Miehet kokeilevat testatakseen minkälainen nainen on - oikeestiko ?
Olen täällä muutaman kerran kirjoittanut varsin minulle ikävästä tapahtumasta muutaman vuoden takaa. Olen eronnut ja eron takia aika vähävarainen. Pärjään, mutta ei juhlita.
Ystävät ja työkaverit ovat minua kannustaneet treffeille ja olen, varsinkin nyt jälkikäteen ajateltuna käynytkin ahkerasti, kahvilatreffeillä, joissa kumpikin maksaa omansa.
Työkaverin mies, jota en oikeastaan tunne, ehdotti minulle treffejä hänen tuttunsa kanssa ja työkaveri vakuutti tämä on hyvä pakkaus. Laitettiin viestejä ja hän itse ehdotti erästä ravintolaa. Itse kieltäydyin, sanoin olen tavannut esim kahviloissa ja minulla ei ole ko paikkaan varaa mennäkään. Mies kertoi halunneensa käydä paikassa ko monta vuotta ja hän kutsujana maksaa.
Suostuin. Otin luultavasti halvimman pääruuan mitä oli sekä keskihintaisen pääruuan. Join ruuan yhteydessä vettä, joka oli ilmaista ja lisäksi join vajaa lasillisen viiniä, koska hän kaatoi pullosta lasiini, itse sanoin ei kiitos, mutta hän silti kaatoi. Ja sen join.
Kun nähtiin, mies oli vähän humalassa ja hän oli suoraan sanoen aika ärsyttävä. Vajaa viinipullollisen mies oli erittäin ärsyttävä.
Kun laskun aika tuli, mies sanoi tarjoilijalle maksetaan puoliksi. Minä siinä sitten ihmettelin päässäni, mutta päätin antaa olla, tämän verran rahaa minulla oli. Kun lasku tuli, minulla oli minun osuuteni ja miehellä hänen. Hän alkoi valittamaan tarjoilijalle ettei summa ollut puoliksi, loppusumma pitää laittaa kahteen osaan. Tässä vaiheessa minä sanoin et kai oikeesti kuvittele että minä maksan puolet sinun pihvistä, kun itse söin vain pastaa enkä ottanut alkuruokaa enkä kahvia + konjakkiakaan ? Mies vaan murisi jotain idioottimaista ja pyysin jos tarjoilija pyytäisi kollegansa myös siihen. Ravintola oli siinä vaiheessa lähes tyhjä, olimme vain me 2, henkilökuntaa muutama sekä muutama turisti baaritiskillä.
Kysyin tarjoilijoilta mitä he ovat mieltä tästä laskusta, kerroin olen eronnut ja minulla ei ole tähän paikkaan varaa. Kuitenkin suostuin tulemaan tänne, koska mies lupasi maksaa. Nyt minä olen joutumassa maksamaan puolet laskusta, josta minun osuus on vain pieni osuus.
Tarjoilija kysyi onko tämä totta mieheltä ja mies jotain liirun laarumia sanoi ja kysyi minulta onko minulla tämä mustaa valkoisella, sanoin kyllä minulla on koko kirjeenvaihto sähköpostissa. Tarjoilija sanoi tämä asiahan on sitten selvä ja antoi miehelle laskun. Mies murisi ja antoi luottokorttinsa.
Minä nousin ylös, kiitin tarjoilijoita hyvästä ruuasta, erinomaisesta palvelusta ja sanoin miehelle älä ota minuun ikinä yhteyttä.
Olen tämän tarinan kertonut mm työkaverille ja hänen miehelleen, kun kysyivät miten ilta meni.
Ja edelleenkin, tästä on jo muutama vuosi, kun ilta oli.
Eilen, siis todella pitkästä aikaa tämä samainen mies kertoi että oli kuullut huhuja mitä olin kertonut meidän illasta ja miten minä olin rahastanut häntä. Hän oli kuulemma tehnyt testin miten minä pärjään kiperässä tilanteessa ja koska en läpässyt testiä,siksi meistä ei tullut mitään.
Ja hän oli todella pöyristynyt miten olen vääristänyt miten tapahtuma oikeasti meni.
Joten, jos on mahdollista, löytyykö paikalta ketään miestä joka voisi sanoa miehisen näkökulman, onko tälläinen testaus mitenkään yleistä ?
Kommentit (59)
Ei siinä mitään kaksinaismoraalia ole, jos suostuu ottamaan vastaan jotain, mitä toinen vapaaehtoisesti tarjoaa. Ap:han oli alusta asti avoin, että hänellä ei ole varaa tuohon ravintolaan, ei hän olettanut miehen maksavan ennen kuin mies itse tarjoutui sen tekemään.
Itse olen varakkaampi kuin miesystäväni, ja joskus teemme asioita joihin hänellä ei olisi varaa, kuten käymme vähän kalliimmissa ravintoloissa tai matkoilla. Silloin minä maksan, ja ihan vapaaehtoisesti sen teen. Miksi en saisi nauttia rahoistani rakastamani ihmisen kanssa? Mies ei tietenkään oleta minun maksavan puolestaan, ellei niin olla sovittu. Tässä ap:n tapauksessa mies käyttäytyi kusipäisesti, koska lupasi maksaa eikä sitten maksanutkaan.
