Kiina uhkaa Japania ydinpommeilla, jos se puuttuu Kiinan suunnitelmiin Tawianin valtaamisesta.
Kommentit (35)
Japanilla ei siis ole enää ydinaseita..
ja Kiina tietää tämän erittäin hyvin.
Kaikki me tiedämme, mikä Kiinan moraali on, etenkin tämän koronapandemian jälkeen..
en tiedä, kuinka suuri kynnys heille olisi ydinaseiden käyttäminen.
Mun ihastus on syntynyt Taiwanissa :'(
Kiinalla on kiire saada Taiwan, kun nykyinen presidentti ikääntyy ja hän haluaa nimensä maailmankirjoihin ennen kuin maallinen aika tulee täyteen. Hän on käytännössä nostanut itsensä jo Maon asemaan, eli Maon jälkeistä lakia, jossa määriteltiin että kukin johtaja voi olla maksimissaan kaksi kautta johdossa, on muutettu. Sama kuin Venäjällä. Nyt keisariksi itsensä nostanut presidentti on vanginnut yli miljoona Uiguuria keskitysleireille, peruutti HongKongin luovutssopimuksessa 50 vuotta kestäneen itsehallinta-ajan, alkanut valtaamaan pikkusaaria Indonesian läheisiltä aluevesiltä, ei ole yllättävää, että hän käyttää Taiwania kohtaan kovia otteita. Taiwan on seuraava ja kokee 5-10 vuoden aikana Krimin kohtalon. Joku päivä pienet vihreät miehet ilmestyvät joku kerta kaduille ja ... No, tiedätte kaavan.
Vierailija kirjoitti:
Japanilla ei siis ole enää ydinaseita..
ja Kiina tietää tämän erittäin hyvin.
Kaikki me tiedämme, mikä Kiinan moraali on, etenkin tämän koronapandemian jälkeen..
en tiedä, kuinka suuri kynnys heille olisi ydinaseiden käyttäminen.
Japanilla ei ole ollut ikinä ydinaseita.

Okei
Keltainen vaara.
Siitä aina ukkini aikoinaan varoitti...
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että Japanin ja Taiwanin liittäminen takaisin Kiinan ikiaikaiseen ja luonnolliseen yhteyteen vihdoin edistyy.
Japani ei ole ikinä ollut osa Kiinaa, vaikka kiinalaisia vaikutteita on aikanaan tullut sinne paljonkin. Sen sijaan Japani on valloittanut osia Kiinasta toisen maailmansodan aikana.

Niin ja jos sanoo että Japani on osa Kiinaa..
se on sama kuin sanoisi että Suomi on osa Venäjää!
Mieti sitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko thaiwan on miinotettu ja kaikki tehtaat räjäytetään ilmaan jos näyttää siitä että kiina voisi onnistua valloittamisessa. Länsimaat ottaisivat vastaan koulutetun työvoiman.
Eli kiina ei voittaisi mitään tuossa.
Kiinalle tämä on vanha kunniakysymys. Uudet tehtaat sinne olisi rakennettu hetkessä ja Kiina olisi oikeastaan mielissään jos alueen saisi ilman paikallisia.
Ja ainahan sinne voisi lähettää uiguureja tai muita väärinajattelijoita ydinlaskeuman keskelle rakentamaan tehtaita.
Uskokaa tai älkää raa m attu varoittaa keltaihoisesta kansasta joka aikojen lopulla nousee...
Vierailija kirjoitti:
"Suomenkin pitäisi antaa ahvenanmaalaisille vapaus."
Suomi voisi hyvinkin antaa ahvenanmaalaisille vapauden, mutta Venäjä ei sitä anna.
Lapin saamelaisetkin, ainakin muutamat heistä, tahtovat vapauden, heidän mielestään riiston ja hyväksikäytön pitäisi loppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Japanilla ei siis ole enää ydinaseita..
ja Kiina tietää tämän erittäin hyvin.
Kaikki me tiedämme, mikä Kiinan moraali on, etenkin tämän koronapandemian jälkeen..
en tiedä, kuinka suuri kynnys heille olisi ydinaseiden käyttäminen.
Japanilla ei ole ollut ikinä ydinaseita.
Japanissa on ydinaseita ?
Japanissa on säännöllisesti aika isojakin mielenosoituksia amerikkalaisjoukkoja vastaan, joissa vaaditaan heidän lähtöään.
Japanin hallinto on kuitenkin Usan panttivankina. Ei ne niitä sieltä ulos saa. Japani on ollut miehitetty maa 1945 lähtien.