Kiusatuksi tuleminen tuhoaa koko elämän loppuiäksi

AI, ei tuhonnut mua. Haha! Siitäs saivat.

Ei tuhonnut muakaan.

Ei sun ole pakko tuohon alistua. Vaihda mantraa. Ei ikinän sijasta ala hokea itsellesi, että kelpaat kyllä, kelpaat kyllä. Ja mitä väliä, vaikket kelpaisikaan, itseäsi vartenhan sinä elät, et muita!

Minua kiusattiin 12 vuotta peruskoulussa ja lukiossa, sekä avoimen väkivaltaisesti että verbaalisesti että syrjimällä jä eristämällä. Tokihän se pitkäksi aikaa epävarmaksi ja vainoharhaiseksi. Kolmikymppisenä tajusin, että muilla ei ole väliä eikä mun tarvi kellekään kelvata.  Ja katso: nautin työstäni, olen ammatissani kermaa ja mulla on hyvä perhe ja pari ystävää. Nyt kelpaisin kelle vaan, mutta olen aika valikoiva.

Nykyään mä päätän itse

Mikä saa muut ihmiset kelpaamaan? Mitä hienoa niissä on? Varsinkin niissä kiusaavissa paskoissa? Ei niissä ole mitään ihmeellisiä ominaisuuksia, jotka sinusta puuttuisi. Pientä vaihtelua on, mutta suurin osa ihmisistä ei ole mitään ihmeellisen hyviä tai hienoja. Niillä on vain kovempi itseluottamus. Koita ajatella sitä.

Toipuminen vie aikaa, ja vaatii aika rankkaa prosessointia, mutta sä olet sen arvoinen. Mä lupaan, että olet. :) Se et ole varmaankaan kiusannut ketään tai muuttanut toisen elämää helvetiksi huvin vuoksi. Sä olet parempi kuin ne.

Nyt seis. Sinä itse päätät oletko hyvä vai et. Ei kukaan muu. Nenä pystyyn ja muista että sinä pystyt vaikka mihin. Meidän jokaisen on itse nostettava itsetuntoamme ja arvostettava itteämme. Ole ylpeä ittestäsi ja vähät välitä siitä mitä muut sanoo tai muka ajattelee. Olet upea ihminen.

Se nyt vähän riippuu. Kiusatuksi tuleminen on rankkaa, sitä ei voi kieltää. Varmasti jonkinlaisen ikävän jäljen se jättää. Kuitenkin jos kiusatulla on kotona asiat kunnossa ja edes joku kaveri, on hyvät mahdollisuudet, että kiusaaminen ei romahduta hänen koko itsetuntoaan, vaan hän kykenee ikävistä muistoista huolimatta siirtymään elämässä eteenpäin.

Minua kiusattiin koulussa ja kotona. Siis oma isä kiusasi ja yrittää edelleen kiusata.

koulukiusaaminen ei ole mitään siihen verrattuna että ei kelpaa edes omalle isälle.

vasta nyt 25- vuotiaana olen tajunnut isäni vaikutuksen itsetuntoni. Olen vielä katkera mutta olen päättänyt että se ukkohan ei minua lannista! Pääsen siitä yli ja unohdan. 

ei kannata jäädä menneeseen kiinni. Jos joku on kiusannut niin se on halunnut purkaa vain omaa pahaa oloaan sinuun. Silloin on tyytymätön itseensä koska ei itseensä tyytyväinen halua muille pahaa. 

Ei tuhoa. Mutta jos uskot, että sinun elämäsi se on tuhonnut loppuiäksi, uskomuksestasi kyllä tulee itseään toteuttava ennuste, koska et henkisesti salli itsellesi toipua. Ihmiselle aika pitkälti varsinkin noissa henkisissä asioissa tapahtuu juuri niin kuin hän itse uskoo. JOten kannattaa valita erilainen uskomus kuin että elämäsi on tuhoutunut loppuiäksi.

Kerron vielä esimerkin omasta elämästäni. Minäkin olin rankasti koulukiusattu koko kouluiän. Minusta tuli sen myötä arka, säikky ja paniikkihäiriöinen. Minä en oikeastaan syyttänyt edes kiusaamista tai kiusaajia, vaan uskoin vaan luonnostani olevani sellainen "luuseri" ja vihasin itseäni vähintään yhtä paljon kuin kiusaajia. Joskus ajattelin jopa kiusaamisen olevan ymmärrettävää, koska olen niin nolo ja outo. Ja ihmiset aikuisenakin tosiaan vieroksuivat minua, minkä otin aina uudeksi todisteeksi siitä että olen todella outo ja loppuiäksi yksinäisyyteen tuomittu.

Lopulta lähes kolmikymppisenä kuitenkin tajusin, ettei minussa mitään sellaista kelpaamisen estävää leimaa ole, paitsi se, että käyttäydyn niin varautuneesti ja epävarmasti kielteisten uskomusteni takia. Esim. olin koko ajan varuillani loukkausten varalta, välttelin ihmisiä, oletin ettei kukaaan pidä minusta ja siksi olin itsekin kylmä heitä kohtaan. Päätin kokeilla, että entä jos alkaisinkin uskoa, että olen omana itsenäni ihan ok, ja että ei niillä muilla ole mitään erityistä minua vastaan. Tämän myötä aloin käyttäytyä vapautuneemmin ja seurallisemmin ja kas, aloinkin saada myönteisiä kokemuksia ihmiskontakteista ja saada kavereitakin. Hyväksytyksi tuleminen lisäsi itsevarmuutta kaikissa asioissa, mistä seurasi kaikenlaista hyvää esim. työelämässä. 