Tämä tarina on tainnut saada innoituksensa eilisestä Klikkaa mua -jaksosta.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[/quote]
Minulla ei ole rahaa, en lähde... Minä maksan...No siinä tapauksessa lähden ilman muuta...Maksan kyllä oman osuuteni, mutta en sinun...oli kuitenkin valmis maksattamaan omansa miehellä...eli silkkaa ristiriitaa omien toimien välillä.
[/quote]Mieshän tässä pyysi ja lupasi tarjota. Kyllä mies on tarinana roisto, oli juttu totta tai ei.
Mitä jos joku tarjoaa sinulle kyytiä kalliimmasta autosta kuin mihin sinulla on varaa, menisitkö kyytiin vai et?
[/quote]
Joo joo...olet sinä oikeassa. Miehet on auttamatta sikoja, mutta naiset tekevät vain itsenäisiä ja rohkeita ratkaisuja.
Minä en ostaisi sitä kallista autoa, johon minulle ei ole varaa, enkä myöskään mene ravintolaa syömään, johon minulla ei ole varaa edes kutsusta...Auton kyytiin kyllä menisin ja maksaisin puolet polttoaineesta, mutta saivartelemaan en rupeisi ja enkä maksaisi muista käyttökustannuksista. Kahvit tai jotain voisin vielä kyydin päätteksi tarjota.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[/quote]
Minulla ei ole rahaa, en lähde... Minä maksan...No siinä tapauksessa lähden ilman muuta...Maksan kyllä oman osuuteni, mutta en sinun...oli kuitenkin valmis maksattamaan omansa miehellä...eli silkkaa ristiriitaa omien toimien välillä.
[/quote]
Olen miettinyt tätä muutamaan kertaan. Kyllä, olin itsekäs. En ollut päässyt valmiiseen pöytään pitkään aikaan, joten siksi lopulta suostuin. Huono rahatilanne houkutti liikaa.
Ja tämän jälkeen en ole suostunut muuta kuin kahvitreffeihin ja ne olen yhtä lukuunottamatta maksanut itse. Kerran mies kysyi mikä on hyvää ja vastasin mitä aina tilaan. Kun tulin kahvilaan, mies vinkkasi minua istumaan. Näytin menen tiskille, hän vinkkasi uudestaan, menin pöydän ääreen, mies kertoi tilaus on jo tehty ja kun olin istunut, minuutin päästä kahvilan työntekijä toi tilaukseni suoraan eteen. Kahvila, jossa ei ole pöytiintarjoilua, mies oli varmaan antanut hyvät tipit tai pyytänyt kauniisti.
Eikä tilanne mennyt niin että heti suostuin lähtemään kun mies lupasi maksaa. Pyysi vielä muutaman kerran ennen kuin suostuin ja koska tajusin ettei hommasta tule mitään tilasin senkin syystä lähes halvinta mitä oli listalla.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[/quote]
Minulla ei ole rahaa, en lähde... Minä maksan...No siinä tapauksessa lähden ilman muuta...Maksan kyllä oman osuuteni, mutta en sinun...oli kuitenkin valmis maksattamaan omansa miehellä...eli silkkaa ristiriitaa omien toimien välillä.
[/quote]
Eihän tuossa ollut mitään ristiriitaa. Nainen kertoi avoimesti olevansa persauki ja haluavansa siksi kahvilaan. Mies yritti tehdä vaikutusta ja lupasi maksaa ravintolalaskun. Mies joi enemmän, söi kalliimpi ja veti konjakit jälkkäriksi. Hänen osuutensa oli huomattavasti suurempi. Ei se naisen rahatilanne muuttunut miehen syömisen aikana, vaan miehen piti edelleen tietää hänen olevan persauki. Se oli rehdisti kerrottu. Sitten tuo limanuljaska oli kuitenkin "unohtanut" asian ja yritti jakaa laskun kahtia. Ei edes omien syötyjen ruokien mukaan, vaan tasan. Se ei olisi oikeudenmukaista, jos mentäisiin ravintolaan periaatteella molemmat maksaa omansa. Saatika sitten, että toinen on luvannut maksaa ruuat. Johdonmukaista tuo naisen toiminta oli, mutta tuo miehen mielipiteet vaihteli kuin jakomielitautisella.
Ainoa, mitä tuossa testattiin, oli sun periksi antaminen. Puolet lsskusta nyt, koko lasku myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:52"]
Ihanko oikeasti joku uskoo tähän sepustukseen? Jestas on av-mammat herkkäuskosia. Helle pehmittänyt päät
[/quote]
Voin kyllä uskoakin. Tiedän nimittäin sen verran omituisia tapauksia tosielämästä...
