Mun tytär aloitti koulun eikä saanut yhtää ystävää.
Kaikki muut tunsivat toisensa tai ainakin jonkun. Mihinkään porukkaan ei päässyt. Mä olen niin järjettömän surullinen ja toivon niin paljon, että hän tänään löytää jonkun jonka kanssa jutella.
Kommentit (27)
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 09:30"]
Mun poika jäi tänään koulun pihalle yksin seisomaan ku muut leikki kavereidensa kanssa... kyllä sydäntä särki ku toinen katteli muiden leikkejä ja kukaan ei halunnu poikaani mukaan leikkiin vaikka kysyikin saako tulla mukaan leikkimään...
Onneksi ei käy kuin kaksi vuotta tätä koulua ja siirtyy sitten isompaan kouluun, toivottavasti viimeistään silloin löytää kavereita
[/quote]
Lohdun sana: Myös mun poikani ekan luokan aloitus oli äidille niin riipaisevaa, että menetin varmasti 10 vuotta elämästäni sen huolehtimisen takia. Lapsi ei tuntenut ketään ja kun yritti päästä porukoihin, muut vaan juoksivat karkuun. Sieltä sitten ikkunasta katsoin kun poika seisoo huppu pään yli vedettynä hihoja venytellen yksin keskellä koulun pihaa... ja siihen vielä yksi öykkäripoika vhän kiusaamaan, niin meinasin jo lähteä ristiretkelle.
Mutta siitä se kuitenkin lähti parissa viikossa. Alkoi löytyä kavereita, ja kun syyskuussa tuli ensimmäinen synttärikutsu, kivi putosi sydämeltäni: nyt se on päässyt porukoihin. Ja sen kiusaajapojan kanssa lähti tänään yhtä matkaa kouluun, aloittivat juuri viidennen luokan :)
Hei, sinä olet äiti, ja jos lapsesi näkee, että sinä olet maasi myynyt ystävien saannin suhteen, niin lapsikin varmasti on, kun ei edes äiti usko, että kavereita saa.
Nyt vaan mukaan harrastuksiin, missä varmasti saa kavereita. Ja kyllä sieltä loukaltakin jokunen ystävä kuoriutuu ajan kanssa. Kehotat vaan tyttöäsi olemaan aktiivinen ja reipas, nyt ei kannata sulkeutua.
Open tehtävä huolehtia ettei kukaan jää yksin ekaluokalla.
Pari ekaa viikkoa on ne pahimmat jos ei tunne ketään.
Onhan se aikuisellekin vaikeaa jos menee uuteen työpaikkaan jossa ei tunne ketään.
Ja ainahan voi opelle laittaa viestiä wilman kautta niin ei tarvitse äidin ja tyttären yksin murehtia.
Hyvä ope auttaa ettei kukaan jää yksin!
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 09:30"]
Mun poika jäi tänään koulun pihalle yksin seisomaan ku muut leikki kavereidensa kanssa... kyllä sydäntä särki ku toinen katteli muiden leikkejä ja kukaan ei halunnu poikaani mukaan leikkiin vaikka kysyikin saako tulla mukaan leikkimään...
Onneksi ei käy kuin kaksi vuotta tätä koulua ja siirtyy sitten isompaan kouluun, toivottavasti viimeistään silloin löytää kavereita
[/quote]
Lohdun sana: Myös mun poikani ekan luokan aloitus oli äidille niin riipaisevaa, että menetin varmasti 10 vuotta elämästäni sen huolehtimisen takia. Lapsi ei tuntenut ketään ja kun yritti päästä porukoihin, muut vaan juoksivat karkuun. Sieltä sitten ikkunasta katsoin kun poika seisoo huppu pään yli vedettynä hihoja venytellen yksin keskellä koulun pihaa... ja siihen vielä yksi öykkäripoika vhän kiusaamaan, niin meinasin jo lähteä ristiretkelle.
Mutta siitä se kuitenkin lähti parissa viikossa. Alkoi löytyä kavereita, ja kun syyskuussa tuli ensimmäinen synttärikutsu, kivi putosi sydämeltäni: nyt se on päässyt porukoihin. Ja sen kiusaajapojan kanssa lähti tänään yhtä matkaa kouluun, aloittivat juuri viidennen luokan :)
[/quote]
Pakko vielä sanoa: Mun toinen lapsi parkui viime vuonna kolme ensimmäistä päivää koulussa. Siis itkeä vollotti, kun on vähän herkkä kaikessa. Ja on siis poika hänkin. Ja erittäin suosittu kavereiden keskuudessa, vaikka onkin aika nössykkä.
Eli ei se mene niin, että vian niillä koviksilla on kavereita. Melkein kolmannen poikani kokemuksella voisin sanoa että päin vastoin.
Mä olen aina jäänyt yksin. Lapsena en oppinut luomaan ystävyyssuhteita, samalla tiellä olen edelleen.
No jos yhtään helpottaa niin minä pissasin housuun ensimmäisenä koulupäivänä ja olin varma ettei kukaan halua ikinä olla kanssani enkä saa koskaan ystäviä mutta seuraavana päivänä kukaan ei muistanut koko juttua. Tsemppiä!