Ystäväni alkaa olla raskasta seuraa
Minulla on ystävä, jolla on tosi vaikeita asioita tapahtunut elämässä ja hän käy nyt niitä asioita läpi terapiassa ja tietysti muutenkin paljon niistä puhuu.
Olen koittanut olla tukena tietysti hänelle ja olen alkuaikoina sanonut, että voin kuunnella hänen murheitaan, mutta en osaa välttämättä auttaa.
Mutta nyt tämä kuuntelijan ja tukijan rooli on alkanut yhtäkkiä tuntumaan aika raskaalta.
Eipä siinä, että hän välillä vaikeista asioistaan puhuu. Mutta nyt hän puhuu joka kerta kun näemme. Hän jatkuvasti (yli)analysoi itseään tai muita, yliajattelee, näkee jokaisessa asiassa jotain negatiivista tai ongelmia, ei osaa pitää hauskaa.
Hän saattaa takertua johonkin pahaa tarkoittamattomaan tai huolettomaam lausahdukseen tai naurahdukseen ja luulla, että sillä on jokin syvempi tai loukkaava tarkoitus ja rupee kyselemään siitä, että mitä tarkotit tuolla ja mikä sua niin nauratti jne...
Hankala selittää.
Joka tapauksessa hän on alkanut käymään oman mielenterveyden päälle ja huomaan, että en enää nauti hänen seurastaan enää samanlailla kuin ennen. Joudun keräämään nykyään voimia nähdäkseni häntä. Olen harventanut tarkoituksella näkemisiä.
En tiedä miten pääsisin tästä taakasta (niin kauhealta kuin se kuulostaakin). En voi sitä hänelle suoraan sanoa, kun pelkään että hän loukkaantuu tai alkaa voimaan vielä huonommin. Hänellä ei ole paljon ystäviä. En haluaisi välejä katkaista, haluaisin vain hänen ymmärtävän sen, että en ole terapeutti ja minullekin tuntuu hänen asiansa raskailta. Ja hänen tietynlainen käytöksensä myrkyttää muita ihmisiä ja voi aiheuttaa ahdistusta muille.
Toisaalta ymmärrän, että hänen täytyy käydä asioita läpi, että hän pääsee elämässään eteenpäin. Mutta samaan aikaan minun on tosi vaikea ymmärtää sitä, että hän jatkuvasti elää menneessä.
Olen ehkä itse sen sorttinen, että elän tässä hetkessä ja haluan nauttia elämästä juuri nyt. Minullakin on vaikeuteni ollut, mutta minua enemmän auttaa se että hyväksyn ne ja keskityn nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.
Esim. Olimme metsäretkellä ja itse haluan nauttia luonnosta, mutta hän rupee puhumaan hirmu ahdistavista asioista niin että hän ei ede huomaa kaunista luontoa ympärillään vaan elää aivan päänsä sisäisiä asioita. Ihan on jossain muualla kuin läsnä. Samalla aiheuttaa minulle ahdistavan tunteen, enkä nauti enää retkestä.
Hän on vielä sen sorttinen, että hän puhuu niin kauan kun saa asiansa sanottua. Puhuu päälle jos koitan hänelle vastata.
En tiedä mitä tekisin. Tällä menolla joka tapauksessa uuvun itse. Miten voisin tästä sanoa hänelle kauniisti loukkaamatta ja musertamatta häntä. Toisaalta olen kyllä joskus sanonut hänelle, että en aina jaksa keskustella syvällisiä. Hän ei taida enää muistaa sitä.
