Lue keskustelun säännöt.
Äitiongelma vaiko ongelmaäiti?
26.08.2006 |
Tausta:
Minun äitini hylkäsi minut erossa isäni vanhemmilleni ollessani KOLME VIIKKOA vanha. Äidilleni jäi toisesta liitosta 2 vuotta vanhempi veljeni.
Tämän jälkeen en nähnyt mutsiani kuin satunnaisissa tapauksissa. Viimeisin tapaaminen oli rippijuhlissa ja nyt olen 28 vuotias...
Paras muistoni lapsuudesta on se, kun minä,veljeni, äiti ja isäpuoleni olemme lintsillä. Sen päivän voisin elää uudelleen ja uudelleen....
Elämäni mummin ja ukin kanssa oli kaikin puolin tasapainoista. Isä oli mukana elämässäni, mutta teki todella paljon töitä, jotta sai minulle ja vanhemmilleen annettua rahaa.
Nyt olen itse 7 vuotiaan ja 5kk lapsen äiti.
Esikoisen odotusaikana ja synnytyksen jälkeen äiti ei edes vilahtanut mielessäni. Laitoin pojasta kuva hänelle, seitsemään vuoteen poikani ei ole saanut edes YHTÄ joulukorttia.
Isäni oli esikoiselleni todella hyvä pappa, mutta kuoli pojan ollessa 2,5 vuotias ja poika edelleen kaipaa " papiaan"
Nyt tämän viimeisemmän poikani odotusaikana äiti on pyörinyt paljon ajatuksissani ja synnytyksen jälkeen ole miettinyt, että millainen ihminen PYSTYY hylkäämään lapsen, jota on kantanut sisällään ja kivulla synnyttänyt.
Monet itkut olen itkenyt ja miehelleni sanoinkin, että " 30-vee ämmä itkee äidin perään, huhhhuh"
Sain tässä noin kaksi vuotta sitten kutsukortin, jossa oli kutsu ristiäisiin ja kaksi nimeä alla. Ei aikaa, ei paikka, ei puhelin-numeroa.
Miehenikin sanoi, että on varmaan tullut väärällä ihmiselle.
Kaksi viikko kutsun jälkeen sain TODELLA rivon haukkumakirjeen äidiltäni, kunen ollut tullut veljeni lapsen ristiäisiin.
Mieheni meinasi siitä paikasta soittaa " anopille" ja haukkua maanrakoon, mutta sain estettyä.
Kuinka saisin nyt kaiken tämän pyyhittyä mielestä pois?
Kuinka saada tämä ongelma pois?
Mitään masennusta en pode että siksi en ole näitä asioita pyöritellyt mielessäni=)
Kommentit (9)
lue
Anthony Mello: Havahtuminen
+ Tommy Hellstenin kirjat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ei kai häntä voi varsinaisesti unohtaa, mutta voit ajatella, että hän on ollut tietynlainen ihminen, keskeneräinen ja rikkinäinen, anna siis hänelle anteeksi ja keskity omaan elämääsi ja unohda äitisi. Et voi saada häntä rakastamaan itseäsi, joten miksi turhaan yrittää mitään kontaktia, tulisit kuitenkin vain pettymään entistä enemmän. TÄytyy vaan yrittää hyväksyä se, että tässä maailmassa kaikki äidit eivät ole parhaita lapsilleen.
Itse olen sen avulla päässyt irti lapsuuden pahoista asioista. Yleensä terapeutit nimenomaan suosittelee, että sen ongelmallisen esim. äidin kanssa EI MISSÄÄN NIMESSÄ kannata ruveta selvittelemään asioita. Siinä saa itselleen vain pahemmat ahdistukset.
Äitisi huono käytös ei ole sinun vika. Älä syyllisty.
Halusin itse jo haudata koko jutun, mutta mieheni sai minut vielä kerran kokeilemaan. Ensimmäisen lapsen synnyttyä laitoin hänelle kuvan vauvasta (hänen ensimmäinen lapsenlapsensa) ja yhteystiedot. Ei mitään!
Tuskin hän edes tietää, että hänellä on jo 3 lastenlasta. Mutta minä en suostu märehtimään hänen peräänsä. Olen yrittänyt ja kun ei kiinnosta niin sitten ei. Pahinta tässä on ehkä se, että kerran isänpäivänä hänestä oli juttu lehdessä. Häntä oli haastateltu isänpäivän kunniaksi ja siinä hän selitteli miten hän vie poikaansa jääkiekkoharkkoihin/otteluihin jne. Teki mieli kirjoittaa siihen lehteen, että olisitte ottaneet vähän paremman esimerkin kun ukko on " unohtanut" tyttärensä kokonaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Aina lykkäämässä terapiaa joka paikkaan.
Miksi et voi ottaa äitiisi yhteyttä ja PUHUA asioita halki?
Jos ihminen on käyttäytynyt tuolla tavalla ja vaikuttanut noin syvällisesti ap:n tunteisiin, niin keskustelun yrittäminen ja mahdollinen pettyminen, syyllistäminen, viha ja kaikki muu mitä siitä saattaa seurata voisi olla todella tuhoisaa ap:n mielenterveydelle. Siksi olisi järkevämpää keskustella sellaisen ihmisen kanssa joka tietää miten mieli toimii ja miten tunteita voi käsitellä ja kanavoida.
Minusta juuri tuota " puhukaa, puhukaa" -juttua tungetaan ratkaisuksi turhan usein. Ei kaikkien ihmisten kanssa voi puhua.
Eli äitini on laittanut tässä viimeisen kahden vuoden aikana MINULLE joulukorttia ja synttärikorttia nyt kun olen AIKUINEN, mutta ei KERTAAKAAN silloin ,kun olin lapsi ja sitä kovasti odotin. Muistan ne kerrat, kun synttäripäivänäni menin hakemaan postia ja odotin äidiltäni korttia. Turhaan, vuosi vuodelta turhaan, turhaan, turhaan.
Ihmettelen kovati, että miksi edes yhtä vaivaista joulukorttia ei voi lapsilleni lähettää, kun veljeni lapset hukuttaa kuulema lahjoihin.
Eräs tuttavani on nyt kertoillut minulle kaikkea äitini elämästä ja hän elää niinkuin minua ei olisi IKINÄ ollutkaan.
Millainen ihminen kykenee hylkäämään VAUVAN? Itse nyt katselen tuota 5kk vauvaani ja en ikinä, mikää mahti maailmassa ei olisi niin suuri, että häntä tahi vanhempaa poikaani hykäisin.
Ennemmin kärvistelisin itse vaikka missä, kärsisin mitä van ,kunhan saisin poikani pitää luonani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin käsittämätöntä! En tiedä onko tästä sinulle apua, mutta ei mieleltään normaali ihminen voi olla tuollainen, jotain on pakko olla ihan vinksallaan.
Pahaa tekee kun ajatteleekin tuollaista; kuinka pahalta se sinusta tuntuu, en varmaan voi aavistaakaan.
Aina lykkäämässä terapiaa joka paikkaan.
Miksi et voi ottaa äitiisi yhteyttä ja PUHUA asioita halki?