Lue keskustelun säännöt.
Lapsen tukistaminen ja luunapit
21.07.2021 |
Olen aina jostain syystä kuvitellut, että vain lapsen lyöminen lasketaan väkivallan käytöksi perheessä. Että minulla ei ole syytä tuntea itseäni pahoinpidellyksi lapsena, koska en tullut "oikeasti" lyödyksi.
Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan tätä ja pohtinut, kuinka suuresti tukistaminen ja muu ns. lievempi fyysinen kuritus on vaikuttanut mielenterveysongelmieni syntyyn. Olen pelokas, stressaantunut, vainoharhainen, estynyt, tunnen jatkuvaa häpeää ja syyllisyyttä ja vihaan itseäni. Olin jo lapsena herkkä ja reagoin voimakkaasti.
Minua on myös kiusattu koulussa "lievästi", painottuen enemmän henkiseen puoleen (häpäiseminen, syrjintä, haukkuminen, seksuaalinen ahdistelu), mutta muutaman kerran olen saanut nyrkistäkin.
Meni vähän aiheesta, mutta koetteko te muut että lievä fyysinen kuritus olisi vaikuttanut teihin jollain tavalla?
Kommentit (6)
Tuntuu pahalta ajatella näin, kun kuitenkin uskon että vanhempani välittivät minusta.
Kaduttaa jo melkein että kirjoitin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika selvähän se on, että herkkä lapsi voi hyvinkin stressaantua luunapeista tms.
Ihan eri asia on sitten se, kannattaako näitä iät ajat sitten tapahtuneita vääryyksiä jäädä vatvomaan, vaan olisiko syytä vaan antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Hyvä terapia antaa siihen keinoja.
Helpon kuuloinen ratkaisu. Tosiasiassa en uskalla koska olen sosiaalisesti rajoittunut, eikä varmaan olisi varaakaan. Vatvon sitten näitä vauvapalstalla ja etsin vertaistukea.
AP
Olen kans saanut luunappeja ja on tukistettu. Istutettu myös saunassa. Ja on kamalaa, kun en tajua mitä olen mahdollisesti tehnyt silloin väärin. En usko, että olin mikään ihan kamala lapsi. Olen kyllä aina ollut hirveän oikeudenmukaisuuden tavoittelija ja ehkä jostakin olen hermostunut minkä olen kokenut vääräksi. Meidän perheessä kun ei saanut olla mistään asiasta eri mieltä vanhempien kanssa.
En muista lapsuudestani juuri mitään. Ainoat kivat lapsuusmuistot on kesistä jotka vietin serkkujen luona.
Jälkikäteen olen miettinyt, että minulla on selkeät post-traumaattiset oireet, mutta en vain muista mitä lapsuudessa olisi voinut tapahtua sellaista mikä vielä näinkin vanhana vaikuttaisi. Ehkä se, että en kai koskaan saanut lapsena kokea sellaista vanhempien ehdotonta rakkautta :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika selvähän se on, että herkkä lapsi voi hyvinkin stressaantua luunapeista tms.
Ihan eri asia on sitten se, kannattaako näitä iät ajat sitten tapahtuneita vääryyksiä jäädä vatvomaan, vaan olisiko syytä vaan antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Hyvä terapia antaa siihen keinoja.
Helpon kuuloinen ratkaisu. Tosiasiassa en uskalla koska olen sosiaalisesti rajoittunut, eikä varmaan olisi varaakaan. Vatvon sitten näitä vauvapalstalla ja etsin vertaistukea.
AP
Minkä ikäinen olet? Olin itsekin pitkään aikuisuuteen saakka siinä uskossa, että minullahan oli hyvä perhe. Ja ihmettelin, että miksi voin huonosti. Myöhemmin olen tajunnut monta haitallista kulkua perheessämme, isän alkoholismi, äidin narsismi ja äidille jotenkin asetettiin ikään kuin kruunu päähän, että onneksi sentäs äiti on hyvä. Vaikka ei oikeasti koskaan vilpittömästi rakastanut meitä lapsia. Noh yhtä meistä rakasti ja se olikin hänen lempilapsensa.
Jälkikäteen olen ymmärtänyt että meille lapsille syötettiin sitä kuvaa hyvästä perheestä ja kulissit pidettiin yllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika selvähän se on, että herkkä lapsi voi hyvinkin stressaantua luunapeista tms.
Ihan eri asia on sitten se, kannattaako näitä iät ajat sitten tapahtuneita vääryyksiä jäädä vatvomaan, vaan olisiko syytä vaan antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Hyvä terapia antaa siihen keinoja.
Helpon kuuloinen ratkaisu. Tosiasiassa en uskalla koska olen sosiaalisesti rajoittunut, eikä varmaan olisi varaakaan. Vatvon sitten näitä vauvapalstalla ja etsin vertaistukea.
AP
Minkä ikäinen olet? Olin itsekin pitkään aikuisuuteen saakka siinä uskossa, että minullahan oli hyvä perhe. Ja ihmettelin, että miksi voin huonosti. Myöhemmin olen tajunnut monta haitallista kulkua perheessämme, isän alkoholismi, äidin narsismi ja äidille jotenkin asetettiin ikään kuin kruunu päähän, että onneksi sentäs äiti on hyvä. Vaikka ei oikeasti koskaan vilpittömästi rakastanut meitä lapsia. Noh yhtä meistä rakasti ja se olikin hänen lempilapsensa.
Jälkikäteen olen ymmärtänyt että meille lapsille syötettiin sitä kuvaa hyvästä perheestä ja kulissit pidettiin yllä.
Olen 27. Ajattelin myös, että minulla oli hyvä lapsuus mutta tarkemmin ajateltuna siihen sisältyi paljon negatiivisia tunteita, pelkoa ja yksinäisyyttä. Ei pelkästään kotona vaan koulussa ja vapaa-ajallakin.
AP
Aika selvähän se on, että herkkä lapsi voi hyvinkin stressaantua luunapeista tms.
Ihan eri asia on sitten se, kannattaako näitä iät ajat sitten tapahtuneita vääryyksiä jäädä vatvomaan, vaan olisiko syytä vaan antaa anteeksi ja mennä eteenpäin. Hyvä terapia antaa siihen keinoja.