Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
3 -vuotiaat aggressiiviset pojat (toinen äiti ihmettelee)
05.08.2014 |
Juuri 4 vuotta täyttänyt, sosiaalinen ja ihmisten ilmoilla hyväkäytöksinen (kotona toki välillä ihan raivotar) tyttöni on viime aikoina puistoissa, leikkipaikoissa ja ruokakaupoissa joutunut useampaan kertaan samanikäisen tai ehkä vähän nuoremman (luult. kuitenkin 3-vuotiaan) tuntemattoman pojan päällekarkauksen uhriksi. Tyypillisesti nämä käyvät esim. vastaan tullesaan, kuin salama kirkkaalta taivaalta, käsiksi, tönivät ja tuuppivat, kunnes joku aikuinen tulee väliin.
Muuten reipas ja aurinkoinen tyttöni on alkanut vähän pelätäkin noiden tapausten jälkeen, vaikka aina sitä kulloistakin poikaa on toruttu ja tytön kanssa todettu, että poika teki väärin jne.
Viime kerralla paloi itselläkin käämi kun poika , joka oli jo kertaalleen hyökännyt ja joka tilanne oman äitinsä puolelta selvitetty, tuli kaupassa ehkä minuutin päästä uudelleen vastaan toisella puolella hyllyä ja hyökkäsi taas tytön kimppuun. Tempaisin pojan kauemmas tilanteesta ja karjaisin päin naamaa "nyt loppui tuo, minun tyttöä et enää töni!" Äitinsä pyyteli anteeksi ja selitteli, ettei poika ymmärrä, mutta emme sitten jääneet syvällisemmin keskustelemaan, vaan jatkoimme matkaa pojan jäädessä parkumaan tätä traumaattista kokemusta, jossa joku vieras täti huutaa hänelle.
Kertokaa minulle, mistä ihmeessä tässä ilmiössä tai noiden poikien käytöksessä on kyse? Omalla pojan äiti - kokemuksellani ei pääse puusta pitkään, sillä esikoispoikamme (nyt 8 v) ei hyökkäillyt nuorempanakaan kenenkään kimppuun js jos olisi hyökännyt, olisin kyllä tehnyt kaiken tarvittavan, että lopettaisi heti.
Kommentit (22)
Aggressio on aina oire jostain, johon täytyy puuttua. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti, ei mitään huonoa käytöstä voi perustella iällä (etenkään, jos lapsi on jo 3v), jokin on mennyt pieleen, mutta me ei täällä saada selville, että mikä tässä tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on väkivaltaisimmillaan yleensä juuri 2-3-vuotiaana. Jos tuon ikäisellä esiintyy "normaalissa" mittakaavassa vaikkapa tönimistä, puremista ja nipistämistä, niin enpä todellakaan vetäisi vielä mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyseisen lapsen pahuudesta tai tulevasta kuolemantavasta. Hei come on! Muistakaa, ei ne lapset synny tänne valmiina, tuon ikäiset ovat pitkälti vielä keskeneräisiä. Tuollainen kuvattu käytös voi olla hyvinkin tavanomaista tuon ikäisillä, varsinkin pojilla (ei kaikilla). Itselleni oli helpottavaa se sisäistää ja ymmärtää, MUTTA samalla pidettiin tiukat rajat, yritettiin "tunnekasvattaa" ja kyllä se poika siellä jäähyllä paljon istuikin. Väkivaltaan ei kuitenkaan voi vastata väkivallalla, onneksi ei vastattu. Jos kasvattajana löisin, niin silläkö asia olisi ratkennut? ;)
Hyvä poika on nyt, edelleen siinä mielessä fyysinen, että pitää paljon esimerkiksi painimisesta. Painimisenkin suhteen meillä on selvät rajat, tietää mitä painimisen aikana saa ja ei saa tehdä, tietää että pitää lopettaa kun toinen sanoo "lopeta". Ollaan myös juteltu paljon, ettei kaikki lapset suinkaan pidä painimisesta, ja silloin ei saa painia. Mutta voi onnea kun sattuu löytymään toisen samanlaisen, joka on myös painijatyyppiä. ;)
Ei fyysisyys itsessään ole huono asia, kunhan sen osaa kanavoida oikein. Harva taaperoikäinen sen osaa. Meillä urheiluharrastukset ovatkin ihan ehdottomat, siellä pääsee purkamaan suurimmat energiat ja fyysisyyden tarpeen.