Ei se välttämättä tuhoa ihmistä, mutta kiusatun ajatukset itsestään ja maailmasta voivat olla niin vääristyneitä, että hänen on hankala selvitä itsensä ja muiden kanssa. Kun ne ajatuslukot saadaan purettua, alkaa elämä näyttää jo paljon valoisammalta. Sitä tajuaa, ettei vika ollut itsessä vaan ympäristössä, ja alkaa nähdä ne kiusaajatkin vaan ihan ihmisinä, joilla on omat paskamaiset piirteensä ja vaikeutensakin, eikä ne enää näytä sellaisilta pahuuden arkkityypeiltä, joilla on valtaa itseen. On ihan eri asia katsoa sitä kiusaajaa säikkynä ja odottaen että milloin se taas keksii jonkun vittumaisen tempun, kuin katsoa sitä ihmistä ja ajatella, että sulla on luonnehäiriö, ja sinä se tässä olet se, jona pitäis juosta terapeutilla miettimässä, mikä sun kohdalla meni vikaan että kasvoit noin kieroon. Se viha häviää ja jää vaan sellainen tympeä paskanmaku suuhun siitä ihmisestä,  eikä se enää vaivaa omaa elämää samalla lailla.

Aika ja terapia korjaa haavoja. Myös se että tekee asioita ja onnistumisten kautta saa minäkuvaa eheytettyä. Voimia sinulle! Sinä onnistut ja voit tulla onnelliseksi ja tyytyväiseksi elämääsi vielä!

Kyllä siitä sellainen arkuus ja epävarmuus jää loppuiäksi. Halusi tai ei. En enää mitenkään kiusaamisia muistele tai ajattele mutta huomaan selvästi olevani arempi ja epäluuloisempi ihmisiä kohtaan vielä vuosikymmenienkin jälkeen.

Rystysillä punnertajia kiusataan muita vähemmän.

Kyllä sinä kelpaat. Kiusatuksi joutuminen jättää aina pitkäkestoisia ja jopa lopullisia jälkiä persoonallisuuteen. Voit kuitenkin itse vaikuttaa siihen, millaisiksi nuo jäljet kehittyvät. Ihminen, joka jatkaa kiusaamista, vaikka hänelle on kerrottu kuinka kohde kokee hänen käytöksensä, on yksiselitteisesti paha ja mieleltään sairas ihminen. Kiusaajat ovat idiootteja. Hankkiudu heistä eroon kertomalla kiusaamisesta niille, joilla on valtaa kiusaajiin nähden (opettajat, esimies, työsuojelupäällikkö, lastensuojelu, poliisi - mikä nyt ympäristösi onkaan). Ihan hyvin voit sivulauseissa ja muissa sopivissa tilanteissa kertoa muillekin millaisia ihmisiä kiusaajasi ovat: 'Matti tosiaan osaa hyvin aikatauluttaa projektin, mutta olen huolissani hänen tavastaan puhua epäkunnioittavasti muista ihmisistä.' Jos muu ei auta, muuta / vaihda työpaikkaa tai koulua.

Se, joka kiusaa, on epänormaali. Taistele - laillisin keinoin - oikeudestasi tulla kohdelluksi normaalisti, kunnioituksella.

Jos kiusaaminen vaivaa sinua vielä sittenkin, kun olet hankkiutunut siitä eroon, hae apua vaikkapa terapiasta.

Onnistut kyllä luomaan itsellesi hyvän elämän. Taistele. Olet hyvän elämän arvoinen.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 09:44"]

koulukiusaaminen ei ole mitään siihen verrattuna että ei kelpaa edes omalle isälle.

[/quote]

Pahinta on kun ei kelpaa vanhemmilleen ja sen LISÄKSI kiusataan koulussa koko peruskoulun ja vielä jopa lukionkin ajan.

Kiusaajat ovat alinta ihmisroskaa mitä maapallolta löytyy.

[/quote]

Tuo ei ole totta kaikkien kohdalla. Arkuudelle ja epävarmuudelle voi tehdä jotain, jos haluaa.

[/quote]

Osaatko kertoa vinkkejä mitä? Haluaisin eroon näistä ominaisuuksista ainakin jonkin verran...

Minua entinen koulukiusaaja pyysi kylään. Olin todella kummissani pyynnöstä ja kieltäydyin kohteliaasti. Miksi ihmeessä minun olisi pitänyt viettää aikaa kiusaajan kanssa jos voin viettää sitä ystävieni kanssa? Meillä kun sattuu olemaan käytössä vain rajallinen määrä aikaa.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 10:59"]

Kyllä siitä sellainen arkuus ja epävarmuus jää loppuiäksi. Halusi tai ei. En enää mitenkään kiusaamisia muistele tai ajattele mutta huomaan selvästi olevani arempi ja epäluuloisempi ihmisiä kohtaan vielä vuosikymmenienkin jälkeen.

[/quote]

Tuo ei ole totta kaikkien kohdalla. Arkuudelle ja epävarmuudelle voi tehdä jotain, jos haluaa.

Eikä tuhoa. Viha on energiaa jonka voi käyttää menestymiseen. Menestys on paras kosto!