Mitä tehdä kun suurmaanomistaja hoitaa yksityistietä itsevaltaisesti muita kuulematta? Tiekuntaa ei halua perustaa.
Onko mitään tehtävissä, kun päättyvää yksityistietä, jonka varrella lomakiinteistöni sijaitsee, itsevaltiaan ottein hoitaa eniten maata alueella omistava kiinteistönhaltija? Ei halua perustaa tiekuntaa, tiekunnan perustamiseen tarvittaisiin tietääkseni yksimielisyys tulevien tieosakkeiden puolelta. Toimii omavaltaisesti muiden toiveita kuuntelematta, esimerkiksi väärin toteutetut (ja tarpeettomat) tienpientareiden niitot. Emme voi saada kunnanavustusta tien korjaukseen koska ei tiekuntaa, jne. Tietääkö kukaan onko mitään tehtävissä? Tuntuu oudolta että yksi voi tänä päivänä sanella asiat. Tie kulkee osin omallakin kiinteistölläni.
Kommentit (60)
Juuri ap:n kaltaisten riitelijöiden vuoksi ei kannata perustaa tiekuntaa, vaan hoitaa tie itse omaan laskuun. Mökkiläinen kun valittaa sillä yhden tieyksikön oikeudellaan kaikista tarpeellisista toimista ja laskuista.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että trolli tai mielensäpahoittaja (vihaan tuota sanaa, mutta en nyt keksi muutakaan). Miksi sinua haittaa se, että yksi tyyppi vetää koko pientareen sileäksi, jotta jokainen tienkäyttäjä näkee paremmin ja vältytään onnettomuuksilta. Siksikö kun sinulta ei ole kysytty ja et saa silloin pitää valtaa omissa käsissäsi? Eikös se ole hyvä, että joku ne pientareen kasvit hoitaa ennen kuin ajetaan lasten ja eläinten päältä.
Eihän niitä lumiakaan siirretä pientareelta pois?
Onpas täällä huvittavan aggressiivista porukkaa ja jokapaikan 'tietäjää'. No, jossakinhan teidänkin pitänee päästellä höyryjä. Ei se minua haittaa, olisipa vain mukana tietoa yhtä määrin kuin tätä 'huutoa' :D Mutta kun ei niin ei. Tyhjä astia kumisee. Vai käynkö itse sittenkin 'keskustelua' muutaman trollaajan kanssa..? :D
Kyse on tosiaan päättyvästä, yksisuuntaisesta pikkutiestä, jolla autoja ajaa noin kerran päivässä jos sitäkään ja silloinkin yleensä vain yhteen suuntaan. Kahteen suuntaan ei edes mahdu yhtäaikaa. Nokkakolareilta on silti vältytty, sillä liikennettä ei vain ole. Ihmisiäkään ei kävelyillä tms tiellä näe sillä meitä on niin vähän ja kyseessä on päättyvä tie; yksikään eläinkään ei ole vastaan tullut eikä jäänyt ainakaan tielle raadoksi asti makaamaan niiden viidenkymmenen vuoden aikana, joita olen täällä isoisovanhempieni entisellä torpalla - torpanoikeudella aikoinaan perustettu ja omaksi sittemmin lunastettu - aikaani viettänyt, ja tietä outoinakin aikoina ajanut, joten eläimiäkään ei tiellä haitoiksi asti tiellä voi väittää kulkevan. Niittäminen on siis TURHAA ja lähinnä HAITALLISTA luonnon kannalta JUURI TÄÄLLÄ. Valtatiet ovat asia erikseen.
