Miksi lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ja huostaanotot lisääntyvät koko ajan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuuden paineet ja odotukset ovat nousseet yhteiskunnan tasolta moninkertaisesti samaan aikaan kun yhteiskunnan tarjoama matalan kynnyksen tuki on lähes hävinnyt ja perheyhteisöt hajonneet. Uskon vakaasti siihen, että lapset hyötyvät kun ympärillä on paljon aikuisia siinä arjessa: tätejä, eroja isovanhempia, naapureita, tuttuja neuvolantätejä. Tosi moni perhe on arjessaan yksin, ja joka toinen liitto kariutuu eroon, jolloin vanhemmat ovat vielä enemmän yksin.

Työelämän paineet ovat valtavat niille, jotka ovat työelämään ylipäätään päässeet. Sen ulkopuolelle jääminen taas syrjäyttää. Nuorilla on valtavat paineet pärjätä, kun elämään ei pääse kiinni ilman huippusuorituksia. Kesätöistä puhumattakaan.

Me kohtasimme perheessämme ison kriisin samaan aikaan kun nuori oireili psyykkisesti. Sekä psykan että sosiaalitoimen puolelta todettiin, että äärimmäisen lyhyen ja pienimuotoisen tuen jälkeen jäljelle jäisi sijoitus/huostaanotto. Jopa siis psyykkiset ongelmat hoidettaisiin huostaanoton kautta. Esim. lastenhoitoapua ei voinut saada edes tilapäisesti siksi aikaa, kun aikuinen menee töihin (eikä nuori pärjää iltapäivää yksin). Siivousavusta puhumattakaan.

Nuori tarvitsisi arkeensa enemmän aikuisia.

Moni keskuluokkainen perhe voisi ostaa tarvitessaan lastenhoito- ja siivousapua myös itse. Onhan se iso taloudellinen panos, en sitä kiellä. Mutta meillä ei lle yhteiskuntana varaa maksaa perheille kaikkea heidän tarvitsemasnsa, valitettavasti.

Ymmärrän tämän valtavan hyvin. Ongelma on siinä, ettei meidän kulttuurissa ole enää sukuyhteisöjä ottamassa lapsista ja nuorista koppia.

Lastenhoitoapua on palkattu, usko pois, mutta se on pidemmän päälle todella kallista Suomessa. Jos perhe on yksin, se on yksin, ja niin kauan kuin ei osu vakavaa kriisiä tai sairautta, kamelinselkä ei välttämättä katkea.

Ymmärrän, niinhän se on. Mutta sosiaalisten verkostojenkin luomisesta vastuu on lähinnä itsellä, valitettavasti. Ja niitä kannattaa luoda jo silloin kun asiat ovat hyvin. Tiedän, tämä on itsestäänselvyys.

Kyllä some ja ikävä informaatiotulva sekoittaa monen pään. Somekin voisi olla ok oikein käyttäen.

Vanhemmat ovat menossa sinne tänne, kun pitäisi olla kuuntelemassa lasta ja itseä. Ennen oli äidit kotona ja jopa mummon, talkkarin vaikutus...

Tilalle tullut teoreetikot tutkimaan, hoivan sijaan. Ei olla nyrkit savessa, KOSKA kosketusnäytöt.

Resurssit menee kaikkeen, mitä mainonta suoltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuuden paineet ja odotukset ovat nousseet yhteiskunnan tasolta moninkertaisesti samaan aikaan kun yhteiskunnan tarjoama matalan kynnyksen tuki on lähes hävinnyt ja perheyhteisöt hajonneet. Uskon vakaasti siihen, että lapset hyötyvät kun ympärillä on paljon aikuisia siinä arjessa: tätejä, eroja isovanhempia, naapureita, tuttuja neuvolantätejä. Tosi moni perhe on arjessaan yksin, ja joka toinen liitto kariutuu eroon, jolloin vanhemmat ovat vielä enemmän yksin.

Työelämän paineet ovat valtavat niille, jotka ovat työelämään ylipäätään päässeet. Sen ulkopuolelle jääminen taas syrjäyttää. Nuorilla on valtavat paineet pärjätä, kun elämään ei pääse kiinni ilman huippusuorituksia. Kesätöistä puhumattakaan.

