Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, joilla ei ole yhtäkään ystävää eikä kaveria?
19.07.2021 |
Tajusin hetki sitten, kuinka yksinäinen oon. Kukaan muu kuin äitini ei koskaan soita.
Olen yrittänyt solmia kaverisuhteita ja pitänyt yhteyttä, mutta jostain syystä kavereita ei vain ole yhtään eikä ystäviä.
Olen sosiaalinen, mukava ja kiltti ( en liian kiltti) ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Olen miettinyt syitä asialle, mutta en keksi, mikä syynä voisi olla tähän.
Tuntuu kurjalta. Olisin onnellinen kun olisi edes yksi ystävä tai kaveri.
Onko kukaan samassa tilanteessa?
Kommentit (31)
Mulla on mies, muttei muita. Joskus sitä kaipaisi ystävää, sellaista jota kiinnostaisi samat asiat, eikä lähtisi mukaan vain mun mieliksi.
Äh, kuulostaa turhalta rutinalta. Onneksi on edes tuo mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, minä. Olisi kiva tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa, mutta kun ei ole seuraa. Oman ikäiset (kolmekymppiset) ovat kiinnostuneita eri asioista kuin minä, joten kun menen mukaan itseäni kiinnostaviin harrastuspiireihin, siellä on lähinnä eläkeläisiä, jotka ystävystyvät keskenään ja minä jään ulkopuolelle.
Joo ite oon hikky. Lukion jälkeen pelannu tos noin 15v tietsikkaa ja kattonu animee. Kaikkia ei vain ole siunattu edellytyksillä oppia sosiaalisia taitoja tai olla sosiaalinen.
M30
No eii ole kyllä täytyy myöntää. Melko kivinen tie ollu täytyyy sanoa. Mutta ehkää positiivista voisi sanoa elämässä että pienikin askel eteenpäin tai ns pieni voittto niin voi siiinä kontrastisssa olla vain ylpeämpi siiitä kun se tuntuu sitä vasten paljoon suuremmalta ja merkityksellisemmmältä.
Onko sinulla kenties jokin diagnoosi joka vaikeuttaa ystävystymisä, kuten asperger tai ADHD tai molemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Mutta vika on minussa. Ennen oli paljonkin kavereita mutta työni on niin uuvuttavaa, että en jaksa pitää yhteyttä kehenkään enkä tavata vapaa-ajalla ketään ja näin on ollut vuosia, kaverit olen sen vuoksi menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kenties jokin diagnoosi joka vaikeuttaa ystävystymisä, kuten asperger tai ADHD tai molemmat?
Ei ole mitään sellaista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ja millä tavoilla olet yrittänyt saada uusia ystäviä elämääsi?
Täällä yksi. Viimeisten 8v aikana on loputkin tippuneet kyydistä pois. Taidan olla hieman autismin kirjolla kun muistan kaverisuhteistani että yritin toimia kuten "pitäisi", kavereiden hankkiminen ja kaveruuden ylläpitäminen ei tuntunut luonnolliselta itselleni.
Toki olisi kiva jos olisi joku samanhenkinen ihminen jonka kanssa joskus turista ja käydä vaikka kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kenties jokin diagnoosi joka vaikeuttaa ystävystymisä, kuten asperger tai ADHD tai molemmat?
Ei ole mitään sellaista.
Ap
Ei mielenterveysongelmaakaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla voisi olla, mutta en halu enkä tarvi ketään. Ihmisistä on ainoastaan haittaa.
Täällä yks. Jouduin nuorena lastenkotiin, myöhemmin koulukotiin eikä siellä ystävyyssuhteita solmittu. Täysi-ikäisenä muutin opiskelemaan paikkaan mistä en tuntenut ketään. Elämä meni päin vi..ua ja linnassakin vierähti tovi.
Nyt oon nelikymppinen paskakasa ilman kavereita. Mies ja koira on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi kaveriton lisää ilmoittautuu. En kai osaa hoitaa ja ylläpitää ihmissuhteita; toisaalta, tuntuu että ne ovat aina olleet jotenkin omilla harteilla, eli että jos en itse ole aina se aktiivinen yhteydenottajaosapuoli, suhteet ryhtyvät kuihtumaan. Olisi mukavaa, kun suhteet voisivat toimia niinkin päin että minusta oltaisiin kiinnostuneita, enkä vain minä muista. Lisäksi koronan takia on vaikea tutustua uusiinkaan ihmisiin, kun esimerkiksi useat harrastetoiminnat ovat vielä paljolti jäissä. No, viihdyn kyllä hyvin itsekseenkin, joten ei tämä sietämätön tilanne ole, lähinnä epäideaali.
Täällä yksi. Lapseni kuoleman jälkeen kaikkosivat ympäriltä ne, joita olin luullut ystäviksi tai kavereiksi, enkä minä jaksa elvyttää välejä.
Mulla on ystäviä, tai miten sen nyt ottaa. Näemme vain kun minä otan yhteyttä, he eivät koskaan. Kantakoot tunkkias...
Ainoa ystäväni kuoli viime vuonna. Työkavereita on töissä ja vapaallakin kyllä näen ohimennen esim. Lasten kavereiden vanhempia.
Mulla ei myös ole ketään, mutta kun ikää on jo 46, olen asiaan jo niin tottunut, etten kärsi siitä ollenkaan. En enää edes haluaisi ketään elämääni, en enää osaa olla ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi. Lapseni kuoleman jälkeen kaikkosivat ympäriltä ne, joita olin luullut ystäviksi tai kavereiksi, enkä minä jaksa elvyttää välejä.
Oletko huomannut sitä, että tuollaisen tapahtuman jälkeen ihmisistä olisi tullut ilkeämpiä kuin ennen. Jotenkin vahingoniloisia tai osoittavat että olet epäonnistunut elämässäsi.
Minä.
Työkavereita on ja ilmapiiri töissä hyvä, mutta työn ulkopuolella ei ole ainoatakaan kaveria saati ystävää. Ei ole myöskään äitiä, ts minulle ei kukaan koskaan soita ja kysy kuulumisia tmv.