Lue keskustelun säännöt.
Yhdessä kumppanin kanssa asumisen hyviä puolia kaipaisin
26.07.2021 |
Olemme miesystäväni kanssa keskustelleet yhteenmuutosta minun asuntooni, koska hänen oma asuntonsa on vuokran kannalta järjetön ja mies joutuu joka tapauksessa tämän vuoksi muuttamaan sieltä pois vuodenvaihteessa, kun vuokra taas nousee. Olemme seurustelleet 2 vuotta. Käytännössä aina olemme viettäneet aikaa minun luonani, koska tämä kämppä on tilavampi ja käytännöllisempi. Toistemme tavat ja siisteyskäsitykset ovat siis tulleet melko tutuiksi, eli siltä kannalta kaikki näyttäisi olevan hyvin.
Mutta kun minua ei yhtään innostaisi ajatus asua kenenkään kanssa! Saan hyvin maksettua itse kaikki asumiskuluni, eli taloudellistakaan hyötyä ei yhdessä asumisesta tulisi. Ruokakulut menevät jo nyt puoliksi.
Minulla on myös todella huonoja kokemuksia aiemmasta avoliitostani sekä parista epävirallisesti luonani majoittuneesta miesystävästä; Ensinnäkin asumisjärjestelyn vakiinnuttua kumppani on aina heittänyt vastuullisuutensa yhteisten velvollisuuksien hoitamisesta harakoille, luistanut kotitöistä, eräs jopa valehteli yhteisiksi sovittujen laskujen maksusta ja siitäkös minulle soppa syntyi. En usko, että nykyinen miesystäväni osoittaisi mitään vastaavaa idiotismia, mutta jonkinlainen kontrollin menettämisen pelko silti kytee vahvana päässäni. Tämä taitaa olla suurin tekijä siinä, miksi yhteenmuutto jo ajatuksena ahdistaa. Olen rakastanut asua nyt usean vuoden ajan yksin, koska ainakin olen aina tiennyt taloudellisen tilanteeni ja pystynyt ns. pitämään narut käsissä, mikäli on tullut jotain taloudellisia haasteita, ja lisäksi nautin aina niistä hetkistä kun on omaa rauhaa eikä toista ihmistä hyörimässä lähistöllä. Lienen vähän introvertti/erakkoluonne pohjimmiltani.
Toivoisin kuulla kokemuksia, miten yhteenmuutto on parantanut parisuhdettanne tai elämäänne. Lisäksi olisi mukava kuulla sellaisia huomioita ja asioita, joita ette ehkä olisi vielä erillään asuessa arvanneet tai odottaneet nousevan kumppanin kanssa käsiteltäväksi - ihan arkisista pikkujutuista lähtien. Esimerkiksi vaikkapa, varaako toinen kylppärin heti herättyään, kun itsekin haluaisit päästä aamutarpeille? Muistaako toinen maksaa sovitut laskut eräpäivään mennessä, vai jääkö niistä muistuttelu sinulle? Viivytteleekö toinen siivoamista odottaen, että kyllä sinä lopulta hoidat kuitenkin?
Ja niitä HYVIÄ puolia, kertokaa toki! Olen kahden vaiheilla, koska tässä vaiheessa suhdetta olisi kaiketi ihan normaalia ja kätevää varmasti monille muuttaa yhteen, mutta kun en vain osaa nähdä niitä plussia nyt.
Kommentit (14)
Hyviä puolia voivat olla vsin ne taloudelliset. Mutta palstan perusteella niitäkään on turha odottaa. Voisi olettaa että mies maksaisi muutakin kuin oman ruokansa, jolloin molemmille tulisi taloudellista hyötyä, mutta jos ei, niin eihän siitä ole kuin haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä puoli on, että lapsia voi kasvattaa yhdessä.
Jos perheytyminen ei ole suunnitelmissa niin hyviä puolia tai järkeä koko hommassa ei ole.
Hyvä puoli on, että sain kumppanin mukana ihanan kissan. Jos ei kissaa olisi niin muuttaisin erilleen heti.
Kiitos vastauksesta. Tuo vieraiden kutsuminen itseasiassa mietityttää myös. Miten siinä pitää olla, kun toinen kutsuu tuttujaan kylään? Onko töykeää vetäytyä toiseen huoneeseen, vai pitäisikö minunkin olla seurallinen, emännöidä jotenkin? Oletteko ylipäätään etukäteen puhuneet tilanteista joissa toinen tahtoo kutsua omia vieraitaan kylään? Yllätysvieraat ovat taas asia erikseen, niitä en voi sietää. Ja vaikka kumppani lupailisikin etukäteen mitä vain, niin mitäs vaikka sitten jos joku hänen kaverinsa soittelee pihalta, että sopiiko tulla kylään. Paha on siinä vaiheessa alkaa nalkuttamaan ja vaatimaan toista torjumaan yllätyskyläilijän.