T. Se yksi äiti ylempää
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 22:36"]
Esikoispoikani oli taaperoiässä varsin fyysinen. Luin silloin ahmien poikakirjoja, ja kyllä niissä kerrottiin monelle pojalle olevan ominaista sekä fyysisyys että rajojen testaaminen. Tämä kyllä on pitänyt meillä hyvin paikkaansa verrattuna hänen siskoonsa.
Minulle toisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on kuitenkin arvona niin tärkeä, että meillä siihen puututtiin aina, jäähytettiin, opetettiin empatiaa yms. yms. ja tuo jäi vähitellen kokonaan pois. Se vaihe oli vaan raivostuttava ja raskas äitinä, mutta ei poika enää 4-vuotiaana toiminut noin. Minua siis harmitti niin poikani puolesta (varsinkaan rauhallisten tyttöjen äidit eivät osanneet siihen mitenkään suhtautua, ja tavallaan sen ymmärränkin ihan hyvin, mutta ei poikani mikään monster ollut vaikkei vielä osannut hallita tunnetilojaan), ja toki myös muiden lasten puolesta.
Tyttö ei koskaan käynyt moista vaihetta läpi.
Poika on rauhallinen, empaattinen ja kaikkea positiivista tällä hetkellä. Eli no hätä. :)
[/quote]
Ihan kun meillä! Kiitos tästä!
8
[/quote]
Tsemppiä tuohon vaiheeseen! Se menee lopulta ohi.
Joitakin lapsia joutuu vaan kasvattamalla kasvattaa, ja silti saa osakseen paheksuntaa ja katseita. Toiset lapset kasvattavat siinä samalla itse itsensä (kuten meidän rauhallinen tyttö), mutta jostain syystä siitä olen saanut paljon kiitosta ja kreditsejä. Sellaista se on. :)
Tätä sattuu myös päiväkodeissa, pienemmät lapset hyökkäävät isompien kimppuun ilman mitään syytä. Käsittämättömintä on se, etteivät vanhemmat reagoi asiaan mitenkään tai korkeintaan ovat tyytyväisiä, että se Nico-Petteri osaa pitää puolensa noin hyvin. Loppuisi varmasti tuo vaihe aikaisemmin, jos vanhemmilla olisi järkeä kieltää lapsiaan.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 08:35"]
Ihminen on väkivaltaisimmillaan yleensä juuri 2-3-vuotiaana. Jos tuon ikäisellä esiintyy "normaalissa" mittakaavassa vaikkapa tönimistä, puremista ja nipistämistä, niin enpä todellakaan vetäisi vielä mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyseisen lapsen pahuudesta tai tulevasta kuolemantavasta. Hei come on! Muistakaa, ei ne lapset synny tänne valmiina, tuon ikäiset ovat pitkälti vielä keskeneräisiä. Tuollainen kuvattu käytös voi olla hyvinkin tavanomaista tuon ikäisillä, varsinkin pojilla (ei kaikilla). Itselleni oli helpottavaa se sisäistää ja ymmärtää, MUTTA samalla pidettiin tiukat rajat, yritettiin "tunnekasvattaa" ja kyllä se poika siellä jäähyllä paljon istuikin. Väkivaltaan ei kuitenkaan voi vastata väkivallalla, onneksi ei vastattu. Jos kasvattajana löisin, niin silläkö asia olisi ratkennut? ;)
T. Se yksi äiti ylempää
[/quote]
Olet aivan oikeassa, muta pitää muistaa, että rajoja pitää tarvittaessa asettaa myös fyysisesti.
Siis ei lyödä lasta, vaan estää tätä lyömästä, vaikka sitten väkivalloin(voipi näyttää retuutukselta, mutta läksy menee takuuvarmasti perille, eikä viaton toinen lapsikaan joudu lyödyksi, jos aggressiivisen lapsen vanhempi reagoi niin, että estää lastaan lyömästä).
Empatian opettamisessa ja jäähyttämisessä on se ongelma, että ainakin 20% vanhemmista ei ole siihen kykeneviä - eivät jaksa, halua tai ymmärrä - vaan jättävät joko kasvattamatta tai sitten "hakkaavat" lapsesta pirua pois, niin kuin tuo yksi vaahtopää ehdotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 08:52"]
Tätä sattuu myös päiväkodeissa, pienemmät lapset hyökkäävät isompien kimppuun ilman mitään syytä. Käsittämättömintä on se, etteivät vanhemmat reagoi asiaan mitenkään tai korkeintaan ovat tyytyväisiä, että se Nico-Petteri osaa pitää puolensa noin hyvin. Loppuisi varmasti tuo vaihe aikaisemmin, jos vanhemmilla olisi järkeä kieltää lapsiaan.
