Lue keskustelun säännöt.
Kun mummo/äitini sotkeentuu perheen asioihin
25.07.2014 |
Voi että mua raivostuttaa oma äitini. En tiedä miten saisin kirjoitettua tarpeeksi selkeän viestin, pitää vain avautua jonnekin.
Mieheni vanhemmilla on loma-asunto Välimerellä. Ovat siellä useamman kuukauden vuodessa kuumimman ajan poislukien. Mekin saamme käyttää asuntoa vapaasti ja pääsemme näin etelänmatkalle pelkkien lentojen hinnalla. Meillä on 4 ja 6v lapset. Appivanhemmat on mukavia, minulla ei ole mitään heitä vastaan, tulemme hyvin toimeen, ei oikeasti valittamista.
Oma äitini on taas ihan toista maata, ei ole mieheni saanut sitä helpointa anoppia. Kerroin äidilleni, että olemme lähdössä taas tuonne loma-asunnolle muutamaksi viikoksi kesälomallamme. Äitini vetäisi herneen nenään, että miksi te menette taas sinne, lapset sairastuvat siellä aina (eivät ole koskaan olleet sairaana ulkomailla), saatamme lapset nestehukan partaalle siellä kuumassa jne. jne. Hän keksii aina jotain sanottavaa, ilmiselvästi häntä hiertää, että appivanhemmillani on jotain, mitä hänellä ei ole ja kaikenlisäksi hän ei voi hyödyntää tuota asuntoa (appivanhempani eivät ole tarjonneet hänelle mahdollisuutta siihen äitini vihjailuista huolimatta). Emme noteeranneet äitini jauhamista, vaan odotimme lomaa innolla.
Äskettäin sitten kuulin, kun anoppi lipsautti, että äitini oli soittanut hänellekin kuulustelusoiton: Onko asunnossa edes ilmastointi (tietää, että on koska olen kertonut hänelle ja olemme käyneet siellä jo useasti), hoidetaanko siellä edes allasaluetta kunnolla, miksi he (appipari) houkuttelevat meitä aina viemään lapsemme sinne kauheaan maahan ja kauheaan kuumuuteen, haluavatko he että lapsemme sairastuvat jne jne jne. Anoppi ei varmasti kaikkea edes kerro, koska haluaa "suojella" meitä eikä halua pahoittaa mieltäni. Tietää, että minua harmittaa äitini käytös ja pahoittelin sitä jälleen hänellekin.
Äidilläni ei olisi mitään asiaa soittaa anopilleni, tentata häntä ja olla hyökkäävä. Itse olen sitä koko elämäni kestänyt ja koitan antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta raivostuttaa, että äitini yrittää tätä samaa epämiellyttävää kontrollointia ja syyllistämisä levittää myös muihin läheisiini. Häntä harmittaa, että tulen hyvin toimeen appiparin kanssa, olisi varmasti onnellisempi, jos inhoaisin anoppiani.
Kun olin raskaana ja lähdimme kummipoikani synttäreille parin tunnin ajomatkan päähän, kun synnytykseen oli 1kk aikaa, äitini soitti silloinkin anopilleni haukkui hänet lyttyyn, että on anopin vika, koska houkuttelee meitä AINA lähtemään noin pitkälle eikä mieti miten raskaana jaksan matkoja ja entäs jos jotain tapahtuu jne. Eihän anopillani ollut edes mitään tekemistä asian kanssa eli että päätimme lähteä sinne synttäreille, hän vain sattui olemaan mummo myös tälle lapselle (oli mieheni siskon lapsi).
Näitä tuntuu nyt käyvän lisää ja lisää. Itse yritän olla kertomatta äidilleni elämämme tärkeistä tapahtumista, mutta välillä jotain viatonta lipsautan ja sitten saan taas joko kurat suoraan naamaan tai sitten tätä toista kautta eli kuulen äitini hiukan soitelleen... Olen sanonut asiasta nätisti ja rumasti eli että jätä soittelut sikseen, asiamme eivät hänelle kuulu eikä hänellä ole oikeutta levittää pahaa mieltä ympäristöönsä. Ei mene kaaliin. Sitten taas saattaa purskahtaa itkuun, kun hän on niin onnellinen, kun kutsuimme hänet kylään, vaikka KAIKKI sanovat, että ei se tytär hänestä välitä kun niin harvoin käy tai soittaa. No, miksiköhän tilanne on tuo että koitan vältellä...
