Mistä myötähäpeän tunne johtuu?

Olen myös ihmetellyt tuota myötähäpeää. Tunnen kyllä itsekin sitä, ja mielestäni se on ihan normaalia, mutta lapseni kokevat sitä niin voimakkaana, että esim elokuvista ja kirjoista pitää hypätä ne nolot kohdat yli, koska ei kestä niitä. Jännittäviä kohtia ei tarvi hypätä yli. Mistä tämä johtuu?

Jotkut sekoittavat nyt myötäelämisen ja myötähäpeän keskenään.

Ja se, että persposkien vilkkuminen liian lyhyiden sortsien lomasta (tai piereskely) aiheuttaa myötähäpeää, ei tarkoita myötähäpeää kokevan omaa estoisuutta. Mistä tällainen käsitys tulee? Huono käytös on huonoa käytöstä, en lähtisi sitä normalisoimaan. En tahdo että tulevaisuudessa on ihan ok esitellä ruumiintoimintojaan julkisesti koska estoisuus muka olisi jotenkin huono tunne. Myötähäpeä ei tästä syystä ole myöskään minun mielestäni paikka lähteä harrastamaan itsereflektiota. Myötähäpeä kertoo että omaa käytöstavat, jotka ovat syystäkin muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat, turha keksiä pyörää uudestaan.

Ei mitään tietoa tuollaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sekoittavat nyt myötäelämisen ja myötähäpeän keskenään.

Ja se, että persposkien vilkkuminen liian lyhyiden sortsien lomasta (tai piereskely) aiheuttaa myötähäpeää, ei tarkoita myötähäpeää kokevan omaa estoisuutta. Mistä tällainen käsitys tulee? Huono käytös on huonoa käytöstä, en lähtisi sitä normalisoimaan. En tahdo että tulevaisuudessa on ihan ok esitellä ruumiintoimintojaan julkisesti koska estoisuus muka olisi jotenkin huono tunne. Myötähäpeä ei tästä syystä ole myöskään minun mielestäni paikka lähteä harrastamaan itsereflektiota. Myötähäpeä kertoo että omaa käytöstavat, jotka ovat syystäkin muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat, turha keksiä pyörää uudestaan.

Sinä puhut nyt ihan silkasta paheksunnasta, et myötähäpeästä. Tai sitten sisällöllisesti pidät niitä samankaltaisina.

Mikä tahansa voi olla hyvä paikka itsereflektioon.

Vahingonilo on myötähäpeän kehittyneempi muoto.

Jos esim jossain talent-kilpailussa joku laulaa aivan mahdottoman pieleen, oikea tunne reagoida asiaan on puhdas vahingonilo - ei myötähäpeä.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään tietoa tuollaisesta.

Kiitos kun kerroit. Tuo on tärkeä, kaikkia koskettava tieto.

Vierailija kirjoitti:

Vahingonilo on myötähäpeän kehittyneempi muoto.

Jos esim jossain talent-kilpailussa joku laulaa aivan mahdottoman pieleen, oikea tunne reagoida asiaan on puhdas vahingonilo - ei myötähäpeä.

Ja jos ystäväsi tekisi sen julkisesti, tuntisit myötähäpeää.

Myötähäpeällä ei ole mitään tekemistä empatian kanssa vaan se on sympatiaa eli mukana elämistä. Se viestii lisäksi siitä, että rajat itsen ja muiden väliltä puuttuvat. Toisen nolostuminen otetaan ikään kuin omaksi taakaksi. Monet myötähäpeäjät ovat myös aikamoisia puolestahäpeäjiä eli häpeävät omasta mielestään noloja tekoja silloin, kun toinen ei niitä itse "tajua" hävetä. Riippumatta siitä, onko tilanteessa edes mitään objektiiviselta kannalta hävettävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut sekoittavat nyt myötäelämisen ja myötähäpeän keskenään.

Ja se, että persposkien vilkkuminen liian lyhyiden sortsien lomasta (tai piereskely) aiheuttaa myötähäpeää, ei tarkoita myötähäpeää kokevan omaa estoisuutta. Mistä tällainen käsitys tulee? Huono käytös on huonoa käytöstä, en lähtisi sitä normalisoimaan. En tahdo että tulevaisuudessa on ihan ok esitellä ruumiintoimintojaan julkisesti koska estoisuus muka olisi jotenkin huono tunne. Myötähäpeä ei tästä syystä ole myöskään minun mielestäni paikka lähteä harrastamaan itsereflektiota. Myötähäpeä kertoo että omaa käytöstavat, jotka ovat syystäkin muotoutuneet sellaisiksi kuin ovat, turha keksiä pyörää uudestaan.

Sinä puhut nyt ihan silkasta paheksunnasta, et myötähäpeästä. Tai sitten sisällöllisesti pidät niitä samankaltaisina.

Mikä tahansa voi olla hyvä paikka itsereflektioon.

Olen eri mieltä, asioiden liiallinen silottelu ja häivyttäminen itsereflektion kautta voi olla vahingollistakin. Joskus se nimittäin johtaa siihen että rajat siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, hämärtyvät. Näin on esimerkiksi väkivaltaisissa parisuhteissa. Ei, monestikin kannattaa vain hyväksyä tunteensa ilman liiallista analysointia eikä pohdiskella mustaa valkoiseksi.

Mitä myötähäpeä sinun mielestäsi sitten on? Tätä et avannut. Myötähäpeään sisältyy mielestäni sellaisia tunnetiloja, kuin ”voi ei, miten noloa”, ”apua, huomaakohan hän itse” jne. Onhan se läheistä sukua paheksunnalle, juurihan alussa mainitsin että jotkut sekoittavat myötähäpeän ja myötäelämisen. Myötäelämiseen sisältyy empatiaa, myötähäpeään myös paheksuntaa. Mitä väärää tai epäselvää siinä on?