Me kohtasimme perheessämme ison kriisin samaan aikaan kun nuori oireili psyykkisesti. Sekä psykan että sosiaalitoimen puolelta todettiin, että äärimmäisen lyhyen ja pienimuotoisen tuen jälkeen jäljelle jäisi sijoitus/huostaanotto. Jopa siis psyykkiset ongelmat hoidettaisiin huostaanoton kautta. Esim. lastenhoitoapua ei voinut saada edes tilapäisesti siksi aikaa, kun aikuinen menee töihin (eikä nuori pärjää iltapäivää yksin). Siivousavusta puhumattakaan.

Nuori tarvitsisi arkeensa enemmän aikuisia.

Moni keskuluokkainen perhe voisi ostaa tarvitessaan lastenhoito- ja siivousapua myös itse. Onhan se iso taloudellinen panos, en sitä kiellä. Mutta meillä ei lle yhteiskuntana varaa maksaa perheille kaikkea heidän tarvitsemasnsa, valitettavasti.

Ymmärrän tämän valtavan hyvin. Ongelma on siinä, ettei meidän kulttuurissa ole enää sukuyhteisöjä ottamassa lapsista ja nuorista koppia.

Lastenhoitoapua on palkattu, usko pois, mutta se on pidemmän päälle todella kallista Suomessa. Jos perhe on yksin, se on yksin, ja niin kauan kuin ei osu vakavaa kriisiä tai sairautta, kamelinselkä ei välttämättä katkea.

Ymmärrän, niinhän se on. Mutta sosiaalisten verkostojenkin luomisesta vastuu on lähinnä itsellä, valitettavasti. Ja niitä kannattaa luoda jo silloin kun asiat ovat hyvin. Tiedän, tämä on itsestäänselvyys.

Kriisin kohdalla itse luotu turvaverkosto ei välttämättä pidä, koettu on. Lisäksi tässä on ollut 1,5 vuoden mittainen pandemia-aika, joka on vaikuttanut syvästi niin niihin turvaverkkoihin kuin nuorten mielenterveyteen.

Korona-aika.

Olen miettinyt, mikä vaikutus seuraavilla ilmiöillä on asiaan. Nämä koskevat tuttavapiirissäni erityisesti korkeasti koulutettuja kahden vanhemman perheitä:

Kuten täälläkin jo todettiin, vanhemmuudesta on tehty nykyään valtavan raskasta. Tiedän monia perheitä, joissa eletään täysin lasten ehdoilla sotilaallisia rutiineja noudattaen ja minkäänlainen näistä poikkeaminen ei tule kysymykseenkään. Lapsella tulee olla tietynlaiset vaatteet, hänen tulee syödä tietynlaista ruokaa tiettyyn kellonaikaan, hänellä tulee olla kehittäviä virikkeitä ja vanhempi on hänen ohjaajansa 24/7. Toinen vanhemmista on tauotta lapsen seurassa ja keksii tälle virikkeitä, koska näin kuuluu nykyään tehdä. Toinen sitten yleensä harrastaa tällä välin omia juttujaan, kunnes vuoro vaihtuu. Lapsella ei ole pientäkään tylsää hetkeä eikä hän ole hetkeäkään yksikseen.

Tämä ehkä aiheuttaa sen, että suurin osa tuntemistani perheistä pitää lapsen päiväkodissa niin paljon kuin mahdollista. Ymmärrän tämän toisaalta, koska arjesta lapsen kanssa on tehty niin rankkaa. Lapsi on päiväkodissa tyypillisesti päivittäin klo 7-17, myös vanhemman vapaapäivinä ja loma-ajan joko kokonaan tai ainakin osittain. Näin siksi, että arki lapsen kanssa on vain niin uuvuttavaa, että oikealta lomalta tuntuu vain se aika, jossa lapsestakin saa lomaa.

Toisaalta se, joka kuvittelee nykypäivän päiväkodin olevan jotenkin laadukasta varhaiskasvatusta, sulkee silmänsä todellisuudelta. Hommahan on niukoilla resursseilla ja haastavien lasten keskellä täyttä selviämistä päivästä toiseen. Täällä lapsen on sitten vain pärjättävä 10h/pvä plus pahimmillaan myös loma-ajat.

Mielestäni tänä päivänä on olennaisesti vähemmistö perheitä, jossa eletään ihan tavallista arkea. Perhe on perusyksikkö ja sen jäsenet nauttivat toisensa seurasta ja haluavat olla yhdessä. Lapset saavat välillä huomiota enemmän ja joskus vähemmän. Lapsi kuitenkin tuntee olevansa rakastettu ja osa jotakin turvallista eläessään perhearkea vanhempien rinnalla, mutta ei silti koko ajan keskipisteenä.

