Onko joku teistä kokenut oikeasti suurta rakkautta?

Olen 44 ja kaksi kertaa olen LUULLUT löytäneeni sen suuren rakkauden mutta ajan myötä todennut että eipä se sitten sitä ollutkaan.Toinen valehteli ja petti ja toinen oli väkivaltainen.Ja joo-en taida olla kovun hyvä ihmistuntija...

Mä toivon. Rakastan mjn miestä palavasti ja todella toivon et se säilyy. Ei se kuitenkaan saa olla itsestään selvyys, ehkä siinä se taika?

Olen rakastunut palavasti, mutta yksipuolisesti. Sen jälkeen en ole edes rakastunut.

Minäkin rakastan, mutta yksipuolisesti. Ensimmäinen vuosi miehen kanssa oli upeaa, sitten miehen intohimo alkoi pikkuhiljaa haihtua ja lopulta jätti minut. Minä rakastan edelleen.

Ei ole, pari ekaa vuotta tuntuu siltä kyllä.

Mun ja mun miehen välillä on jotain suurta ja mystistä. Voisin sitä todellakin kutsua suureksi rakkaudeksi. Ollaan molemmat ihmetelty, miten tämmöstä voi edes olla olemassa ja kuinka onnekkaita ollaan, ku saadaan tällästä kokea. Olin niin hämmentynyt, kun rakastelimme ensimmäisen kerran...miten seksi edes voi olla tälläistä?! Ja tunne on jatkunut joka kerta. Oon onnellinen nainen, en ois koskaan osannut edes haaveilla mistään tälläisestä :) hih

Joo olen rakastanut niin, mutta silloin olin joku 16-18 v. Olisin varmaan tehnyt mitä vaan silloisen poikaystäväni vuoksi. Onneksi oli hyvä, kiltti poika, eikä käyttänyt väärin lapsellista, yliromanttista ja -palavaa rakkauttani. Nykyään rakastan, mutta järki säilyy silti päässä :)

Meillä on mieheni kanssa mielestäni suurta rakkautta...Molemmilla nyt toinen liitto. Melko nuorista kuitenkin oltu yhdessä. Paljon on ollut vastoinkäymisiä matkalla ja niistä selvitty. Pettämistä ei kuitenkaan ole ollut (tiettävästi) Intohimo säilynyt vaikka yhdessä oltu jo reilu 15v. :)

Ei kai "suuren rakkauden" tarvitse olla ihan muuttumaton tunne? Kestävä tunne kyllä, mutta voihan se muuttua sitä mukaa kun ihmisetkin muuttuvat, ja tulee erilaisia tilanteita vastaan.

Minä olen, seitsemän vuotta yhdessä ja edelleen tuntuu samalta kun kohdattiin, ja tunne on molemminpuoleinen!

Kyllä, eli olen viimein lähes keski-ikäisenä löytänyt sielunkumppanin :) luulin aiemmin että sielunkumppanuus on legendaa".

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 19:09"]Joo olen rakastanut niin, mutta silloin olin joku 16-18 v. Olisin varmaan tehnyt mitä vaan silloisen poikaystäväni vuoksi. Onneksi oli hyvä, kiltti poika, eikä käyttänyt väärin lapsellista, yliromanttista ja -palavaa rakkauttani. Nykyään rakastan, mutta järki säilyy silti päässä :)

[/quote]

Siinä iässä on kuitenkin sen verta penska, ettei mistään mitään tajua. Olit onnekas, että poikaystäväsi oli kiltti.

Kyllä, olen kokenut parikin kertaa kertaa. Ensirakkaus, vähän sinisilmäisiä oltiin ja liian riipuvainen olin toisesta. Siinä välissä hieman toimimaton, fyysiselle vetovoimalle perustuva suhde. Sitten vähän alle kolmekymppisenä rakastuin mieheeni ihan täysillä. Ekat kaksi vuotta oli alkuhuumaa, nyt tunteet jo tasoittuneet, mutta edelleen olemme rakastuneita ja jollain tasolla läheisempiä kuin alkuhuumassa.

7v aviossa

Nyt vasta eron myötä olen tajunnut että onhan tuo mahdollista..Siis olen kai oppinut jotain tästä,oltiin 10v yhdessä mutta taisi lopulta perustua vain tottumukseen eikä meillä kyllä oikeastaan ikinä ollut mitään yhteistä paitsi lapset.

Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin,jatkossa etsin miestä joka edes osittain jakaa kanssani samat mielenkiinnon kohteet ja elämänarvot

Meillä on tuollainen täydellinen rakkaussuhde. Yhdessä 18 vuotta, ja tunteet ovat edelleen voimakkaat. Ei ole riitoja, ei kyllästymistä. Ollaan todella onnellisia.

Olen. Mutta omaa tyhmyyttäni tiemme erkanivat pari vuotta sitten...

Suuri rakkaus kesti yhden yön. Tapasimme illalla, kuljimme meren rantaa, istuimme piknikillä, kävimme juhlimassa hänen tuttujensa bileissä, vietimme aamuyön kodissani ja aamulla hän lähti. Koko ajan tiesimme sen, mutta siitä huolimatta elimme siinä alle 12 tunnissa yhden suuren puhtaan rakkaustarinan. Molemmat olemme suomalaisia, kyse ei ollut mistään lomaromanssista, vaikka minä tavallaan lomalla olinkin.

Aina joskus hän käy mielessä ja pohdin, tuliko hänestä onnellista.

Mitä sä aloittaja meinaat, kun annat esimerkiksi Love story -leffan? Eihän siinä ollut kyse kymmenistä vuosista ja vaihtelevat ajanjaksot ja ylämäet kestävästä tosirakkaudesta, koska muikkihan heitti henkensä jo paljon ennen suurempia kriisejä jääden nuoreksi ja kauniiksi täydellisen naiskumppanin perikuvaksi. Parempi esimerkki siis leffojen saralta... Hiljaiset sillat? No ei, ei oikein sekään, koska siinäkin romanssi kesti viikon, ja tyhmä nainen jäi mieluummin kotiorjaksi ja mietti kaikenmaailman velvollisuuksiaan vähän liikaa, vaikka kukaan ei miettinyt häntä, eli jäi, vaikka poltti lähteä reissumieskuvaajan matkaan (olisko ehkä kannattanut, no olis) ja siinä jo itkettiin sateessa liikennevaloissakin. Muita ns. täydellisestä rakkaudesta kertovia leffoja? Siis vuosikausia kestävästä ja tuolle samalle säväyttävälle tunnetasolle nousevia himorakkaudesta kertovia... ei tule mieleen. Ne loppuu tavalla tai toisella just noin ne parhaimmat. Tai sitten he saavat toisensa, mutta koko homma on ollut jotain kepeää rakkauskomediaa, eikä se liikauta katsojaa silloin niin paljon.

Minä olen ollut monta kertaa rakastunut tulisesti ja minuun on ollut moni mies rakastunut. Olen kai jotenkin rakastuvaa sorttia. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut yhdessä 13 vuotta ja edelleen tunnen rakkautta joka päivä. Meidän suhteen alku oli todella upea ja romanttinen ja siitä tulisi kaunis elokuva. Ei hitsi, pitäisiköhän tehdä elokuvakäsikirjoitus?