Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies on herkkä ja keskustelut uuvuttavat minua
09.08.2014 |
Meillä siis tämä menee niin päin, että mies kaipaa romantiikkaa ja tunteellisia juttuja enemmän kuin minä. Tämä on mulle aika uusi tilanne edelleen, koska edellisissä suhteissa miehet ovat olleet aika kylmiä ja heitä ei vain kiinnosta. Nykyistä taas kiinnostaa melkein liiallisuuteen asti. Mun on hyvin vaikea keksiä mitään romanttisia juttuja, koska oon oppinut että kukaan ei niitä kaipaa saati sitten halua. Koen jopa huonoa omatuntoa siitä, että mies kuuntelee ja on mulle niin "hyvä". Itse olen tosi pitkäpinnainen enkä loukkaannu helposti. Jos suutun tai loukkaannun, lepyn todella nopeasti ja asia ei jää vaivaamaan.
Mies odottaa aina, että kun sitä ärsyttää jokin asia niin mä olen automaattisesti korvana ja auttamassa. Tuenhan minä, mutta kun mies on jotenkin niin herkkä, että sillä on melkeinpä koko ajan joku harmitus tai ärsytys jostain asiasta. Itse puran välillä asioita miehelle, mutta en halua purkaa häneen kaikkea pientä ärsytystä ja muuta. Yritän käsitellä asioita itse sekä kavereiden kanssa, toki puran välilä myös miehelle. Mies taas ei osaa käsitellä näitä "opiskelukaveri oli niin ilkeä ja vittumainen"-tyylisiä pahan mielen aiheuttajia itse eikä sillä ole kavereitakaan. Ihan kiva, että mies luottaa muhun ja jakaa asioitaan.. Mutta kun näitä asioita on liikaa ja alan ärsyyntyä, lopulta meinaa tulla riita kun turhaudun ja mies jää jankkaamaan jotain tiettyä sanavalintaa tai tilannetta.
Meille tulee helposti väärinkäsityksiä esimerkiksi tekstiviestikeskusteluista. Se on varmaan ihan yleistä, mutta mies loukkaantuu niin älyttömän helposti. Olen alkanut rajoittaa (tekstiviesti)juttelua miehen kanssa, koska pelkään sanovani jotain mistä se loukkaantuu ja sitten mikään anteeksipyyntö tai toteaminen väärinkäsitykseksi ei heti riitä, vaan asiasta pitää jauhaa ja jauhaa. Mies vaan ei osaa antaa olla.
Olen aina toivonut rinnalleni tunteellista ja huomioivaa miestä ja nyt mulla on semmonen.. En yhtäkkiä osaakkaan olla ja auttaa miestä käsittelemään tunteitaan ja huomioimaan toista samalla tavalla. Mikä tähän auttaisi? En usko, että oltaisiin liian erilaisia. Minusta on tullut edellisten suhteiden jälkeen jotenkin niin kova kun taas mies on niin herkkähipiäinen.. Haluan nyt muuttaa omaa käytöstäni tai saada tähän jotain ratkaisua.
Usein saadaan onneksi väärinkäsitykset ja muut jutut selvitettyä, mutta huomaan jälkeenpäin keskusteluiden uuvuttavuuden. Joka sanan analysointi ja käänteleminen sekä väänteleminen joka suuntaan kuluttaa todella paljon. Miten voisin tästä sanoa loukkaamatta miestä? Mun mielestä hänen pitäisi oppia aikuisena ihmisenä käsittelemään joitakin negatiivisia asioita myös yksin tai ainakin enemmän yksin, koska selkeästi uuvun henkisesti. Näitä keskusteluja käydään joskus parikin kertaa viikossa ja emme edes näe joka päivä. Inhottaa jos ilta menee pilalle siksi, että minä sanoin jotain vahingossa liian tylyyn sävyyn. Tätä pitää sitten jauhaa ja jauhaa, joskus menee parikin tuntia kun keskustellaan. Todella uuvuttavaa enkä enää tiedä, kauanko jaksan kun koko näkeminen menee hänen "kiukutteluun" :(. Hyvä sinänsä, että asia keskustellaan läpi eikä mies vaan murjota jossain sohvan nurkassa turpa tukossa eikä suostuisi sanomaan mikä vaivaa.
