Miten pääsee yli siitä, että on tullut ghostatuksi?
Tuntuu noin tuhat kertaa pahemmalta kuin se, että toinen vaan laittaa välit poikki. Nyt odotan edelleen, että jospa siitä vielä kuuluisikin jotain :(
Kommentit (64)
Joskus vika on ghostatussa. Ei aina, mutta joskus.
Se on henkistä pahoinpitelyä. Vaikea päästä yli kun ei saa vastauksia. Sen takia ei kannata antaa itsestään kaikkea ennenkuin tuntee toisen hyvin ja kannattaa vähän selvitellä onko toisella tapa ghostata. Miehet tosin valehtelevat tässä, etteivät ghostaa, mutta hyvin harva mies on hyväkäytöksinen.
En tiedä. Minut ghostasi mies, jota en edes tavannut missään nettideitissä vaan ihan livenä yhteisen harrastuksen parissa. Mies oli asiassa aloitteellinen. Aluksi hän oli hyvin innokas eikä meillä ehtinyt olla mitään riitaa. Sitten hän vain lopetti yhteydenpidon. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, ja kyllä minusta tuntuu, etten ikinä pääse tästä yli. Tuntuu, että olin typerys ja tein itsestäni narrin kun kuvittelin, että joku voisi olla tosissaan kiinnostunut _minusta_. Tässä iässä ja tämän näköisenä!
Kun kirjoitin tästä aiemmin, sain täällä miehiltä sellaista palautetta, että mikä oikein kuvittelin olevani kun vaadin miestä olemaan kanssani. Enhän minä sitä vaadi, vaan olisin vain toivonut reilumpaa jättämistapaa. Ilmeisesti kaltaiseni ei saa sellaista toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pakit unelmakumppanilta tuntuu pahemmalta. Siinä jo mielessään rakentaa yhteistä tulevaisuutta mutta treffien päätteeksi toinen antaakin rukkaset.
Miten se nyt pahemmalta tuntuisi, jos on realisti. Miksi kukaan haluaisi suhdetta sellaisen kanssa joka perustelee miksi ei sovita yhteen. Sellainenhan vain lisää itsetuntemusta, jos toinen on rehellinen ja kertoo syyn.

Niinpä. Nythän olen käytännössä saanut ne pakit ja jäänyt hämmennyksen ja muidenkin sekavien tunteiden valtaan. Suorat pakit on kuin kerralla irti repäisty laastari. Ghostaamisessa laastari jätetään roikkumaan yhdestä reunasta ihoon kiinni eikä ole varmuutta siitä otetaanko sitä koskaan pois. Varmaan jossain vaiheessa ajan myötä liukenee itsekseen..
Kyllä se siitä helpottaa, nimim. useasti tämän kokenut mies. Kun tuumaa vaan, että jos on noin törppö niin tuskinpa mistään suhteestakaan kovin auvoinen olisi tullut, niin jo alkaa tuntua paremmalta. Voithan aina myös itse laittaa viestiä ja kysyä, että missä mätti. Itse tein kerran huvikseni näin yhdelle "aaveelle" ja ihmeekseni sain jopa aivan asiallisen vastauksen. Jos taas vastausta ei tule pian, niin tietääpä sitten että tämä oli tässä ja vastapuoli pelkuri. Se on totta, että narriksihan sitä itsensä tuntee näissä tilanteissa, mutta pitää vain muistaa että se toinen osapuoli siinä se narri on etkä sinä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Minut ghostasi mies, jota en edes tavannut missään nettideitissä vaan ihan livenä yhteisen harrastuksen parissa. Mies oli asiassa aloitteellinen. Aluksi hän oli hyvin innokas eikä meillä ehtinyt olla mitään riitaa. Sitten hän vain lopetti yhteydenpidon. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, ja kyllä minusta tuntuu, etten ikinä pääse tästä yli. Tuntuu, että olin typerys ja tein itsestäni narrin kun kuvittelin, että joku voisi olla tosissaan kiinnostunut _minusta_. Tässä iässä ja tämän näköisenä!
Kun kirjoitin tästä aiemmin, sain täällä miehiltä sellaista palautetta, että mikä oikein kuvittelin olevani kun vaadin miestä olemaan kanssani. Enhän minä sitä vaadi, vaan olisin vain toivonut reilumpaa jättämistapaa. Ilmeisesti kaltaiseni ei saa sellaista toivoa.
Suuri osa miehistä haluaa vain seksiä, eikä parisuhdetta. He jättävät jos saavat seksiä tai eivät saa seksiä ensimmäisillä treffeillä.
Ihan asennekysymys se on.
Kun ajattelet, että miksi edes haluaisit ihmistä joka ei halua sinua, niin miten tällainen ghostaaja mitenkään voisi pahoittaa mielesi?
Hienoin asia romanttisessa suhteessa on se, että se toinen haluaa sinua ihan helvetisti. Kun tämä ei toteudu, niin siinä toisessa ei ole mitään hienoa tai surkuttelun arvoista kun hän pistää välit poikki.
Mitä epäselvyyttä siinä ghostaamisessa on? Jos toinen häipyy sanomatta mitään niin eikö se ole silloin selvä juttu että ei kiinnostanut. Vähän sama kuin sanoisi että "ei kiitos". Mitä siinä pitää jäädä miettimään ja pähkäilemään. Hölmö tosiaan on jos ei vaan unohda moista ja siirry eteenpäin.
