Kivunhoito lapsena

Kipulääkettä sain tarvittaessa. Vanhemmat kuitenkin olivat sen ajan kasvatteja, että koulusta ei olla pois ilman kuumetta ja lääkäriä ei vaivata ”turhaan”. Olen aikuisena pohtinut, että tietynlainen turvattomuuden tunne sairastaessa voi juontaa siihen. Tarkoitus ei ole kritisoida vanhempia, ajat muuttuvat, samoin ihmiset.

Mun kaveri ei nuorena saanut koviin kuukautiskipuihin särkylääkettä ennen kuin lääkäri totesi, että lääkettä saa ja pitää ottaa kovassa kivussa.

Mä olin jo 20-vuotias ja oli kovat hammassäryt monta viikkoa. Kävin hammaslääkäreillä ja ei kuulemma ollut mitään. No sitten yksi viimein löysi, että viisaudenhampaan juuri oli jotenkin tulehtunut. Se jätti kyllä pelon kipua kohtaan, tai ennemminkin sitä, ettei saa apua tarvittaessa. Huomasin ahdistuvani, kun luin otsikoita koronan alkuvaiheessa, jossa monet sanoivat kotona olon sairaana olleen todella pelottavaa, kun terveydenhuollosta käskettiin pysymään kotona.

Mä muistan kun mulla ala-asteella oli urheilussa revähtänyt rintalihas, en tiennyt sitä. Se oireili vihlaisuina sydämen lähelle. Pelkäsin kovasti, että onko minulla sydämessä jotain vikana. Kävin sitten terkkarille siitä sanomassa ja hän naurahti, että ei noin nuorilla mitään ole. Pitkään pelkäsin asiaa, ennen kuin kerroin vanhemmille ja kävimme lääkärissä.

Meillä taas lapsi kysyy särkylääkettä lähes joka päivä, niin joutuu kieltäytymään tai sanomaan, että syödään ja juodaan vettä ja levätään ensin. Sitten se kipu usein unohtuu, tuntuu pahalta sitten joskus kun hänellä onkin oikea kipu ja joutuu siitä muutaman tunnin turhaan kärsimään. Mutta jostain syystä pyytää kipuläkkettä aina, myös jos vaikka kolauttaa varpaan tai jos on nälkä tai moneen muuhun.