[/quote]
Meidän esikoinen oli eskarin aloittaessa ihan pihalla miten toimitaan isommassa ryhmässä. Oli kyllä ollut pph:lla hoidossa ja harrastuksissa, joissa oli isot ryhmät. Mutta käyttäytyminen näiden päiväkotilasten kanssa oli kovin erilaista. Siellä sai töniä (rajojen puitteissa nähtävästi, mutta mitä järkeä siinä on??), haukkua (aina jonkin verran). Lapset jätettiin yksin selviämään tilanteissa, joissa mun mielestä olisi ollut aikuisen paikka kertoa ja kasvattaa miten kuuluu toimia. Jalkapalloharrastuksissakin sai lyödä.
Kuopus onkin sitten eri sortin kaveri. Täyttää tänä vuonna kolme eli menee tuon päällekarkaajan ikäryhmään. On päiväkodissa. Hän lyö. Ei enää pure tai nipistä. Jokaisen lyömisen jälkeen mennään jäähylle. Mutta tuon esikoisen kokemusten jälkeen olen ajatellut, että enpä taidakaan kitkeä liikaa tuota lyömistä. Tuntuu olevan sallittu tapa! Tämä lapsi oppii pitämään puolensa. Ja osaakin sen erinomaisesti! Hän komentaa mennen tullen lapset, jotka kiipeää liukumäkeä väärään suuntaan. Hän lyö takaisin niin että raikaa. Mainittakoon, että laivaa odotellessa terminaalissa, saman ikäinen tyttö aloitti sen sortin nyrkkitappelun (näin itse tilanteen alusta loppuun) leikkialueella, että heikompi olisi järkyttynyt. Missä tytön vanhemmat oli? En tiedä. Mutta erotin riitapukarit ja ajattelin, että ainakin tuo kuopus osaa puolustautua.
Meillä on naapurissa 7-vuotias vastaavanlainen väkivaltainen poika. Odotan nyt innolla, että hän menee kouluun ja "ilmaisee tunteitaan" siellä samalla tavalla. Eiköhän kerran väärään kohteeseen osunut tunteiden ilmaisu opeta myös pojalle tekojensa seuraukset. Vanhemmat eivät siihen kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on kyse siitä, ettei kotoa ole käytökseen puututtu. Ei ymmärrä tekevänsä väärin, koska kukaan ei koskaan ole sanonut. Näitähän on, eksäkin sanoi omasta 3v pojastaan, ettei kannata sanoa koska ei kumminkaan ymmärrä. Siis... Heille pitäisi sanoa useammin ei.
Taisit vähän yli reagoida, jos karjuit päin naamaa kolmevuotiaalle. Minun poikani saattoi juuri kolmevuotiaana joskus riehaantua ja töniä muita lapsia, siitä kyllä puhuttiin aina ja toruttiin. Vähitellen se jäi pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeassa, ylireagoinkin, eikä varmasti ollut pedagogisesti fiksuin tapa toimia, mutta jotenkin tiikeriäiti sisälläni ei vaan suostunut enää hymistelemään, kun tenava tekee samaa kerta toisensa jälkeen eikä äidilleen tule mieleen estää kullannuppuaan pahoinpitelemästä toisia lapsia. Olisin varmaan karjunut sille äidille, jos olisi ollut lähempänä, mutta nyt ei ollut.
Ap
Minulla on kaksi poikaa eikä kumpikaan hyökkäile vieraeiden kimppuun - mitä nyt toisiaan joskus muksivat.
Voisiko olla mahdollista, että kohdalle on sattumalta osunut nyt hyvin outoja lapsia (poikia)? Kun lapseni viime vuonna aloitti harrastuksen, oli siellä lapsi, joka aina tuuppi häntä. Ensin siis poika kertoi tuuppijasta ja sitten minäkin näin tilanteen. Onneksi harrastuksen vetäjä puuttui siihen tiukasti ja tuuppiminen loppui. Tuuppija oli tässä tapauksessa tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ongelma on, että kielletään, muttei kerrota MIKSI. "Tyttöön sattuu" voisi olla aika avaava. Jos parivuotias ymmärtää jotain muist ihmisistä.
3-vuotias "ei ymmärrä"?? Kyllä puolitoistavuotias jo ymmärtää jos on opetettu. Ei tietenkään aina toimi sen mukaan mutta tietää eron.
Jos mun lapsella tulee 3-vuotiaana vaihe että riehaantuilee ja hyökkäilee, niin ei tuu silloin todellakaan kulkemaan kaupassa tms yksin ilman valvontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin ihmettelen, että miksi vanhemmat ei valvo niitä lapsiaan puistossa ym!
