Miksi joku antaa vaan yhden etunimen lapselleen? !
Todella outoa! Kaverin lapsen nimi on pelkkä Juhani ja nyt syntyi tyttövauva, jonka nimeksi tulee Kaarina. Siis vanhanaikaset nimet ja vain yksi nimi. Taas uusi erikoisuudentavoittelun muoto, sanonpa vaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Kommentit (44)
Kaste ei ole nimenantotilaisuus. Nimenanto tehdään jo ennen kastetta. Alkuperäisen ortodoksisen käytännön mukaan lapsi tuodaan kahdeksan päivän ikäisenä kirkkoon nimenantoa varten (Luuk.2:21-23). Nykyisin nimenanto toimitetaan kuitenkin useimmiten kotona, mutta usein se jää valitettavasti tekemättä ja se suoritetaan silloin kasteen yhteydessä.
Ortodoksisen perinteen mukaisesti lapselle annetaan vain yksi nimi, jonkun pyhän ihmisen mukaan. Tästäkin poiketaan nykyisin usein mm. kansallisen kulttuuriympäristön vaikutuksesta.
He ovat ortodokseja... Katariina ja Juhani ovat vielä pyhimyksiä.
Provolta haiskahtaa. Mutta joo, mitä väliä sillä on montako nimeä lapselle annetaan? Meidän tytöllä kaksi nimeä kuten mulla ja miehellänikin on. Ei edes etukäteen mietitty kuinka monta nimeä annetaan, nuo nimet vaan kuulosti meidän mielestä hyvältä.
Hyvä ap, onneksi on vielä sun kaltaisia valppaita ja suoraselkäisiä ihmisiä, jotka tarkkailevat ympäristöään ja paheksuvat rohkeasti niitä, jotka antavat lapselleen vain yhden nimen ja vieläpä vanhanaikaisen.
Mä haluan lapselleni kolme nimeä siksi, että jos ei tykkää ensimmäisestä on varaa valita kutsumanimi sitten kahdesta muusta. Etunimet ovat virallisia nimiä. Itselläni on sitä paitsi hyvin tavallinen etu -ja sukunimi (kaimoja kymmeniä), joten toinen nimi edes hiukan erottelee. Tosin toinenkin nimeni on tosi yleinen, joten olisin mielelläni ottanut kolmannenkin nimen.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala-suutari esim.
Minulla ja miehelläni on vain yksi nimi, samoin tädeilläni, samoin ystävälläni. Olemme syntyneet 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla.
Mullekin annettiin 3 nimeä ihan vain siksi, että etunimeni oli yli 20 vuotta sitten niin "mummohtava". Vanhempani toivoivat, että mikäli haluaisin vaihtaa nimeäni löytäisin uuden jo omien nimieni joukosta. Eipä ole ollut tarvetta vaihtaa, vaikka av-palstalla nimeäni tunnutaan yleisesti vihaavan.
Mun mielestä lapselle olis hyvä antaa edes se toinen etunimi, ihan vaan siksi että joskus elämässä saattaa tulla vaiheita, jolloin oma nimi ei tunnu omalta. Tällöin toinen tai kolmas nimi voivat olla luonnollisempia vaihtoehtoja ottaa etunimen tilalle käyttöön.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala- esim.
[/quote] meidän neidin 5 nimessä ei ole yhtään väliviivaa, se löytyy sukunimestä sitten. Annoimme 5 nimeä, joista kaikilla on merkitys ja tai linkki sukuun.
Mun lapsella on vain yksi nimi, se on pitkä, 9 kirjainta, joten en halunnut siihen enää toista nimeä.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:55"]
Mä haluan lapselleni kolme nimeä siksi, että jos ei tykkää ensimmäisestä on varaa valita kutsumanimi sitten kahdesta muusta. Etunimet ovat virallisia nimiä. Itselläni on sitä paitsi hyvin tavallinen etu -ja sukunimi (kaimoja kymmeniä), joten toinen nimi edes hiukan erottelee. Tosin toinenkin nimeni on tosi yleinen, joten olisin mielelläni ottanut kolmannenkin nimen.
[/quote]
Ot, mutta kaikki annetut nimet ovat etunimiä, ei vain ensimmäinen. Ne erotellaan toisistaan termein ensimmäinen etunimi, toinen etunimi ja kolmas etunimi. Ja kaikki etunimet (ensimmäinen, toinen ja kolmas) ovat virallisia nimiä, jos ne on ihmisen nimiksi rekisteröity.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala- esim.
[/quote] meidän neidin 5 nimessä ei ole yhtään väliviivaa, se löytyy sukunimestä sitten. Annoimme 5 nimeä, joista kaikilla on merkitys ja tai linkki sukuun.