Kannattaa katsoa Ghosted-sarjaa Paramount Networkilta. Sitä katsoessa huomaa ainakin sen, että ghostaamisen syy on usein vaikeasti arvattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä epäselvyyttä siinä ghostaamisessa on? Jos toinen häipyy sanomatta mitään niin eikö se ole silloin selvä juttu että ei kiinnostanut. Vähän sama kuin sanoisi että "ei kiitos". Mitä siinä pitää jäädä miettimään ja pähkäilemään. Hölmö tosiaan on jos ei vaan unohda moista ja siirry eteenpäin.
Kyllä se voi vähän ihmetyttää, jos mies ensin vannoo rakkauttaan ja sitten yhtäkkiä ghostaa. Etenkin jos suhde on kestänyt jo pitemmän aikaa eikä mitään riitaakaan ole ollut...
Vierailija kirjoitti:
Mitä epäselvyyttä siinä ghostaamisessa on? Jos toinen häipyy sanomatta mitään niin eikö se ole silloin selvä juttu että ei kiinnostanut. Vähän sama kuin sanoisi että "ei kiitos". Mitä siinä pitää jäädä miettimään ja pähkäilemään. Hölmö tosiaan on jos ei vaan unohda moista ja siirry eteenpäin.
Olis ollut kiva tietää, että miksi. Jos saat esim. potkut töistä niin varmaan haluat tietää siihen syyn?
Vierailija kirjoitti:
Ihan asennekysymys se on.
Kun ajattelet, että miksi edes haluaisit ihmistä joka ei halua sinua, niin miten tällainen ghostaaja mitenkään voisi pahoittaa mielesi?
Hienoin asia romanttisessa suhteessa on se, että se toinen haluaa sinua ihan helvetisti. Kun tämä ei toteudu, niin siinä toisessa ei ole mitään hienoa tai surkuttelun arvoista kun hän pistää välit poikki.
Ei se kaikille ole tärkein asia suhteessa. Joillekin on tärkeämpää se, millainen se toinen ihminen on ihmisenä.
Se on henkistä väkivaltaa, traumaattista ja tolaltaan saavaa. Anna itsellesi aikaa ja myötätuntoa. Uhrina sitä tuntee itsensä tyhmäksi ja häpäistyksi, mutta kun sätit itseäsi ja mietit, mikset kelpaa, vaan loukkaat itseäsi lisää. Kohtele itseäsi kuin parasta ystävää. Ei siltä nyt tunnu, mutta ghostaajan menetys. Mikä törppö. Ansaitset fiksumman ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä epäselvyyttä siinä ghostaamisessa on? Jos toinen häipyy sanomatta mitään niin eikö se ole silloin selvä juttu että ei kiinnostanut. Vähän sama kuin sanoisi että "ei kiitos". Mitä siinä pitää jäädä miettimään ja pähkäilemään. Hölmö tosiaan on jos ei vaan unohda moista ja siirry eteenpäin.
Olis ollut kiva tietää, että miksi. Jos saat esim. potkut töistä niin varmaan haluat tietää siihen syyn?
Toki. Mutta usein se ghostaamisen syy on sellainen, jota toinen ei pystyisi ymmärtämään vaikka se kerrottaisiin hänelle. Ja juuri siksi ghostataan. Kaikki eivät vain ymmärrä kaikkea.
Aika heikoinlaisesti on ne muutamat kerrat otettu vastaan, kun olen sanonut ettei tämä taida toimia. Siitä lähtien olen vaan ghostannut, en jaksa mitään raivokohtausjankkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Minut ghostasi mies, jota en edes tavannut missään nettideitissä vaan ihan livenä yhteisen harrastuksen parissa. Mies oli asiassa aloitteellinen. Aluksi hän oli hyvin innokas eikä meillä ehtinyt olla mitään riitaa. Sitten hän vain lopetti yhteydenpidon. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, ja kyllä minusta tuntuu, etten ikinä pääse tästä yli. Tuntuu, että olin typerys ja tein itsestäni narrin kun kuvittelin, että joku voisi olla tosissaan kiinnostunut _minusta_. Tässä iässä ja tämän näköisenä!
Kun kirjoitin tästä aiemmin, sain täällä miehiltä sellaista palautetta, että mikä oikein kuvittelin olevani kun vaadin miestä olemaan kanssani. Enhän minä sitä vaadi, vaan olisin vain toivonut reilumpaa jättämistapaa. Ilmeisesti kaltaiseni ei saa sellaista toivoa.
Suuri osa miehistä haluaa vain seksiä, eikä parisuhdetta. He jättävät jos saavat seksiä tai eivät saa seksiä ensimmäisillä treffeillä.
Tämä mies ei ollut heti ehdottamassa seksiä eikä sitä meillä heti ollut. Muutenkaan minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa siltä ajalta kun seurustelimme. Me siis todella seurustelimme ja mieskin sen kertoi, että haluaa oikean suhteen, kyse ei ollut vain minun kuvitelmistani (tai siis oikeastaanhan oli, koska mies selvästikin valehteli, mutta ei ollut kyse siitä, ettei mies olisi edes esittänyt olevansa tosissaan).
Tätä onkin hirveän vaikea ymmärtää kun mies kohteli minua oikeasti hyvin kun olimme yhdessä. Näin ajattelen yhä, ei ole kyse siitä, että olisin ihastuneena jättänyt huonon käytöksen huomiotta, vaan ei mies ikinä suhteen aikana kohdellut minua rumasti. On todella vaikeaa hyväksyä, että ihminen, joka vaikutti empaattiselta ja kunnolliselta, teki minulle näin.