En vaan tajua miten siinä keskustelussa menee noin helvetin kauan! Mies jankkaa ja jankkaa, sillä kestää tosi kauan saada se pointti ulos. Olen yrittänyt sanoa, että sano nyt mikä ärsyttää niin koitetaan ratkaista. Mies ei vaan meinaa tajuta, että ei kannata puhua ennen kuin omat ajatukset ovat selkeämpiä. Itseäni myös turhauttaa nämä miehen mökötyskohtaukset, koska mies alkaa käyttäytymään tahattomasti lapsellisesti. Jos en suostu heti puhumaan ja pyydän miestä miettimään sanojaan ja asiaa, mies saattaa hakea vaikka ruokaa ja huomaamatta paiskasta kaapin oven kiinni. Tai sitten mies pyörii turhautuneena sohvalla ja tuhahtelee, se ei jotenkaan osaa olla paikallaan ja koko ajan muistuttaa käytöksellään mua siitä, että jokin ärsyttää. Tässä vaiheessa mua jo ahdistaa kun mietin vaan, että kauanko tällä kertaa menee asian selvittämiseen.
Mies on ymmärtäväistä sorttia ja uskon, että se tuosta vähän "ryhdistäytyisi" jos saan otettua tämän jotenkin rakentavasti esille. Mies ei tiedä, että tuo jatkuva vääntäminen ja asioiden ns.ylidramatisointi kuluttaa mua näin paljon. Haluan tehdä asialle jotain ennen kuin ahdistun enemmän, mutta mitä? Onko miehen tunteiden hallinnassa joku ongelma?! Haluan ihan totta ymmärtää miestä ja auttaa, mutta kun se on tällaisella toimintamallilla mulle liian raskasta.
Kommentit (27)
Eipä jaksanut ap kauan keskustella meidänkään kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta tunnekeskeinen parisuhdeterapia ja mieti, jos menisitte käymään siellä. Olen miehelleni samanlainen kuin sinun miehesi sinulle ja minulle siitä terapiasta ainakin oli paljon hyötyä. Siitä on kirjakin, Kunpa sinut tuntisin paremmin, Sue Johnsson. Luin senkin, mutta vasta terapia paransi suhdettamme. :) Ei aina kannata odottaa, että ongelmat paisuvat isoiksi ennen kuin menee hakemaan apua. Ja kyllä se on minusta hälyttävä merkki, että olet joutunut jo tajoittamaan omaa toimintaasi ja mietit tätä paljon, eli mies on sinulle ilmeisen tärkeä.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 13:49"]
Meillä siis tämä menee niin päin, että mies kaipaa romantiikkaa ja tunteellisia juttuja enemmän kuin minä. Tämä on mulle aika uusi tilanne edelleen, koska edellisissä suhteissa miehet ovat olleet aika kylmiä ja heitä ei vain kiinnosta. Nykyistä taas kiinnostaa melkein liiallisuuteen asti. Mun on hyvin vaikea keksiä mitään romanttisia juttuja, koska oon oppinut että kukaan ei niitä kaipaa saati sitten halua. Koen jopa huonoa omatuntoa siitä, että mies kuuntelee ja on mulle niin "hyvä". Itse olen tosi pitkäpinnainen enkä loukkaannu helposti. Jos suutun tai loukkaannun, lepyn todella nopeasti ja asia ei jää vaivaamaan.