Tässä Tiehallinnon tutkimusraportti niitoista pientareilla - vaikka sen päätarkoitus on tehdä valtateiden tienpientareiden niittäminen tieteellisin perustein oikein, siinä sivutaan myös tällaisten piskuisten teiden hoitoa, missä niitto pitäisi - jos edes tarpeen - tehdä vain kerran kesässä, mieluiten aikaisintaan elokuussa, ja niittojäte pitäisi kerätä pois. Lupiinin osalta niitto pitäisi tehdä ennen kuin se siementää SIELLÄ MISSÄ SITÄ ON. https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf
Kannattaa lukea niin saa ne omat tiedot ajan tasalle.
Em. edellytykset/ohjeet/tarpeellisuuden huomiointi on täysin unohtunut tässä tapauksessa. Juttelin ainoan tiellä vakituisesti asuvan asukkaan kanssa, ja hän oli kanssani täysin samaa mieltä. Niitto on turha, ruma ja haitallinen, eikä mitään etukäteistietoa tai keskustelua asiasta käyty hänenkään kanssaan - ja hän sentään asuu täällä vakituisesti.
Mistään ei oikein käy ilmi, voidaanko tiekunta perustaa, jos joku tämmöinen isoin omistaja sitä vastustaa. Vastustuksen merkitystä ei kirjoiteta auki missään. Toivottavasti voisi perustaa kuten moni täällä ilmoittikin tietävänsä. Maksu ei minua haittaa - täällä tuntuu keskustelemassa olevan pihiä porukkaa joka puhuu vain rahasta - minusta se on pientä asioiden hoitamisesta jatkossa demokraattisesti. Joskin, isoilla maanomistajilla on tietenkin keinonsa painostaa muita, oli tiekunta tai ei.
Ja tosiaan, tarkennukseksi, omistan osan tiestä ja siihen on muilla tieoikeus, ja minulla samoin muihin osiin tietä tieoikeus - tiellä on siis monta omistajaa, se ei kulje yhden mailla vaan useiden kiinteistöjen läpi. Oikeudet ovat hyvin vanhaa perua.
Minusta on sinänsä outoa täällä esitetty näkemys, että kyse on heti 'riidasta' jos yrittää keskustella asioiden tekemisestä toisin ja on jostakin eri mieltä. Ehkäpä tämmöinen näkemys kertookin eniten kertojastaan?
Vierailija kirjoitti:
Yksityistietoimitusta voi hakea yksittäinen tien osakas mutta tässä tapauksessa toimituksen kulut maksaa kyseinen osakas.
Kiitos! Koin että tämä ei suoraan käynyt ilmi asiaa koskevista ohjeista. Täytyypä pistää asia vireille. -ap
Vierailija kirjoitti:
No niität oikeaan aikaan omaan laskuusi.
Toisen kiinteistöillä ei saa ilman maanomistajan lupaa niittää, vaikka tämä suurmaanomistaja toki niin on tehnytkin. Itse en ajatellut kuitenkaan ryhtyä laittomuuksiin - ja toisaalta niittämisen tarvetta ei oikeasti ole. -ap
Vierailija kirjoitti:
Ja paljonko tyyppi on velottanut APlta niistä pientareiden niitoista?
Itse asiassa hänellä ei ole oikeutta niittää muiden kiinteistöjen alueilta ilman maanomistajan lupaa, joten kaipa häneltä voisi vaatia vahingonkorvausta - eli rahaliikenne kulkisi tässä kyllä toiseen suuntaan, kuin ehdottamasi.
Voin poimia omenat tontiltasi luvattasi ja pitää ne itselläni, paljonko olet minulle sen jälkeen mielestäsi velkaa? -ap
Maajussin armoilla kirjoitti:

?
Vierailija kirjoitti:
Taasko joku mökkiläinen joka nillittää siitä kun paskaheinät niitetään tien reunasta ILMAISEKSI?
