Miksi kehuskelet pitkällä avioliitollasi?

En itse ole ollut, mutta läheiseni ovat kohta 50v. Moni ei siihen nykyaikana pysty. Se on hienoa, mutta ei sillä kehtaa kehuskella.

Jos ei ole sun mielestä hienoa . Oletko kateellinen?

En ole vielä koskaan kuullut kenenkään kehuskelevan pitkällä avioliitollaan. Sinänsä ei haittaisi, vaikka joku niin tekisikin. On sitä maailmassa turhemmillakin asioilla kehuskeltu. 

Mitä tarkoitat kehuskelulla? Vanhempani ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta ja mainitsevat kyllä joka vuosi kihlajais- ja hääpäivänsä. He ovat 70-80+ vuotiaita eivätkä käy tällä palstalla. En tiedä käykö täällä niin iäkkäitä ihmisiä, jotka olisivat noihin lukuihin yltäneet. Itse olen pariutunut nuorena ja ollut vasta 33 vuotta saman miehen kanssa. Se että on löytynyt hyvä ja sopiva on onnen ja ilon aihe, jotkut voivat tietysti sen ilmaisemisen kokea kehuskeluna.

Ai, niinkö teen? En tiennytkään.

T. 30v miehensä kanssa ollut ja siitä 21v avioliitossa. Olen itse 45v.

PS, te palstan yleistäjäylermit olette tragikoomisia.

En ole ikinä kuullut kenenkään tällaisella kehuskelevan! Varmaan ovat kyllä onnellisia löydettyään todellisen ja kestävän rakkauden, ja puolison jonka kanssa jakaa elämänsä. Onhan se hienoa heille joille näin onnellisesti on käynyt. Olen itsekin edelleen 21 vuoden jälkeen oikein onnellinen avioliitossani, mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään että se olisi asia jolla jotenkin pitäisi kehuskella? Mikä on sitten se pitkän liiton raja ap:n mielestä? Miten pitkään on oltava yhdessä että voisi jotenkin asialla kehuskella?

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Miksi ei? Onhan se merkki joko suuresta rakkaudesta tai sitkeän puurtamisen tuloksesta. Ei välttämättä siitä, että ollaan vaan oltu kun ei oo muita saatu, tai hammasta purren pysytty vaikka toinen kaltoinkohtelee. Jotkut oikeasti ovat sattuneet löytämään sen sopivan vastinkappaleensa. 

T. vasta 25 vuotta naimisissa.

Ihmettelen myös. Se on lähinnä hyvin surullista. Tuhlannut oman koko elämänsä saman ihmisen kanssa. Elämän koko nautinto hukattuna

M38

Mitä kehumista pitkässä avioliitossa on? Ei pituus kerro välttämättä mitään sisällöstä. Päin vastoin usein pitkä liitot kertoo alistussuhteista, läheisriippuvuudesta jne. vähemmän mukavista asioista. Nykyisin ehkä vähemän kun ero ei enää ole niin suuri häpeä, mutta vanhoissa liitossa vielä valitettavan usein.

Olen itse ollut avioliitossa 39 vuotta - saman miehen kanssa. :D En nyt mitenkään ole kehuskellut asialla. Vuodet ovat kuluneet melkein huomaamatta. Aika tuntuu lyhyemmältä mitä se oikeasti on. 

En ole kuullut kenenkään varsinaisesti kehuskelevan pitkällä avioliitolla. Hyvältä kuitenkin tuntuu jos 40 vuotta yhdessä olleet puhuvat arvostavasti ja rakastavasti toisistaan. Joku kyllä varmaan senkin kokee mikroaggressiona niitä kohtaan, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita parisuhteissaan.

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Tuttavapiirissäni on monta pitkässä parisuhteessa olevaa, mutta en ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään heistä kehuskelevan asialla, saati, että pitäisivät itseään parempina ihmisinä. Outo asenne, että koetaan jumittamisena, jos on saman ihmisen kanssa pitkässä liitossa. Itsekin olen, enkä ole asialla kehuskellut vielä koskaan, juhlistamme keskenämme vuosittain, ja aika ajoin ihmetellään, miten kaikesta ikävistäkin matkalla sattuneista asioista huolimatta tunteet ovat edelleen samat.

Se on toisaalta fakta, että jos vaihtaa kumppania vähän väliä, saa tietyn leiman, sukupuolesta riippumatta. Sellainen ihminen voisi myös kysyä itseltään, onko vika minussa, vai haksahdanko kerta toisensa jälkeen vääränlaiseen kumppaniin. Tämä siis ilman sarvia ja hampaita.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen myös. Se on lähinnä hyvin surullista. Tuhlannut oman koko elämänsä saman ihmisen kanssa. Elämän koko nautinto hukattuna

M38

Onpa surullista, että joudut ajattelemaan noin. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Jostain syystä etenkin 90-luvulla syntyneet ovat ottaneet pitkistä ystävyyssuhteista samanlaisen mantran. Että on hienoa, kun on oltu kavereita päiväkodista asti, ystävyys on kestänyt eri lukiot, eri opiskelukaupungit, parisuhteet jne. ja yhä olemme ystäviä, jos 25 vuotta!

Miksi pitkiä ystävyyssuhteita arvostetaan, eikö sellainen 3-5 vuoden välein kaveripiirinsä vaihtava ole yhtä kiva ihminen?