Koko perhe-elämästä on tullut suorittamista ja lapsista projekti, joka pitää saattaa mahdollisimman optimoidusti ja parhaita mahdollisia ohjeita noudattaen maaliin.

Koska vanhemmat katsovat älypuhelimiaan eivätkä lapsiaan. Ja lapset itse aloittavat loputtoman puhelimen skrollaamisen viimeistään ekaluokalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007660105.html

IS ei kelpaa lähteeksi, onko jotain vertaisarvioitua lähdettä, jos ei ole niin voitte lopettaa paskan jauhamisen.

Narsistivanhempi/molemmat/sisarukset,kiusataan koulussakin,eivät ulkoile/liiku vaan istuvat vaan ruudun ääressä tai raidaavat vain sähköskooteilla,somekiusaamista jne.

Vierailija kirjoitti:

Korona-aika.

Tämä on näkynyt jo paljon pidemmän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007660105.html

IS ei kelpaa lähteeksi, onko jotain vertaisarvioitua lähdettä, jos ei ole niin voitte lopettaa paskan jauhamisen.

ammattilaisten puheenvuoroilla ja kuvauksilla on tärkeä arvo. Mielenterveyden häiriöiden lisääntymisestä nuorten keskuudessa löydät tutkimustietoa helposti etsimällä. Esim. Nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläköitymisten kasvun tulisi herättää kaikki toimimaan ja miettimään omaa osuuttaan tässä koko ilmiössä.

Vierailija kirjoitti:

Palveluja on lisätty koko ajan. Niiden tarpeen kasvu johtuu jostain, joka ei voi olla vain palvelujen puute. Se joku on vanhemmuus ja aikuisuuden malli.

Juuri näin. Kasvatusta ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle.

Yksityiset lastensuojelulaitokset on pidettävä täynnä, jotta bisnes tuottaa mahdollisimman paljon. Lapset etsitään keinoja kaihtamatta.

Lasten ongelmat eivät ole lisääntyneet, mutta lasten kysyntä laitoksiin on kovassa kasvussa.

Pohdin tätä eilen, kun katsoin yleltä minidokkarin suomalaisesta äidistä, joka antoi lapsensa pois. Syy miksi lapset oli alunperin otettu huostaan oli väkivaltainen päihteitä käyttävä isä. Äiti saisi lapset takaisin itselleen, mutta ei ota, koska ehtona olisi että jättää lasten isän. Ei pysty jättämään isää, koska pelkää olla yksin. Miksei tällekkin äidille voitaisi tarjota tukiapua kotiin sen sijaan, että lapset ovat osan kuukaudesta jossain muualla sijoitettuna? Tulisi halvemmaksikin koko yhteiskunnalle, kun lapset olisivat vähemmän traumatisoituneita, kun saisivat pysyvästi olla äidin luona ja äiti saisi kotiin tukea. 

Tulee kallis lasku yhteiskunnalle, kun kumpikaan vanhemmista ei käy töissä, isä käyttää päihteitä, maksetaan lasten sijoitus, terapiat vanhemmille ja lapsille ja hyvin isolla todennäköisyydellä myöskään lapset eivät mene koskaan töihin tai kouluttaudu. Pohdin aidosti minkä takia kaikki saavat vapaasti lisääntyä?

Vanhemmat on tänäpäivänä todella kovilla. Omat vanhemmat ovat "osansa hoitaneet" ja kaikki yhteisöllisyys ja apu on kadonnut. Vaatimukset vanhemmuudesta ovat tähtitieteelliset, enää ei riitä katto pään päällä ja jotain ruokaa. Läsnäoleva vanhemmuus on todella uuvuttavaa henkisesti, eikä mistään saa mitään apua. Harvalla on mitään aitoja tukiverkkoja, nyt korona-aikaan kaikki mammakerhotkin on kiinni niin ei senkään vertaa ole saaneet tuoreet äidit tukea toisistaan. Samaan aikaan talouselämä kiristyy, on työttömyyttä ja toisaalta taas työpaikoilla kiristetään kaikesta ja venytetään työntekijät äärimmilleen. Jatkuvaa stressiä ja kiirettä joka paikassa. Palkat riittää juuri ja juuri perheen kustannuksiin, jos molemmat ovat töissä. Ostovoima on olematon ja verot korkeita, sekin stressaa luonnollisesti lapsiperheitä. 

