Aivan taatusti osa teistä tietääkin kuka olen. En vaan ole saanut aikaiseksi sitä kuolemaa, vaikka olen yrittänyt. On niin ristiriitainen olo!!! Ei ole ketään kelle puhua näin niin kuin voin tänne kirjoittaa... Mitä vaan ja ilman estoja.

Minulla on kolme auttavaa tahoa. Syön kolmea eri lääkettä. Teen suunnitelmia, jotka kaatuvat omaan jaksamattomuuteeni. Jos suunnittelen jotain, mieleni kääntyy heti siihen, että ei - en jaksa. Joten nyt olen alkanut hyvästellä asioita pikkuhiljaa. Ei minulla mikään kiire ole kuolla. Käyn hyvästelemässä paikkoja, tervehtimässä ihmisiä, muistelemassa ja haikailemassa.

Miten vain saisin pelastettua loppuelämät elämäni ihmisiltä? Miten saisin selitettyä, että tämä on kuin loputon unettomuus? En jaksa vain enää mitään. TIEDÄN TÄYSIN kuinka itsekästä ja surullista on tällainen päätös, mutta eikö sekin ole kauheaa laittaa ihminen kärsimään kuin jossain häkissä vain koska ei voi luopua? Olen ihan ikuisessa häkissä ja en näe enää mitään värejä tässä elämässä. Ihan kuin en olisi olemassa enää ollenkaan. (ent. ap)

[/quote]

Hyvä ap. Ymmärrän tuskasi. Olen ollut samassa pisteessä ikäisenäsi. Miksi tehdä itsemurhaa, koska kuolet kuitenkin joku päivä? Se on ihan satavarma asia, että tulet kuolemaan. Ei elämässä ole pakko olla onnellinen, elämää voi elää suurien ahdistuksienkin kanssa. Nyt olen 30-vuotias , enkä enää halua kuolla. Välillä on vaikeaa, mutta silti haluan elää nykyään. Elämässäni on tapahtunut jopa onnellisia asioita. Jos olisin tappanut itsesi ikäisenäsi, ne olisi jäänyt välistä. Ja itsemurha on itsekästä. Itsekkäämpää kuin vaatia itsemurhaa hautovaa elämään. Puntarissa on yhden ihimisen eläminen tuskan kanssa verrattuna monen ihmisen elämiseen tuskan kanssa. Kuolema kyllä tulee kohdallesikin, mikset vain malta odottaa? Ihan oikeasti voit, vaikka huomenna jäädä vahingossa auton alle tai aivoissasi puhketa vaikka verisuonipullistuma. Ei sitä tiedä. En tiedä oletko uskonnollinen. Mitä ajattelet kuoleman jälkeen tapahtuvan? Sitä ei voi oikeasti kukaan tietää. Tarinat taivaasta ja kiirastulestakin voivat pitää paikkaansa. Mitä sinulle sitten tapahtuu? Kehottaisin vain opettelemaan elämään tuskan kanssa. Itselläni kävi niin, että kun lakkasin yrittämästä helpottaa oloani millään keinolla, hoidoilla tai itsemurhan hautomisella, aloin jossakin vaiheessa voida paremmin. Annoin itseni rypeä surkeudessa ja jäin vain odottamaan, mitä tapahtuu.

[/quote]

Niin ja tarkoitin tällä, että en lopettanut hoitoja, mutta en enää välittänyt toimivatko ne vai eivät. Otin kaiken hoidon ja lääkityksen vastaan mitä sain, mutta en enää ajatellut, onko niistä apua vai ei. Päätös oli kuitenkin tehty, tässä mennään eteenpäin vaikka painajaisessa eläen kunnes luonto toisin päättää. Alkuun rukoilin ja toivoin, että minulle sattuisi jotain, mutta nyt olen siinä pisteessä, että en voi muuta kuin kiittää ettei mitään sattunut. Masentunut olin myös lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta aikuisuus on sopinut minulle näköjään paremmin (irtautuminen kurjasta lapsuudesta). Aivot sitä paitsi kehittyvä 25-vuoden ikään asti. 23-vuotiaana on vielä jonkin näköisessä murrostilassa. Itselläni alkoi elämä selkiytyä 25-vuoden jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 15:39"]Mitä voimavaroja te muut olette alkuperäis-ap:ssä huomanneet?

Minä ainakin huomasin, että hän on todella taitava kirjoittamaan. Siis oikeinkirjoitus. Luulen, että hän on myös älykäs oppija. Sen lisäksi hän kirjoitti tosi kauniisti sille toiselle, jonka isosisko tappoi itsensä. Toisaalta hän on vähän liian "hyvä" sättimään itseään.

[/quote]

Vaikuttaa erittäin herkältä, älykkäältä ja kiltiltä ihmiseltä jolla on niin paljon tuskaa ettei osaa sitä käsitellä. Auttaa ehkä muita mutta jättää itsensä vähempiarvoiseksi? Joka tapauksessa sellainen ihminen kirjoituksensa puolesta jonka ei kannata itseään tappaa, ja joka ei välttämättä edes oikeasti sitä toivo vaikkei itse sitä näkisikään. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon että pystyy joskus katsomaan tätä aikaa taaksepäin ja ihmettelemään että miten on voinut voida niin huonosti, ja olemaan ylpeä että on voittanut sellaisen taistelun.

Samat sanat tuohon että elämä selkiytyy 25v jälkeen. Odota edes siihen asti ap!

Ja Ap, tee näitä avauksia vaikka joka kerta kun tuntuu pahalta. Meitä ei haittaa ja jaksetaan kuunnella. Et ole yksin.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:15"]

Sinä olet vielä niin nuorikin. Vaikka sanot, ettet ole koskaan ollut onnellinen, niin mikä on siitä huolimatta ollut elämäsi parasta aikaa? Milloin olet nauttinut elämästä edes vähän?

[/quote]

Onnihan voi olla myös sitä, ettei ole onneton. Mutta jos on onneton, ei ole onnellinen. Tsemppiä.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 16:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 14:15"]

Sinä olet vielä niin nuorikin. Vaikka sanot, ettet ole koskaan ollut onnellinen, niin mikä on siitä huolimatta ollut elämäsi parasta aikaa? Milloin olet nauttinut elämästä edes vähän?

[/quote]

Onnihan voi olla myös sitä, ettei ole onneton. Mutta jos on onneton, ei ole onnellinen. Tsemppiä.

[/quote]

Mulle masennuksen sairastaneena onni on todellakin sitä ettei tunnu pahalta koko ajan ja että pystyy arvostamaan asioita. Surukin tuntuu hyvältä kun se ei ole kaiken peittävää.

Olisi kiva tietää, mitä ap ajattelee nyt? Aika moni välittää, vaikkei edes tunne. Myös mun mielestä tuo 25 vuoden rajapyykki on tärkeä. Sinnittele sinne ja mieti sitten uudestaan.