Miehet kokeilevat testatakseen minkälainen nainen on - oikeestiko ?
Olen täällä muutaman kerran kirjoittanut varsin minulle ikävästä tapahtumasta muutaman vuoden takaa. Olen eronnut ja eron takia aika vähävarainen. Pärjään, mutta ei juhlita.
Ystävät ja työkaverit ovat minua kannustaneet treffeille ja olen, varsinkin nyt jälkikäteen ajateltuna käynytkin ahkerasti, kahvilatreffeillä, joissa kumpikin maksaa omansa.
Työkaverin mies, jota en oikeastaan tunne, ehdotti minulle treffejä hänen tuttunsa kanssa ja työkaveri vakuutti tämä on hyvä pakkaus. Laitettiin viestejä ja hän itse ehdotti erästä ravintolaa. Itse kieltäydyin, sanoin olen tavannut esim kahviloissa ja minulla ei ole ko paikkaan varaa mennäkään. Mies kertoi halunneensa käydä paikassa ko monta vuotta ja hän kutsujana maksaa.
Suostuin. Otin luultavasti halvimman pääruuan mitä oli sekä keskihintaisen pääruuan. Join ruuan yhteydessä vettä, joka oli ilmaista ja lisäksi join vajaa lasillisen viiniä, koska hän kaatoi pullosta lasiini, itse sanoin ei kiitos, mutta hän silti kaatoi. Ja sen join.
Kun nähtiin, mies oli vähän humalassa ja hän oli suoraan sanoen aika ärsyttävä. Vajaa viinipullollisen mies oli erittäin ärsyttävä.
Kun laskun aika tuli, mies sanoi tarjoilijalle maksetaan puoliksi. Minä siinä sitten ihmettelin päässäni, mutta päätin antaa olla, tämän verran rahaa minulla oli. Kun lasku tuli, minulla oli minun osuuteni ja miehellä hänen. Hän alkoi valittamaan tarjoilijalle ettei summa ollut puoliksi, loppusumma pitää laittaa kahteen osaan. Tässä vaiheessa minä sanoin et kai oikeesti kuvittele että minä maksan puolet sinun pihvistä, kun itse söin vain pastaa enkä ottanut alkuruokaa enkä kahvia + konjakkiakaan ? Mies vaan murisi jotain idioottimaista ja pyysin jos tarjoilija pyytäisi kollegansa myös siihen. Ravintola oli siinä vaiheessa lähes tyhjä, olimme vain me 2, henkilökuntaa muutama sekä muutama turisti baaritiskillä.
Kysyin tarjoilijoilta mitä he ovat mieltä tästä laskusta, kerroin olen eronnut ja minulla ei ole tähän paikkaan varaa. Kuitenkin suostuin tulemaan tänne, koska mies lupasi maksaa. Nyt minä olen joutumassa maksamaan puolet laskusta, josta minun osuus on vain pieni osuus.
Tarjoilija kysyi onko tämä totta mieheltä ja mies jotain liirun laarumia sanoi ja kysyi minulta onko minulla tämä mustaa valkoisella, sanoin kyllä minulla on koko kirjeenvaihto sähköpostissa. Tarjoilija sanoi tämä asiahan on sitten selvä ja antoi miehelle laskun. Mies murisi ja antoi luottokorttinsa.
Minä nousin ylös, kiitin tarjoilijoita hyvästä ruuasta, erinomaisesta palvelusta ja sanoin miehelle älä ota minuun ikinä yhteyttä.
Olen tämän tarinan kertonut mm työkaverille ja hänen miehelleen, kun kysyivät miten ilta meni.
Ja edelleenkin, tästä on jo muutama vuosi, kun ilta oli.
Eilen, siis todella pitkästä aikaa tämä samainen mies kertoi että oli kuullut huhuja mitä olin kertonut meidän illasta ja miten minä olin rahastanut häntä. Hän oli kuulemma tehnyt testin miten minä pärjään kiperässä tilanteessa ja koska en läpässyt testiä,siksi meistä ei tullut mitään.
Ja hän oli todella pöyristynyt miten olen vääristänyt miten tapahtuma oikeasti meni.
Joten, jos on mahdollista, löytyykö paikalta ketään miestä joka voisi sanoa miehisen näkökulman, onko tälläinen testaus mitenkään yleistä ?
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:48"]
jos syöt ravintolassa ja kävelet ulos maksamatta niin varmasti kutsuvat poliisit.
ei toisella ruokailijalla ole mitään velvoitteita maksaa toisen laskuja.