Lue vaikka Tiehallinnon tutkimus asiasta https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf niin ehkä ymmärrät. Tieto lisää...niin, tietoa. Suosittelen. Siis tietoa noin yleensäkin ottaen :D -ap
Maajussin armoilla kirjoitti:
Onpas täällä huvittavan aggressiivista porukkaa ja jokapaikan 'tietäjää'. No, jossakinhan teidänkin pitänee päästellä höyryjä. Ei se minua haittaa, olisipa vain mukana tietoa yhtä määrin kuin tätä 'huutoa' :D Mutta kun ei niin ei. Tyhjä astia kumisee. Vai käynkö itse sittenkin 'keskustelua' muutaman trollaajan kanssa..? :D
Kyse on tosiaan päättyvästä, yksisuuntaisesta pikkutiestä, jolla autoja ajaa noin kerran päivässä jos sitäkään ja silloinkin yleensä vain yhteen suuntaan. Kahteen suuntaan ei edes mahdu yhtäaikaa. Nokkakolareilta on silti vältytty, sillä liikennettä ei vain ole. Ihmisiäkään ei kävelyillä tms tiellä näe sillä meitä on niin vähän ja kyseessä on päättyvä tie; yksikään eläinkään ei ole vastaan tullut eikä jäänyt ainakaan tielle raadoksi asti makaamaan niiden viidenkymmenen vuoden aikana, joita olen täällä isoisovanhempieni entisellä torpalla - torpanoikeudella aikoinaan perustettu ja omaksi sittemmin lunastettu - aikaani viettänyt, ja tietä outoinakin aikoina ajanut, joten eläimiäkään ei tiellä haitoiksi asti tiellä voi väittää kulkevan. Niittäminen on siis TURHAA ja lähinnä HAITALLISTA luonnon kannalta JUURI TÄÄLLÄ. Valtatiet ovat asia erikseen.
Tässä Tiehallinnon tutkimusraportti niitoista pientareilla - vaikka sen päätarkoitus on tehdä valtateiden tienpientareiden niittäminen tieteellisin perustein oikein, siinä sivutaan myös tällaisten piskuisten teiden hoitoa, missä niitto pitäisi - jos edes tarpeen - tehdä vain kerran kesässä, mieluiten aikaisintaan elokuussa, ja niittojäte pitäisi kerätä pois. Lupiinin osalta niitto pitäisi tehdä ennen kuin se siementää SIELLÄ MISSÄ SITÄ ON. https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf
Kannattaa lukea niin saa ne omat tiedot ajan tasalle.Em. edellytykset/ohjeet/tarpeellisuuden huomiointi on täysin unohtunut tässä tapauksessa. Juttelin ainoan tiellä vakituisesti asuvan asukkaan kanssa, ja hän oli kanssani täysin samaa mieltä. Niitto on turha, ruma ja haitallinen, eikä mitään etukäteistietoa tai keskustelua asiasta käyty hänenkään kanssaan - ja hän sentään asuu täällä vakituisesti.
Mistään ei oikein käy ilmi, voidaanko tiekunta perustaa, jos joku tämmöinen isoin omistaja sitä vastustaa. Vastustuksen merkitystä ei kirjoiteta auki missään. Toivottavasti voisi perustaa kuten moni täällä ilmoittikin tietävänsä. Maksu ei minua haittaa - täällä tuntuu keskustelemassa olevan pihiä porukkaa joka puhuu vain rahasta - minusta se on pientä asioiden hoitamisesta jatkossa demokraattisesti. Joskin, isoilla maanomistajilla on tietenkin keinonsa painostaa muita, oli tiekunta tai ei.
Ja tosiaan, tarkennukseksi, omistan osan tiestä ja siihen on muilla tieoikeus, ja minulla samoin muihin osiin tietä tieoikeus - tiellä on siis monta omistajaa, se ei kulje yhden mailla vaan useiden kiinteistöjen läpi. Oikeudet ovat hyvin vanhaa perua.
Minusta on sinänsä outoa täällä esitetty näkemys, että kyse on heti 'riidasta' jos yrittää keskustella asioiden tekemisestä toisin ja on jostakin eri mieltä. Ehkäpä tämmöinen näkemys kertookin eniten kertojastaan?
