Oletko liitossa vain siksi että eron tullessa elintasosi laskisi?

Mä en ole koskaan ymmärtänyt miten jollekin taloudellinen elintaso voi olla niin tärkeä asia, että sen takia suostuu viettämään elämänsä ihmisen kanssa jonka seurassa ei viihdy.

Olisin mieluummin vaikka yksin sillan alla kuin miehen kanssa jonka kanssa en halua olla.

En ole. Ilman rakkautta olisin mieluummin yksin ja ihan sama millaisessa kopperossa asuisin. Olin onnellinen opiskeluaikana yksiössäni. Onnettomassa liitossa on kurjempaa kuin vaatimattomassa onnellisessa elämässä.

Olin about vuoden verran. Olin köyhä eikä mulle olisi jäänyt rahaa käyttöön juuri mitään jos olisin vuokrannut asunnon. Niinpä asuin poikaystävän nurkissa vaikka suhde oli myrkyllinen. Onneksi lopulta pääsin pois omilleni ja sain vähän sukanvarteen säästöjä.

En halua erota, mutta olen kyllä miettinyt että jos joskus haluan niin mistä kaikesta joudun luopumaan.. mies maksaa autoni + bensat, heidän suvulla useampi mökki joita käytämme ilmaiseksi, mies maksaa 80% kaikesta talouden laskuista ja lomailuista, saan myös kalliita ja hienoja lahjoja.

Läheisriippuvaisille ihmisille ominainen toimintatapa. Veikkaanpa että heitä on paljon enemmän kuin luulisi.

Kuka jää rakkaudettomaan liittoon. Ei järkeä. Rakkaus ja jos ei niin sitten yksin, oli rahaa ai ei.

En vain siksi, mutta valitettavasti elintaso tai pikemmin asuinpaikka ja koti tunkeutuvat häiritsemään eropäätöstäni. 

Olen tunnetasolla lähes varma eroajatuksista, niistä on puhuttu tässä viikon päivät jo miehen kanssakin. Mutta koska kuitenkin on ihan hyvä olla ystävinä yhdessä (rakastavais-aspekti vaan on puuttunut jo pitkään täysin ja mielikuvat tulevaisuudesta eivät käy yksiin), en meinaa saada itseäni repäistyksi tästä irti.

Vaan jollain tavalla isoimpana esteenä on se, että meillä on aivan ihana koti: harvinainen löytö, jollaisesta olen koko ikäni haaveillut, täydellisellä paikalla ihanalla alueella, paljon säilynyt ja säilytetty alkuperäistä vanhaa, mikä myös on harvinaista. Minulla ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia lunastaa tätä yksin itselleni enkä yksin edes luultavasti haluaisi asua täällä, vaan lähempänä työpaikkaa. Mutta tämä on ehdottomasti se koti, jossa olisin halunnut lapsia ja perheen ja onnellisia vuosikymmeniä yhdessä. Näyttää, että niitä ei ole tulossa, mutta on vaikea luopua tästä kodista haaveineen.

Onneks olen todella rakastunut mieheeni mutta olisi juurikin talouden takia myös todella suuri kynnys erota. Lapset ovat kokeneet jo vanhempien eron ja saimme pitää heille tärkeän oman kodin. Joutuisin todennäköisesti nyt eron tullessa luopumaan talosta ja sitä en lapsille enää tekisi joten kituuttaisin vaikeassa liitossa muutaman vuoden mieluummin.

Tienaan ihan hyvin mutta onhan se ihan eri tilanne pitää taloutta yhdessä kuin yksin.

Olen tottunut todella hyvään elintasoon, siitä olisi hyvin vaikea luopua.

En. Olen aina ollut paremmin toimeentuleva. Mies on tehnyt pätkätöitä, ja ollut myös pitkiä pätkiä ilman mitään tuloja niin, että minä olen maksanut kaiken. Olen monesti miettinyt että minä ja lapset tulisimme paremmin toimeen ilman häntä. On hänestä ollut paljon käytännön hyötyäkin ja joskus iloa ja seuraa.

En ole, mutta voisin kyllä kuvitella tilanteen, että olisin. Rakastan asua omakotitalossa, jollaisessa siis nytkin mieheni kanssa asumme, mutta en mitenkään pystyisi yksin ylläpitämään tällaista taloa. Kumpikaan meistä ei siihen yksin pystyisi, mutta yhdessä rahat riittävät ihan hyvin. Pakon edessä toki pärjäisin jossain yksiössäkin, saattaisin loppujen lopuksi viihtyäkin, mutta vaikea ratkaisu se olisi luopua talosta, vaikka sen vuoksi joutuisikin jäämään liittoon, mistä rakkaus on loppunut.

Osittain mutta myös lasten vuoksi. Arki on myös lapsiperheessä helpompi pyörittää kahdestaan. Ollaan ystäviä ja tullaan hyvin toimeen. Rakkaus hiipuu kuitrnkin ajan myötä suurimmassa osassa suhteita ja arki astuu kuvioon, joten en jaksa lähteä mitään sellaista lähteä metsästämään. Ehkä sitten erosn, kun lapset ovat omillaan tai sitten jatketaan tätä ystävyysliittoa ja vanhetaan yhdessä. Aika näyttää. Puoliso voi toki päättää toisin mutta en usko.

En, minä pärjäisin taloudellisesti paremmin yksin. Liitto natisee muista syistä ja on alkanut houkuttelemaan se yksin eläminen. 

Kyllä. So? Miksi tyytyä mieheen, josta ei hyödy?

En ymmärrä tuota hyötyajattelua parisuhteiden kärkenä. 

En, vain rakkaudesta. Meillä on erilliset rahat, velat, omaisuudet eikä yhteisiä lapsia. Ainoa syy olla yhdessä on rakkaus. Tottakai asumiskustannukseni nousisivat, jos muuttaisin erilliseen puolisostani, mutta ei niin merkittävästi että voisi sanoa elintasoni laskevan. Edelleen olisi varaa kaikkeen siihen mihin nytkin.