[/quote]
Olen kuule tehnytkin niin pari kertaa, ja mies on maksanut. No problemo. Koskaan ei ole kyttiä kutsuttu. Olen myös itse työskennellyt ravintolassa niin kokkina kuin tarjoilijanakin.
23: ehkä olet kusipäänä kävellyt ulos ja mies on kiltteyttään maksanut. mikään pakko ei ole jos alkaa kiistämään asian.
Ihanko oikeasti joku uskoo tähän sepustukseen? Jestas on av-mammat herkkäuskosia. Helle pehmittänyt päät
Olisko eilen katsottu Klikkaa mua ravintola kohtaus?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:52"]
23: ehkä olet kusipäänä kävellyt ulos ja mies on kiltteyttään maksanut. mikään pakko ei ole jos alkaa kiistämään asian.
[/quote]
Älä ap jankuta
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:52"]
Luonnehäiriöinen äijä.
[/quote]
KUVITTEELLINEN äijä
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]
Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Jep ja kaikki komppaajat vielä vahvistaa sitä. Minä olisin pysynyt kannassi ja enkä olisi lähtenyt. En poukkoile, jossain siinä itsenäisyyden ja "kotiarestin" välillä miten se sattuu itsekäsiin tarpeisiini sopimaan.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:52"]
Ihanko oikeasti joku uskoo tähän sepustukseen? Jestas on av-mammat herkkäuskosia. Helle pehmittänyt päät
[/quote]
Tämä ei ole uskon asia. Provokaatio on oivallinen tapa testata mielipidettään muilla ja se näköjään synnyttää keskustelua. Tämä on harmitonta ajanvietettä!
Pelkkää selittelyä, mies oli kusipää.
Ja vaikka olisi ollut testi, niin kuka haluaisi olla tekemissä tällaisen testaajan kanssa?
t. mies
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]

Porvoolainen mies kyseessä
Ai mikä olisi ollut miehen mielestä hyväksyttävä suoritus? Nainen olisi maksanut laskun ja antanut vielä pillua jälkiruuaksi?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[/quote]
Minulla ei ole rahaa, en lähde... Minä maksan...No siinä tapauksessa lähden ilman muuta...Maksan kyllä oman osuuteni, mutta en sinun...oli kuitenkin valmis maksattamaan omansa miehellä...eli silkkaa ristiriitaa omien toimien välillä.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:00"]
Ai mikä olisi ollut miehen mielestä hyväksyttävä suoritus? Nainen olisi maksanut laskun ja antanut vielä pillua jälkiruuaksi?
[/quote]
Satujenprinsistä en tiedä, mutta minusta naisen ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:42"]Onnistunut testi...osoitti nykynaisen kaksinaismoralismin.
[/quote]
Avaatko hiukan. Mikä kaksinaismoralismi ja missä kohtaa?
[/quote]
Minulla ei ole rahaa, en lähde... Minä maksan...No siinä tapauksessa lähden ilman muuta...Maksan kyllä oman osuuteni, mutta en sinun...oli kuitenkin valmis maksattamaan omansa miehellä...eli silkkaa ristiriitaa omien toimien välillä.
[/quote]Mieshän tässä pyysi ja lupasi tarjota. Kyllä mies on tarinana roisto, oli juttu totta tai ei.
Mitä jos joku tarjoaa sinulle kyytiä kalliimmasta autosta kuin mihin sinulla on varaa, menisitkö kyytiin vai et?
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:21"]
Olen täällä muutaman kerran kirjoittanut varsin minulle ikävästä tapahtumasta muutaman vuoden takaa. Olen eronnut ja eron takia aika vähävarainen. Pärjään, mutta ei juhlita.
Ystävät ja työkaverit ovat minua kannustaneet treffeille ja olen, varsinkin nyt jälkikäteen ajateltuna käynytkin ahkerasti, kahvilatreffeillä, joissa kumpikin maksaa omansa.
Työkaverin mies, jota en oikeastaan tunne, ehdotti minulle treffejä hänen tuttunsa kanssa ja työkaveri vakuutti tämä on hyvä pakkaus. Laitettiin viestejä ja hän itse ehdotti erästä ravintolaa. Itse kieltäydyin, sanoin olen tavannut esim kahviloissa ja minulla ei ole ko paikkaan varaa mennäkään. Mies kertoi halunneensa käydä paikassa ko monta vuotta ja hän kutsujana maksaa.