Tosi rasittavaa kun muut joutuu vahtimaan ja kieltämään. Lapsikin voi saada pahaa jälkeä toiselle aikaan.
Esikoispoikani oli taaperoiässä varsin fyysinen. Luin silloin ahmien poikakirjoja, ja kyllä niissä kerrottiin monelle pojalle olevan ominaista sekä fyysisyys että rajojen testaaminen. Tämä kyllä on pitänyt meillä hyvin paikkaansa verrattuna hänen siskoonsa.
Minulle toisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on kuitenkin arvona niin tärkeä, että meillä siihen puututtiin aina, jäähytettiin, opetettiin empatiaa yms. yms. ja tuo jäi vähitellen kokonaan pois. Se vaihe oli vaan raivostuttava ja raskas äitinä, mutta ei poika enää 4-vuotiaana toiminut noin. Minua siis harmitti niin poikani puolesta (varsinkaan rauhallisten tyttöjen äidit eivät osanneet siihen mitenkään suhtautua, ja tavallaan sen ymmärränkin ihan hyvin, mutta ei poikani mikään monster ollut vaikkei vielä osannut hallita tunnetilojaan), ja toki myös muiden lasten puolesta.
Tyttö ei koskaan käynyt moista vaihetta läpi.
Poika on rauhallinen, empaattinen ja kaikkea positiivista tällä hetkellä. Eli no hätä. :)
Sen verran arvostelen pojan äitiä, että mikään selitys ei ole se "ei se ymmärrä". Lapsi ymmärtää, kun on tehnyt väärin. Jo 1-vuotias ymmärtää sen, jos hänelle siitä on ensin sanottu. Tämän lisäksi 3-vuotiaalla on sen verran yleensä empatiakykyä, että tajuaa, kun sanotaan, että toiseen sattuu. Hyvä asian avaus on myös se miksi-kysymys. Miksi hemmetissä hyökkää tuntemattomien kimppuun?
Tässä tapausessa siis todellakin voi vähän äitiä syyttää. Jos lapsi hyökkää toisen lapsen kimppuun, niin tottahan siitä pidetään sellaiset saarnat, ettei ihan heti uudelleen tule sama mieleen. Ja jos tulee, niin tuo "ei se ymmärrä" on todellakin kakkapuhetta. Ei taida ihan se äiti ymmärtää, että kasvattamisessa pitää osata vähän myös ennakoida.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 22:07"]
Olet oikeassa, ylireagoinkin, eikä varmasti ollut pedagogisesti fiksuin tapa toimia, mutta jotenkin tiikeriäiti sisälläni ei vaan suostunut enää hymistelemään, kun tenava tekee samaa kerta toisensa jälkeen eikä äidilleen tule mieleen estää kullannuppuaan pahoinpitelemästä toisia lapsia. Olisin varmaan karjunut sille äidille, jos olisi ollut lähempänä, mutta nyt ei ollut.
Ap
[/quote] Hyvä että karjuit, ei ole sun vastuullas kasvattaa muiden penskoja, ainakin tyttäresi tietää että puolustat häntä.
Kyllä minunkin mielestäni tuon ikäisen pitäisi jo ymmärtää, se ei ole mikään selitys. Mutta tuon ikäinen ei välttämättä osaa ihan joka kerta vielä hallita tunnetilojaan ja korvata ensireaktiotaan (fyysisyys) jollain korvaavalla tavalla (esim. verbaalinen viestintä tai tilanteesta pois lähteminen). Vanhemman tehtävä on auttaa tässä lasta, opastaa ja ohjata.
T. 9
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 22:36"]
Esikoispoikani oli taaperoiässä varsin fyysinen. Luin silloin ahmien poikakirjoja, ja kyllä niissä kerrottiin monelle pojalle olevan ominaista sekä fyysisyys että rajojen testaaminen. Tämä kyllä on pitänyt meillä hyvin paikkaansa verrattuna hänen siskoonsa.
Minulle toisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on kuitenkin arvona niin tärkeä, että meillä siihen puututtiin aina, jäähytettiin, opetettiin empatiaa yms. yms. ja tuo jäi vähitellen kokonaan pois. Se vaihe oli vaan raivostuttava ja raskas äitinä, mutta ei poika enää 4-vuotiaana toiminut noin. Minua siis harmitti niin poikani puolesta (varsinkaan rauhallisten tyttöjen äidit eivät osanneet siihen mitenkään suhtautua, ja tavallaan sen ymmärränkin ihan hyvin, mutta ei poikani mikään monster ollut vaikkei vielä osannut hallita tunnetilojaan), ja toki myös muiden lasten puolesta.
