Voiko pettämisestä koskaan päästä yli ja jatkaa suhdetta?
Tapasin puoli vuotta sitten miehen, kyseessä piti olla aluksi vain seksisuhde. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja tunteita tuli mukaan molemmin puolin, vaikka kumpikin oli sanonut ettei seurustelumielellä olla liikkeessä.
Itse tajusin pari kuukautta tapaamisen jälkeen, että haluan seurustella. Mies tarvitsi aikaa vielä, mutta sovittiin ettei olla enää muiden kanssa ja tutustutaan vielä ennenkuin virallistetaan juttu. Itseäni tämä vaivasi, koska en haluaisi mitään epämääräisiä juttuja. Mies kuitenkin aneli että annan aikaa kun hän ei minua halua menettää.
Ja ongelmiahan tästäkin tuli: sain kuulla, että mies oli bileissä nuollut toisen naisen kanssa ja kyseinen nainen myös imi miehen kaulaan fritsuja. Pahinta on, että olin itse sairaalassa kun tämä tilanne sattui, ja mieheltä tuli silloin "haluisin olla siel sun tukena" - viestejä.
Mies ensin kielsi asian, mutta kun painostin kertomaan niin myönsi. Itki ja oli katuvainen ja sanoi että nyt tajusi että haluaa juuri minut.
Mies on alusta asti ollut tosi huolehtiva ja haluaisi olla kanssani joka päivä, mutta en vain voi unohtaa tota paskaa tekoa.
Hetkittäin nauramme ja hempeilemme enkä edes muista koko asiaa, mutta yhtäkkiä voin suuttua ja raivo oikein hyökyy ylitseni. Riitelemme vain tästä, mies anelee minua unohtamaan ja että haluaa muuttua vuokseni mutta en vain luota enää :(
Kokemuksia, voiko tästä päästä yli? Mies on sinkkuna muutenkin ollut aika pelimies ja käy edelleen usein bileissä ja baareissa. Oli myös tykännyt tämän kyseisen muijan kuvista pettämisen jälkeen.
Kommentit (7)
Jos ei ole uskovainen, niin pääsee.
Oisko jotain vinkkejä millä voisin käsitellä asian niin ettei se tulisi enää mieleen niin tunteikkaasti joka kerta? Tiedän että se rasittaa miestäkin kun lupaan yrittää unohtaa asian ja palaan siihen joka kerta... Vai onko aika ainoa mikä auttaa?
Oon niin monta kertaa päättänyt että etsin "paremman" miehen, mutta ikävöin tätä nykyistä joka sekunti kun ei olla yhdessä ja meidän kemiat pelaa niin uskomattomasti yhteen :(
Ap
Kun ei usko satuolentoihin, niin tuollaisesta pääsee yli aivan vaivattomasti ja vielä kaikesta paljon pahemmastakin. Se ratkaisu. Mutta jos satuolennot ovat sekoittaneet päät, niin silloin sitä voi turhaa funtsailla kaikenlaista.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 06:06"]
Jos ei ole uskovainen, niin pääsee.
[/quote]mites uskovaisuus siihen liittyy???
Samaa ajattelin. Luuletteko etteivat uskovaiset ole koskaan hairahtaneet mihinkaan? Uskovaisuus tarkoittaa sita, etta uskomme Jeesukseen, ei sita etta olemme yli ihmisia ja etta virheita, jopa pettamisia, ei koskaan tapahdu.....myos uskovaiset erehtyvat. Joskus vain erehtymisella on kova hinta.....toivottavasti ap loydat rauhan.
minä en päässyt, tuo riippuu aivan ihmisestä. Jos olet luonteeltasi epävarma ja mietit asiaa usein, jäät luultavasti kiinni katkeruuteen.
Enkä tiedä kannattaako sinun jatkaakaan, ei mies kovin luotettavalle kuulosta. Itse ottaisin turvallisemman vaihtoehdon, erota ja etsiä mies joka haluaa sitoutua ja pystyy siihen, ilman ees taas venkoiluaikoja :)