Sekä Elina Valtonen että Jyrki Katainen sanoivat, että kuka kaipaa edes 1980-luvulle
Kyllä minä ainakin kaipaan sitä 1970-luvun maaseutua, jossa elin: oli ruokakauppoja, posti, koulu, kirjasto, baari, kioski, tanssilava jne. Ja erittäin aktiivinen kylätoimikunta + VPK. Tänä päivänä siellä ei ole noista jäljellä enää mitään, ala-aste suljettiin 2018 ja kylän oppilaat vietiin kirkonkylän (sisäilmaongelmaiseen!) kouluun.
Kommentit (86)
Kansakoulunopettajaksi jonnekin idylliseen pikku kylään, mikä jottei!
Edesmennyt isoäitini asui ihan maaseudulla 80-luvun alussa. Yksi ruokakauppa oli kävelymatkan päässä, toiseen pääsi pyörällä, nykyään siellä ei ole yhtään kauppaa. (Joku kioski taitaa sentään olla.) Bussipysäkki oli myös lähellä, bussilla pääsi monta kertaa päivässä kunnan keskustaan, muistaakseni viikonloppunakin. Nykyään siellä ei taida kulkea muut kuin koululaisbussit. Autoton, yksin asuva vanhempikin ihminen pystyi olemaan siellä aivan hyvin.
Aika on kullannut muistot, mutta kyllä kasarilla oli hienoa olla nuori. Monet perusasiat olivat hyvällä tolalla ja töitä sai helposti. Ysärilaman jälkeen melkein kaikki on mennyt huonoon suuntaan.
Ei, kun Suomessakin on menty amerikkalaiseen tyyliin pitkälti itsepalvelukulttuuriin. Palvele itse itseäsi netissä, khitossssh!
Varmaan moni työtön ainakin kaipaa.
Kasari oli ihan oikeasti Suomen kulta-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Edesmennyt isoäitini asui ihan maaseudulla 80-luvun alussa. Yksi ruokakauppa oli kävelymatkan päässä, toiseen pääsi pyörällä, nykyään siellä ei ole yhtään kauppaa. (Joku kioski taitaa sentään olla.) Bussipysäkki oli myös lähellä, bussilla pääsi monta kertaa päivässä kunnan keskustaan, muistaakseni viikonloppunakin. Nykyään siellä ei taida kulkea muut kuin koululaisbussit. Autoton, yksin asuva vanhempikin ihminen pystyi olemaan siellä aivan hyvin.
Kasarin alussa meillä tässä eteläsuomalaisessa maaseutukylässä oli kaksi ruokakauppaa, kaksi rautakauppaa, posti, pankki ja koulu.
Koulu on enää jäljellä kunnan sinnikkäistä sulkemisyrityksistä huolimatta. Väkeä muuttaa pkseudulta tänne sen verran ahkeraan että lapsia riittää.
Maalla asuminen on nykyään suurimmaksi osaksi pelkkä vitsi: palvelut ovat karanneet kauas, kauas pois. Siinä sitä on laatua. Suomi menee tosiaan "eteenpäin", ja ihmisten onnellisuus lisääntyy markkinatalouden jyllätessä.
Ihaninta aikaa.Töitä oli,rahaa kaikkee palveluita kaikkee tuli tärsättyy...Oli kyllä ihanaa aikaa.Suunnitelmia.10v myöhemmin kyllä omia haaveita lähdettiin toteuttaa kun moni konkkas oli pulassa.Tarinoita ei ees ruokaa,mut monil tutuil hyvin jutut.Huutokauppoja oli..
Valtonen tainnut olla syntynytkään silloin, tai oli vauva korkeintaan.
Vankkaa asiantuntemusta taas.
Kaikki vaan Hesaan ylihintaisiin pikkukopperoihin asumaan, sitähän se Vartiainenkin tahtoo!
1980-luvun Suomea ei ollut ilman Neuvostoliiton diktatuurin hännystelyä eli hyvinvointi oli revitty orjien selkänahasta. Sellaista sitten kehdataan vielä ihannoida.
Menisin hetkeäkään epäröimättä takaisin 80-luvulle jos se vaan olisi mahdollista. Suomi oli silloin kaikkien aikojen parhaimmillaan!
Kataiset ja muut kyrvänsyylät pysykööt sitten siellä 2020-luvulla riistämässä ihmisiä...
Postipankin konttori ja osuuskaupan myymälä vierekkäin samassa rakennuksessa. Ihania muistoja jo 1960-luvulta lähtien. :)
Elin lapsuuteni 70 ja 80 luvulla. Minä kaipaan sitä aikaa. Tuntuu pahalta katsoa tätä suomen alas ajoa, mikä on tapahtunut 90 luvun lamasta lähtien.
On kyliä joissa oli kasarilla vielä kuusi kauppaa, nyt ei yhtään. Tuho on aika totaalista.
Vierailija kirjoitti:
1980-luvun Suomea ei ollut ilman Neuvostoliiton diktatuurin hännystelyä eli hyvinvointi oli revitty orjien selkänahasta. Sellaista sitten kehdataan vielä ihannoida.
Ensinnäkin, Suomi ei ollut 80-luvulla mikään neuvostoliiton osa, vaan länsimainen, Pohjoismainen HYVINVOINTIVALTIO!!
Nytkö on sitten niin hienoa raataa kokkareiden ja muiden kyrvänsyylien orjana pätkätöissä vuokratyöfirmojen pompoteltavana kaikenlaisessa epävarmuudessa huonolla palkalla, korkeilla elinkustannuksilla ja veroilla... tämä se vasta helvettiä onkin!!
Kyllä tulisi vilu viltin alle, jos nyt laskettaisiin palkat ja tukiaiset 80-luvun tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Postipankin konttori ja osuuskaupan myymälä vierekkäin samassa rakennuksessa. Ihania muistoja jo 1960-luvulta lähtien. :)
Jatkan vielä: mutta molemmat suljettiin 1980-luvun lopussa, eikä enää ole edes sitä keltaista postilaatikkoakaan, mihin laittaa kortti tai kirje.
AP mainitsee otsikossa 1980-luvun ja sitten kirjoittaa 1970-luvusta. nuff said..
Kokkarithan juoksee vaan rahan perässä.