Miten Aku Ankan kaltainen yksihuoltaja onnistui kasvattamaan kolme niin fiksua ja hyväkäytöksistä poikaa?
Akulla elämänhallinta täysin hukassa, talous kuralla, kasvatusmenetelmänä mm. ruumillinen kuritus (mattopiiska). Miten tulos voi silti olla niin hyvä?
Kommentit (86)
Jo pelkästään tuo mattopiiskan käyttö olisi huostaanottoperuste. Laitoslapsina veljenpojat menestyivät paljon paremmin kuin kodissa jossa ilmenee perheväkivaltaa.
Joo, vanhoissa sarjakuvissa olivat aika häijyjäkin, mutta partioon liittyminen teki heistä kunnollisia.
Voisiko Suomessa pätkätöitä tekevä ja luonteeltaan epävakaa setä tai eno saada huoltajuuden?
Vierailija kirjoitti:
Voisiko Suomessa pätkätöitä tekevä ja luonteeltaan epävakaa setä tai eno saada huoltajuuden?
Ei voi. Huoli heräisi Akusta ilman muuta.
Kaikkein surullisin Akuun liitetty teoria on, että hän kärsii hoitamattomasta sotatraumasta ja siitä aiheutuvasta traumaperäisestä stressioireyhtymästä.
Disney-kaanonin mukaan Aku palveli Toisessa maailmansodassa - tästä on olemassa sekä sarjakuva että filmi, ja hän näki ja koki siellä enemmän kuin mitä normaalille vesilinnulle on hyväksi, ja ennen niin lempeä ja kiltti ankka palasi kotiin traumatisoituneena - hänen räiskähtelevät raivokohtauksensa ovat kuin suoraan lääkärikirjan kuvauksesta. Hänen kyvyttömyytensä pitää kiinni työpaikasta, pätkäihmissuhteensa ja riidat sukulaisten kanssa kertovat myös tuosta traumasta.
https://chooseyourstory.com/forums/the-lounge/message/12817
Vaikka Aku ei ole saanut sotatraumaansa asianmukaista hoitoa, hän on kuitenkin selviytyjä. Hän on menestyksellisesti kasvattanut kolme ankanpoikaa kunnon koululaisiksi, hänellä on ystäviä ja sukulaisia jotka välittävät hänestä, hänellä on koti, ja hän ei myöskään ole turvautunut alkoholiin eikä huumeisiin.
Akulle tekisi hyvää ottaa yhteyttä VA:han (Veterans Affairs) ja myös keskustella sodasta kaikkien niiden ystäviensä, jotka ovat myös kokeneet sodan, kuten Mikki, Repe Sorsa, Väiski Vemmelsääri ja Felix-kissa, kanssa. Yhteisterapia tekisi heille hyvää.
Olisi hyvä, jos Disney tutkisi asian perusteellisesti, ja käyttäisi Akua esimerkkinä siitä, kuinka traumaperäinen stressioireyhtymä voitaisiin hoitaa. USA:ssa on paljon veteraaneja niin Vietnamista, Persianlahdelta, kuin Afghanistanistakin, jotka kärsivät sotatraumasta - Akun kokemukset voisivat auttaa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Pojat saavat sen verran kovin selkäänsä kepposten jälkeen että oppivat. Siinä ei turhia sanoiteta, vaan tehdään kerralla selväksi että tämä peli ei vetele.
Ja kohta taas uusi kepponen. Lyhyt vaikutus rangaistuksilla..
Käyttäjä39994 kirjoitti:
Ne kolme riiviötä tekivät ainakin vanhoissa piirrosfilmeissä aika rajuja piloja vanhalle Aku-sedälleen. Sittemmin liittyivät tosin Sudenpentuihin ja tavat paranivat.
Ja sodanaikaisissa sarjakuvissa lintsasivat koulusta kaiken aikaa.
roope maksaa miljoonia veroja niitä kelpaa ankkalinnan kelan jaella. ankkalinna kateellisten demareiden hallitsema.
Ettekö te dumdumit tajua että se on SARJAKUVA
Ihmisen keksintöä!
nehän tulivat asumaan sinne, kuitenkin ämpäri täynnä vettä oli tervetulootoivotus.
Ne räjäytti jonku pommin niien isän tuolin alla et se on vieläki sairaalassa
Käyttäjä39994 kirjoitti:
Ne kolme riiviötä tekivät ainakin vanhoissa piirrosfilmeissä aika rajuja piloja vanhalle Aku-sedälleen. Sittemmin liittyivät tosin Sudenpentuihin ja tavat paranivat.
Onko nuo sudenpennut jotain työväenliikkeen partiolaisia?
Roope-Setä antoi aina välillä rahaa, vaikka ei sitä koskaan julkisesti myöntänyt.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko Suomessa pätkätöitä tekevä ja luonteeltaan epävakaa setä tai eno saada huoltajuuden?
Kaiken tuon lisäksi kulkee vakituiseen ilman housuja😁
Joko tuli esille Leenu, Liinu ja Tiinu? Kuka heitä hoivasi😮
Se viikonpäivä kun posti toi Aki Ankan oli AINA vkon paras päivä 👍
Vierailija kirjoitti:
Se viikonpäivä kun posti toi Aki Ankan oli AINA vkon paras päivä 👍
Ennen kun netti saapui laajalti kotitalouksiin, Aku Ankat oli kyllä odottamisen arvoinen lehti.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä39994 kirjoitti:
Ne kolme riiviötä tekivät ainakin vanhoissa piirrosfilmeissä aika rajuja piloja vanhalle Aku-sedälleen. Sittemmin liittyivät tosin Sudenpentuihin ja tavat paranivat.
Onko nuo sudenpennut jotain työväenliikkeen partiolaisia?
Eikös partioliikkeen, eli sudenpentujenkin esikuvan, tausta ole vahvasti äärioikeistolainen?
Aku ei ainakaan käytä alkoholia tai muitakaan päihteitä. Hyvä tukiverkko. Veljeksillä tukea myös toisistaan.