No. Jos sattuu olemaan lapsia, tulee siitä toivon mukaan sellainen 25-30 vuoden yhdessäolo ihan jo siitä (ensin seurusteluaikaa ennen lastenhankintaa, sitten lapsia asuu kotona 20-25 vuotta ikäeroista riippuen). Lapsille on aina parasta pysyvä, onnellinen perhesuhde.

Sitten kun lapset on kasvatettu maailmalle, on aika nauttia taas dinkkuelämästä puolison kanssa. Hölmöähän se siinä vaiheessa olisi vaihtaa pelkästä vaihtamisen ilosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Tuttavapiirissäni on monta pitkässä parisuhteessa olevaa, mutta en ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään heistä kehuskelevan asialla, saati, että pitäisivät itseään parempina ihmisinä. Outo asenne, että koetaan jumittamisena, jos on saman ihmisen kanssa pitkässä liitossa. Itsekin olen, enkä ole asialla kehuskellut vielä koskaan, juhlistamme keskenämme vuosittain, ja aika ajoin ihmetellään, miten kaikesta ikävistäkin matkalla sattuneista asioista huolimatta tunteet ovat edelleen samat.

Se on toisaalta fakta, että jos vaihtaa kumppania vähän väliä, saa tietyn leiman, sukupuolesta riippumatta. Sellainen ihminen voisi myös kysyä itseltään, onko vika minussa, vai haksahdanko kerta toisensa jälkeen vääränlaiseen kumppaniin. Tämä siis ilman sarvia ja hampaita.

Viestissäsi huomaa nimenomaan sen miten pitkä parisuhde koetaan arvona tai kunnon ihmisen merkkinä. "sellainen ihminen voi myös kysyä itseltään, onko VIKA minussa - -".

Olisiko aivan mahdotonta alkaa näkemään asia niin, että on rikkaus jos on saanut elää ja oppia eri ihmisten kanssa? Eikä niin että pitää kysellä mitä vikaa on. Onko parisuhteen tavoite aina oltava automaattisesti se loppuelämä? Näinhän tässäkin viestissä ymmärrettävästi on sisään rakennettu ajatus.

Kuuluisinpa heihin, koska arvostan kestäviä ja - toivottavasti - uskollisia parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Mistä ihmeestä olet tuollaista keksinyt? Sitähän on tapana olla tietyn ihmisen kanssa yhdessä koska haluaa, ja niin kauan kuin yhdessä oleminen tuntuu hyvältä! Jos alkaa tuntua ettei yhdessä enää ole hyvä olla, pitää tietenkin erota, mutta jos sen yhden ja saman kanssa on hyvä olla vuosikymmenestä toiseen, niin tottakai silloin pysytään yhdessä! Ei kai nyt KUKAAN ole kenenkään kanssa jotta se olisi jotenkin ”soveliasta”. Ajatustapasi on todella kummallinen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän yhteiskunnassa on jostain syystä arvo ja nähdään tavoiteltavana että ollaan yhden ihmisen kanssa koko elämä (ensin on tietysti hyvä kokeilla muutamaa, mutta sitten kun asetutaan aloilleen niin on soveliasta jumittaa sen yhden kanssa). Se on joku kunnon ihmisen merkki. Sillä voi sitten kehuskella kun voi ajatella olevansa jotenkin parempi kuin moni muu, jolla on ollut monia parisuhteita.

Siksi siis.

Tuttavapiirissäni on monta pitkässä parisuhteessa olevaa, mutta en ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään heistä kehuskelevan asialla, saati, että pitäisivät itseään parempina ihmisinä. Outo asenne, että koetaan jumittamisena, jos on saman ihmisen kanssa pitkässä liitossa. Itsekin olen, enkä ole asialla kehuskellut vielä koskaan, juhlistamme keskenämme vuosittain, ja aika ajoin ihmetellään, miten kaikesta ikävistäkin matkalla sattuneista asioista huolimatta tunteet ovat edelleen samat.

Se on toisaalta fakta, että jos vaihtaa kumppania vähän väliä, saa tietyn leiman, sukupuolesta riippumatta. Sellainen ihminen voisi myös kysyä itseltään, onko vika minussa, vai haksahdanko kerta toisensa jälkeen vääränlaiseen kumppaniin. Tämä siis ilman sarvia ja hampaita.

Viestissäsi huomaa nimenomaan sen miten pitkä parisuhde koetaan arvona tai kunnon ihmisen merkkinä. "sellainen ihminen voi myös kysyä itseltään, onko VIKA minussa - -".

Olisiko aivan mahdotonta alkaa näkemään asia niin, että on rikkaus jos on saanut elää ja oppia eri ihmisten kanssa? Eikä niin että pitää kysellä mitä vikaa on. Onko parisuhteen tavoite aina oltava automaattisesti se loppuelämä? Näinhän tässäkin viestissä ymmärrettävästi on sisään rakennettu ajatus.

Kuulostaa siltä ettet ole koskaan rakastanut ketään. Mutta jos pidät jotenkin tavoiteltavampana olla mahdollisimman monien kanssa ja kerätä näin kokemuksia suhteista erilaisten ihmisten kanssa, niin sehän on ihan vapaa valinta. Jos se tekee sinut onnelliseksi, niin elä sitten niin! Et varmasti voi ymmärtää miten joku ”jumittaa” yhdessä koko elämänsä, koska et pysty kokemaan heidän tunteitaan. Rakkautta, yhteenkuuluvuutta ja halua rakentaa elämää eteenpäin nimenomaan yhdessä, ei kenen kanssa tahansa.