pääseekö kerrostalossa paljon helpommalla kuin rivitalossa tai omakotitalossa?
siis kuinka monta tuntia esim. vuodessa menee vähemmän ylläpitoon?
Kommentit (7)
Joo pääsee, yyteetkään tuntuneet oikein miltään kun asuin kerrostalossa
No kerrostalo on yleensä organisoitu niin, että yhteiset työt on ulkoistettu. Eli silloin siellä ei tarvitse tehdä esim. lumi- tai puutarhatöitä, yhteisten tilojen siivousta tai muuta ylläpitoa ja huoltoa. Niiden kustannukset maksetaan vastikkeessa. Siinä mielessä kerrostalossa on huolettomampi asua. Mutta kerrostalojakin on kovin monenlaisia; joissakin on ihana asua, joissakin ei.
Meillä rivitalossa leikataan pieni pläntti nurmikkoa oman asunnon kohdalta. Talvella pitää jaksaa lakaista kuistin edestä n. neliön alueelta lumet. Rankkaa. En tiedä miten jaksan.
Ei tarvitse edes autoa lämmittää. Hissillä halliin ja illalla hallista hissillä himaan. Auto on lämmin ja kuiva 24/7.
Ainakin minä tykkään puuhastella aamusta iltaan omakotitalossa. Tänään olen siivonnut pihaa ja öljynnyt terassia. En edes halua päästä helpolla. Jos minulla ei ole ollut aikaa, olen tilannut ruohonleikkuun ulkopuoliselta. Myös rännienputsauksen tekee omakotitalkkari.
Kerrostalossa ehkä parveke, rivarissa pieni piha, joka pidetään mieluusti siistinä. Huoltoyhtiö hoitaa muuten ja omakotitalossa tontti, jossa mahdollinen nurmikko leikataan kesällä moneen kertaan. Talvella kiroillaan auraajalle, kun taas on jättänyt kynnyksen painavaa lunta ja jäätä portin tukkeeksi. Puuhaa riittää, mutta voit ulkoistaa työt maksukyvyn mukaan. Olet itse vastuussa talon kunnossapitämisestä. Toisaalta omakotitalossa voit kolistella, pestä pyykkiä ja soittaa musiikkia yölläkin.
Mihin ylläpitoon? Siivoukseen menee jokaisella se aika kuin menee, toiset siivoavat useammin ja toiset vähemmän.