Miksi ei-terveydellisistä syistä noudatettavia ruokavalioita tulisi kunnioittaa?
Kunnioitusta ruokaa itseään eikä sekä laittajaa kohtaan on syödä mitä tarjotaan. Ja ei, ruokarajoitteisia ei ennen ollut näin paljoa. Pienienkin juhlien järjestämisessä on heidän vuokseen kohtuuton vaiva.
Kommentit (27)
Älkää järjestäkö juhlia, joissa syödään. Tai järjestäkää nyyttikestejä, joihin jokainen tuo itselleen mieluiset ruuat.
En ole järjestänyt juhlia enää moneen vuoteen. Jos kutsun ihmisiä tarjolla on vain valikoima erilaista naposteltavaa, kuten pilkottuja vihanneksia, erilaisia leipiä, paria eri levitettä ja muutama juusto. Lisäksi vettä ja mehua. Kukaan ei ole valittanut eikä jäänyt niin nälkäiseksi, ettei olisi heikotukseltaan päässyt kotiinsa kyläilemästä.
Kavereiden kesken kunnioitan ihan siksi, koska kunnioitan kaveria ja haluan että hän tulee toistekin.
Mutta esim. kouluruuassa ei mielestäni tarvitse kaiken maailman valintoja kunnioittaa.
Minulla on aromaattinen moraalikäsitys; en ympäristösyistä hyväksy ruuakseni muuta kuin kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita. Olet moraaliton ihminen jos et tarjoa minulle elämäntapojani kunnioittavaa tarjottavaa !
Jos järjestän juhlat ja kutsun niihin ystäviä, haluan tietenkin, että jokainen saa jotakin syödäkseen.
Jos ei halua olla vieraanvarainen, ei varmaan kannata kutsua vieraita, ap.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on aromaattinen moraalikäsitys; en ympäristösyistä hyväksy ruuakseni muuta kuin kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita. Olet moraaliton ihminen jos et tarjoa minulle elämäntapojani kunnioittavaa tarjottavaa !
Ihan hauska, mutta tämä tyssää siihen, että tuo ei vaan ole totta.

Hauskaa tästä tekee se, että se voisi olla totta.
Alkuperäiseen kysymykseen: Eri asia on kunnoittaa näitä ruokavalioita, ja sitten tarjota tähän ruokavalioon sopivaa. Jos ei löydy jotain sopivaa syötävää, niin sitten ei syö. Helppoa.
Mihin vedetään sitten raja jos tähän lähdetään? Esim punainen lihahan ei ole terveellistä, kasvisruoka taas on. Ihminen ei tarvitse isoja määriä hiilareita mutta tarvitsee jonkun verran kuitenkin. Joku uskoo rasvan voimaan toinen ei. Terveellisyys on paitsi kiinni uskomuksista ja ristiriitaisesta tiedosta, myös yksilöllistä; miksi ei riitä selitykseksi että saa ilmavaivoja? Pitääkö vaivan viedä sairaalaan vai jopa kuolemaan asti että se hyväksytään?
Itse en ole koskaan kokenut rasitteeksi huomioida muiden ruokavalioita (olen se ex sekasyöjä joka kokkaa nykyisille sekasyöjille kasvisruuan oheen myös kanavaihtoehdon), mutta olenkin päässyt eteenpäin siitä suomalaisesta 80-luvun kotiruoasta ja osaan tehdä kaikille sopivia vaihtoehtoja