Tuli varmaan sekava avaus. Piti vain avautua, ottaa niin pattiin. Muita samanlaisia sekaantuvia martyyriäitejä omaavia?
Kommentit (35)
Kiitos nro 2 vastauksesta. Tarkoitan lipsautuksilla sellaisia viattomia asioita, joita en aina osaa edes kuvitella, että ne voisi jotenkin vääntää pahaksi asiaksi. Siis ihan tavallista elämään kuuluvaa asiaa. Esim. mainitsen, että kävimme lomalla lasten kanssa Angry Birds parkissa. No äitini mukaan Angry Birds on Etelä-Amerikasta lähtöisin oleva paha olento ja tällä nykyisellä villityksellä yritetään lapsia saada pahuuden tielle (äitini on uskovainen, me emme, uskonto näkyy vahvasti hänen puheissaan, nuo pahuuden viettelykset on yksi lempiaihe). Tai että poikamme lempiväri on punainen ja hän sai punaiset kengät. Äitini mukaan kasvatamme lasta kieroon (punainen on tyttöjen väri) ja lasta tullaan kiusaamaan sen takia. Tai että appivanhempamme kävivät meillä kylässä ja käytiin ravintolassa syömässä --> eikö meillä ole osaamista tarjota kunnon ruokia kotona/pakkoko sinne ravintolaan on rahoja mennä tuhlaamaan /pitääkö ne lapset opettaa pienestä pitäen rahojen tuhlaukseen. Siispä yritän parhaani suodattaakseni ihan tavallisia tekemisiämme, mutta esim. tuo kenkien väri on hyvä esimerkki siitä, että ihan kakkea minäkään en osaa etukäteen ajatella pahaksi asiaksi.
Toki pahoittelin appivanhemmille. He näkevät äitiäni lähinnä lastemme sukulaissynttäreillä. Tuolloin tulevat toimeen asiallisesti ja äitinikin yrittää käyttäytyä muutamaa nälväisevää (omasta mielestään hauskaa) kommenttia lukuunottamatta. Mutta sitten muulloin osaa olla hankala.
Uuvuttavaa. Olen ainoa lapsi, isäni on kuollut. Koen, että velvollisuuteni on jollain tavoin olla yhteydessä, koska äidilläni ei ole muita lapsia. En halua hylätä häntä enkä alkaa samalle uhkaulu linjalle kuin hän. Yritän olla se "aikuinen". Mutta sitten välillä ottaa pattiin niin rankasti, kun hän suoltaa tuota pahaamieltä ympäristöönsäkin, kuten nyt appivanhemmilleni. Onneksi he tuntuvat tajuavan tilanteen ja osaavat pitää äitini erillään minusta eli eivät yhdistä meitä samaan pakettiin (kamala miniä ja miniän äiti). Eivätkä he koskaan hauku äitiniäni, kertovat (suodattaen ilmeisesti pahimmat) mitä hän tällä kertaa on sanonut. En jaksaisi sitä. Ja todellakin helpommalla pääsisin, jos laittaisin välit poikki. Mutta sitten taas se kiltti tytär selkäytimessä potisi huonoa omaa tuntoa.... Vaikea elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu tutulta. Vuosien jälkeen olen kuitenkin oppinut kertomaan asioista erittäin suodattaen ja yritän pitää oman äitini ja anoppini mahdollisimmna kaukana toisistaan. Kuitenkin välillä aina "lipsahtaa" ja sitten sitä taas mennään.... Luulen itse että äidilläni ei ole ns kaikki melat kanootissa, mutta niin on ollut jo pidempään ja pahenee yhä ikääntyessä. Suhde äitiini oli itse asiassa katkolla ennen lasten syntymää; nyttemin olen yrittänyt hiljaisesti kestää. Anopille olen sanonut ettei tarttis vastata anopin puheluihin ja äidilleni taas ettei tarttis vastata anopin puheluihin. Onneksi eivät enää juurikaan soittele toisilleen.
Pakkoko on vuodattaa niitä asioita?! Jos ei tiedä, ei voi sekaantua.