Mies odottaa aina, että kun sitä ärsyttää jokin asia niin mä olen automaattisesti korvana ja auttamassa. Tuenhan minä, mutta kun mies on jotenkin niin herkkä, että sillä on melkeinpä koko ajan joku harmitus tai ärsytys jostain asiasta. Itse puran välillä asioita miehelle, mutta en halua purkaa häneen kaikkea pientä ärsytystä ja muuta. Yritän käsitellä asioita itse sekä kavereiden kanssa, toki puran välilä myös miehelle. Mies taas ei osaa käsitellä näitä "opiskelukaveri oli niin ilkeä ja vittumainen"-tyylisiä pahan mielen aiheuttajia itse eikä sillä ole kavereitakaan. Ihan kiva, että mies luottaa muhun ja jakaa asioitaan.. Mutta kun näitä asioita on liikaa ja alan ärsyyntyä, lopulta meinaa tulla riita kun turhaudun ja mies jää jankkaamaan jotain tiettyä sanavalintaa tai tilannetta.
Meille tulee helposti väärinkäsityksiä esimerkiksi tekstiviestikeskusteluista. Se on varmaan ihan yleistä, mutta mies loukkaantuu niin älyttömän helposti. Olen alkanut rajoittaa (tekstiviesti)juttelua miehen kanssa, koska pelkään sanovani jotain mistä se loukkaantuu ja sitten mikään anteeksipyyntö tai toteaminen väärinkäsitykseksi ei heti riitä, vaan asiasta pitää jauhaa ja jauhaa. Mies vaan ei osaa antaa olla.
Olen aina toivonut rinnalleni tunteellista ja huomioivaa miestä ja nyt mulla on semmonen.. En yhtäkkiä osaakkaan olla ja auttaa miestä käsittelemään tunteitaan ja huomioimaan toista samalla tavalla. Mikä tähän auttaisi? En usko, että oltaisiin liian erilaisia. Minusta on tullut edellisten suhteiden jälkeen jotenkin niin kova kun taas mies on niin herkkähipiäinen.. Haluan nyt muuttaa omaa käytöstäni tai saada tähän jotain ratkaisua.
Usein saadaan onneksi väärinkäsitykset ja muut jutut selvitettyä, mutta huomaan jälkeenpäin keskusteluiden uuvuttavuuden. Joka sanan analysointi ja käänteleminen sekä väänteleminen joka suuntaan kuluttaa todella paljon. Miten voisin tästä sanoa loukkaamatta miestä? Mun mielestä hänen pitäisi oppia aikuisena ihmisenä käsittelemään joitakin negatiivisia asioita myös yksin tai ainakin enemmän yksin, koska selkeästi uuvun henkisesti. Näitä keskusteluja käydään joskus parikin kertaa viikossa ja emme edes näe joka päivä. Inhottaa jos ilta menee pilalle siksi, että minä sanoin jotain vahingossa liian tylyyn sävyyn. Tätä pitää sitten jauhaa ja jauhaa, joskus menee parikin tuntia kun keskustellaan. Todella uuvuttavaa enkä enää tiedä, kauanko jaksan kun koko näkeminen menee hänen "kiukutteluun" :(. Hyvä sinänsä, että asia keskustellaan läpi eikä mies vaan murjota jossain sohvan nurkassa turpa tukossa eikä suostuisi sanomaan mikä vaivaa.
En vaan tajua miten siinä keskustelussa menee noin helvetin kauan! Mies jankkaa ja jankkaa, sillä kestää tosi kauan saada se pointti ulos. Olen yrittänyt sanoa, että sano nyt mikä ärsyttää niin koitetaan ratkaista. Mies ei vaan meinaa tajuta, että ei kannata puhua ennen kuin omat ajatukset ovat selkeämpiä. Itseäni myös turhauttaa nämä miehen mökötyskohtaukset, koska mies alkaa käyttäytymään tahattomasti lapsellisesti. Jos en suostu heti puhumaan ja pyydän miestä miettimään sanojaan ja asiaa, mies saattaa hakea vaikka ruokaa ja huomaamatta paiskasta kaapin oven kiinni. Tai sitten mies pyörii turhautuneena sohvalla ja tuhahtelee, se ei jotenkaan osaa olla paikallaan ja koko ajan muistuttaa käytöksellään mua siitä, että jokin ärsyttää. Tässä vaiheessa mua jo ahdistaa kun mietin vaan, että kauanko tällä kertaa menee asian selvittämiseen.
