G: Pahin asia jonka olet salannut vanhemmilta nuoruudessasi?

Meinasin hukkua,

ulkopuolinen pelasti. En kertonut, koska olin 14 v. ja änkyrähumalassa. Vanhemmat eivät tiedä vieläkään.

Se, että sairastin anoreksiaa. Mä en oikeasti tajua miten he eivät voineet nähdä miten sairas olin. Eivät tiedä siitä vielä tänäkään päivänä eikä siitä tiedä kukaan muukaan paitsi ex-mieheni. Näin jälkeenpäin olisin halunnut paljastua, koska minun suhteeni ruokaan on edelleen vääristynyt ja pyrin sen avulla kontrolloimaan elämääni jos tunnen muuten menettäväni kontrollin. Asia olisi voitu hoitaa silloin kuntoon. Nyt ei ole varaa eikä halua mennä kalliiseen terapiaan, jonka joutuisin pulittamaan omasta pussista.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 22:07"]

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 21:33"]

Valehtelin kavereille, että vanhemmat pahoinpiteli mua. Tein vasaralla mustelmia naamaan ja kroppaan. Vanhemmille väitin että olin kompastunut tai törmännyt oveen tai mitä milloinkin. En ole kertonut enkä kerro.

[/quote]

Miksi teit näin? Omassa nuoruudessani myös yksi kaveri väitti isänsä pahoinpitelevän, mutta jotenkin tuntui aina siltä, että hän keksi koko jutun. Ihmettelin silloin, miksi joku haluaa kertoa tuollaisia valheita vanhemmistaan.

[/quote]

Miksi teinit viiltelee? Miksi teinit haluaa huomiota? Olin äärimmäisen yksinäinen ja kaipasin huolenpitoa ja välittämistä. Vaikea sanoa mitään sen tarkempaa syytä. Nykyisin olen kuitenkin ihan ok aikuinen, enkä mikään sekopää. (Vaikka täällä vauvalla pyörinkin...)

Mullakin raiskaus teininä. Toinen vanhemmista jo kuollut, mutta enpä tuolle toisellekaan aio kertoa. Kun eivät pahaa oloa silloin huomanneet tai eivät tahtoneet huomata kannoin suruni yksin. Mitä sitä ahdistusta nyt enää toisen niskaan kaatamaan (liki 30 vuotta sitten tapahtunut). Minun osaltani mikään ei muuttuisi, syyllisyyttä vanhoista vanhemmuuden virheistä en halua aiheuttaa, ei niille nyt enää mitään voi. Joskus on tosiaan helpompi olla tietämättä. Itsekään en halua asiaa enää kaivella.

Samanikäinen ex-poikaystäväni raiskasi minut kun olin 18, en kertonut vanhemmilleni enkä edes ystävilleni. Viikkoa myöhemmin mursin häneltä "vahingossa" ranteen vasaralla. Ei tehnyt koskaan rikosilmoitusta.

Nyt jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt ilmoittaa poliisille, sillä tyyppi voi olla vaaraksi muille.

Olin raskaana poikaystävälleni joka käytti henkistä- että myös fyysistäväkivaltaa minuun. Häpesin niin paljon itseäni etten kertonut, enkä kerro vieläkään.

Raiskaus minullakin, naapurin ukko asialla. Olin tiedoton, en muista itsekään yhtään mitään. En kehdannut kertoa asiasta, koska olin itse lähtenyt vapaaehtoisesti hänen luokseen jatkoille kaveriporukassa. Yksin vain löysin itseni hänen sängystään aamulla ilman alkkareita enkä ollut juonut kuin pienen lasillisen konjakkia. Ehkä siinä oli seassa jotakin lääkettä. En kerro ikinä, olen jo yli 40.

Itsetuhoisuudesta en kertonut. En viiltelystä enkä itsemurhatoiveista tai -yrityksistä. Jälkeenpäin äiti on saanut kuulla vain sen, että koin masennusta ja salasin sitä. Ei tiedä kaikista teoista.

Anoreksia, masennus ja itsetuhoisuus. Eivät tiedä totuutta edelleenkään, naureskelevat tosin vieläkin hassulle "vegaanikokeilulleni" ja "vähän hankalalle murrosiälleni".

menetin neitsyyteni yhdelle kuuluisalle/julkkikselle, vaikka luulivat, että menetin sen 21-vuotiaana ihan ns.tavalliselle miehelle. Olin 19, kun se julkkis iski mut :D

Se että minua lapsena hyväksikäytti mummoni mies, kenen kanssa vanhempani tulevat vieläpä hyvin toimeen. Tuskinpa tulen koskaan kertomaan asiasta. Ja se että 14-vuotiaana tein kiljua omassa vaatekaapissani.