Osaan vähän kuvitella tilanteen. Tuollaisen henkilön kanssa ei ikinä tiedä, mikä on se asia, mikä saa "valloilleen", siinäpä se. Se voi olla joku ihan tavalliselta tuntuva arkipäiväinen asia, johon sitten yllättäen tartutaankin.
Tuo soittelu on kyllä todella harmillista. Jos eivät ole muuten tekemisissä, niin voisiko appivanhemmilta todellakin pyytää, etteivät vastaisi puheluihin?
Sä et ole vastuussa äitisi puheista. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä osaa neuvoa miten toimia äidin kanssa mutta tosta vaan jäi fiilis, että ompa kiva, kun anoppi osaa olla aikuinen. Ihana lukea, että sentään miehen vanhemmat on järkeviä. Se varmasti helpottaa
Tsemppiä
Minun äitini on tuollainen. En kerro asioitani, en anna olla yksin kotonamme, en anna avaimiamme, eikä tunne mieheni sukua, saati että hällä olisi kenenkään puhelinnumeroa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa. Kiitos vastauksista!
Tuo jonkun mainitsema asia, että ei voi koskaan tietää, mikä asia saa äitini "valloilleen" ja on se laukaiseva tekijä, on täysin totta. Suodatan niin paljon kuin pystyn, mutta ihan kaikkea en minäkään osaa ajatella. Joku neutraalilta kuulostava asia on sitten se, johon tartutaan ja saadaan draama aikaiseksi. Kuten vaikka se kenkien väri tai en leikkauttanut heti alusta lähtien tytöllemme lyhyttä otsatukkaa (alusta lähtien kasvatettu pitkäksi ja se on äitini mukaan niiiiiin hankala lapsella) tai että kävimme (meressä) uimassa (lapset vilustuu) tai että lähdemme lomalla ylipäätään jonnekin tai että en käyttänyt koko talvena villapaitoja/takkeja, jotka äitini väen väkisin kauniista kielloilsta huolimatta on meille kantanut (haluanko itse vilustua) tai että meillä ei tule tehdyksi / syödyksi marjapiirakoita (äitini on himomarjastaja ja marjoja pitää olla vähintään kolmelle seuraavalle talvelle kerättynä joka kesä, jotta voi olla aina tuoretta piirakkaa vieraiden varalle). Asioita on loputtomiin ja alkaa olla vaikea keksiä tavallista puheenaihetta. Se kilahtaminen voi tulla ihan vaan säästä, jolla menimme jonnekin.
Anoppipari on oikeasti se aikuinen osapuoli. Yritän pitää heitä erillään niin paljon kuin voin. Näkevät siis vain lasten synttäreillä ja koen ne itselleni tosi raskaiksi, vaikka pitäisi olla kiva juhla. Joulujen tms. juhlapyhien aika on raskasta, koska se jankkaaminen tulemmeko hänen luokseen alkaa jo juhannuksesta. Olemme usein olleet ihan vain kotona, meistä mukavinta niin. Tosi harvoin olemme hänen luonaan ja yhtä harvoin anoppilassa. Mutta auta armias, jos olemme siellä anoppilassa, niin äitini osaa olla tosi hankala. Ja soittaa anopille ja kuulustelee asiasta häntä. Jos olemme kotona, niin saattaa silti soittaa aattoaamuna, että hän on tehnyt puurot ja kinkut valmiiksi, että tulemmeko kuitenkin niin ei mene hukkaan. No ei olla menty ja tästä saa taas kilarin, että sitten hänellä menee sitä ruokaa oikeasti hukkaan... Pari kertaa ollaan valehdeltu, että ollaan vuokramökillä jouluna, jotta pääsen siitä jankkaamisesta, tällöinkin tekee tarkistussoiton anopille, ettei vaan kuitenkin mennä anoppilaan.
Pitänee tosiaan sanoa anopille, ettei vastaa äitini puheluihin. Mutta tiedän jo valmiiksi, että äitini kääntää asian niin, jos anoppi ei vastaa, että anoppi haluaa olla hankala häntä kohtaa (eihän hänessä vikaa ole). Ja vaikka kertoisin, että olen kehottanut anoppia tekemään niin eli käsky olisi lähtöisin minulta, niin jotain vikaa siinä anopissa on aina. Ja tiedän myös, että anoppi on sen verran kultainen ihminen, joka ei haluaisi olla huonoissa väleissä kenenkään kanssa, että tuskinpa jättäisi vastaamatta.