Mies on ymmärtäväistä sorttia ja uskon, että se tuosta vähän "ryhdistäytyisi" jos saan otettua tämän jotenkin rakentavasti esille. Mies ei tiedä, että tuo jatkuva vääntäminen ja asioiden ns.ylidramatisointi kuluttaa mua näin paljon. Haluan tehdä asialle jotain ennen kuin ahdistun enemmän, mutta mitä? Onko miehen tunteiden hallinnassa joku ongelma?! Haluan ihan totta ymmärtää miestä ja auttaa, mutta kun se on tällaisella toimintamallilla mulle liian raskasta.
[/quote]
Voi AP!
Oot yhdessä ämmän kanssa :D
Mä ainakin tunnistan tosta 15-25-vuotiaan itseni. Nyt on onneksi hellittänyt tarve tuohon ja silloin kun se yllättää, pyrin pitämään mölyt mahassa, enkä kuormita miestä niillä jutuilla paitsi jos asia vaivaa paljon ja on isompi juttu. Exä esim. juuri kieltäytyi kokonaan tekstailemasta mun kanssa, koska aina tuli väärinymmärryksiä. Nykyään pystyn jo tekstailemaan ilman niitä.
Mulla tuo liittyi aikuistumattomuuteen so. huomion hakemiseen ja epävarmuuteen parisuhteessa. Huono itsetunto mulla ei ole koskaan ollut.
Mutta voi että, olisipa mun exä osannut pukea tuon luonteenpiirteeni sanoiksi niin kuin sinä, niin olisin ehkä voinutkin muuttaa käyttäytymistäni! Kyllä hän kertoi, että vääntäminen kuluttaa ja lopulta päätti suhteen (jonka ehdottomasti pitikin päättyä; minä en osannut lähteä - ahdistua ja valittaa kylläkin). Mun mielestä sä voit ihan hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti kertoa sen noin, kun kerroit meillekin.
Mutta sotahan siitä saattaa silti syntyä, jos toinen _haluaa_ aina kaiken ymmärtää väärin.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:46"]
Mistä hän pahoittaa mielensä? Kohteletko häntä epäkunnioittavasti? Tiuskit, nimittelet? Flirttailet FB:ssa muille? Petät? Teet jatkuvasti jotain pikku kakkaa, jota sitten pitää puida?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:46"]
Taitaa tuntea olonsa melko epävarmaksi. Onko teillä kuinka pitkä suhde takana tässä vaiheessa ja mitä olette sopineet yhteisestä tulevaisuudesta, jos olette sopineet? Tai suhteen luonteesta nykyisellään?
[/quote]
Muakin kiinnostaisi nämä asiat. Mulla ainakin liittyi epävarmuuteen parisuhteen jatkumisesta ja mustasukkaisuuteen.
T. 25
Ja muuten, mä oon käynyt terapian. En tiedä auttoiko se tähän ongelmaan, vaiko vain henkinen kasvu (tai no sitähän se terapia on).
T. 25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:15"]
Monisanainen olet itsekin!
[/quote]
Joo, en osaa tiivistää :D. Pahoittelut! Riitatilanteessa olen kyllä hyvinkin suora ja selkeä, nyt ei ajatus luista..
-ap
[/quote]
näytti luistavan liiankin hyvin!
Alue: Aihe vapaa
Hienoa, olet löytänyt tunteistaan puhuvan avoimen miehen etkä mitään junttimörökölliä! Nyt sinulla on täydellinen mies, ole iloinen!
Ei mutta ihan vakavissaan, sulla on tyttöystävä eikä poikaystävää. Sukupuolten välinen dynamiikka ei toimi noin vaan naisen pitäisi olla se turhasta stressaaja, jonka pitää päästä purkamaan tunteitaan toisille. Miehellä on luultavasti taustalla joku vaikea äitisuhde eikä ole löytänyt maskuliinista identiteettiä. Mitä luulet että tapahtuu, kun alkuhuuma katoaa suhteesta? Vieläkö jaksat tuollaista tyttömiestä katsella ja maistuuko seksi miten hyvin noin epämiehekkään miehen kanssa?