Eli autotko kasaantuvat sinne tien perälle, kun toiseen suuntaan sieltä ei ajeta?
Kyllä nyt haisee vahvasti, että olet ap itse se syy, miksei kukaan halua tiekuntaa, jossa sinä olet vänkäämässä. Ihmisillä on kai parempaakin tekemistä.
Maajussin armoilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja paljonko tyyppi on velottanut APlta niistä pientareiden niitoista?
Itse asiassa hänellä ei ole oikeutta niittää muiden kiinteistöjen alueilta ilman maanomistajan lupaa, joten kaipa häneltä voisi vaatia vahingonkorvausta - eli rahaliikenne kulkisi tässä kyllä toiseen suuntaan, kuin ehdottamasi.
Voin poimia omenat tontiltasi luvattasi ja pitää ne itselläni, paljonko olet minulle sen jälkeen mielestäsi velkaa? -ap
Itse asiassa lainsäädäntö menee niin, että jos jossain on tierasitus, sentin on oikeus siellä pitää JA pitää turvallisena ja ajokuntoisena - eli näköä haittaavat pientareet saa niittää. Siitä pientareelta saa jopa kaataa puun, jos se on merkittävästi haitaksi tien käytölle. MUTTA sitä puuta ei saa viedä pois, vaan se pitää kaadettuns jättää maanomistajan noudettavaksi jos hän näin haluaa tehdä. Tuskin tuo suuröky niitä niitettyjä heiniä minnekään itselleen hamstraa?
Meillä on tieosuuskunta joka pitää tien kunnossa, eli yhteisesti hankitaan satunnaisesti lisää soraa tms mutta ei kyllä pidetä mitään kokouksia siitä, kuka saa niittää ja milloin. Sitä tehdään viitsimisen mukaan ja ollaan kiitollisia kun jlku on siihen ryhtynyt. 🤷
Vierailija kirjoitti:
"ja tarpeettomat) tienpientareiden niitot"
Et sinäkään paljon tunnu tietävän tien kunnossapidosta, kun tienpientareiden niittoa pidät tarpeettomana.
Ne yleensä niitetään useamman kerran kesässä ja ihan vain siksi, ettei onnettomuuksia tulisi, kun haittaavat autoilijan näkyvyyttä, jos eläin tai ihminen tulee puskasta.
Ja mitä tulee tiehen, miksi et itse hae tietoimitusta Maanmittaushallituksesta, vaan odotat valmista ja maksaa muutaman tonnin ja hakija maksaa.
Ja mitä tulee kunnan avustuksiin, niin niillä ei tietä kunnossapidetä, vaan menee lähinnä hallinnollisiin kuluihin esim. kirjanpitoon.
Olisi kiva tietää, kuinka monta sataa euroa maksat vuodessa tien käytöstä. Yksityisteistä kun maanomistaja voi periä maksun.
Esim tästä Tiehallinnon raportista voit sinäkin käydä päivittämässä omat tietosi niittämisestä ajan tasalle, näyt olevan perimätiedon (?) varassa: https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf
Olin siinä uskossa, että tiekunnan perustamiseen pitäisi olla tulevien osakkaiden yksimielisyys - siksi en ole sitä hakenut. Tämä 'tieto' olikin väärä, olenkin ajatellut hakea tiekunnan perustamista, maksu ei ole minulle ongelma (onneksi).
Yksityistien ylläpitoon ja kunnostamiseen voi hakea avustusta sekä valtiolta että kunnalta, eli tietosi on väärä, ehtona on tiekunnan olemassaolo, ks esim
https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset ja https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset
Yksityistie kulkee jokaisen kiinteistön läpi ja itse asiassa vähiten suurmaanomistajan omistamalla maalla, joten en tiedä kuka tässä perisi keneltäkin maksun ja siinä tuskin olisikaan järkeä. Kuten taisin jo alunperin myös kirjoittaa, tie kulkee siis omallakin maallani - kannattaa lukea tarkemmin niin ei mene kommentit ohi aiheen. -ap
Kyllä sieltä pientareelta niitetään myös kaikki pajun alut. Jos tietä ei koskaan niitetä niin ei mene montaa vuotta kun pajun oksat raapii autosi maalipinnan viiruille.