Kaipa tätä pitää kestää. Mieheni lähinnä naureskelee äitini touhuille ja pitää häntä vähän tärähtäneenä. Hyvä niin... Mutta itse olen se, joka saa kestää sitä ihmistä ja nolostua, kun kuulen että taas on anopille soiteltu. Turha tätä on valittaa, ratkaisu on se, että panisin välit poikki. Ja koska en siihen kuitenkaan halua ryhtyä (tai en kykene) aiempaan viestiini perustuen, on vain kestettävä. Kunhan murpatan...
Ap vielä.
En tietenkään ole antanut asuntomme avaimia. Ja anopin numeron hän on haalinut ihan itse, osaa soittaa numerotiedusteluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun auta sitten muuta kuin kestää.
Oletko koskaan keskustellut asiasta kunnolla äitisi kanssa? Kertonut miltä joku puhelu anopille on susta kuulostanut. Vai onko äitisi niitä, jotka eivät myönnä mitään tekemäänsä typeryyttä? Valehtee mieluummin kuin myöntää räyhänneensä.
Uskostahan voisi saada aasinsillan tähän. Jumala kun hyväksyi ihan kaikki ihmiset sellaisina kuin he olivat.
Sano appivanhemmillesi, että sua harmittaa ja hävettää äitisi ja kiitä heitä aikuisesta ja fiksusta suhtautumisesta. Tottahan se on, ettei äitisi tule muuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulosta toi ensimmäisen viestin vuodatuksesi ja lähetä se äidillesi. Ihan varmasti tapahtuu ainakin JOKU muutos.
Onko äitisi yksinäinen? Onko hänellä mitään harrastuksia missä tapaisi muita ihmisiä? Onko sinun perhe ainut sisällöntuottaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla aika tarketuva äiti ja pahassa tyhjän pesän syndroomassa.
Minusta sinun ei tarvi murehtia äitisi ja anoppisi väleistä. Anoppisi voi lakata vastaamasta äitisi puheluihin jos ei pidä niistä.
Joistakin naisista vaan tulee ikääntyessä täysiä aaseja, ei sille mitään voi.
[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 18:54"]En oikeasti ymmärrä miksi sulta pääsee lipsahtamaan sellaisia asioita, joista äitisi todennäköisesti höykyttää appivanhempiasi.
[/quote]Jos toinen on luonteeltaan mielensäpahoittaja ja ryhtyy heti vastatoimiin kun pahoittaa mielensä, niin ei sille vain voi mitään. Mielensä kun voi pahoittaa ihan mistä tahansa. Parempi vain ottaa etäisyyttä ja olla mahdollisimman vähän tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 10:17"]
Ei sun auta sitten muuta kuin kestää.
Oletko koskaan keskustellut asiasta kunnolla äitisi kanssa? Kertonut miltä joku puhelu anopille on susta kuulostanut. Vai onko äitisi niitä, jotka eivät myönnä mitään tekemäänsä typeryyttä? Valehtee mieluummin kuin myöntää räyhänneensä.
Uskostahan voisi saada aasinsillan tähän. Jumala kun hyväksyi ihan kaikki ihmiset sellaisina kuin he olivat.
[/quote]
Olen koittanut keskustella, useaan kertaan. Ei näe tekemisissään väärää. Ei edes muista olleensa hankala tai raivonneensa tai olleensa "asiallisesti" kieron ilkeä kommenteissaan. Osaa vääntää toisen sanat merkitykseltään ihan vääriksi.
Anopille soittaessaan äitini on omasta mielestään ihan asiallinen, anoppi on se hankala. Syy on yleensä aina toisessa. Olen pyytänyt ettei soittelisi anopille, että minusta se ei ole mukavaa, kun asioihimme puututaan ja niistä kysellään tai kommentoidaan eri osapuolelle. Meidän asiat ja tekemisemme eivät ylipäätään kuulu hänelle tai muille. Hän saa omasta mielestään soittaa kenelle tahtoo ja hänhän vain soitteli niitä näitä kuulumisia... Eli kuin puhuisi tuulelle.