Periaatteessa haluaisin kyllä asua mieheni kanssa, ja käytännössähän vietämme jo muutenkin liki kaiken ajan yhdessä. Mutta kun on ne monet huonot kokemukseni jotka saavat minut empimään. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle paras puoli on se, että kun joka tapauksessa vietimme varmaan 80-90% ajasta yhdessä, niin se kahden kodin välillä ramppaaminen päättyi. Koin vähän raskaaksi olla aina kiikuttamassa vaatteita ja milloin mitäkin tavaraa ees-taas. Toki minulla oli jonkin verran vaatteita miesystävän luona aina valmiina, mutta usein halusin käyttää jotain tiettyjä vaatteita tms ja kiikutin niitä ja kaiken maailman muuta sälää sitten kassikaupalla sinne ja takaisin. Lisäksi ruokahävikki pieneni, kun ei jäänyt toiseen kämppään ruokaa pilaantumaan.
Sinun tilanteesi on kuitenkin erilainen jos miesystävä vierailee lähinnä sinun luonasi. Sinun asemassasi en muuttaisi yhteen, kun selvästi nautit yksin asumisesta. Minä ja kumppanini tarvitsemme molemmat paljon omaa tilaa, joten oli tärkeää, että meillä olisi molemmilla oma huone, jonne vetäytyä ja joista toista voi sitten tarvittaessa pitää vierashuoneena. Molemmissa siis sängyt ja työpöydät, mutta yleensä nukumme vain toisessa huoneessa.
Omat kokemukseni avoliitosta ovat pääasiassa hyviä, en ole koskaan ollut suhteessa näiden palstan kultakimpaleiden kanssa, jotka jättävät kotityöt naisen harteille eivätkä maksa laskuja. Kahden järkevän aikuisen suhteessa olen kokenut käytännön asioiden sopimisen aina aika vaivattomaksi.
En varmaan tällai koronaetätyöaikaan muuttais, kun saman katon alla oltais oikeesti 24/7. Normaaliaikana yhdessä asuminen mahdollisti sen että toista ehti nähdä enemmän kaiken arkikiireen lomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laskujen puolitus ja säännöllinen seksi ovat asioita joita kaipaan, kun nykyään asun yksin.
Eniten yllätti erilaiset siisteyskäsitykset ja erilaiset toiveet kavereiden moikkaamisesta. Käytännössä partakarvat lavuaarissa rasittivat, inhosin sitä että kotiin lappoi vieraita miehiä nukkuessani ja kodista tuli sosiaalisen miehen kavereiden "puolimatkan kievari". Kun muuttaa saman katon alle, niin saa kaupanpäällisinä myös ne kaverit, vanhemmat ja koko lähipiirin. Itse kuormituin tästä kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Tuo vieraiden kutsuminen itseasiassa mietityttää myös. Miten siinä pitää olla, kun toinen kutsuu tuttujaan kylään? Onko töykeää vetäytyä toiseen huoneeseen, vai pitäisikö minunkin olla seurallinen, emännöidä jotenkin? Oletteko ylipäätään etukäteen puhuneet tilanteista joissa toinen tahtoo kutsua omia vieraitaan kylään? Yllätysvieraat ovat taas asia erikseen, niitä en voi sietää. Ja vaikka kumppani lupailisikin etukäteen mitä vain, niin mitäs vaikka sitten jos joku hänen kaverinsa soittelee pihalta, että sopiiko tulla kylään. Paha on siinä vaiheessa alkaa nalkuttamaan ja vaatimaan toista torjumaan yllätyskyläilijän.
Periaatteessa haluaisin kyllä asua mieheni kanssa, ja käytännössähän vietämme jo muutenkin liki kaiken ajan yhdessä. Mutta kun on ne monet huonot kokemukseni jotka saavat minut empimään. -Ap
Meillä tosiaan osa miehen kavereista on sellaisia, että hän kutsuu heitä käymään vain minun poissaollessani tai sitten he puuhastelevat pihalla. Meillä on piharakennus, jossa on täysin varusteltu keittiö + wc- ja pesutilat, joten he kahvittelevat siellä ja joskus syövätkin. Nyt korona-aikana emme ylipäänsä ole kutsuneet ketään sisätiloihin.
Sitten on sellaisia kavereita tai tuttavia, jotka ovat alunperin hänen liikekumppaneitaan. He jäävät yleensä yöksi tai pariksi ja majoittuvat piharakennukseen. Joitakin heistä käyn itsekin tervehtimässä, toisia en.