Onneksi ap ei olla samassa tienhoitokunnassa.
Trolololo-trollolo-trollolli-loo.
Trolololo-loo!
Hahahahaa!
Maajussin armoilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"ja tarpeettomat) tienpientareiden niitot"
Et sinäkään paljon tunnu tietävän tien kunnossapidosta, kun tienpientareiden niittoa pidät tarpeettomana.
Ne yleensä niitetään useamman kerran kesässä ja ihan vain siksi, ettei onnettomuuksia tulisi, kun haittaavat autoilijan näkyvyyttä, jos eläin tai ihminen tulee puskasta.
Ja mitä tulee tiehen, miksi et itse hae tietoimitusta Maanmittaushallituksesta, vaan odotat valmista ja maksaa muutaman tonnin ja hakija maksaa.
Ja mitä tulee kunnan avustuksiin, niin niillä ei tietä kunnossapidetä, vaan menee lähinnä hallinnollisiin kuluihin esim. kirjanpitoon.
Olisi kiva tietää, kuinka monta sataa euroa maksat vuodessa tien käytöstä. Yksityisteistä kun maanomistaja voi periä maksun.
Esim tästä Tiehallinnon raportista voit sinäkin käydä päivittämässä omat tietosi niittämisestä ajan tasalle, näyt olevan perimätiedon (?) varassa: https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf
Olin siinä uskossa, että tiekunnan perustamiseen pitäisi olla tulevien osakkaiden yksimielisyys - siksi en ole sitä hakenut. Tämä 'tieto' olikin väärä, olenkin ajatellut hakea tiekunnan perustamista, maksu ei ole minulle ongelma (onneksi).
Yksityistien ylläpitoon ja kunnostamiseen voi hakea avustusta sekä valtiolta että kunnalta, eli tietosi on väärä, ehtona on tiekunnan olemassaolo, ks esim
https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset ja https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset
Yksityistie kulkee jokaisen kiinteistön läpi ja itse asiassa vähiten suurmaanomistajan omistamalla maalla, joten en tiedä kuka tässä perisi keneltäkin maksun ja siinä tuskin olisikaan järkeä. Kuten taisin jo alunperin myös kirjoittaa, tie kulkee siis omallakin maallani - kannattaa lukea tarkemmin niin ei mene kommentit ohi aiheen. -ap
Niin. Ihan jokainen siitä maksaa, sen mukaan miten pitkää tieosuutta ja miten säännöllisesti sitä käyttää. Ihan riippumatta siitä kenen kaikkien maiden poikki se kulkee. Maa-alalle tie on "rasite" eikä se anna alennusta tiekunnan maksuista sille maa-alan omistajalle.
Maajussin armoilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"ja tarpeettomat) tienpientareiden niitot"
Et sinäkään paljon tunnu tietävän tien kunnossapidosta, kun tienpientareiden niittoa pidät tarpeettomana.
Ne yleensä niitetään useamman kerran kesässä ja ihan vain siksi, ettei onnettomuuksia tulisi, kun haittaavat autoilijan näkyvyyttä, jos eläin tai ihminen tulee puskasta.
Ja mitä tulee tiehen, miksi et itse hae tietoimitusta Maanmittaushallituksesta, vaan odotat valmista ja maksaa muutaman tonnin ja hakija maksaa.
Ja mitä tulee kunnan avustuksiin, niin niillä ei tietä kunnossapidetä, vaan menee lähinnä hallinnollisiin kuluihin esim. kirjanpitoon.
