minun tarina

Minulla on ollut melko rikkonainen lapsuus äiti-ja isäpuolineen, joista osa on ollut väkivaltaisia. Omat vanhempani erosivat erittäin riitaisasti kun oli 5- vuotias, sitä ennen todistin useamman kerran perheväkivaltaa vierestä katsoen. Hyvä että erosivat kun eivät yhdessäkään voineet olla, vaikka sitä salaa lapsena toivoinkin.  Alkoholilla oli suuri merkitys riitojen synnyssä ja elämän rikkonaisuudessa. Vanhempieni eron jälkeen seurasi kova taistelu kuka saa huoltajuuden ja vahvempi voitti. Muutimme satojen kilsojen päähän toisesta vanhemmasta osasta sisaruksistani, ikävä oli hirmuinen

Muutama vuosi kului siellä asuessa.. Jouduin jo lapsena (9v) ottamaan paljon vastuuta veljestäni ja kodinhoidosta vanhempani alkoholiongelman takia. Myöhemmin kuvioihin tuli uusi puoliso joka oli alkuun ihan mukava mutta yhteenmuuton jälkeen aina kun he joivat viikonloppuisin alkoholia alkoivat tappouhkaukset ym..

Tuossa osa kokemastani lapsuudesta. Samantyyppinen meininki jatkui siihen saakka kunnes muutin pois kotoa, jonka jälkeen toinen vanhemmistani soitteli syyllisti minua kaikesta mikä milloinkin meni hänen omassa elämässään pieleen.

Tänä päivänä kaikki on onneksi ok. Molemmat vanhemmat ja minä elämme kaikki onnellisissa parisuhteissa.

Olen nyt vanhempana alkanut miettimään näitä asioita enemmän kun omat lapset ovat tuon ikäisiä. Itse olen pyrkinyt tekemään kaiken mahdollisimman oikein ja lasten ehdoilla koska omatuntoni ei sallisi muuta. 

Olen kokenut myös jonkinverran koulu/työpaikkakiusaamista johtuen siitä etten ole osannut pitää puoliani ja osaltaan siksi etten ole suostunut kiusaamaan muita. Olen myös miettinyt syytä siihen miksi minun on vaikea päästä osalliseksi ryhmiin. Olen aina kärsinyt kovasta esiintymispelosta ja koululuokkaan tai ryhmän eteen meneminen aiheuttaa rytmihäiriöitä.

Tulipas varmaan melko sekava kirjoitus, mutta toivottavasti joku saa kiinni mitä kerron. Olisi kiva kuulla jos jollain ollut vähän vastaavanlainen tausta, miten se on vaikuttanut myöhempään elämään.