Miehen sukulaisia käy harvemmin, heidän kanssaan koen, että minunkin kuuluu viettää aikaa.
Omat sukulaiseni asuvat kaukana eivätkä käy edes vuosittain. Ystäviäni tapaan mieluiten töiden jälkeen kaupungilla, joskus harvoin heitä käy kylässä ja puolisoni tietää, että saa olla paikalla mutta ei tarvitse.
Minulle introverttinä, jolla on sosiaalinen työ ja töiden ohessa paljon muita tehtäviä, olisi ihan kauhistus, jos vähäinenkin vapaa-aika pitäisi viettää vieraiden kanssa seurustellen.
Hyviä puolia.. no, ensinnäkin on useimmiten aika ihanaa, että se elämän tärkein ihminen ja paras ystävä on vieressä iltaisin kun käy nukkumaan ja aamuisin, kun herää.
Kiihkeä ja intohimoinen seksi, usein.
Yhdessä tekeminen, oli se sitten siivoamista tai sohvalla maksamista, hölmöille jutuille nauraminen, ihan vaan läheisyys.
Se, että nurmikko on aina leikattu, polttopuita talvisin halko laatikossa ja autot ovat aina viimeisen päälle ja huollettuja ja tankattuja.
Mies on minua parempi kokki.
Jaettu hoitovastuu kahdesta koirasta.
Voin luottaa siihen, että jos jotain käy niin, niin mies hoitaa kyllä ihan kaiken ja vieläpä hyvin.
Joku muu käy ruokakaupassa!
Kahden keskituloisen taloudessa teet ajaa jää siinä mielessä melko reippaasti, että se mahdollistaa mukavan elämäntyylin ja säästämisen tulevaisuutta varten samassa paketissa.
Rakkaus.
Me muutimme yhteen 5 vuotta sitten reilun 2 vuoden seurustelun jälkeen.
Olin sitä ennen asunut kirjaimellisesti yksin useamman vuoden ja sitäkin ennen käytännössä, koska ex oli työmatkoillaan valtaosan vuodesta. Olin siis hyvin itsenäinen ja tottunut tekemään asiat omalla tavallani ja kotini oli linnani, joten kipuilin yhteenmuuttoa aluksi paljonkin ja jopa kaduin sitä. Kyseessä oli kuitenkin jonkinlainen sitoutumiskammo, ymmärsin sen vasta myöhemmin. Ja kun onnistuin pääsemään kammostani yli ja oikeasti sitoutumaan itse parisuhteeseen, rupesi yhdessä asuminenkin rullaamaan niin, että minä joka ennen nautin omasta tilastani, en haluaisi enää yhtäkään viettää ilman miestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos meinaa perustaa perheen, on parempi harjoitella yhteisasumista ennen lapsen hankkimista. Jos ei meinaa, sitten yhteen muutossa ei ole juuri järkeä, paitsi taloudellinen hyöty. Ap olet itsenäinen ihminen (hienoa), enkä usko, että yhteisasumisesta tulee mitään. Käy pian siten, että odottaa kuin kuuta nousevaa, milloin työvuorot menevät ristiin, jotta saa olla yksin kotona. Minulle ainakin toisen luo meneminen esim. viikonlopuksi on kuin lomaa, vaikka kotitöitä yms. teen toki sielläkin.
Onko kuviossa lapsia?
Jos on, ei yhteenmuuttoa vielä.
Älä muuta avoliittoon, kun et selvästikään sitä halua.
Me muutimme, koska halusimme. Olimme seurustelleet siinä vaiheessa neljä vuotta ja viettäneet paljon aikaa yhdessä. Arki sujuu. Meillä on yhteinen taloustili, jonne molemmat tallettavat saman summan. Summa määräytyy sen kuukauden menojen mukaan ja tililtä maksetaan asuminen, ruoka ja yhteisen auton kulut. Kaikki muu on omaa rahaa.
Meillä on iso talo, molemmilla oma wc, joten sen suhteen ei ole ongelmia. Puoliso on aktiivisempi siivoaja, minä inhoan kotitöitä joten minä maksan kerran kuukaudessa siivoojan.
Iso talo mahdollistaa sen, että vaikka olemme yhtä aikaa kotona, on aina mahdollista olla halutessaan omissa oloissaan.
Yksi tärkeä keskusteluaihe meillä oli ennen yhteenmuuttoa vierailijat. Puoliso tykkäisi, että kävisi vieraita eikä hänelle olisi yllätysvieraatkaan ongelma, minulle on. Niinpä yllätysvieraat eivät ole tervetulleita ja kutsutuistakin vieraista sovitaan aina etukäteen. Usein puoliso kutsuu omia ystäviään käymään silloin, kun minä olen matkoilla.