Suostuin. Otin luultavasti halvimman pääruuan mitä oli sekä keskihintaisen pääruuan. Join ruuan yhteydessä vettä, joka oli ilmaista ja lisäksi join vajaa lasillisen viiniä, koska hän kaatoi pullosta lasiini, itse sanoin ei kiitos, mutta hän silti kaatoi. Ja sen join.
Kun nähtiin, mies oli vähän humalassa ja hän oli suoraan sanoen aika ärsyttävä. Vajaa viinipullollisen mies oli erittäin ärsyttävä.
Kun laskun aika tuli, mies sanoi tarjoilijalle maksetaan puoliksi. Minä siinä sitten ihmettelin päässäni, mutta päätin antaa olla, tämän verran rahaa minulla oli. Kun lasku tuli, minulla oli minun osuuteni ja miehellä hänen. Hän alkoi valittamaan tarjoilijalle ettei summa ollut puoliksi, loppusumma pitää laittaa kahteen osaan. Tässä vaiheessa minä sanoin et kai oikeesti kuvittele että minä maksan puolet sinun pihvistä, kun itse söin vain pastaa enkä ottanut alkuruokaa enkä kahvia + konjakkiakaan ? Mies vaan murisi jotain idioottimaista ja pyysin jos tarjoilija pyytäisi kollegansa myös siihen. Ravintola oli siinä vaiheessa lähes tyhjä, olimme vain me 2, henkilökuntaa muutama sekä muutama turisti baaritiskillä.
Kysyin tarjoilijoilta mitä he ovat mieltä tästä laskusta, kerroin olen eronnut ja minulla ei ole tähän paikkaan varaa. Kuitenkin suostuin tulemaan tänne, koska mies lupasi maksaa. Nyt minä olen joutumassa maksamaan puolet laskusta, josta minun osuus on vain pieni osuus.
Tarjoilija kysyi onko tämä totta mieheltä ja mies jotain liirun laarumia sanoi ja kysyi minulta onko minulla tämä mustaa valkoisella, sanoin kyllä minulla on koko kirjeenvaihto sähköpostissa. Tarjoilija sanoi tämä asiahan on sitten selvä ja antoi miehelle laskun. Mies murisi ja antoi luottokorttinsa.
Minä nousin ylös, kiitin tarjoilijoita hyvästä ruuasta, erinomaisesta palvelusta ja sanoin miehelle älä ota minuun ikinä yhteyttä.
Olen tämän tarinan kertonut mm työkaverille ja hänen miehelleen, kun kysyivät miten ilta meni.
Ja edelleenkin, tästä on jo muutama vuosi, kun ilta oli.
Eilen, siis todella pitkästä aikaa tämä samainen mies kertoi että oli kuullut huhuja mitä olin kertonut meidän illasta ja miten minä olin rahastanut häntä. Hän oli kuulemma tehnyt testin miten minä pärjään kiperässä tilanteessa ja koska en läpässyt testiä,siksi meistä ei tullut mitään.
Ja hän oli todella pöyristynyt miten olen vääristänyt miten tapahtuma oikeasti meni.
Joten, jos on mahdollista, löytyykö paikalta ketään miestä joka voisi sanoa miehisen näkökulman, onko tälläinen testaus mitenkään yleistä ?
[/quote]
Tyypillinen narsisti, joka keksi jälkeenpäin "hyvän" selityksen, kun on saanut paskaa käteensä kavereilta. Ihan samanlaisia tapauksia on ollut julkisuudessakin, kun on jääty jostain asiasta kiinni. Selitykset on kuin raamattukoulussa. Ainoastaan puhdas idiootti/ toisia täysin idiootteina pitävä voi yrittää kehittää tuollaisen selityksen, kun kaikki kuitenkin yrittää jättää hyvän vaikutelman treffikumppaniin. Kerro tuokin miehen kommentti hänen kavereilleen, niin hekin saa nauraa :D Sun ystävää voi tosin kyrpiä tuon kuultuaan, kun hän esitteli täyden mulkun sulle. Seksiriippuvaiselle tuo olisi ollut hyvä kumppani.
Mies teki testin. Testin tarkoitus oli selvittää että onko nainen hyväksikäytettävissä olleva tiskirätti, jota voi kusettaa mennen tullen ja palatessa. Voit ap olla yllpeä että et läpäissyt testiä.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:36"]
Miksi naiset deittailevat pihejä lussumiehiä, kun samaan aikaan kaltaiseni fiksu, komea sekä varakas kundi saa olla ihan yksin?
[/quote]
Hanki akka ja etä ole enää varakas :D Eron ja parin lapsen jälkeen sinäkin olet lussumiehiä.
20: 99.9% miehistä ei lue tätä palstaa.