Kuka tätä oikeasti enää haluaa, milloin elämästä tuli pelkkää kurjuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuuden paineet ja odotukset ovat nousseet yhteiskunnan tasolta moninkertaisesti samaan aikaan kun yhteiskunnan tarjoama matalan kynnyksen tuki on lähes hävinnyt ja perheyhteisöt hajonneet. Uskon vakaasti siihen, että lapset hyötyvät kun ympärillä on paljon aikuisia siinä arjessa: tätejä, eroja isovanhempia, naapureita, tuttuja neuvolantätejä. Tosi moni perhe on arjessaan yksin, ja joka toinen liitto kariutuu eroon, jolloin vanhemmat ovat vielä enemmän yksin.

Työelämän paineet ovat valtavat niille, jotka ovat työelämään ylipäätään päässeet. Sen ulkopuolelle jääminen taas syrjäyttää. Nuorilla on valtavat paineet pärjätä, kun elämään ei pääse kiinni ilman huippusuorituksia. Kesätöistä puhumattakaan.

Me kohtasimme perheessämme ison kriisin samaan aikaan kun nuori oireili psyykkisesti. Sekä psykan että sosiaalitoimen puolelta todettiin, että äärimmäisen lyhyen ja pienimuotoisen tuen jälkeen jäljelle jäisi sijoitus/huostaanotto. Jopa siis psyykkiset ongelmat hoidettaisiin huostaanoton kautta. Esim. lastenhoitoapua ei voinut saada edes tilapäisesti siksi aikaa, kun aikuinen menee töihin (eikä nuori pärjää iltapäivää yksin). Siivousavusta puhumattakaan.

Nuori tarvitsisi arkeensa enemmän aikuisia.

Moni keskuluokkainen perhe voisi ostaa tarvitessaan lastenhoito- ja siivousapua myös itse. Onhan se iso taloudellinen panos, en sitä kiellä. Mutta meillä ei lle yhteiskuntana varaa maksaa perheille kaikkea heidän tarvitsemasnsa, valitettavasti.

Ymmärrän tämän valtavan hyvin. Ongelma on siinä, ettei meidän kulttuurissa ole enää sukuyhteisöjä ottamassa lapsista ja nuorista koppia.

Lastenhoitoapua on palkattu, usko pois, mutta se on pidemmän päälle todella kallista Suomessa. Jos perhe on yksin, se on yksin, ja niin kauan kuin ei osu vakavaa kriisiä tai sairautta, kamelinselkä ei välttämättä katkea.

Jos ei ole voimavaroja hoitaa lapsiaan, eikä mitään turvaverkostoa, niin niitä lapsia ei kannata tehdä mentaliteetilla "herran haltuun"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuuden paineet ja odotukset ovat nousseet yhteiskunnan tasolta moninkertaisesti samaan aikaan kun yhteiskunnan tarjoama matalan kynnyksen tuki on lähes hävinnyt ja perheyhteisöt hajonneet. Uskon vakaasti siihen, että lapset hyötyvät kun ympärillä on paljon aikuisia siinä arjessa: tätejä, eroja isovanhempia, naapureita, tuttuja neuvolantätejä. Tosi moni perhe on arjessaan yksin, ja joka toinen liitto kariutuu eroon, jolloin vanhemmat ovat vielä enemmän yksin.

Työelämän paineet ovat valtavat niille, jotka ovat työelämään ylipäätään päässeet. Sen ulkopuolelle jääminen taas syrjäyttää. Nuorilla on valtavat paineet pärjätä, kun elämään ei pääse kiinni ilman huippusuorituksia. Kesätöistä puhumattakaan.

Me kohtasimme perheessämme ison kriisin samaan aikaan kun nuori oireili psyykkisesti. Sekä psykan että sosiaalitoimen puolelta todettiin, että äärimmäisen lyhyen ja pienimuotoisen tuen jälkeen jäljelle jäisi sijoitus/huostaanotto. Jopa siis psyykkiset ongelmat hoidettaisiin huostaanoton kautta. Esim. lastenhoitoapua ei voinut saada edes tilapäisesti siksi aikaa, kun aikuinen menee töihin (eikä nuori pärjää iltapäivää yksin). Siivousavusta puhumattakaan.

Nuori tarvitsisi arkeensa enemmän aikuisia.

Moni keskuluokkainen perhe voisi ostaa tarvitessaan lastenhoito- ja siivousapua myös itse. Onhan se iso taloudellinen panos, en sitä kiellä. Mutta meillä ei lle yhteiskuntana varaa maksaa perheille kaikkea heidän tarvitsemasnsa, valitettavasti.