Jos oli todellinen juttu, niin "testi" oli jälkikäteen keksitty tarina, jolla yritettiin pelastaa kasvot.
Mies varmaan huomasi olemuksestasi, ettet ole kiinnostunut ja tajusi kuinka hänelle jää siitä illasta käteen pelkkä lasku molempien ruokailusta. Yritti härskisti puolittaa tappionsa viimeisenä vetona.
Kyllähän näitä sairaalloisen pihejä miehiä tuntuu palstaa lukiessa riittävän. Mies kuluttaa kaikki tulonsa itseensä ja hoitovapaalla oleva äiti maksaa omat ja lapsen kulut kotihoidon tuella. Tämäkin varmaan testasi, olisiko ap:sta tuollaiseksi höynäytettäväksi.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:50"]
Jos oli todellinen juttu, niin "testi" oli jälkikäteen keksitty tarina, jolla yritettiin pelastaa kasvot.
Mies varmaan huomasi olemuksestasi, ettet ole kiinnostunut ja tajusi kuinka hänelle jää siitä illasta käteen pelkkä lasku molempien ruokailusta. Yritti härskisti puolittaa tappionsa viimeisenä vetona.
[/quote]
Tämä tuli minullekin heti mieleen. Aluksi yritti tehdä vaikutuksen saadakseen... jotain, mutta sitten laski päässään että tästä ei taida tulla mitään, joten tuli tärkeämmäksi säästää rahaa.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:54"]
Kyllähän näitä sairaalloisen pihejä miehiä tuntuu palstaa lukiessa riittävän. Mies kuluttaa kaikki tulonsa itseensä ja hoitovapaalla oleva äiti maksaa omat ja lapsen kulut kotihoidon tuella. Tämäkin varmaan testasi, olisiko ap:sta tuollaiseksi höynäytettäväksi.
[/quote]
Ja vika auttamatta miehessä?! On muuten sellaisia naisia, jotka käsittää itsenäisyyden niin, että pahimpana marttyyrinä tässäkin tapauksessa maksaa omat ja lapsen kulut, kun ei halua olla miehestä riippuvainen.
Mitenköhän tarina menisi miehen lasien läpi katsottuna?!
Tuollainen testaaminen olisi merkki manipulatiivisesta persoonasta.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:54"]
Kyllähän näitä sairaalloisen pihejä miehiä tuntuu palstaa lukiessa riittävän. Mies kuluttaa kaikki tulonsa itseensä ja hoitovapaalla oleva äiti maksaa omat ja lapsen kulut kotihoidon tuella. Tämäkin varmaan testasi, olisiko ap:sta tuollaiseksi höynäytettäväksi.
[/quote]
Ja vika auttamatta miehessä?! On muuten sellaisia naisia, jotka käsittää itsenäisyyden niin, että pahimpana marttyyrinä tässäkin tapauksessa maksaa omat ja lapsen kulut, kun ei halua olla miehestä riippuvainen.
[/quote]
No tuskin sentään monia sellaisia, jotka eivät haluaisi antaa miehen osallistua oman lapsensa kustannuksiin. Näitä "itsenäisiä" toki on, jotka marttyyrinä elävät itse sillä kotihoidontuella, vaikka naisen kotiin jääminen oli yhteinen päätös.
Vika on auttamatta miehessä, jos mies on sairaalloisen pihi. Jos mies ei ole pihi ja nainen ei vaan anna hänen maksaa, niin tietenkään vika ei ole miehessä. Mikä ihme kommentti tämä edes oli?!
Ja ennen kuin alat taas mesoa tätä "vika on aina miehessä bla bla bla" mantraa, niin sairaalloisen pihejä toisen hyväksikäyttäjiä löytyy juu molemmista sukupuolista.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 14:00"]
Mitenköhän tarina menisi miehen lasien läpi katsottuna?!
[/quote]
Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, siksi tämän tänne kirjoitinkin.
Olen tällä hetkellä 100 % varma että treffikumppani on täältä lukenut minun osuuteni asiasta ja siksi otti nyt yhteyttä. Olen miettinyt niin moneen kertaan eilisen jälkeen olenko kertonut kenellekään, mutta koska kukaan muu ei tiedä koko miestä kun tämä työkaveri ja hänen miehensä, enkä voi uskoa että he olisivat kertoneet minun mielipiteeni treffikumppanilleni.
Ja siksi olisikin kiva, jos treffikumppani tulisi julkisesti kertomaan miksi teki näin ja mitä hän tässä kokeili ja mitä testiä en läpäissyt.
ap
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 14:05"]

Popcornit esille ja siideri kylmään. Nyt ollaan jännä äärellä.

Eli mies epäilee, että olet myynyt tarinan klikkaa mua-sarjan käsikirjoitukseksi. Ottiko hän nyt yhteyttä vai eilen...
Sadisti naisvihaaja halusi purkaa vihansa naiseen.
Aika noloa et sekotit tarjoilijat asiaan ja rupesit nillittämään erostasi ja köyhyydestä.=D =D =D