Kommentit (45)
Hänellä on masennus ja sinä et voi häntä parantaa vaikka kuuntelisit loputtomiin. Välejä ei ole pakko laittaa poikki, mutta näette ja pidätte yhteyttä vain harvoin, jaksamisesi mukaan. Tuo on loputon suo. Minulla on masentunut kaveri joka edelleen jaksaisi vatvoa lähes 10 vuotta sitten päättynyttä parisuhdettaan vaikka tuntikausia. Ennen näimme viikoittain, nyt korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Kohta ei ehkä enää sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on masennus ja sinä et voi häntä parantaa vaikka kuuntelisit loputtomiin. Välejä ei ole pakko laittaa poikki, mutta näette ja pidätte yhteyttä vain harvoin, jaksamisesi mukaan. Tuo on loputon suo. Minulla on masentunut kaveri joka edelleen jaksaisi vatvoa lähes 10 vuotta sitten päättynyttä parisuhdettaan vaikka tuntikausia. Ennen näimme viikoittain, nyt korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Kohta ei ehkä enää sitäkään.
Ikävä kuulla, että on käynyt noin.
Ite elän vielä siinä toivossa, että ystäväni vielä voi joskus paremmin. Tiedän, että hän ottaa terapiakäynnit tosissaan ja hän on motivoitunut paranemaan. Tietysti ei ole mitään takeita, että hän koskaan toipuu täysin, vaikka apua saakin.
Jos tietäisin, että ystäväni ei saisi tai haluaisi ammattiapua, niin sitten en olisi ehkä jaksanut tähänkään päivään asti.
Ap. Kyllä sinun pitää vetää raja sille mitä haluat kuulla ja mitä et. Oman mielenterveytesi takia. Sanoisin, että ymmärrän sinulla olevan vaikeaa, mutta kun tapaamme, meidän on puhuttava aivan muista asioista. Jos loukkaantuu, niin sitten ĺoukkaantuu. Elämä on.
Ei siinä auta muu kuin sanoa asiallisesti, että ymmärrät hänellä olevan vaikeaa, mutta et ole hänen terapeuttinsa. Jos hän on fiksu ihminen, niin kyllä hän sen ymmärtää. Välejä ei kannata katkaista, mutta näette sen verran kuin molempien kannalta on hyvä ja teette jotain kivaa ettekä pelkästään puhu hänen murheistaan. Tehkää välillä vaikka jotain, jonka aikana ei voi paljon puhua, kuten käytte elokuvissa tai konserteissa.
Olet varmaankin tehnyt jo pitkälti yli oman osasi! Välität aidosti ja näet vaivaa, mutta kuten muut ovat jo sanoneet, nyt on korkea aika vetää rajoja.
Autisti ja asburgerit nyt on tommosia itsekeskeisiä vellojia. JSS
Minulla oli yhtä raskas ystävä. Hän ei tosin ollut masentunut, muuten vain raskas. Hän soitteli ja halusi puhua tunteja päivässä ongelmista, joihin oli joutunut ihmisten kanssa. Aluksi jaksoin kuunnella, mutta kun hän ei suostunut kuuntelemaan mitään neuvoja sinänsä yksinkertaisiin tilanteisiinsa, uuvuin vuörytyksen alle ja hiivutin hänet pois elämästäni. Hän ei kunnioittanut rajojani ja tunkeutui muutenkin liikaa yksityisalueelleni, joten minun piti pelastaa elämäni itselleni.
Muista että on myös ystäväsi etu jos sanot suoraan tuosta hänelle. Hän ei varmaan itse tajua syytä siihen miksi kaverit kaikkoaa. Kerro että haluat pitää hauskaa. Tekisi hänelle hyvää saada välillä ihan muuta ajateltavaa.
Keskeytät jämäkästi mutta lempeästi hänen puhetulvansa ja sanot suoraan että nyt riittää. Teet hänelle palveluksen. Jos hän ei ymmärrä asiaa, on kyse ehkä muustakin kuin masennuksesta.
Sanokaa jos joku asia harmittaa teitä! Mun yksi kaveri hylkäsi mut ilman selitystä. Varmaan olin "raskasta seuraa" tai jotain. Mutta olisin halunnut, että mulle oltais sanottu asiasta, että mulla olisi ollut edes mahdollisuus parantaa käytöstäni.