Tyttö ei koskaan käynyt moista vaihetta läpi.
Poika on rauhallinen, empaattinen ja kaikkea positiivista tällä hetkellä. Eli no hätä. :)
[/quote]
Ihan kun meillä! Kiitos tästä!
8
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 22:03"]
Taisit vähän yli reagoida, jos karjuit päin naamaa kolmevuotiaalle. Minun poikani saattoi juuri kolmevuotiaana joskus riehaantua ja töniä muita lapsia, siitä kyllä puhuttiin aina ja toruttiin. Vähitellen se jäi pois.
[/quote]
Lässyn lässyn.
Tilanne oli pakko katkaista tytön hengen turvaamiseksi, joko hyvällä tai pahalla.
Täällä siis kommentoi aihetta lapseton (en kylläkään ole sitä mistään ideologisista tai periaatteellisista "vela"- syistä, mutta elämä on vain mennyt näin) mies, eli entinen pikkupoika itsekin. Ja lapsuudenkokemuksista sekä yleensäkin yleisestä elämänkokemuksesta tiedän, että noiden tuollaisten yksilöiden tapauksessa kysymys ei ole "fyysisyydestä", vaan yksinkertaisesti pahuudesta.
Kyllä sen kitkemiseksi keinot olisi olemassa, mutta tämä yletön empatia- ja mammantissiyhteiskunta on kriminalisoinut ne ja vienyt mm. koulujen henkilökunnilta kaikki kasvatuskeinot. Tällaisissa yhteiskunnissa näiden epäyksilöiden sallitaan terrorisoida ympäristöään ja halutessaan vaikka tappaa uhrinsa, eivätkä näiden jälkimmäisten kokemukset kiinnosta viranomaisia vähääkään.
Itse en ollut "fyysinen" enkä hyökkäillyt muiden lasten kimppuun hakkaamaan heitä pienenäkään.
Noista perkeleistä tulee vielä pelättyjä riehujia isoina, siis ei varsinaisia ns. rikollisia (huumekaupat, murrot ym.), vaan pikemminkin sellaisia kehareita, ikäänkuin ne pysyisivät myöhäiseen keski-ikäänsä asti jollain tapaa lapsina.
Harva näistä kuolee ns. luonnollisesti. Useimmat näistä saapuvat määränpäähänsä, kun joku, joka on vuosien tai vuosikymmentenkin ajan jatkuvasti ollut varuillaan, sekä aina aika ajoin ehkä joutunut tällaisen aliyksilön päällekarkausten uhriksi kun tällainen tapaus on asunut esim. naapurina, kyllästyy vihdoin perinjuurin ja päättää varustautua sitä "seuraavaa kertaa" varten aseella, ja sen "seuraavan kerran" koittaessa tosiaan käyttääkin sitä asettaan, ja päästää uhkailijasta ilmat ulos; tai tällainen "fyysinen" persoonallisuus tutustuu toiseen "fyysiseen" persoonallisuuteen, menee uuden tuttavansa yksityisasuntoon ryyppäämään ja tulee sen toisen samanlaisen p--skakasan tappamaksi.
Tuollainen käytös johtuu varmaan huonon geneettisen aineksen kerääntymisestä ja kumuloitumisesta useassa sukupolvessa, myrkyistä pohjavedessä, sekä yksinkertaisesti vain siitä, että lapsentekohetkellä isältä on päässyt vahingossa lirahtamaan hiukan virtsaa sekaan.
Tuollainen yllä kuvailtu ja nyt puheen alaisena oleva käytös on tosiaankin vielä minun lapsuudestanikin lähtien lisääntynyt, ikävä kyllä.
En tiedä auttaisiko mitään, mutta tuollainen käytös pitäisi ensin yrittää hakata noista kakaroista pois, ja jos se ei lähtisi hakkaamallakaan, sulkea nämä kakarat johonkin kellariin sekä koulussa että kotona ja pitää siellä.
Aika mukava tulevaisuus meillä on, kun tuollaiset kasvavat yli 180-centtisiksi ja yli 85-kiloisiksi aikuisiksi, vetävät ehkä jonkin verran hormoneja, viinaa sekä mömmöjä sekaisin, ja kun näitä "erikoislahjakkuuksia" rupeaa olemaan... sanotaanko nyt varovasti vaikka 10 prosenttiakin koko miespopulaatiosta, joka tuolla kylillä ja kaupungeilla talsii vapaana. Eihän sellaista yksilöä saa koulutettu poliisikaan talttumaan millään muulla keinoin kuin ampumalla.