Olisi kiva tietää, kuinka monta sataa euroa maksat vuodessa tien käytöstä. Yksityisteistä kun maanomistaja voi periä maksun.
Esim tästä Tiehallinnon raportista voit sinäkin käydä päivittämässä omat tietosi niittämisestä ajan tasalle, näyt olevan perimätiedon (?) varassa: https://julkaisut.vayla.fi/pdf/3200985-v-niini.pdf
Olin siinä uskossa, että tiekunnan perustamiseen pitäisi olla tulevien osakkaiden yksimielisyys - siksi en ole sitä hakenut. Tämä 'tieto' olikin väärä, olenkin ajatellut hakea tiekunnan perustamista, maksu ei ole minulle ongelma (onneksi).
Yksityistien ylläpitoon ja kunnostamiseen voi hakea avustusta sekä valtiolta että kunnalta, eli tietosi on väärä, ehtona on tiekunnan olemassaolo, ks esim
https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset ja https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset
Yksityistie kulkee jokaisen kiinteistön läpi ja itse asiassa vähiten suurmaanomistajan omistamalla maalla, joten en tiedä kuka tässä perisi keneltäkin maksun ja siinä tuskin olisikaan järkeä. Kuten taisin jo alunperin myös kirjoittaa, tie kulkee siis omallakin maallani - kannattaa lukea tarkemmin niin ei mene kommentit ohi aiheen. -ap
Melko käsittämätöntä että teidän yksittäistie kulkee vähiten "suurmaanomistajan" mailla.
Tiekunta perii yksikkömaksut kaikilta, mutta maksu voidaan vaihtaa myös vaikkapa sen surkutilallisen työhön.
Jos olisit osakkaana jossain toimivassa tiekunnassa, niin tietäisit käytännöt ehkä paremmin.
Useimmiten ongelmana ns. Ökymökit, niiden vuokraustoiminta, ulkopuolisten tahojen tienkäyttö, rakentaminen ja toiminta joka sisältää raskasta liikennettä kelirikkoaikaan eikä tienvarsien niitot tms.
Voi jeesus sentään, mitä puunhalaajia maailmassa on natkuttamassa muille.
Ketä kiinnostaa jonkun mökkitien ”oikea-aikainen” niitto?
Jos olisit samassa tiekunnassa kanssani, niin vetäisin ihan piruuttani glyfosaatilla koko tien ja sen sen pientareet viisi metriä reunoista.
Ei kukaan voi olla tuollainen
Yksityisteiden tärkein ominaisuus on olla mahdollisimman tasainen ja sileä ilman kuoppia, vesiuria ja nimismiehenkiharoita. Niittykasvien kanssa voit pelleillä tontillasi
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus sentään, mitä puunhalaajia maailmassa on natkuttamassa muille.
Ketä kiinnostaa jonkun mökkitien ”oikea-aikainen” niitto?
Jos olisit samassa tiekunnassa kanssani, niin vetäisin ihan piruuttani glyfosaatilla koko tien ja sen sen pientareet viisi metriä reunoista.Ei kukaan voi olla tuollainen
Yksityisteiden tärkein ominaisuus on olla mahdollisimman tasainen ja sileä ilman kuoppia, vesiuria ja nimismiehenkiharoita. Niittykasvien kanssa voit pelleillä tontillasi
On tiekunnissa muitakin "arvoja".
Tiekunnan perustamisen ohella tarvitaan pankkitiliä, toiminnantarkastajaa, kokoustamista, kokouksista ilmoittamista, mahdollista uudelleenyksiköintä jne.
Laskua alkaa tulla kaikille. Suurtilallinen, joka ei asu tilalla, joutuu vastaisuudessa maksamaan vähintään arvonlisäveron verran enemmän tien ylläpidosta kuin tähän asti.
Tästä päästään siihen, että onko velvoitteet kohtuulliset.