Uskonto on yksi asia, josta olen kieltäytynyt hänen kanssaan puhumasta lainkaan, koska hän on siinä niin painostava ja tuomitseva, jos antaa pikkusormenkin. Lapsille annettuihin uskontoleluihin en ole puuttunut, koska eivät he niiden päälle sen kummemmin ymmärrä. Ajattelen muutenkin, että lapset voivat tehdä omia ratkaisujaan sitten, kun itse pystyvät asiasta mielipiteen muodostaa. Mutta en ole antanut viedä hänen seurakuntansa lasten tapahtumiin tai ei olla menty kylään, jos hänellä on uskovaisia tuttavia samaan aikaan. Lapsemme ovat kuulemma ihan turvattomia, kun en ole iltarukoista opettanut, hän pelkää että palamme helvetin tulessa, koska olemme valinneet paholaisen tien (emme usko) jne.
ap
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 10:08"]Pari kertaa ollaan valehdeltu, että ollaan vuokramökillä jouluna, jotta pääsen siitä jankkaamisesta, tällöinkin tekee tarkistussoiton anopille, ettei vaan kuitenkin mennä anoppilaan.
[/quote]Äitinsä tytär... Teillä taitaa olla tapana valehdella ja manipuloida muita. Oletko miettinyt sitä että olet itse samanlainen kuin äitisi kun ikää tulee?
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 10:24"]
Onko äitisi yksinäinen? Onko hänellä mitään harrastuksia missä tapaisi muita ihmisiä? Onko sinun perhe ainut sisällöntuottaja?
[/quote]
Hänellä on paljon sisältöä elämässään: seurakunnan tuttavia on paljon, heidän kanssaan kahvittelevat ja reissaavat paljon. On kuntansa politiikassa mukana varamiehenä eli aika usein osallistuu kunnan kokouksiin, sitä kautta on valtava tuttavapiiri. Äitini on sen verran menevä, että haluaisi aina sopia hänelle tulonsa vähintään pari viikoa ennen, jotta hänen kalenteriinsa mahtuu. Eli hän haluaa meitä aina kylään, mutta vain tarkasti etukäteen hänen aikatauluunsa sovitettuna. Sukulaisiakin hänellä on paljon ja reissaa heidän luonaan. Toki ihan varmasti vaikuttaa, että olen ainoa lapsi ja hän asuu yksin. Hankala hän on osannut olla kuitenkin aina, vielä työelämässä ollessaankin ja ennen lapsiamme. Se ei ole muuttunut miksikään, mutta hiljalleen pahenee vain.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 10:27"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 18:54"]En oikeasti ymmärrä miksi sulta pääsee lipsahtamaan sellaisia asioita, joista äitisi todennäköisesti höykyttää appivanhempiasi.
[/quote]Jos toinen on luonteeltaan mielensäpahoittaja ja ryhtyy heti vastatoimiin kun pahoittaa mielensä, niin ei sille vain voi mitään. Mielensä kun voi pahoittaa ihan mistä tahansa. Parempi vain ottaa etäisyyttä ja olla mahdollisimman vähän tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa.
[/quote]
Näin se taitaa olla. Ja tässä on loppujen lopuksi kyse nimenomaan vallasta. Äidiltäsi on erilaisia keinoja joita käyttää saadakseen itselleen valtaa, mielensäpahoittamimen on vain yksi niistä. Tuollaiselle ihmiselle, jossa on narsistisia piirteitä, ei auta kuin osoittaa tiukat ja yksiselitteiset rajat tai olla vaihtoehtoisesti mahdollisimman vähän tekemisissä.
Sinuna mä pahoittelisin syvästi appivanhemmille ja kehottaisin heitä olemaan vastaamatta äitisi puheluihin.
En oikeasti ymmärrä miksi sulta pääsee lipsahtamaan sellaisia asioita, joista äitisi todennäköisesti höykyttää appivanhempiasi.
Jos äitisi ihmettelee miksi appivanhempasi eivät vastaa, sanot suoraan, että sä olet kieltänyt heitä vastaamasta. Sanot, ettet pidä siitä, että hän soittelee haukkumispuheluja. Se on noloa ja nöyryyttävää ja katkaiset välit kokonaan, jos äitisi ei ala käyttäytymään.