Muita, kenellä ei ole yhtään ystävää?

Mulla vaan 1 kaveri ja mies.

Mua on aina hyljeksitty. 27v nainen pks.

Pidän itseäni ap:n kastiin kuuluvana, koska ei minullakaan ole ketään jolle soittaa vaikka miten olisi paha olla. Tai sen puoleen hyvä olla. 2 kamua on olemassa, mutta yhteydenpito onnetonta ha näkeminen vielä onnettomampaa, hyvä jos 1x/vuodessa.

Ei myöskään ole ketään sukulaista joka välittäisi tai pitäisi yhteyttä, ei ole ollut sen jälk kun äitini kuoli 9v sitten.

Perhe löytyy, mies ja 2 murkkuikäistä lasta.

Kuka oli yksinäinen Oulusta? Laita s-posti osoite, jos vaikka tultaisiin juttuun :) Minäkin Oulun läheltä...

Mulle käynyt myös noin, olen muuttanut useasti elämäni aikana, asunut samalla paikkakunnalla max 3 vuotta kerrallaan ja aina muuttanut vähintään 100 km päähän. Kaverit jää aina sinne kauas ja suhteet hiipuu. Aikatauluja ei saada sopimaan ja nähdään ehkä kerran vuodessa enää. Jokaiselle tulee omat opinnot, työt ja parisuhteet eikä aikaa riitä. Olen vasta nyt havahtunut siihen miten yksin oikeasti olen. Joinakin iltoina olen itkenyt asian vuoksi. Ei ole ketään jonka kanssa höpöttää, juoruta ja jakaa ne surut ja ilot. Mies kyllä löytyy mutta kaipaan tyttökavereita. Jos sitä joskus tulevaisuudessa pääsisin asettumaan aloilleni ja saamaan ystäväverkon ympärilleni..

T. 20v pohjois-karjalasta, näillä näkymin tuleva tamperelainen.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:49"]

Muistan kun täytin 18 ja pyysin vanhempia olemaan pois kotoa. Tein kakun vaikka tarkoitus oli bilettää, ja kutsuin samanikäisiä meille synttäreilleni. Istuin kakun kanssa yksin koko illan, ketään ei tullut. Sen jälkeen en ole hirveästi edes yrittänyt niitä ystäviä saada.

[/quote]

Voi että... Saat sympatiani. On ollut tosi huonoa käytöstä kutsutuilta! 

[/quote]

Mä kutsuin valmistujaisiini 20 ystävääni (pidin juhlat "ei-sesonkikautena") ja näistä tuli paikalle vain kaksi.. Aikaa on jo muutama vuosi mutta vieläkin olen surullinen tästä.

T. Se pohjois-karjalan pimatsu

Mistä päin P-K:aa olette? 

Minä lähtöisin Outokummusta.

-23-

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:47"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:45"]

Mistä kaupungeista teitä yksinäisiä löytyy?

[/quote]

Helsingistä.

[/quote] Espoo

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:19"]Mistä päin P-K:aa olette? 

Minä lähtöisin Outokummusta.

-23-

[/quote]

Kitee

Ihan uteliaisuutta kysyn, että mikä on sellainen harrastus missä aikuinen voisi saada kavereita? Itse käyn aktiivisesti salilla ja jumpassa ja en oo montaa sanaa muiden kanssa vaihtanut. Tennis kurssilla kävin, olin ainoa yksinäinen siellä. Aikuisbaletistakaan en saanu fb kamuja enempää... Kiitos vinkistä ;)

Joensuusta

Täällä yksi. Olen 39-vuotias. Minulla ei ole lisäksi koskaan ollut ystävää, olen lapsesta asti ollut kiusattu ja vieroksuttu. En ole myöskään koskaan seurustellut. Lapsiakaan ei ole. Vanhat äiti ja isä on kai lähimmät ystävää muistuttavat asiat minulle, mutta hekin asuvat kaukana. 

Toisaalta, en ole onnetonkaan, olen tottunut erakkoelämääni ja viihdyn siinä aika hyvin.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:26"]Täällä yksi. Olen 39-vuotias. Minulla ei ole lisäksi koskaan ollut ystävää, olen lapsesta asti ollut kiusattu ja vieroksuttu. En ole myöskään koskaan seurustellut. Lapsiakaan ei ole. Vanhat äiti ja isä on kai lähimmät ystävää muistuttavat asiat minulle, mutta hekin asuvat kaukana. 

Toisaalta, en ole onnetonkaan, olen tottunut erakkoelämääni ja viihdyn siinä aika hyvin.

[/quote]

Mä olen myös rakastunut tähän yksinolemiseen, on ihanaa tehdä juuri sitä mitä haluaa kuin höösätä kavereiden kanssa. Mutta millä tuntuu että olisi pakko päästä ihmisten ilmoille tyttöporukalla vaikka syömään. Sukulaiset on kamalan huolissaan kun istun vain koneella, katson telkkaria ja teen käsitöitä vapaa-aikani, mutta rakastan elämääni myös näin! Voi olla ettei mulla riittäisikään aikaa ylläpitää kaverisuhteita..