Ei tuossa auta kuin sanoa rehellisesti, että koet raskaana jatkuvan vaikeiden asioiden läpikäymisen, ja voisitteko välillä nähdessänne keskittyä johonkin mukavaan ajanvietteeseen. Voisit jopa sanoa suoraan, että sinusta tuntuu, että alat sairastua itse, kun otat toisen ongelmat kantaaksesi. On hyvin paljon mahdollista, että valitsit sanasi sitten kuinka tarkasti tahansa, ystäväsi "loukkaantuu", koska on niin herkillä pahan olonsa keskellä. Mulla on siitä kokemusta, kun pienikin palaute läheisiltä tuntui kritiikiltä ja torjunnalta. Näin jälkeenpäin kuitenkin tajuan, että sairastuneethan ne ihmiset itse olisi, jos olisivat kanssani vain märehtineet. Mielestäni parasta on myös sanoa suoraan, kun ei enää jaksa, sen sijaan että vain sietää ja sietää, kunnes itsellä naksahtaa, ja leikkaa sen toisen ihmisen kertaheitolla elämästä ulos.
Kannattaa pitää mielessä, että ammattiavunkin kanssa todella vaikeista traumoista "paranemiseen" (siinä määrin kuin se on mahdollista) voi mennä vuosia. Itse lopulta omasta tahdostani erakoiduin, koska en vain pystynyt parempaan eivätkä ystäväni enää jaksaneet. Keskityin vain paranemiseen ammattilaisten avulla. Parhaimmat ystävyydet säilyivät tuonkin ajan yli, vaikkei hetkeen oltukaan tekemisissä, ja nykyään osaan olla kuormittamatta läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa jos joku asia harmittaa teitä! Mun yksi kaveri hylkäsi mut ilman selitystä. Varmaan olin "raskasta seuraa" tai jotain. Mutta olisin halunnut, että mulle oltais sanottu asiasta, että mulla olisi ollut edes mahdollisuus parantaa käytöstäni.
Pyysin, että saisin myöhäisillat olla rauhassa, ettei hän silloin viestittelisi, mutta hän ei uskonut. Hän ei ylipäätään uskonut puhetta. Hänessä oli myös muita piirteitä, joista en pitänyt, esim. vaatimukset, että minun pitää kertoa yksityisasiani hänelle, jos kerron jollekin toiselle ystävälle. Ystävyydelle ei oikein ollut edellytyksiä, ja paljon muuta.
9
Mulla on rankka masennustausta ja sen pohjalta sanon, että sun pitää varjella omaa mielenterveyttäsi. Sen voit kertoa ystävällesi. Jotain tyyliin ”olet rakas ja tahdon olla tukenasi. Raskaiden asioiden pyörittely alkaa käydä oman mielenterveyteni päälle ja pyydän, että yritettäisiin tehdä yhdessä rauhoittavia ja palauttavia asioita, esim havainnointaisiin kaunista luontoa ja oltaisiin siellä läsnä. Voitaisiin katsoa leffoja tai tanssia.”
Vierailija kirjoitti:
... Tehkää välillä vaikka jotain, jonka aikana ei voi paljon puhua, kuten käytte elokuvissa tai konserteissa.
Olisiko jonkin esityksen passiivisen seuraamisen sijasta vielä parempi etsiä jotakin aktiivista tekemistä?
jo oli pitkä ruikutus, en jaksanut lukea loppuun
Puhutaan vaan jonninjoutavia. Se olis ihanaa. Kepeetä ja kivaa.
Vitsin vääntöä. Lätinää. Höhöö. Se se vasta olis elämää!
Minusta raskasta seuraa on tyhjännauraja ja joka asian läskikslaittaja. Koko ajan ja aina.
Lisään siis vielä sen, että ymmärrän, että mielenterveysasiat on tosi vaikeita ja niitä voi olla vaikea toisen ymmärtää, jos ei ole itellä samanlaisia kokemuksia.
Se tästä tekeekin niin vaikean, kun haluaisi olla tukena, mutta omat voimat ja ehkä myös ymmärrys ei vaan enää riitä siihen mitä hän ehkä tarvitsisi.