Se että minua lapsena hyväksikäytti mummoni mies, kenen kanssa vanhempani tulevat vieläpä hyvin toimeen. Tuskinpa tulen koskaan kertomaan asiasta. Ja se että 14-vuotiaana tein kiljua omassa vaatekaapissani.

Minulla myös hyväksikäyttö, sukulaismies. En ole kertonut enkä kerro.

Meitä on aika paljon :(

Masennus, ahdistuneisuus, itsetuhoisuus, syömishäiriö. Itsemurhayritys. Asioita, joista en tule koskaan kertomaan.

Myös ulkomaanreissu alaikäisenä on sellainen josta eivät vieläkään tiedä.

Tein abortin 18-vuotiaana. Aamulla sairaalaan ja päivällä kotiin. Omassa huoneessa veriset klimpit valui pitkin lattioita kun en ollut kunnolla tyhjentynyt sairaalassa. Se oli siis lääkkeillä tehty abortti joten pääsin samanapäivänä kotiin.

En ole katunut aborttia koskaan.

Miksi ette kerro raiskauksista ja hyväksikäytöistä? Minua on isä hyväksikäyttänyt, ja en kyllä lapsena uskaltanut puhua vielä asiasta, mutta aikuisena kerroin tämän äidilleni. Se ei ollut helppoa kuultavaa äidinkään kannalta eikä asialle voinut enää mitään jälkikäteen, mutta asiasta kertominen ja puhuminen oli hyvä juttu.

Nuoruudessa pitkään jatkunut koulunkiusaaminen, joka ajoi mut hulluuden partaalle.. Nyt aikuisena käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Luulevat että käyn töissä vaikka olen ollut työtön jo 3vuotta kun nuppi ei yksinkertaisesti kestä. Paniikkihäiriöitä, ahdistusta, pelkoa ja itseinhoa. 

Terkut vaan ex luokkalaisille.. Kiva tietää että teillä menee hyvin ja menette elämässä eteenpäin. 

Olen sairastanut bulimiaa 12-vuotiaasta saakka. Yhdessä vaiheessa lopetin lukion n. puoleksi vuodeksi enkä mennyt yo-kirjoituksiin joiden osallistumismaksut vanhempani olivat jo maksaneet. Myöhemmin kyllä menin takaisin ja pääsin ylioppilaaksi. Lisäksi kannabiksen kokeilu muutaman kerran, itse en pidä mitenkään pahana asiana mutta tiedän että vanhemmilleni olisi suunnilleen saman tasoinen juttu kuin suonensisäisten huumeiden käyttö.

Vaikea masennus 13-vuotiaana. En oikeastaan olisi salannut asiaa, mutta en osannut siitä oikein kertoakaan ja he eivät sitä itse ymmärtäneet - tuohon aikaan masennusta ei vielä oikein mielletty sairaudeksi. Syömisongelmat parikymppisenä. SI (viiltely) kausiluontoisesti 20-vuotiaasta eteenpäin. SI:stä he kuulivat myöhemmin vahingossa, tosin viimeisimmästä kaudesta - kolmekymppisenä - eivät tiedä mitään.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 12:55"]Miksi ette kerro raiskauksista ja hyväksikäytöistä? Minua on isä hyväksikäyttänyt, ja en kyllä lapsena uskaltanut puhua vielä asiasta, mutta aikuisena kerroin tämän äidilleni. Se ei ollut helppoa kuultavaa äidinkään kannalta eikä asialle voinut enää mitään jälkikäteen, mutta asiasta kertominen ja puhuminen oli hyvä juttu.

[/quote]

Itse olen puhunut miehelleni hyväksikäytöstä. Tapahtumista oli tuolloin jo 20 vuotta. Helpotti vielä noinkin pitkän ajan jälkeen itseäni, ja auttoi myös miestä ymmärtämään minua paremmin. Nuorempana vähättelin asiaa defensiivisesti, ehkä tekijän nuoruuden (5v itseäni vanhempi) ja "lievien" tekojen vuoksi (yhdyntöjä ei ollut).