Paitsi että se ei edes voisi olla totta. Kukaan ei syö vain kahta ruoka-ainetta.
Kysehän on siitä, haluatko olla vieraanvarainen ja tarjota ruokaa mitä jokainen voi syödä, vai haluatko jättää osan vieraista pureskelemaan kynsiään. Ja jos jälkimmäinen, niin miksi edes kutsua heitä?
Voit kunnioittaa tai olla kunnioittamatta, ja vieraat voivat syödä tarjottua ruokaa tai olla syömättä. Ruokavalioiden kunnioittaminen vieraillessa ei vaikuta minusta yhteiskunnallisen tason kysymykseltä, vaan henkilökohtaisista suhteista riippuvalta valinnalta.
Vierailija kirjoitti:
Mihin vedetään sitten raja jos tähän lähdetään? Esim punainen lihahan ei ole terveellistä, kasvisruoka taas on. Ihminen ei tarvitse isoja määriä hiilareita mutta tarvitsee jonkun verran kuitenkin. Joku uskoo rasvan voimaan toinen ei. Terveellisyys on paitsi kiinni uskomuksista ja ristiriitaisesta tiedosta, myös yksilöllistä; miksi ei riitä selitykseksi että saa ilmavaivoja? Pitääkö vaivan viedä sairaalaan vai jopa kuolemaan asti että se hyväksytään?
Itse en ole koskaan kokenut rasitteeksi huomioida muiden ruokavalioita (olen se ex sekasyöjä joka kokkaa nykyisille sekasyöjille kasvisruuan oheen myös kanavaihtoehdon), mutta olenkin päässyt eteenpäin siitä suomalaisesta 80-luvun kotiruoasta ja osaan tehdä kaikille sopivia vaihtoehtoja
Sinullakin on uskomus, että punainen liha ei ole terveellistä.
No onhan se epäkäytännöllistä, jos olet laittanut vaikka vegaanivieraille hirveän määrän liharuokaa ja sitten kukaan heistä ei syö sitä. Luulisi turhan vaivannäön harmittavan.
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden kesken kunnioitan ihan siksi, koska kunnioitan kaveria ja haluan että hän tulee toistekin.
Mutta esim. kouluruuassa ei mielestäni tarvitse kaiken maailman valintoja kunnioittaa.
Onko sitten parempi, että lapset jättävät aterian syömättä ja ovat nälissään loppupäivän?
Vierailija kirjoitti:
Mihin vedetään sitten raja jos tähän lähdetään? Esim punainen lihahan ei ole terveellistä, kasvisruoka taas on. Ihminen ei tarvitse isoja määriä hiilareita mutta tarvitsee jonkun verran kuitenkin. Joku uskoo rasvan voimaan toinen ei. Terveellisyys on paitsi kiinni uskomuksista ja ristiriitaisesta tiedosta, myös yksilöllistä; miksi ei riitä selitykseksi että saa ilmavaivoja? Pitääkö vaivan viedä sairaalaan vai jopa kuolemaan asti että se hyväksytään?
Itse en ole koskaan kokenut rasitteeksi huomioida muiden ruokavalioita (olen se ex sekasyöjä joka kokkaa nykyisille sekasyöjille kasvisruuan oheen myös kanavaihtoehdon), mutta olenkin päässyt eteenpäin siitä suomalaisesta 80-luvun kotiruoasta ja osaan tehdä kaikille sopivia vaihtoehtoja
Minä en syö kanaa. Punainen liha on pääproteiininlähteeni. Miksi et kunnioita minun valintaani ja tee ruokaa myös minulle? Olen terve ja hyväkuntoinen. Kasvisruoka ei yleensä riitä ja siitä ei saa kaikkea tarvitsemaansa useimmissa tapauksissa. Salaatit on myös suurin ruokamyrkytysten lähde.
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden kesken kunnioitan ihan siksi, koska kunnioitan kaveria ja haluan että hän tulee toistekin.
Mutta esim. kouluruuassa ei mielestäni tarvitse kaiken maailman valintoja kunnioittaa.
Kouluruoka voisi olla kasvisruokaa kaikille. Lihansyönnin valinneet voivat syödä lihaa kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden kesken kunnioitan ihan siksi, koska kunnioitan kaveria ja haluan että hän tulee toistekin.
Mutta esim. kouluruuassa ei mielestäni tarvitse kaiken maailman valintoja kunnioittaa.
Onko sitten parempi, että lapset jättävät aterian syömättä ja ovat nälissään loppupäivän?
Tuli ihan sama mieleen kun itselläni meni kouluaika juuri niin, koska vegeä ei saanut ilman lääkärintodistusta?!?! Ei se vegeruuan pihtaaminen minusta sekasyöjää tehnyt, joten nälissään piti opiskella, eikä se kyllä ainakaan varsinaisesti parantanut koulumenestystä…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereiden kesken kunnioitan ihan siksi, koska kunnioitan kaveria ja haluan että hän tulee toistekin.
Mutta esim. kouluruuassa ei mielestäni tarvitse kaiken maailman valintoja kunnioittaa.
Onko sitten parempi, että lapset jättävät aterian syömättä ja ovat nälissään loppupäivän?
Nälissään ne on, vaikka söisivätkin. Kouluruoka on teollista einestä keinorasvoineen, joka ei nälkää pidä.

Paljonkos niitä ylipainoisia olikaan jo tuossakin ikäluokassa…. Kiittämätöntä potaskaa kun meillä sentään on sitä kouluruokaa saatavilla toisin kuin monessa muussa maassa!
Palstalla sekasyöjät vinkuu, jos joutuu vaikka kerran häissä syömään vegaaniruokaa, vaikka kaikki vegaaninen kuuluu sekasyöjän ravintoon.
En ymmärrä en.
Samaa rajoitteiden määrää olen syvästi ihmetellyt catering-tilauksia tehdessäni. Ei käy kateeksi kokkia, kun 50 ihmisestä puolella on rajoitteita, joista suuri osa on sarjaa "en tykkää persiljasta" tai "herneet pierettävät minua".