[/quote]
?? Miten tämä on ollut mahdollista?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:55"]
Mä haluan lapselleni kolme nimeä siksi, että jos ei tykkää ensimmäisestä on varaa valita kutsumanimi sitten kahdesta muusta. Etunimet ovat virallisia nimiä. Itselläni on sitä paitsi hyvin tavallinen etu -ja sukunimi (kaimoja kymmeniä), joten toinen nimi edes hiukan erottelee. Tosin toinenkin nimeni on tosi yleinen, joten olisin mielelläni ottanut kolmannenkin nimen.
[/quote]
Ot, mutta kaikki annetut nimet ovat etunimiä, ei vain ensimmäinen. Ne erotellaan toisistaan termein ensimmäinen etunimi, toinen etunimi ja kolmas etunimi. Ja kaikki etunimet (ensimmäinen, toinen ja kolmas) ovat virallisia nimiä, jos ne on ihmisen nimiksi rekisteröity.
[/quote]
Kiitos tästä oppitunnista. Ihan kuin en tietäisi. Ehkö sen takia kirjoitinkin, että etunimet ovat virallisia nimiä.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala- esim.
[/quote] meidän neidin 5 nimessä ei ole yhtään väliviivaa, se löytyy sukunimestä sitten. Annoimme 5 nimeä, joista kaikilla on merkitys ja tai linkki sukuun.
[/quote]
?? Miten tämä on ollut mahdollista?
[/quote]
Ei se olekaan mahdollista, ellei ole syntynyt ulkomailla jossa mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:24"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala- esim.
[/quote] meidän neidin 5 nimessä ei ole yhtään väliviivaa, se löytyy sukunimestä sitten. Annoimme 5 nimeä, joista kaikilla on merkitys ja tai linkki sukuun.
[/quote]
?? Miten tämä on ollut mahdollista?
[/quote]
Ei se olekaan mahdollista, ellei ole syntynyt ulkomailla jossa mahdollista.
[/quote] nimen omaan, ulkomailla ollaan ja iloitaan siitä,että saimme kaikki rakkaat nimet lapselle
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:32"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:24"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:15"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:03"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 12:01"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:36"][quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:34"]Mulle olis riittä nyt ihan hyvin vaan yks nimi. Miks pitää olla kaks?
[/quote]
Tai jopa kolme
[/quote] minun pienimmäisellä onkin 5 nimeä :D
[/quote]
Voihan niitä antaa tavallaan jopa kuusi. Anna-sofia elli-maria ida-liisa ala- esim.
[/quote] meidän neidin 5 nimessä ei ole yhtään väliviivaa, se löytyy sukunimestä sitten. Annoimme 5 nimeä, joista kaikilla on merkitys ja tai linkki sukuun.
[/quote]
?? Miten tämä on ollut mahdollista?
[/quote]
Ei se olekaan mahdollista, ellei ole syntynyt ulkomailla jossa mahdollista.
[/quote] nimen omaan, ulkomailla ollaan ja iloitaan siitä,että saimme kaikki rakkaat nimet lapselle
[/quote]
Ok! Hetken aikaa löi tyhjää, mutta olikin liian yksinkertainen selitys :D
No aloitushan on selvästi provo, käy ilmi viimeistään ap:n lisäkommenteista. Tylsä päivä toimistolla, ap?
Mutta tuo kommentti siitä, ettei sanonta liity asiaan on saanut kuitenkin useamman kuin yhden alapeukun - luuleeko joku oikeasti, että sanonta rakkaalla lapsella on monta nimeä tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että omalle lapselle annetaan monta nimeä rakkaudenosoituksena? Sehän siis merkitsee sitä, että jokin asia on vaikka usean eri ihmisryhmän mielestä hyödyllinen, joten sille on kertynyt monta eri nimeä noilta eri ryhmiltä. Tai sitten vaikka sitä, miten esimerkiksi lämpimissä maissa lumelle on vain yksi tai pari nimeä, mutta kylmemmissä monta, koska se on siellä tuttu ja yleinen asia.
Nimiä tosin kannattaa antaa lapselle monta niin saa monta syytä juhlia, kun juhlii aina kaikki kolmannetkin nimet näyttävästi. :P
Minä en tunne ketään ihmistä, jota kutsuttais kolmella nimellä. " Eero Pekka Juhani, nyt syömään", "Eero Pekka Juhani, varo autoa!". Tunnen kaksi ihmistä, jotka halauvat tulla kutsutuksi kahdella nimellä "Maria Johanna", ja se tuntuu mielestäni yliampuvalta.
Tästä voikin päätellä, että lapsellani on vain yksi nimi. Eikä se ole haitannut häntä eikä muita. Itse olen aina inhommut toista nimeäni, samoin mieheni mielestä se on ihan turha ( myös hänen toinen nimensä).
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 11:53"]Hyvä ap, onneksi on vielä sun kaltaisia valppaita ja suoraselkäisiä ihmisiä, jotka tarkkailevat ympäristöään ja paheksuvat rohkeasti niitä, jotka antavat lapselleen vain yhden nimen ja vieläpä vanhanaikaisen.
[/quote]
Maailma on taas parempi paikka :'D
Ettäs kehtaakin antaa lapselleen nimen josta tykkää!