Ymmärrän tämän valtavan hyvin. Ongelma on siinä, ettei meidän kulttuurissa ole enää sukuyhteisöjä ottamassa lapsista ja nuorista koppia.

Lastenhoitoapua on palkattu, usko pois, mutta se on pidemmän päälle todella kallista Suomessa. Jos perhe on yksin, se on yksin, ja niin kauan kuin ei osu vakavaa kriisiä tai sairautta, kamelinselkä ei välttämättä katkea.

Ymmärrän, niinhän se on. Mutta sosiaalisten verkostojenkin luomisesta vastuu on lähinnä itsellä, valitettavasti. Ja niitä kannattaa luoda jo silloin kun asiat ovat hyvin. Tiedän, tämä on itsestäänselvyys.

Kriisin kohdalla itse luotu turvaverkosto ei välttämättä pidä, koettu on. Lisäksi tässä on ollut 1,5 vuoden mittainen pandemia-aika, joka on vaikuttanut syvästi niin niihin turvaverkkoihin kuin nuorten mielenterveyteen.

Tuollainen tilanne on kuitenkin niin harvinainen ettei se selitä aloituksen kysymystä.

Vierailija kirjoitti:

Pohdin aidosti minkä takia kaikki saavat vapaasti lisääntyä?

Ihanko oikeasti haluat vielä lisää kieltoja tähän meidän holhousyhteiskuntaan? Eihän täällä saa nytkään aikuinen ihminenkään päättää itse oikeastaan mitään, vaan yhteiskunta ohjaa kaikkea voimakkaalla verotuksella ja sääntelyllä. Nyt vielä pitäisi ilmeisesti täyttää jotain kriteerejä, että saisi lisääntyä? Oletko koskaan kuullut totalitarismista, sillä siltä tämä alkaisi kuulostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palveluja on lisätty koko ajan. Niiden tarpeen kasvu johtuu jostain, joka ei voi olla vain palvelujen puute. Se joku on vanhemmuus ja aikuisuuden malli.

Oma kokemukseni ei puhu tämän puolesta. Yhteiskunta on kaikkinensa muuttunut niin, että nuorilla on huonompi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Pohdin tätä eilen, kun katsoin yleltä minidokkarin suomalaisesta äidistä, joka antoi lapsensa pois. Syy miksi lapset oli alunperin otettu huostaan oli väkivaltainen päihteitä käyttävä isä. Äiti saisi lapset takaisin itselleen, mutta ei ota, koska ehtona olisi että jättää lasten isän. Ei pysty jättämään isää, koska pelkää olla yksin. Miksei tällekkin äidille voitaisi tarjota tukiapua kotiin sen sijaan, että lapset ovat osan kuukaudesta jossain muualla sijoitettuna? Tulisi halvemmaksikin koko yhteiskunnalle, kun lapset olisivat vähemmän traumatisoituneita, kun saisivat pysyvästi olla äidin luona ja äiti saisi kotiin tukea. 

Tulee kallis lasku yhteiskunnalle, kun kumpikaan vanhemmista ei käy töissä, isä käyttää päihteitä, maksetaan lasten sijoitus, terapiat vanhemmille ja lapsille ja hyvin isolla todennäköisyydellä myöskään lapset eivät mene koskaan töihin tai kouluttaudu. Pohdin aidosti minkä takia kaikki saavat vapaasti lisääntyä?

Kyllä tuossa on ainoana oikeana vaihtoehtone se että lapset sijoitettaisiin mahdollisimman kaukasi tuollaisista vanhemmista. Tunnen useita perheitä joissa huostaanotto johtuu vanhemmista, ja ne joiden lapset on sijoitettu tarpeeksi pieninä tarpeeksi kauas vanhemmistaan ovat menestyneet elämässään parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus sekä ryhmäkokojen kasvatus viime hallituskaudella. Ei tuonut säästöä edes, vaikka sen muka piti tarkoitus olla. Aina myös huudetaan kurkku suorana, miten kotihoito on lapselle paras eikä työttömillä ole oikeutta lapsiaan hoidattaa päiväkodissa, jos itse ovat kotona, samoin äitiyslomalla olevat, töistä lomalla olevat jne. Koti ei ole aina se paras paikka lapsille. 

Jos koti on huono paikka lapselle, niin silloin ei pitäisi lisääntyä.