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:26"]Täällä yksi. Olen 39-vuotias. Minulla ei ole lisäksi koskaan ollut ystävää, olen lapsesta asti ollut kiusattu ja vieroksuttu. En ole myöskään koskaan seurustellut. Lapsiakaan ei ole. Vanhat äiti ja isä on kai lähimmät ystävää muistuttavat asiat minulle, mutta hekin asuvat kaukana. 

Toisaalta, en ole onnetonkaan, olen tottunut erakkoelämääni ja viihdyn siinä aika hyvin.

[/quote]

Mä olen myös rakastunut tähän yksinolemiseen, on ihanaa tehdä juuri sitä mitä haluaa kuin höösätä kavereiden kanssa. Mutta millä tuntuu että olisi pakko päästä ihmisten ilmoille tyttöporukalla vaikka syömään. Sukulaiset on kamalan huolissaan kun istun vain koneella, katson telkkaria ja teen käsitöitä vapaa-aikani, mutta rakastan elämääni myös näin! Voi olla ettei mulla riittäisikään aikaa ylläpitää kaverisuhteita..

[/quote]

Millä = välillä

Minulla ei myöskään ole ketään, ei ystäviä tai kavereita, ei sukulaisia, ei kumppania, ei lapsia. Joka päivä harkitsen itsemurhaa, toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Jonain päivänä vielä riittää. 

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:33"]Minulla ei myöskään ole ketään, ei ystäviä tai kavereita, ei sukulaisia, ei kumppania, ei lapsia. Joka päivä harkitsen itsemurhaa, toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Jonain päivänä vielä riittää. 

[/quote]

Ei sitä elämää kannata tuon takia päättää! Opettelet nauttimaan yksinolosta ja huomaat että se on ihan juhlaa kun ei anna masentaa! Voimia sulle <3 !

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:33"]

Minulla ei myöskään ole ketään, ei ystäviä tai kavereita, ei sukulaisia, ei kumppania, ei lapsia. Joka päivä harkitsen itsemurhaa, toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Jonain päivänä vielä riittää. 

[/quote]

Toivottavasti ei.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 20:49"]

Muistan kun täytin 18 ja pyysin vanhempia olemaan pois kotoa. Tein kakun vaikka tarkoitus oli bilettää, ja kutsuin samanikäisiä meille synttäreilleni. Istuin kakun kanssa yksin koko illan, ketään ei tullut. Sen jälkeen en ole hirveästi edes yrittänyt niitä ystäviä saada.

[/quote]

Voi että... Saat sympatiani. On ollut tosi huonoa käytöstä kutsutuilta! 

[/quote]

Mä kutsuin valmistujaisiini 20 ystävääni (pidin juhlat "ei-sesonkikautena") ja näistä tuli paikalle vain kaksi.. Aikaa on jo muutama vuosi mutta vieläkin olen surullinen tästä.

T. Se pohjois-karjalan pimatsu

[/quote]

Voi ei...tosi kurjaa :( Halaus

Kannattaa miettiä, mitä kaikkea voi vapaana tehdä. Siis maailma on avoin juuri sinulle. Harrasta, matkustele, katsele televisiota, lue.. Aikanaan kun olin yksin, olin aina masentunut. Nyt on perhe ja mietin usein, että on se nyt hemmetti, etten osannut elämästä nauttia vapaana, kun olisi ollut kaikkeen mahdollisuus.

Ystäviä ei ole, mies jolla on omat menot, joten lapset ovat lähimmät ja heilläkin on jo kaverimenot eli itsekseen olen, mutta sidottu kuitenkin kotiin odottamaan..

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:35"]

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 21:33"]Minulla ei myöskään ole ketään, ei ystäviä tai kavereita, ei sukulaisia, ei kumppania, ei lapsia. Joka päivä harkitsen itsemurhaa, toistaiseksi ei ole rohkeus riittänyt. Jonain päivänä vielä riittää. 

[/quote]

Ei sitä elämää kannata tuon takia päättää! Opettelet nauttimaan yksinolosta ja huomaat että se on ihan juhlaa kun ei anna masentaa! Voimia sulle <3 !

[/quote]

Onko teidän yksinäisyyden takana jokin muu ongelma?

Olin elämäni ensimmäiset 23 vuotta yksin. Olin koulukiusattu ja ainoa lapsi. Isäni kuoli kun olin 10 ja äiti kolmetoista vuotta myöhemmin. Äidin kuoltua minulla ei ollut ketään, joten karistin Suomen pölyt jaloistani ja muutin Italiaan. Täällä sain ystäviä, miehen ja kaksi lasta. Seuratkaa tekin esimerkkiäni: vaihtakaa maisemaa

Nainen 29v