14 kiloa pois kivuttomasti?

Olen 35-vuotias nainen, ja viimeisen 15 vuoden aikana minulle on tullut kymmenisen kiloa ylimääräistä painoa. Kun vaaka eräänä päivänä näytti 69 kiloa, joka on minulle omasta mielestäni järkyttävä paino ja suurin koskaan vaa'alta saamani lukema (siinä on jo noin 14 kiloa ylimääräistä!), ajattelin, että asialle olisi hyvä tehdä jotakin. Minulla on hyvä itsekuri, mutta myös erittäin vaativa ja rankka työ ja melko haastava perhetilannekin. Nämä asiat kuluttavat kaiken itsekurini, enkä halua suunnata osaa siitä laihduttamiseen (itsekurihan ei ole mikään loputtomasta lähteestä pulppuava voimavara, vaan sitä on jokaisella rajallinen määrä). Siksi olen päättänyt tehdä vain sellaisia muutoksia elämässäni, jotka eivät vaadi minulta itsekuria.

Syön melko terveellisesti, joskin aika yksipuolisesti. Kaksi päivittäistä pahettakin minulla on: hilloleivät aamiaisella ja jäätelöannos illalla. Kesäkuun alussa päätin pienentää jäätelöannoksen kokoa hieman ja jättää toisen hilloleivän pois, kuitenkaan luopumatta kummastakaan kokonaan. Leipiin olen laittanut eri makuisia hilloja, joten leikkaan nykyään sen yhden leivän puoliksi, jotta saan edelleen molempia makuja mukaan aamiaiselle.

Liikuntaa en juuri harrasta, mitä nyt töissäni tarvitsen jonkin verran fyysistä aktiivisuutta. Ostin jumppapallon jotta voisin jumpata tv:tä katsellessa iltaisin, mutta se jäi lyhyeksi kokeiluksi. En pakottanut itseäni jatkamaan väkisin. Aion kuulostella kehoni tuntemuksia ja luulen, että jossain vaiheessa saatan innostua taas uudestaan (sitten pitää tosin hankkia toinen pallokin, koska ensimmäinen näkyy olevan nykyään miehelläni aktiivikäytössä). Hyötyliikunnasta yleensä pidän, mutta saan siihen tilaisuuksia harvoin (työmatkani on naurettavan lyhyt eikä kotona / työpaikalla ole esim. portaita).

Yhtenä muutoksen osa-alueena olen alkanut hankkiutua enemmän sinuiksi oman kehoni kanssa. Katselen säännöllisesti itseäni kokovartalopeilistä alasti ja pyrin näkemään itseni myönteisesti. Nyt helteellä olen surutta liikkunut kotona pienissä vaatteissa, vaikka yleensä pyrin peittämään hyllyvät reiteni, vatsani ja selluliittini säällä kuin säällä. Olen tarkoituksella istunut mm. sohvalla sellaisissa vaatteissa ja asennoissa, joiden olen aiemmin ajatellut sopivan vain nuorille ja hoikille - esim. pelkät pikkuhousut jalassa ja joku hihaton toppi päällä, jalat koukussa vaikka läskit tursuavatkin joka puolella (tai siltä se ainakin tuntuu). Tässä kuluvalla viikolla yksi ilta huomasin katselevani reiteen pullistuvaa selluliittimuhkuraa ja ajattelevani, että se on kaunis ja naisellinen muoto. Ihan spontaanisti! On ihanaa pitää itsestään sillä tavalla. Olen päivä päivältä innostuneempi ja nyt olen jo lähes rakastunut peilikuvaani, harjoitusten myötä. Kiinnostavinta on, että mieheni sanoi minulle yhtenä iltana ihan yhtäkkiä: Sinulla on ihanan naisellinen vartalo. En ole ikinä ennen kuullut hänen sanovan noin ja olemme sentään olleet 10 vuotta yhdessä. Ehkä hyvä fiilikseni jotenkin tarttui hänellekin? En ole tehnyt numeroa hänelle tästä "laihduttamisestani".

Äsken kävin vaa'alla, joka näytti nyt 66 kiloa. Olen aiemminkin käynyt ja ollut havaitsevinani lievää laskua painossa, mutta olen tähän saakka ajatellut sen voivan olla myös luonnollista turvotuksen vaihtelusta johtuvaa. Joko uskaltaisin ajatella, että näin mitättömät muutokset voivat vaikuttaa painoon? Toisaalta muutos, joka koskee jokaisen päivän syömisiä, on kyllä siinä mielessä merkittävä, että päivittäin toistuessaan sen vaikutus on seitsenkertainen kerran viikossa tapahtuvaan muutokseen nähden. Aiempaan verrattuna syön nyt kalorilaskurin mukaan 230 kcal vähemmän joka päivä. Viikossa tuo tekee jo yli 1600 kcal. Ajatukseni olikin, että pienetkin muutokset ovat aina kohti parempaa, ja on parempi muuttaa asioita edes vähän paremmaksi kuin jättää koko hanke väliin vain siksi, ettei pysty kääntämään koko elämäänsä kertaheitolla ympäri.

Uskon, että tulevaisuudessa voi tulla päivä, jolloin tuntuu mahdolliselta pienentää sitä jäätelöannosta hieman lisää, tai jättää se vaikka joinakin päivinä kokonaan väliin. En kuitenkaan tee lisää muutoksia ennen kuin alan sisäisesti haluta tehdä niitä. Liikuntakärpästäkin aion odotella tasan niin kauan kuin se puree, jos puree. Voin sanoa, että elämäni on muuttunut jo nyt huomattavasti paremmaksi. Jos laihdun tästä eteenpäin vaikka puoli kiloa kuukaudessa, olen parin vuoden kuluttua taas tavoitepainossani ja jo vuodenkin kuluttua oikein hyvässä tilanteessa, ilman minkäänlaista kärsimystä ja rääkkiä.

Fyysisen kunnon parantamiseen tämä tekniikka ei tietenkään auta, mutta se ei juuri tällä hetkellä ole minulla päällimmäisenä mielessä. Siihen liittyvän heräämisen aika lienee sitten joskus myöhemmin. Tällä hetkellä keskityn siihen, että opin rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni sellaisena kuin olen. Mitä enemmän itsestäni pidän, sitä paremmin uskon luonnollisesti ryhtyväni kehoani kohtelemaan.

Käyn täällä päivittämässä silloin tällöin, jos muistan.